Keikysivut

13.3.2016

Olvi APA vs Koff APA

Kevättä ja kauniita oluita. Maitokauppojen hyllyt pullistelevat jälleen etenkin suurempien panimoiden uutuuksilla. Olvin APAa osattiin jo odottaa männä vuoden IPAn jälkeen, mutta keravalaisen hevospanimon vastaava tuote tuli varmasti suurelle yleisölle yllätyksenä. Hienoa Sinebrychoff! Jäämme edelleen odottamaan Hartwallin vastausta.
Olvi, humalinaan Citra, Chinook ja Equinox, houkuttelee hyppysellisen enemmän kadmiumin viljaisella olemuksellaan. Samainen lesti myös vaahtoaa enempi ja piirtää paksumpaa/pysyvämpää pitsiä. Olvi jatkaa pisteputkeaan myös tuoksujen saralla. Koff taittuu hieman tunkkaisen maltaan ja marjaisuuden puolelle, kun taas iisalmelainen tuoksahtaa raikkaan raaoille sitrushedelmille. Keravalla hedelmät ja humalat (Citra ja Mosaic) ovat selkeästi kypsempiä ja pehmeämpiä. Se etelämpi panimo you know. Makupaletti on suora seurannainen hajuista. Lopputulos riippuu nyt vähän siitä, että tykkääkö Pirjosta vai Pertistä? Koffilainen on selkeästi täyteläisempi, mutta ummehtuneempi. Mainospuhe raikkaudesta ei tällä kertaa täytä saappaita. Olvi sen sijaan on vehnäisesti freshimpi, mutta jotenkin hauraampi. Itse henkilökohtaisesti jos mietin kyseisille oluille käyttötarkoitusta, niin kesän lähestyessä voisin helposti ottaa ison panimonkin APAa mukaan kotiterassille. Yhtä hyvin massa-apa sammuttaisi janon lämpimät haapapuut kantikkaiden alla vesiknaapullisen höyrystyessä kiuaskivien päällä. Näihin tilanteisiin valintani kohdistuisi Olvin puoleen. Grilliruuan kanssa puolestaan menisin Koffilla. Lopuksi vielä yksi pakollinen mutta. Viiden ja puolen euron litrahinnassa on mielestäni liikaa ilmaa.
Koff 78
Olvi 80

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti