Kyseessä taitaa olla neljäs koskaan maistamani kölsch. Aikaisemmin koetut Sünner ja Laitilan Kölssi eivät kumpainenkaan vakuuttaneet täydellisesti, mutta Rönnvikin Vaaleassa oli jo potentiaalia.
Rekolan ja Mathildedalin versio on aavistuksen samea ja kullankeltainen olut. Valkea vaahto laskeutuu seitinohueksi jättäen samalla hapokasta ja valuvaa pitsiä. Tuoksu on tulinen sitruunaisella twistillä. Mausteisuus hyökkää jokaisesta ilmansuunnasta samaan aikaan, mutta ihokosketus on lopulta hellästi hienovarainen. Rosmariini on selkeästi päällä. Maku seuraa perässä. Hunajaisen makea ja inkiväärisen poltteleva kokonaisuus tiivistyy hedelmäisen pippuriseen jälkimakuun. Loppujen lopuksi kölschisyydessä liikutaan rajapinnoilla, mutta ei siitä huolimatta vaan sen ansiosta kyseessä on erinomaisesti erilainen olut kuten Fiskarsin (ja Mathildedalin) tuotteilla on tapana.
Rosmariini on oluen ja ruuanlaiton lisäksi innoittanut myös lauluntekoon. Riimipari jos toinenkin löytyy Tapio Rautavaaran Rosmariini kappaleen sanoituksista, mutta itse suosin levylautaselle Klaus Thunderin salamakomboa.
88
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti