Ocean Bryggeriet Västkust 4,7% RUOTSI

Heinolan Keiky-yksikkö toi kyseisen putelin suoraan Hönölän Citymarketista. Parasta ennen tarra kertoo, että maistelun aika alkaa olla käsillä. Loput pullot voi siis samalla kerätä pois kaupanhyllyltä, koska uskoakseni niitä sielläkin vielä on. Kiivetäänkö sillalle vai pudotaanko sillan alle?
Väriltään olut ainakin kimmeltää kuin meripihkataivas. Samean persikkaisen nesteen pinnalle nousee räävittömän rusehtava ja riettaan runsas vaahto. Tuoksussa kaikki hedelmäsalaatin ainekset yhdistyvät tasokkaaseen taikinahiivaan toteuttaakseen aavistuksen katajaisen ja neilikkaisen makukombinaation. Mielenkiintoinen, vaikka hitusen elähtäneen pahvinen ja kuravetinen kokonaisuus. Tuoreena varmasti voittoisampi makuelämys.
Hauskana detaalina mainittakoon vielä, että Ruotsissa olut myydään 4,8%:sena, mutta Suomessa maitokaupparajojen vuoksi 4,7%:sena. Onkohan noissa kuitenkaan eroa?
74

Parempi Kekkonen?

Päätin ensimmäisen Kekkos-oluen arviointini lauseeseen: "Ei tässä nyt aivan palmuun kiivetä, mutta ei ehkä ollut tarkoituskaan." JuhlaUrkki on nyt vaihtanut lomalätsän prinikoihin ja tölkin takana kerrotaan tarinaa juurikin tuosta legendaarisesta Tunisian matkasta, jolloin 64-vuotias presidentti kiipesi koko Suomen superukkona palmun latvaan. Viekö Juhla-Kekkosen jalat siis korkeammalle kuin perusUKKlagerin koivet? Puolalaisen Magnumin sijaan on vedetty jenkkiläisestä liipasimesta, mutta muutoin spekseissä ei suuria eroja ole. 
Katsotaan kupariseen kannuun ja sen kermankuohuvaan kuontaloon. Tuoksu on maltaisen muhkea ja karamellisen kova. Suutuntuma komppaa hajuja. Maussa yhdistyy maalaisliiton mekaniikka ja makeus. Kokonaisuus muistuttaa tiiliverhoillun kokoustilan saunaeteistä keraamisine tuhkakuppeineen ja oravannahkaan upotettuine konjakkikarahvineen. Tunkkaisen hikinen tunnelma.
61

Hartwallin kokoinen vaahtosammutin

Brewster (4,5%) on eittämättä ainakin jollain tasolla hieno brändäys, vaikka toisaalta en osaa päättää onko tölkki enemmän ruma vai kaunis. Nerokas joka tapauksessa. Vaahtosammuttimen yksityiskohdat herättävät mielenkiintoa, mutta eivät vie pääroolia oluelta, vaikka sitä saattaisikin toivoa.
Perinteisen haalean bulkkilagerin näköinen olut vaahtoaa valkean runsaasti. Tuoksu on maltaisen makea ja maissisen melankolinen. Maku ei liiemmin poikkea edellisestä. Kevyen vaikeasti juotava.
46

Pullonsuukyselyssä maitokaupan Brooklynit

Sinebrychoff toi aimo annoksen Amerikkaa Suomeen, kun maitokauppojen hyllyihin ilmestyi kaksi uutta olutta ja yksi vanha tuttu uudella etiketillä. Samalla Alkoon rysäytti sisään odotettu Sorache Ace ja vanha kettu East IPA.

Ajattelin napsaista matkaan kerralla kaikki kolme mietoa. Laitilan S-marketissa American Alea ei kuitenkaan vielä ollut kuin vanhalla värityksellä, joten kyseinen pullo tällä kertaa aavistuksen muita vanhempi. Henkilökohtaisesti pidän vanhasta labelista enemmän, joten menköön samalla mielenilmaisuna asiaa kohtaan. Uusi etiketti tunnustaa kuitenkin selkeämmin kotimaataan ja samalla oluttyyliä patrioottisella tähtilippuvärityksellään. 

Brooklyn 1/2 Ale, 3,4%

Tuoksussa on selkeästi Sorachen kaltaisia viboja ja Soracheahan sieltä löytyy mukana olevista humaloista. Aavistuksen hikisesti hiivainen, jonka hullaannuttava vaikutus seuraa perässä. Suutuntuma on happaman eucalyptyksinen. Farmhouse tyyppinen maku sitoo syleilyynsä sitruunaa ja saippuaa. Erittäin myönteisesti maanläheinen. Ehdottomasti tämän alkoholilevelin parhaimmistoa.
86

Brooklyn American Ale, 4,5% 

Tuoksussa tunkkaista toffeisuutta. Maun maltaisuus maistuu menninkäiselle. Aikaisemmin olen kyllä tästä pitänyt, mutta tuon puolikkaan alen jälkeen kokonaisuus heittäytyy harmaalle puolelle. Joka tapauksessa kauppavalikoimassa toimiva hedelmäisen havuinen ale.
79

Brooklyn Scorcher Session IPA, 4,5%

Tuoksussa sitrushedelmäisen humalan hekumaa. Maussa päällimmäisenä greippistä katkeruutta. Kokonaisuutena ihan kelpo maitok-IPA.

80

Taisi olla myös historiansa ensimmäinen keikyarviointi, jonka suoritin pullonsuusta siemaillen, ihan vaan tiskiä säästäen, nopeasti.

Pyynikin Papabeers Scott The Juggler Oatmeal IPA 5,7% TAMPERE

Austinin oma poika Scott Voorhees kehitteli reseptiikan, jonka tahdissa Pyynikin pannut porisivat ja tuloksena oli kyseinen olut.
Ulkokuori on kullankellertävä ja vienosti vaahtoava. Silmäpelillä lasissa voisi olla jotain perus bulkkilageria. Tuoksusta sen sijaan löytyy mangoista mansikkaa ja maltaista mojavea. Ugh. Kelkka kääntyy. Suutuntuma on öljyisen paksuhko ja tahmainen. Hedelmäisyys säilyy punaisena lankana, mutta tunkkainen toffeisuus tallaa tiloille. Eihän tämä mikään tuore yksilö ollut, joten saattaa olla, että aika on myös tehnyt tehtävänsä. Ei sillä etteikö olisi maistunut, mutta ei myöskään tarjonnut mitään maata mullistavaa.
71

Maku Vehnä vs Mathildedalin Mathilda

Kotimaisia Pienpanimo vehnäisiä parhaimmillaan? Ensi alkuun sentin korkuinen huomio pulloista. Mathilda kulkee jonossa Pikku-Maun takana. Maku paikkaa puuttuvia peninkulmia villillä vaahdollaan, joka valloittaa valkoisilla kuplillaan Mathildedalin maatilalaiset. Pullonpyöritys paljastaa samean totuuden; Maku nokittaa hiivan suhteen. Tehtävä on helppo; lasien tyhjentämisen nautinto.
Makun tuoksu on selkeästi hiivaisen purukumisempi ja Mathilda erottuu hedelmäisellä raikkaudellaan. Suutuntuma kuitenkin parantaa tuusulalaisen asemia luotaamalla syvemmälle. Molempien oluiden perinteinen banaanisuus ja sitruunainen sielukkuus on Makun kohdalla simaisen samettinen ja hiivaisen hapan. Matikka toimii, mutta jää tässä rinnakkaisasettelussa aavistuksen pliisuksi.
Maku 85
Mathilda 80

Jousan Kruunu 4,5% JYVÄSKYLÄ

Tuliaispullo. Aiemmin olen saanut samasta osoitteesta maistaakseni Jousan Mestaria, joka oli yksi kauneimmista oluista ikinä. Seuraavaksi vuorossa Panimo Hiiden samaisen sarjan Kruunu.
Samean persikkaisen oranssi olut vaahtoaa arteesaanisen arvokkaasti ja kuiskii katajaista kajoa kohti nyansseista nautiskelevaa noobieta. Maltaisen limppuinen suutuntuma jatkuu sahtisen saunaisella sweatilla. Kokonaisuus on multaisen mainen ja kivikautisen karkea. Ei aivan sitä mitä odotin, mutta ihan perustavanlaatuista hienomotoriikkaa tyylikkäästi tehostava tuopillinen.
73

Brooklyn Sorachi Ace 7,6% USA

Porvoon Paahtimon kylmäkaapissa silmiini osui jo kauan maistiin odottamani pullo. Ei tarvinnut kauaa ihmetellä, vaan suoraan tilaukseen. Tiskin takaa sain samalla tietooni hauskan detaalin. Olin kuppilan ensimmäinen Sorachin ostava asiakas! Tällä kertaa mukavan kokoiset maistiaisannokset saatiin jakamalla pullo kolmeen Pekkaan.
Japanissa 1970-luvulla kehitelty humalalajike Sorachi Ace jäi hyvin pian syntysijoiltaan unholaan ja pysyi siellä aina 2000-luvulle saakka. Omituisena ja hankalana humalana koettu Saazin, Brewer´s Goldin ja Beikein nro2:n symbioosi näki siis jälleen päivänvalon. Tällä kertaa viljely aloitettiin Yhdysvalloissa. Muutamia kokeiluja kuten Mikkellerin, BrewDogin ja Stadin Panimonkin suunnalta on tehty, mutta kiitos Brooklynin Panimon, humala on tullut jäädäkseen.

Samean sitruksinen Sorachi sumentaa salakavalasti. Vaahto kuohuaa samettisen valkuaismaisesti ja pitsi peittää pintaa kuin teräs tasoristeystä.

Tuoksu on hennon greippinen. Alkoholia ei aisti missään muodossa.

Greippinen kirpsakkuus peittoaa happaman hiivaisuuden mandariiniseen mansikkaisuuteen kiepautettuna. Kokonaisuuteen hiipii myös aavistus voista vaniljaa. Mausteisen samppanjainen saison, joka ehdottomasti löytää tiensä seuraavaan ostoskoriini, kun Alkossa joskus vierailen. Rapujuhlien kunkku?

96

Laitila / Yalobusha Mississippi Beer 4,6% ja 5,0% LAITILA

Universumin kovimpia blues-festivaaleja kunnioittamaan räätälöity höyryolut on Laitilan Juha Kylä-Kailan ja Yalobushan Amos Harveyn käsialaa. Mississippiläinen Harvey on ollut mukana Rauma Bluesissa siitä asti kun itse muutin kaupungista pois, eli vuodesta 1998. Mukulakivisillä kadulla ei yksinkertaisesti ollut tilaa meille molemmille.

Historian havina on ko. oluen ja panimon kohdalla suuri. Laitilan ensimmäiset oluet nimittäin olivat höyryoluita Kukko etiketillä. Alkon käsityöläisolutvalikoiman kautta kotitalouksien kosketuksiin päässyt höyry vakuutti jo ensimetreillä. Pian tutustumisen jälkeen maitokauppoihinkin ilmestyi neljä kymmenystä miedompi versio veturista. Kumpainenkin on ollut useampaan kertaan lasissa, mutta nyt vasta vertailuasteella. Kimmokkeen kirjoitteluun sain Bryggerin kellarissa, kun Laitilan panimopäällikkö Ville Vilen kävi jo toistamiseen pokkaamassa Mississipille ansaittua glooriaa. Nyt siis ensimmäistä kertaa molemmat oluet samaan aikaan penkillä.

Keltaisen oranssit nesteet kuohuavat voimakkaasti, mutta täysin hallittavasti. Vaahdon laskeuduttua noin sormen paksuiseksi suojapeitteeksi, pitsi on hyvin harvaa, mutta paksuhkoa. Vahvempi versio on selkeästi tummempi. Lakattua puupintaa vasten olut saa kamouflasen, joka ei petä. Alkovahvuisen tuoksu on mahonkisesti massiivisempi ja palmuöljyisesti paksumpi, kuin selkeästi raikkaammin hedelmin höyrytetty maitosessio. Hämmentävän erilaiset oluet loppujen lopuksi. Odotin enempi marginaalisia eroja. Viis pike nolla lepää suussa pihkaisen paksusti kuin tiikeribalsami. Nektariinisen notkea olut on omenaisen oleva, mandariinisen makea ja tahmean tunkkainen. Jälleen perään kuulutan miedomman raiteen kulkijan raikkautta ja räikeyttä. Humalan hekuma hehkuu täysin toisilla tasoilla. Kokonaisuutta tai oikeastaan kaikkia puolia tarkasteltaessa maitokaupan tuote on yksinkertaisesti parempi. Toisaalta voi olla, että alkuvuodesta Alkosta ostettu pullo on ehtinyt jo aavistuksen vanhentua. Muistelisin, että pidin tuoreeltaan huomattavasti enemmän tapauksesta. Suomen Paras Olut gaalassa tarjoiltuun Mississippiin verrattuna tässä pullossa on täysin erilainen olut. Juhlahumun hälinässä tykkäsin kyllä. Eli palataan siihen tuoreus oletukseen. Hyvää joka tapauksessa.

4,6% 88
5,0% 82