Keikysivut

5.6.2015

Pihamaan olutvaltaus



Pihamaan Viinitila on tunnettu viineistään ja etenkin sahdistaan.
Nyt uutena aluevaltauksena  on pistetty myös olutpannut porisemaan.
Läksin Heinolaan tunnustelemaan tilannetta. Paikan päällä odottikin viisi terrakotta soturia valmiina taistoon (kiitos Jussi). Eli ei muuta kuin tinapäähineitä taivuttamaan ja sihauttelemaan.
Etikettitaide on kaikessa japanilaisessa käsityöläishengessä iskevää, mutta jääkö fiiliksen nousu siihen.

Vehnän tuoksussa ja maussa päällimmäisenä on hiiva. Tuntuma on keskeneräinen ja käynyt.

Vaalea poreilee jo aavistusen paremmin, mutta maussa ei ole juuri mitään positiiviseksi luokiteltavaa. Sekavaa settiä. Ulkoisesti molemmat tähän mennessä ovat näyttäneet kiljuisilta simoilta.

Savujussikaan ei edellisistä kauheasti eroa. Savuaromikin on hyvin keinotekoinen, eikä savumallasta ainakaan tuoteselostuksessa mainita, joten ei liene ollut samassa rakennuksessa panohetkellä.

Jäärä (tummavehnä) yllättää ensimmäisenä edes ropposellisen posisti. Ulkonäkö on huomattavasti edeltäjiään nokkelampi ja vaahtoakin syntyy mukavasti. Mansikkaa ja siirappista rukiutta.

Tummakin menettelee, mutta muihin tarjolla oleviin vastaaviin tuotteisiin verrattuna välissä on silti valovuosi. Valjuinen kokonaisuus.

Jotenkin tuntuu, että tämä olut kokeilu saattaa jäädä lyhyeksi. Uhkana on Pihamaan transformoituminen Pilamaaksi.


EpäKeikymäinen arvosteluasteikko/podium:

  1. Jäärä 2/5
  2. Tumma 2/5
  3. Vaalea 1/5
  4. Savujussi 1/5
  5. Vehnä 1/5






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti