Alunperin Sunrice IPA on Häyrysen ja Olkkosen kotipanimo K1P:n olut. Pyynikin Panimolla pidettäviin jälkimmäisen panimomestarin omiin häihin kehitelty olut, joka pääsi nyt astetta suurempaan tuotantoon Alkon käsityöläisolutvalikoiman kautta kuluttajien maisteltavaksi. Oluen taustasta voi lukea paremmin Koti Hämeenkadulla-blogista. Hääteeman mukaisesti mallaspohjaan heitetty riisi herättää ennakkoluuloja, enkä ainakaan tästä istumalta muista yhtään yltiöpositiivista riisiolut kokemusta.
Haalean kellertävä olut vaahtoaa lasissa täydellisen tasaisesti tiiviillä tempolla. Tuoksun hype on hedelmäisen lihallinen ja trooppisesti havuinen. Suutuntuma on nektariinisen notkea ja persikkaisen pehmeä. Yrttisen greippistä jälkimakua edeltää aasialaisen riisipellon lämpö ja kosteus. Kokonaisuus tuo mieleen Oliver Stonen Vietnam-trilogiasta enemmän Taivaan ja maan kuin Platoonin. Hyvä riisi!
80
(Tämä olutarvio oli jäänyt ns. pöytälaatikkoon...nautittu ja kirjoitettu helmikuun puolella :)
Keikysivut
▼
24.4.2016
Helsinki Beer Festival 2016
Helsinki Beer Festival järjestettiin jo kahdeksattatoista kertaa, mutta itselleni kyseisten festivaalien läpileikkaus oli tähän mennessä käyty vain youtuben välityksellä. Tänä vuonna sain parikin kutsua paikan päälle, joten olihan sitä antauduttava joukkoliikenteen armoille ja kohti Stadia elikkäs Hesalaa. Saavuin Kaapelitehtaalle perjantaina hieman kello neljäntoista jälkeen ja tupa näytti täyttyvän hyvää vauhtia, vaikka ovet aukenivatkin suurelle yleisölle vasta klo 17. Ennen viittä vietettävä hanasukkulointi kulki nimellä nimellä "ammattilaistunnit".
Ammattilaistunnit osoittautuivat hyvinkin antoisiksi. Väkeä ei kuitenkaan ollut ruuhkaksi asti, joten tiskeilläkin oli aikaa rupatella. Annoskoot olivat tässä vaiheessa iltapäivää 0,5-1 desilitran paikkeilla, joten tarjonnan ylipursunnasta häkeltyneenä muutamassa tunnissa ehti maistamaan hyvinkin monta eri olutta. Alun parhaimmistona mieleen jäi mm. ööö melkein kaikki, eli: Panimo Hiiden Pecko Brett IPA, Olarin Panimon Razident Evil ja Not for Jokinen, Humaloven ja Õllenautin humalaton jäkäläolut Poro, Omnipollon Mango Smoothie IPA ja Amagerin No Rice & Curry. Foundersin triokin oli suorastaan pakko vetää läpi; raikas inkivääri-iloittelu Spectra Trifecta sekä legendaariset stoutit KBS ja Imperial. Jossain noiden välissä kävin tsekkaamassa miten tytöt olivat panneet leit kaulassa laakeria, elikkäs kyseessä Brewcatsin Tiki Lager. Enkä voi olla mainitsematta Kyrö Distillery Companyn Long Kyröä. Käsitykseni lonkerosta ei enää koskaan palaa ennalleen?
Viiden aikaan kokoonnuimme olutblogistikollegoiden kesken Kaapelitehtaan kellarikabinetissa itsensä Cyde Hyttisen kutsumana. Keikyblogin lisäksi edustettuina oli Arde arvioi, Maltainen, Kaunis Humala, Tuopillinen, Humalablogi ja Mushimalt. C.H. halusi tavata ja tutustua ihmisiin blogien takana sekä kuulla hieman saittiemme historista ja yhteisestä intohimossamme nestemäistä leipää kohtaan. Maltaisen Mika Laitinen julkisti heti perään Maria Markuksen kanssa kirjoittamansa kotiolutkirjan Rakkaudella Pantua. Uunituoreen painoksen lisäksi Laitinen toi mukanaan kirjasta löytyvän reseptin mukaan tehtyä rye wineä a.k.a. Raivainta. Tästä oluesta myöhemmin lisää, kunhan ehdin ottaa maistiin.
Intensiivisen palaverin jälkeen siirryimme vielä yhdessä Fat Lizardin pakulle, josta Arde valikoi yhteiseksi hanatuotteeksi Jesus Lizard IPAn. Samaan sabluunaan mahtui vielä F.L. Blacktop Porter. Erinomaisia tuotteita muuten nämä läskit liskot. Siinä alkoikin ensimmäinen päivä olla omalta osaltani Black Angus briskettiburgeria vaille valmis ja läksin keräämään Kalliosta voimia seuraavaan päivään.
Lauantai alkoi olutblogisterien ja alan ammattilaisten yhteisellä tapaamisella. Miitingin tarkempaan raporttiin pääset tutustumaan tästä linkistä. Pari tuntia vierähti panimoravintolassa, jonka jälkeen ennätin Kaapelitehtaalle ennen kello yhtä. Aloitin perjantain tapaan päivän Hiidellä. Donut Island Brewing yhteistyöolut Ich Bin Ein Berner puski mukavasti virtaa päivään. Jatkoin niin ikään jyväskyläläispanimon ja Donutin kollaboraatiolla, jossa kolmantena pyöränä on cervezamaan Little Bichos. Kyseessä siis farmhouse tyylinen ale Bicho in My Beer. Aikamoinen biachespanjooli indeed. Yksi festivaalien lasketuimmista tuotteista oli Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Pekoni olut. Olihan siitä pakko maistit polkaista ja udella tiskillä mistä oikein on kysymys? Panimon henkilökunta oli tällä kertaa kuitenkin salamyhkäisyysverhon peittelemänä, eikä panosalaisuuksia juurikaan jaettu. HK:n kanssa yhteistyössä tuotettu olut sisältää joka tapauksessa aitoa pekonia. Amerikan mantereellahan vastaavia tuotteita on ollut markkinoilla, mutta Euroopassa en muista törmänneeni vastaavaan. Toisaalta ajatus ei liiemmin houkuttelekaan, mutta mikään mihin työnnetään pekonia ei vain voi olla väärin. Vai voiko? Onhan sitä pekonijäätelöäkin...
Loppujen lopuksi en olisi tarvinnut Diamond Beveragesin tiskin lisäksi juurikaan mitään muuta. Stonen jenkkihumalien tuoreus oli huumaavaa Pataskala Red X IPA tyyppisissä hanatuotteissa ja Omnipollon suklaisen samettiset stoutit kuten Hypnopompa Marshmallow sekä Noa Pecan Mudcake Double Barrel kietoivat nautiskelijan ympärilleen kuin serpentiinin. Buxtonin ja Omnin kollaboraatio Ice Cream Brown Ale tykitti chokolaatia suoraan suoneen.
Real Aleista testasin 02 Croescon, mutta tämä osasto on yhä itselleni jotenkin vieras. En pääse käsiksi juttuun. Kotimaisista panimoista uutena kokemuksena kohtasin myös Keravan Keudan, jonka vanhin tuote Vaalea Sarvi ja hänestä jalostettu Vehnäinen ChiliSarvi vakuuttivat jo pelkällä olemassaolollaan. Saimaan hinnat aiheuttivat ainakin itselläni hämmennystä, enkä usko että olin ainut. Paras kotimainen? Ei se ollut sahtia, vaikka sitäkin siemaisin. Se kunnia menee ehdottomasti Mallaskosken ja Põhjalan koivunlehti-kollaboraatio Black Koivuselle, vaikka se Viron puolella onkin käyty panemassa.
Viime aikaiset oluttapahtumat ovat saaneet kehujen lisäksi luonnollisesti myös kritiikkiä. Ruokapolitiikkaan puuttuakseni olen mielensäpahoittajien kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Erinomaiset oluet olisivat oikeutettuja erinomaiseen ruokaan, mutta sellaisen kohtaaminen on ollut hyvin harvinaislaatuista. Lihapuolen ehdottomana parhaimmistona nostan esille Texas BBQ:n briskettiburgerin. Ainoa vika tässä oli aavistuksen härski kymmenen euron hinta. Lauantain odotetuin food corner oli kuudelta avattava sikagrilli. Tupakkapaikan kylkeen (?) sijoitettu possu houkutti väkeä jonoksi asti, jonka kärjessä itsekin olin neljä kahden euron korkkia kourassa. Itse purilainen oli valitettavasti erittäin suuri pettymys. Maukas liha koteloitiin semikylmän tusinasämpylän väliin coleslawn päälle ja perään ruiskaistiin barbequesoosia. Homma olisi toiminut paremmin esim. lihalautasena ilman pahville maistuvaa seesamleipää. Roinisten Currywurst ja Leberkäse setitkään eivät täysin vakuuttaneet. Lopuksi kaikki lihatiskit seinille nosti Johann Schlagin osteripöytä, johon pääsin tutustumaan jo pari kuukautta aiemmin HBF lehdistötilaisuudessa Urho´s Pubissa. Parhaat osterit ja parasta stouttia = parasta parhautta.
Huomattavasti kritiikkiä osakseen saanut atmosfääri on taasen jotain mitä en ymmärrä. Kaapelitehdas on ollut useasti paheksunnan kohteena muidenkin tapahtumien, kuten Olutexpon aikana. Minusta lokaatio on erittäin viihtyisä ja tiloiltaan toimiva kokonaisuus olutfestivaaleja ajatellen. Tappajan näköisen miehenkin kuvauspaikkana tunnettu Tallinna Craftbeer Weekendin neuvostoaikainen sukellusvenetehdaskaan ei kaikkia miellyttänyt, mutta itselleni paikka toimi kuin porter saunassa. Entiset tehdashallit miellyttävät tiloina itseäni henkilökohtaisesti toiseksi eniten heti 60-luvun huoltoasemien jälkeen.
Kolmantena arvostelun kohteena varsinkin sosiaalisessa mediassa oli oluen annoskoot. Pieniä maistiaisia kaivattiin ja turruttiin kahden desin kokoisiin tuoppeihin. Olemmeko olleet samoilla festivaaleilla? Ammattilaistunneilla annoskoot olivat luonnollisesti pieniä, mutta ei tilanne omalla kohdallani tämänkään jälkeen mihinkään muuttunut. Totta, hinnastoissa oli valittavissa vain joko kahden tai neljän desin annoskoot. Olisihan sinne voinut pistää hinnan myös yhdelle desille? Muistaakseni taisin juoda kahden päivän aikana kaikkiaan neljä yli desin lasia. Jokaisella käymälläni tiskillä listaa pienemmän maistiaisen saaminen ei ollut mikään ongelma, päinvastoin. Suurin osa maistamistani oluista siis tarjoiltiin allekirjoittaneen pyynnöstä noin desin suuruisina annoksina. Tähän huomioitakoon, että kaikki nautitut oluet olivat hanatuotteita. Pullotavarasta en lähtenyt tinkimään. Kaiken kaikkiaan siis erinomaisen hienot festivaalit. Tiskeillä oli mukava jurista ja jos ei jaksanut juttua vääntää, niin Kähkönen puhkui mikkiin lähes non-stoppina asiaa oluesta ja sen vierestä. Mikäs sen mukavempaa. Kippis ja ensi vuoteen!
20.4.2016
Diipadaapablogistit isolla kirkolla
HelsinkiBeer Festivaalien lomassa kokoonnuimme Ilkka
Sysilän kutsumana Helsingin Panimoravintola Bruuverin Whirpoolin ympärille tapaamaan niin
suuria kuin itseni kaltaisia pienempiäkin olutvaikuttajia. Blogistit olivat saaneet kutsunsa Ari ”Arde” Juntusen välittämänä ja Sir
Sysilä oli pyytänyt paikalle itsensä lisäksi panimoalan parhainta osaamista edustamaan Stadin
Panimon omistajan ja panimomestarin Timo
Konttisen. Olutliittoa edusti puheenjohtaja Heikki Kähkönen. Blogisteja oli allekirjoittaneen ja Arden lisäksi
paikalla Reittausblogin Harri Metsäjoki,
Tuopillisen Jouni Koskinen, Maltaisen
Mika Laitinen ja Humalablogin Timo Klimoff. Lisäksi seurueeseen kuului Teerenpelistä Keikkakeittäjänäkin tunnettu olutkouluttaja Mikko Salmi. Itselleni Salmi on jäänyt parhaiten mieleen kahden vuoden takaisesta Olutpostin kolumnista, jossa hän kuvaili olutblogien kirjoituksia jaarittelevaksi adjektiivipöhnäilyksi. Keikyä kuvaava terminologia, tunnustan.
Baarin
puolelta saimme alkupalaksi tuoretta torakkaa hanasta, jonka jälkeen siirryimme
backstagen puolelle kuuntelemaan isännän lempimusiikkia viime vuosisadan
alkupuolelta. Bix Beiderbecken ja Paul
Whitemanin lyödessä tahtia Sysilä kyseli paikalla olijoiden iloja ja murheita,
joista Konttinen aloitti kertomalla tuoreimmat StaPan kuulumiset. Yhdellä
lauseella kiteytettynä - Olisi pitänyt valmistuttaa, eikä olla valmistaja. Neljännesmiljoonan
verotakaumat on kuitenkin siellä päässä jo maksettu ja tulevaisuus näyttää
kirkkaalta. Konttinen kertoi hänen tölkkitavaransa
tulevan markkinoille tästä eteenpäin uuden yrityksen, Stadin Scandinavian alla.
Tunnelma mustien kaltereiden ympäröimässä tilassa oli alkuun odottava. Paikalla oli panimoalan nerot sekä heidän verenpainettaan satunnaisesti nostattavat blogistit. Sysilä kuvaili tehneensä jopa empiirisiä tutkimuksia olutbloggareiden tekstien lukemisesta Omronin-mittari käsivarressa. Tämä tieto lisäsi mukavasti jännitysmomenttia oluen siemailuun, jota isäntä annosteli hanasta, jossa luki "lipeää". Sysilän suurimpana huolen aiheena kuitenkin tuntui olevan oluen pastöroinnin suosio. Omien sanojensa mukaan hän ilmoitti olevansa suorastaan pastöroinnin arkkivihollinen. Mutta tottahan se on, eikä kukaan asiaa voi kiistää. Minkä tahansa erinomaisenkin oluen saa takuu varmasti pilattua tällä mikrobiologisestikin arvelluttavalla toimenpiteellä. Olikohan ollut Konttinen, joka totesi pastöroinnin kuuluvan vain ja ainoastaan lehmästä saatuihin tuotteisiin.
Toinen
kuuma kivi tuntui olevan alati lisääntyvä ekstraktien käyttö oluen
valmistuksessa. Kyseessä on siis eräänlainen panimodoping, jolla saadaan oluen
aromit säilyttämään voimakkuutensa hyvinkin pitkiä aikoja. Ilman ekstrakteja parhaat
aromit alkavat olla tiensä päässä jo kolmen kuukauden ikäisinä. Loppujen
lopuksi suoraa mielipidettä ekstraktien käyttöä vastaan ei tainnut tulla oikein
mistään suunnasta, mutta ilmaan jäi pyörimään ajatuksia, joista arvelen vielä
tulevaisuudessa lukevani jostain alanlehdestä. Jutun paikka, totesi Salmi.
IPA-buumin hiipumisen arveltiin myös tämänkin pöydän ääressä olevan hiipumaisillaan. Seuraavaksi hitiksi, kuten monessa muussakin yhteydessä, ennustettiin juurille palaamista. Back to the roots, back to the basics. Perinteinen osaaminen kunniaan. Itse henkilökohtaisesti olen liputtanut kunnon lagerin perään jo blogini alkuajoista lähtien. Konttinen toikin tapaamiseen mukanaan StaPan tölkkitrion (vielä vanhaa batchia, vanhalla kuosilla), jonka American Lager on eittämättä maitokaupan parhaimmistoa. Väki alkoi liueta kohti festivaaleja, mutta kiskottiin siinä vielä oluet loppuun Sysilän, Konttisen ja Metsäjoen kanssa. Kiitokset kaikille mukava olleille ja erityisesti Sysilälle lämminhenkisestä kutsusta. Cheers!
19.4.2016
Olarin Panimo Area 21 Pale ale 5,2% OLARI
Himmeän hedelmäinen kaiku pulpahtelee puhtaan valkean marenkivaahdon alta pintaan kuin kultakala kulhosta. Suutuntuma on hapottoman sulava, mutta valitettavasti huonolla tavalla. Katkerojakin saisi olla. Maku on lähinnä makean muhkea. Etenkin jälkimaussa hiivaleipäinen tunkkaisuus jyrää kaiken muun alleen. Suhteellisen iisi juoda, vaikkei tässä oikein mitään maininnan arvoisia speksejä ole. Humalina Cascade ja Citra.
68
15.4.2016
Stone Brewing Ruination Double IPA 2.0 A Liquid Poem to the Glory of the Hop
Stone Brewing vyöryy Suomeen Diamond Beveragesin lanseerauksen myötä. Maistiaisia tulevista tuotteista on saatavilla Helsinki Beer Festivaaleilla tänään ja huomenna. Kesäkuussa kaman pitäisi virrata jo Alkonkin kautta onnellisille kuluttajille. Arvioinnissa olevan pullon sain avaamattomana matkaan HBF:n pressistä. Kyseessä siis legendaarisen Ruinationin upgreidattu painos.
Koloriltaan kirkasta kultaa, tuoksultaan timanttista toffeeta ja vaahdoltaan väsymätöntä viidakkoa. Ruinationin suutuntuma syöksähtää salamanterisen ovelasti kohti humaloitua overdosea aiheuttaen miellyttävän antiöverisen kliimaksin. Ananaksinen raikkaus potkii persikkaa pitkin seiniä ja taittaa tunnelmaa mäntysuopaiseen matonpesupaikkaan meriveden äärellä. Silkkinen smoothius valtaa mielen sopukat yltiöpäisellä pehmeydellään. Ehdottomasti trooppisesti samettisimpia DIPAja mitä on kohdalle osunut. Mäntyisen metsäinen mallas viettelee viehkeällä vetovoimallaan, jonka jälkeen lasia pitelevän käden päässä mieli kirkastuu eittämättä puhtoisempiin panimopeijaisiin kohdistuen. Kokonaisuudessaan raikkaan humaloitu DIPA ilman minkään muotoisia epäpuhtaisuuksia. Lajinsa ja katkeruutensa huomioon ottaen ehkä jopa aloittelijankin kannalta helppo lähestyä.
92
6.4.2016
Tallinn Craftbeer Weekend 2016 - Artesaaniolutta ja sankaribisseä
Olutfestivaalit, joissa pelkällä sisäänpääsymaksulla saa juoda niin paljon olutta kuin haluaa. Olutfestivaalit, joiden aikana on täysin vapaata kuljeskella olutlasin kanssa anniskelualueelta ulos ja sisään. Olutfestivaalit, joissa menet tiskille pyytäen olutta "ihan vaan vähän". Olutfestivaalit, joissa pois kaadettavaa olutta varten on pöytien päädyissä ämpärit. "Sankaribisseksi" kuulin tätä lietettä kutsuttavan. Olutfestivaalit, joissa on panimoita vain ja ainoastaan järjestävän panimon (Põhjala) kutsumana. Olutfestivaalit, joissa oluiden laatu on ykkösasia. Olutfestivaalit, joihin sinäkin hurmaantuisit. Olutfestivaalit, joiden nimenä on Tallinn Craftbeer Weekend!
Atmosfääri tapahtumapaikalla oli upea. Merenrannalla sijaitsevat hylätyt teollisuusrakennukset näyttivät lähinnä kauhuelokuvan kuvauspaikalta ja sisäänkäynti oluthalliin muistutti elokuvan E.T. the Extra-Terrestrial valkomuovista steriiliputkiloa. Kuulopuhetta oli, että seuraavana tapahtumapaikkana olisi jokin kulttuuritalon tapainen. Itse henkilökohtaisesti en kuitenkaan keksi kyseiselle festarille mitään muuta täydellisempää paikkaa, kuin neuvostoaikainen sukellusvenetehdas kaikkine irtotiilineen ja jätesäkeillä peitettyine ikkunoineen. Oikeastaan ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli korkeat pöydät, joille olisi voinut laskea aromilasinsa olutlistaa siemaillessa. Istumapaikkoja tuntui olevan koko illan hyvin nihkeästi, koska erinäiset seurueet varasivat pöydät yksi toisensa jälkeen. Jostain kumman syystä yksi tuoliton pöytä lasinpesupisteen vasemmalla puolella oli käytännössä alati vapaana, joten pääsimme kyseiselle tontille yhä uudestaan ja uudestaan kaikkien tankkausvaelluksien jälkeen.
Ruokapolitiikan suhteen tarjolla oli kolme kenttäkeittiötä. Hampurilaispaikka näytti myyvän enemmän kuin ehti valmistaa ja lopulta tavara loppukin kesken. Viisikymmenpäisen jonon kuullessaan tiedon ihmiset eivät juurikaan jakaantuneet ympäröiviin ravitsemusluukkuihin, vaan jäivät odottamaan hampurilaisten uutta aaltoa. Kävimme testaamassa armeijanvihreän asuntowagunin gruusialaisia leivataskuja suitsulihalla ja sibulagalla, eikä ainakaan tähän annokseen tarvinnut pettyä kuin ainoastaan sen loppuessa. Kolmas ravintola tarjosi sen sijaan epämääräisempiä styroksiannoksia, joista ainakin makkaralautanen osoittautui syömäkelvottomaksi. Hampurilaiset palasivat valikoimaan reilun tunnin odottelun jälkeen, mutta siinä vaiheessa olimme jo valmiita siirtymään keskustaan pippuripihville.
Palataan kuitenkin festivaalien pääasiaan eli olueen. Illan aikana tyyppasin yhteensä kolmekymmentäviisi eri panimotuotetta. Maisteluannoksen koko oli etupäässä puolisen desiä, mutta asiaan pystyi vaikuttamaan niin hananlaskija kuin myös lipusta maksanut asiakas. Lasin olisi luonnollisesti saanut pyydettäessä myös täysinäisenä, mutta itse päädyin pyytelemään pelkkiä lasinpohjia täydentääkseni maistelun maximaalisen numeerisen arvon.
Oluttarjonnankirjo oli hyvin pitkälti sour ja stout painotteista. Alkuun varsinkin soureista haltioituneena huomasin hyvin nopeasti kitalaen olevan yhtä raastinrautaa. Näistä parhaimmin mieleen jäi mm. uhkean trooppinen AF Brewn Surrealism Galaxy+Vic Secret Dry Hopped Sour Ale, mehutwistinen Buxtonin Blue Wolf Wine BA Black Sour ja Mikkellerin pistävän kissankusinen Acid Trip White Wine Sour BA. Välissä muutama samettisen pehmeä olut, kuten Cigar Cityn Jose Marti ja La Piratan Vallenato Coffee Porter neutralisoivat mukavasti poskipäitä kohti uusia seikkailuja.
Kokonaiskattaus oli kieltämättä aika stydiä settiä. Monen oluen kohdalla mietin, että olisihan tämä varmasti hitokseen hyvää illan ainoana oluena, mutta noin kahdenkymmenen maisteluannoksen jälkeen kaipuu kohti heleämpiä makuja kasvoi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Onneksi tällaisia välikaljojakin löytyi kuten Mallaskosken Summer WIPA, Edge Brewingin Molaweiss ja Vormsin Jutulind kölsch.
Põhjalan maitohappobakteerinen alkuräjähdys Friedrichshain Berliner Weisse ja Bakunin raikkaan savuinen Agnieszka Grodziskie osoittivat kyntensä kyseisten oluttyylien parhaimmistona. Niin ikään festivaalien parhaan panimon tittelin ojennan auliisti venäläiselle Bakunille, jonka laktoosisen lempeä ja suklaisen smoothi Cocoa Milk Imperial Stout Zatmenie a.k.a. Eclipse jätti illan toisena oluena unohtumattoman leiman. Toisen leiman otsaan löisin arvosta, jossa ruotsalainen olut oli hyvää, mutta vieläkin paremmaksi sen teki tilanne. Stockholm Brewing Companyn HasBean Drop of Coffee pullo löytyi All in Brewingin tiskin alta. Avataanko? Haluatko maistaa?
Tilanteen vuoksi haastavampia, mutta suurenmoisia erikoisuuksia löytyi jokaiselle sormelle ja varpaalle omansa. Af Brewn Meadification TCBW Mojito Edition Super Dry Honey Wine Aged w Lime Zest and Mint assosioitui minttuyrtillä maustettuun saunaan, jonka lauteilta otetun pefletin hiki olisi puristettu suoraan lasiin. Erikoisesta jos puhutaan, niin goddam! To Ølin Fuck Art - This Is Advertising Hoppy Belgian Quadrupel sai taasen viinaisessa nektariinisuudessaan allekirjoittaneenkin haukkomaan henkeään. Põhjalan ja To Ølin kollaboraatio Taanilinn Cognac BA Imperial Stout oli yksinkertaisesti vaan wau.
Yllä olevassa punaparlamentti laivanvarustamon julistuksessa ylistetään tekemisen korkeaa laatua. Vuosien saatossa kyseisen hallin laadun tuottaminen on varmasti ollut laskemaan päin, mutta Tallinn Craftbeer Weekendin rantautuessa korkeaan halliin sanoisin kvaliteetin palanneen alkuaikojen tasalle. Viimeisimpinä maljan nostoina haluan vielä mainita kaikista maistetuista oluista muutaman.
Mikkellerin Beer Geek Brunch Weasel on yksinkertaisesti olut, jota ei voi ohittaa. Onneksi, koska kokonaisuudessaan panimon tarjonta ei älyttömästi säväyttänyt. Lehen savuisen mokkainen Tagasi Etioopiasse Coffee Märzen tarjosi hyvin mielenkiintoisen ja toimivan kombinaation. Saman panimon Saatana Magustoit a.k.a. Devil´s Dessert Bourbon BA Super Sweet Stout sen sijaan allekirjoitti nimensä sataprosenttisesti. CR/AKin Caroni Rum Imperial Stout olisi sokkomaistissa mennyt täysin läpi kirsikkalikööristä. Sorachi Aceakin oli tarjolla AF Brewn tiskillä nimikkeellä Bayerische Ninja Weizen Bock, mutta harvinaislaatuisesti humallajike ei ollut niin tunnistettavissa kuin yleensä. Niin ikään AF Brewn Lobotomy 777 Imperial Stout Aged on Caucasian Oak Chips Soaked in Crimean Portwine sai minun osaltani kunnian päättää vuoden 2016 Tallinn Craftbeer Weekendin. Seuraavaan vuoteen, terviseks!
2.4.2016
TölkkiMakuja - Uutuus! Nyhet!
Maaliskuun alussa kotiovella odotti mieluisa paketti. Olutta! Maku Brewing nosti nimittäin tuotantoaan uudelle levelille hankkimalla tölkitysvempeleen. Näitä alumiiniin pakattuja tuttuja oluita on jo myynnissä monissa pienpanimoita arvostavissa marketeissa. Porvoossa olen kuitenkin tähän mennessä nähnyt ainoastaan Amber Alea. Maku-poikien lähettämä kevään survival kit sisälsi tölkkien lisäksi myös samaisten oluiden pulloversiot, komioita Maku-lasinalusia antiikkihuonekalujen suojaksi sekä arvonlestit Savu Porteria, Black IPAa ja IPAa. Siis IPAa, ei Jotai IPAa?
Aloitetaan vehnällä. Kyseessä on saksalaistyyppinen vehnäolut, joka tuoksuu perinteisesti banaanipurukumilta ja hiivalta. Raikkaan sitruunainen suutuntuma etenee mausteisella viljaisuudella törmäten lopussa kedon kukkien väriloistoon. Virkistävä vehnä ehdottomasti pienellä pippurisella twistillä. Pulloversiossa hiivat saa jotenkin luonnikkaammin pyöräytettyä joukkoon, mutta taitaa olla enempi tottumus kysymys. Aiemmin vertailin tätä Mathildaan, mutta mielenkiintoista olisi kokeilla Simoakin samassa kehässä. Mitäköhän siitä tulisi?
Edetään Alejen puoleen. Jos vertaan muistoja vuodelta 2014, niin tuntuu siltä kuin Goldenin ja Amberin rakastamani värimaailma olisi aavistuksen tahriintunut? Kolmikkoa keskenään verrattaen euforia nousee kuitenkin edelleen pintaan pelkkää palettiakin tuiottamalla. Goldenissa yhdistyy maaseudun nostalgisuus ja greippisen hapan jälkiharmoonisuus. Kokonaisuutta kruunaa makea mandariinisuus, joka niputtaa kyseisen oluen näppärästi kasaan. Tämä on kyllä näistä neljästä paras.
Amber on selvästi rapsakampi tapaus ja astioilla olevista les´nesteistä maltaisin. Makeuttakin on jossain määrin läsnä, mutta kokonaisuus jää aavistuksen pahviseksi. Brittien greippihavumetsissä raikaa joka tapauksessa eläköön huudot oluen poreillessa huulilla. Aika kiva, mutta ei Golden kiva.
Pale Ale meneekin sitten Tropiclandia-osastolle, yeah! Mangoisen makea ja havuisen helmeilevä Maku maku boostaa pihkaisen purennan kohti kitalakea. Kokonaisuutena PA on maltaisen ruohoinen ja pihkaisen pehmeä kipakkaa greippistä jälkiliukkautta yhtään väheksymättä. Why not?!
Oivia kesäjuomia koko kvartetti. Nyt terassikalusteet naftaliinista kasaan, kaupasta matkaan maun mukaan pullo tai tölkki Makua ja pihamaalle kevätaurinkoon rötväämään jos hetki vain sen sallii, kippistä!
1.4.2016
1000 päivää
Uudet tuulet puhaltavat elämässä kuin myös blogirintamalla. Tuntematon ihminen pysäytti minut kadulla ja halusi haastaa mukaan tuhannen päivän mittaiselle matkalle ilman alkoholia. Harvoin tulee vastaan tällaisia tilaisuuksia ja vieläpä Turun keskustassa kolmen aikaan yöllä. Tottakai läksin mukaan haasteeseen ja tipattomuus allekirjoittaneella ja kyseisellä tuntemattomalla Länsirannikon John Doella alkaa tänään ensimmäinen päivä huhtikuuta. Tunnen oloni jo nyt paremmaksi kansalaiseksi, vaikka aikaa on kulunut vasta muutama tunti. Haasteen myötä Keikyblogikin jää luonnollisesti lyhyelle tauolle, koska mallasjuomaa ei hetkeen nautita. Loppujen lopuksi, eihän tuo tuhat päivää nyt niin kovin pitkä aika ole. Sitä paitsi, kuten parin vuoden takaisessa testissä paljastui, laadukkaita alkoholittomia oluita löytyy marketeista pilvin pimein. Haastankin mukaan kaikki teidät rakkaat Keikyblogin lukijat! Ilmoittautukaa mukaan kirjoittamalla jotain kommenttikenttään, Faceen, Twitteriin, Instaan, Snappiin tai mitä niitä nyt on ja jakakaa tuhannen päivän ilosanomaa eteenpäin kaikille tuntemattomille. Syödään yhdessä silliä oluen edestä!