Olutexpo 2014

OlutExpo 2014 katselmus koostuu omalta kohdaltani lauantain antimista kello kahden ja seitsemäntoista väliltä.
Puitteet olivat kaikin puolin toimivat. Kaapelitehdas sopi tilaisuuteen kaikessa rujoudessaan erinomaisesti ja käytännön asiat toimivat kuin kierrekorkki olutpullossa. Lasivaihtopiste lämmitti erityisesti mieltä, eikä ainaista tuoppien lilluttelua tarvinnut suorittaa itse. Panimot olivat lyöneet parastaan tiskien näyttävyyden puolesta ja niimpä paikan päällä sai ostaa olutta vaikka kleinbussin takakontista, jos niikseen tahtoi.

Jostain minä kuitenkin mieleni pahoitin. Tapahtuman nimi Olutexpo vei harhaan. Tilaisuudessa nimittäin oli tarjolla myös viskiä. Paljon viskiä. Hyvää viskiä. Tämä johti siihen, että en osannut valmistautua tällaisiin houkutuksiin henkisesti ja olin heikko. Join viskiä. Jos tilaisuuden nimessä olisi suoraan kerrottu messujen olevan myös jotain muuta kuin pelkästään olut-aiheiset, olisin osannut varautua houkutuksiin. Missä on kuluttajansuoja? Valvira? Avi? Ei missään. Mikael Jungner oli paikalla, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Viskiä oli juotu. Linnanjuhlissa ryypätään yhä. Jopa Joulupukki oli humalassa, mutta sivistyneessä sellaisessa. 

Kaikesta huolimatta tarjolla oli viskien lisäksi tapahtuman nimenmukaisesti myös olutta. Ensimmäisenä vastaan asteli Sierra Nevadan Hoptimum, jonka erinomaisuudella ja sadan IBUn voimalla sai poltettua makunystyränsä puhki, jotta mikään ei enää tuntunut miltään. Ainakin tämän perään siemaistu Suomenlinnan DiipaDaapa oli juuri sitä mitä nimi antoi ymmärtää. Spitheadkaan ei sytyttänyt. Oravannahkojen tapaan korkkien vaihtaminen alkoholiin toi mieleen Monopolin pelaamisen. Lautapelit on kivoja. Siirryttiin mikropanimoskeneen. Makusteltiin kurpitsaa, jossa oli paljon samaa kuin Pyynikiltä maistamassani testiversiossa. Inkivääri tässä ehkä enemmän taustalla. Skiffer Ale sulatti sydämet raikkaudellaan, enkä Makumiesten suositusten jälkeen voisi kuvitella seuraavalle Helsingin kierrokselle muuta ruokaa kuin Skifferin merihenkisen pizzan. Sorineitsyys lähti samassa hötäkässä. Olin ladannut kyseiselle panimolle selkeästi liian kovat odotukset ja pienoinen pettymys painoi päätä kellertävien nesteiden kanssa, mutta Black IPA palautti uskon lasinalusiin. Toivoin suurempaa riskinottoa, mutta toisaalta panimon debyyttioluiden on kuitenkin varmempi suuntautua suurelle yleisölle.

Tarjolla oli myös ainutlaatuisesti suodattamatonta Pilsner Urquellia suoraan tynnyristä, joka luonnollisesti missattiin täysin. Kahteen kertaan. Hiisin Leimaus kuulosti mielenkiintoiselta ja varsinkaan kun kyseisen panimon kohdalla ei pettymyksiä vastaan ole tullut niin odotukset olivat  jälleen kerran korkealla. Habanero jäi kuitenkin vaisuksi ja mango valtasi mielen. Pettymys.
Mieleenpainuvimman tiskin tarjosi italianmiehet rennon Välimerellisellä otteellaan niin rupatteluun kuin myös panemiseen. Jälleen raikkaus nousi valtiksi ja Amiata Marsilia Gose puhdisti makunystyröitä tummanpuhuvien ja voimakkaiden lietteiden jälkeen. Jokunen viskikin tuli tosiaan huuhtaistua, mutta koska tämä on yksityinen anonyymiblogi en usko, että lainpuitteissa on sallittua kertoa niistä sen enempää.

Illan päättyessä taskussa oli vielä puolitoista korkkia. Niillä vielä Koffin Porter läksiäisiksi ja kotia kohti. Kiitos.