Olutturismia: Tallinna (Don´t try this in Finland)

Tallinna on ollut jo jonkin aikaa olutihmisten huulilla muunkin kuin viinarallin nimissä. Etelänaapurin pienpanimobuumistakin puhutaan. Suomalainen Sori Brewing pystyttää laitteitaan vanhaan asetehtaaseen ja Pyynikin Käsityöläispanimon Tuomas Pere on avaamassa craftbeer-verkkokauppaa, jonka kautta voi tilata suomalaisia pienpanimo-oluita Suomesta Tallinnan kautta Suomeen rahdattuna. Samaan aikaan Virolaiset pienpanimot tehtailevat lukuisia uutukaisia markkinoille. Puolentoista euron tuoppien vaihtoehdoksi Tallinnaan on sadellut yksi toisensa jälkeen mielenkiintoisempia olutravintoloita ja pubeja. Näiden perään lähdimme juoksemaan, mutta jo ensimmäisen paikan jälkeen tajusimme, että yksi ilta on aivan liian lyhyt aika kaupungin tarjoaman kattauksen läpikäymiseen. Siispä nautimme joka hetkestä.

Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui suunnistustaito. Twitterin kautta useita suosituksia saaneena olin tulostanut old schoolisti kartan, jonka avulla pääsimme pisteestä a. (Peppersack) pisteeseen b. (Hopner) vain reilussa puolessa tunnissa. Jokainen Tallinnan tuntija voi nyt hymähdellä. Kyllä, matkaa kohteiden välissä on alle 50 metriä, mutta reittivalintamme sai sen tuntumaan kilometreiltä. Hopnerin löydettyämme emme olisi halunneet sieltä poistua. Koskaan.

Janoinen mieleni valitsi ensimmäiseksi olueksi Thwaitesin 13 Gunsin. Pullo maksoi kokonaiset 3,90€. Uuuh.

 

 Seuraavaksi silmiini osui postimiehiä varten suunniteltu tiimalasin mallinen oluttuoppi, johon ei ole kuin yksi kaadettava belgi. Kwak. Puutelineessä tarjoiltuna neljä euroa kaksikymmentä senttiä. Telineen originaali tarkoitusperä on ollut hevosvankkureissa oluen nauttimiseen liittyvä käytännöllisyys, mutta näin 2000-luvulla historia ja esteettisyys tuovat kyseiselle vahvalle belgi alelle aivan erityislaatuisen nautinnon, eikä Tallinnan Hopner muuta tunnelmaa kuin ainoastaan pykälien mitalla ylöspäin. Suussa silkkaa samettia, mausteista makeutta ja rumeliinistä rusinaisuutta.

Hopnerin seiniä koristi useampi valokuvataiteilijan näkemys paikallisista pienpanimo-oluista. Omasta pöydästämme katsottuna lähimmän kuvan aiheena oli keilalainen panimo Lehe. Keilan kylä on Tallinnasta vartin ajomatkan päässä lounaassa. Maistissa ollut Blackmouth Cur APA oli panimon ensimmäinen myyntiin valmistunut olut, joka ilmestyi aiemmin tänä vuonna 2014. Suomen vanhakantaisen IV-luokituksen täyttävä American Pale Ale maistui maltaisen appelsiiniselta ja sopi kellaritunnelmaan pienoisella tunkkaisuudellaan kuin hirret paikan kattoon.

Virolaisten pienpanimoiden pioneeri Pohjala jäi paikallisista tuotteista parhaiten mieleen. Entisen kemiantehtaan tiloissa toimivan panimon henkilökuntaan kuuluu mm. Christopher Pilkington, joka on aikaisemmin työskennellyt esim. piskuisella skottipanimolla Brewdogilla.
Etikettitaide säväytti oluen kanssa rinta rinnan.
Suklaisen tumma Must Kuld toimi marjaisen maukkaana porterina, eikä rapsakasti humaloitu vehnä Uus Maailm jäänyt nautittavuudessaan kovin kauas kirsikkalietteestä Chimay-lasissa. Taustalla tarjoilijatar nautiskeli lasista Lindemansin omena lambicia. Mikäs siinä, mutta don´t try this in Finland.

Tunnelma äityi henkilökunnan tissuttelun myötä raamatulliseksi joten tilasin To Øl´n Yeastus Christuksen. Golgataa oluessa ei esiintynyt, mutta öljypuinen tahmeus olisi saanut Nooankin uskomaan vedenpaisumuksen loppuneen. Hyvän ja pahan tiedon puun juurella kasvoi tällä kertaa ananasta, jonka hiivaisen hapan harmonia täydentyi maaseutuisen makealla maltaisuudella. Paikan Juustu- ja lihavalik-lautanen maksoi kympin. Perfect.

Hopnerin viimeiset vierekkäin; I Hardcore You ja I Beat You. Mikkellerin ja BrewDogin kollaboraatio on I Beat You´n ja Hardcore IPA´n yhdistelmä, jota on lisäksi extra kuivahumaloitu. IHY:ta löytyi sekä pullosta että hanasta. Kegistä euron edullisempana, joten päädyin siihen. Kuvan ottamista varten henkilökunta avuliaasti lainasi pulloa. Varsinaista rinnakkaisvertailua tästä ei kuitenkaan saanut aikaiseksi. Hanasta laskettu olut oli vähintään viisi astetta viileämpää, kuin kylmäkaapista nostettu IBY. Eikä useampi jo pöydässä nautittu virvoitusjuomakaan antanut parhaita mahdollisia asetelmia oluiden keskinäiseen vertailuun. Erinomaisia molemmat.

Seuraavaksi kohti Viron hypetetyintä olutravintolaa Pudel´ia. Kysyimme Hopnerin tytöiltä reittiohjeita. Vaaleaverikkö arveli kohteeseen kävelevän kolmessa vartissa, kun taas brunette tulkitsi meidät ripeä askelisiksi miehiksi ja veikkasi matkaan kuluvan kymmenen minuuttia. Baaritiskillä Hardcore IPAa nautiskeleva nuori mies kuunteli keskusteluamme henkilökunnan kanssa ja tulkitsi laskumme pituuden huomioon ottaen meidän tarvitsevan ehdottomasti taksia.
Sähkömoottoreilla varustetut polkupyöräriksat odottivatkin sopivasti torin laidalla. Heillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan Pudel barista, mutta osasivat kuitenkin googlettaa kyseisen paikan osoitteen. Vastaus oli kielteinen. Liian pitkä matka. Toinen pyörätakseilija yhtyi keskusteluumme ja lupasi polkea Pudeliin kolmesta kymmenestä eurosta. Tallinnan hinnoissa vähän liikaa, joten lähdimme etsimään perinteistä dieselmersua. Sellainenhan löytyi, eikä edes pitkän matkan päästä. Mesessä oli varmasti kilometrejä alla enemmän kuin Tallinnassa ja Helsingissä asukkaita yhteensä, mutta siitä huolimatta tämäkään vanhempi herrasmies ei ollut kuullut Pudelista. Onneksi on internet. Mersu lupasi viedä meidän perille alle kahdellatoista eurolla. Näin tapahtui.
Tiskiltä ensimmäisenä intuition saattelemana irtosi käteen pilaantunut Kernelin Oak Aged Saison ja ei mitenkään mieleen painuva Lehen Lobus Njuufa Black IPA. Mieleni pahoittaneena suuntasin rivakasti terassilta takaisin sisätiloihin ja vasta silloin katseeni kohtasi hanavalikoiman ja näistä koostetun "Beer Flight"-lajitelman. "I´ll take that". Kegitarjonta sai eittämättä pupillit telakoitumaan sarveiskalvoille ja ilta astui selkeästi kohti draamankaarensa huippukohtaa. Magic Rock High Wire, Mikkeller Crooked Moon ja Beer Geek Breakfast, BrewDog Punk IPA ja To Øl Baltic Frontier. Kaikki ehdottomasti viiden tähden oluita, lukuunottamatta Punk IPAa, joka on omalla kohdallani kärsinyt jo inflaatiota liika soitannalla Nirvanan Smells Like Teen Spiritin tapaan. Toisaalta kukaan ei voi tulla sanomaan etteikö Cobainin riffit toimisi parhaiten maailmassa kuuden aikaan aamulla vain muutamaa tuntia nukkumaan siirtymisen jälkeen. Perfect.
Tässä vaiheessa syvällisemmät arvostelut jääkööt Pudelin terassin syövereihin. Baltic Frontier jäi näistä tällä kertaa erityisesti mieleen ja onnekseni bongasin kyseisen oluen seuraavana aamuna Stockan juomaosastolta ja sain lisäyksen matkamuistojeni kassaan.
Pudelin terassi vietteli hanaoluidensa ohella upealla maisemoinnilla. Sisällissodan realismia lievensi rahtikontin eteen nukutettu vauva, joka lehtikuvassa olisi luonnollisesti toimittajan oma uninukke. Virolaisessa todellisuudessa iltapukuihin sonnustautuneet vanhemmat tulivat nauttimaan yhdet pienpanimo-oluet terassille lapsen nukkuessa sopivan välimatkan päässä, jotta baarin äänet eivät häirinneet unia ja toisaalta vanhemmat olivat kuulolla mahdollisen itkun kohdatessa. Mikäs siinä, mutta don´t try this in Finland.
Mannerheimin lastensuojeluliitto kera sosiaaliviranomaisten hakisi lapsesi pois jo sillä välin kun olisit tilaamassa tuoppiasi ja yrittäisit parhaasi mukaan väistellä paheksuvia katseita saati kommentteja lapsen heitteille jätöstä ja alkoholisoituneista vanhemmista.
Ai niin ups, eihän se lapsi yksin siellä ollut. Noin neljävuotias isosisko huolehti pienokaisen nukuttamisesta.

Nämä tarttuivat mukaan Stockmannilta

Seuraavana aamuna seurasi pieni ostoskierros kotiinviemisien löytämiseksi. Baarithan myyvät olutta myös take away-periaatteella, mutta Tallinnan Stockmannia on kehuttu olutvalikoimaltaan maan parhaimmaksi, joten aamupalan jälkeen katsahdus siihen suuntaan. Valinnan varaa oli todellakin laajasti ja kymppisäkki irtosi matkaan. Helmiä kaikki, mutta Amager/Three Floyds Arctic SunStone näistä se yksi odotetuimpia kunhan joskus lasiin päätyy.

Vanhassa kaupungissa eksyimme jo Hopneria etsiskeltäessämme vessan kokoiseen olutkioskiin Õllepood Pothouseen. Innostuimme paikasta ja lupasimme palata matkalaukkujen kanssa seuraavana päivänä ostoksille. Tämän kokoiseksi paikaksi valikoima oli hätkähdyttävä. "No less than 303 beers to sell". Ostin paikan viimeiset Deliriumit, joka sai tädin tiskin takana lähes liikuttumaan. Poistuttuani kioskista jäljelle jäi vain 300 erilaista olutta myytäväksi. Ihan vaan vertailun vuoksi Alkon tarjoama olutvalikoima on tällä hetkellä 271 erilaista olutta. Enough said? Ei, jatketaan vielä valikoiman laadukkuudesta. Otetaan yhtenä esimerkkinä Alkon syksyn uutuus Coors Light, joka on herättänyt huomiota hyllytilan raastajana. Lisäksi samaa olutta myydään maitokaupoissa ja vieläpä halvempaan hintaan. Oliko Õllepoodin kaapeissa Coors´sia tai edes mitään samantapaista light lageria. Ei, ei todellakaan. Siellä myytiin oikeaa olutta.

Tuliaisia Öllepood Pothousesta