Keikysivut

19.7.2014

Hitachino Nest Ancient Nipponia 6,5% JAPANI

Blogin laskuri raksutti juuri rikki 50 000 kävijää. Tämän kunniaksi etsiskelin kellarin pölyisimmästä kulmasta sopivaa pulloa juhlistamiseen. Käteeni tarttui japanilainen Hitachino Nest Ancient Nipponia. Kyseisen oluen valmistaminen tällä reseptillä lopetettiin vuonna 2011, jolloin Golden ale tyyppinen olut muuttui strong lageriksi. Nyt lasissa siis sitä vanhaa ennen vuotta 2011 pantua pintahiivasta.
Nimen "ancient" viittaa siihen, että oluessa on  käytetty vain ja ainoastaan japanin vanhinta olutmallasta Kaneko Goldenia.
Kauniisti kullan oranssihtava ale kuohuaa beigellä, kohtalaisen runsaalla isokuplaisella vaahdolla, joka laskeutuu pysyväksi ja paksuksi harsoksi nesteen pinnalle jättäen aluksi esirippuista, mutta nopeasti nauhamaiseksi muuttuvaa pitsiä. Tuoksu on miellyttävästi minttuisen maltainen ja maitoisen mandariininen. Erittäin pehmeästi suupieliä hivelevä suutuntuma on samalla tammisen hunajainen ja mausteisen mantelinen. Kokonaisuudessa on sopivasti vehnäistä aromia, rungon ryhdikkyyttä sekä kukkaista kepeyttä.
Jälkimaussa tuntuu pienen pieni alkoholin kaiku, mutta ainoastaan positiivisessa mielessä. Rare exports.
90

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti