Saimaan Juomatehdas lähetti muutaman oluen ennaltaehkäisemään meidän olutblogistien mahdollista syysmasennusta. Kohta puoliin kauppoihin rantautuvia oluita löytyikin pahvilaatikon uumenista melko kelpo määrä, mutta onko näistä asettumaan pimeitä iltoja vastaan?
Brewer´s Special -sarjan uutuuksia ainakin oli pakattu matkaan neljä kertaa neljä, joten eiköhän noista jonkinlaisen käsityksen kahden litran jälkeen saa. Summaan tässä vielä koko four-packin sisällön, vaikka nämä jo erikseen tulikin postattua. Jos siis olet jo kyseiset jorinat lukenut käännä kanavaa, tässä ei mitään uutta tule.
Pacific Pale Ale
Aloitetaan Pacific Pale Alesta, koska se tuo ulkoisesti vahvasti mieleen Põhjalan Uus Maailm:n, joka teki aikoinaan ainakin allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen.
Kuva luotaa liiakseen oranssia ja todellisuudessa olut onkin huomattavasti keltaisempi, mutta kuvankauniisti utuinen. Sitrushedelmäinen humalointi herättää haistinkanavissa hilpeän herukkaisia hekumaatioita, jotka johtavat kurkkupastillisen rikkaaseen raikkauteen. Suutuntuma vahvistaa yrttisiä niveliä pistellen hapokkaasti humalaa kohti hiussuonia. Raikkaan rapsakka kokonaisuus loppuu greipin kirpsakkaan ja aavistuksen tiskirättiseen purentaan, joka jää kaikumaan poskipäihin pitkäksi aikaa. Neljäpilkkuseiskaksi kuitenkin aika mukiin tai ehkä jopa tulippiin menevä tapaus. Humalina Columbusta, Cascadea, Citraa ja Equinoxia.
80
Houston Brown Ale
Olut on saanut värinsä avaruuspukuun pukeutuneen astronautin hiuksista, joiden mukaan taustalla oleva kuurakettikin tuntuu löytäneen väriloistonsa. Kuohkean kermaisen vaahdon jättämä pitsi laineilee sekin permanentin lailla. Tuoksu on makean maltainen ehkä jopa hieman siirappisen sokerinen. Silkkinen suutuntuma tuntuu hyvältä. Sopivasti makeutta ja vehnän (?) tuomaa pehmeyttä. Persikkaisen pyöreä maku sopii tähän lämmetessään kellariseen kokonaisuuteen kuin sika vartaaseen. Se miten suhtaudut tikun nokassa roikkuvaan kokonaiseen eläimeen on hyvin yksilöllistä ja tunteisiinkin iskevää aivan niin kuin jokainen nauttimamme olutkin. No, ainakaan nyt ei ole lokakuu. Parasta tässä kyseisessä juomassa on jälkimaku. Savuisen smoothi salamanteri suorastaan sihisee suun sopukoissa. Yleensä vastaavat neljäpilkkuseiskavahvuiset brown alet ovat saaneet henkilökohtaisella tasolla jäädä kauppaan, mutta tässä kohtaa en kuitenkaan aivan täysin järkyttyisi vaikka Houston joskus kauppakärryyni hyppäisikin.
82
Houstonin ja Pacificin välinen kamppailu jäi askaruttamaan ja kun näitä tölkkejä nyt oli jäljellä, niin testasin kyseiset oluet rinnakkain ihan vain saavuttaakseni henkilökohtaisen suosikkini varmuuden. Vastakkainasettelun jälkeenkin yhdyn suomea puhuvaan Drew Barrymoreen Charlien Enkeleissä -Olen samaa mieltä. Houston rocks.
Meripihkaisen tasainen ja persikkainen neste valtaa Spiegelau-lasin. Tötterö sopii kyseiselle oluelle erinomaisen hyvin ei pelkästään tyylinsä puolesta, mutta etenkin keikkakeittäjä Salmen lasikuvailujen perusteella myös etiketti imee vidriomaljaa puoleensa falloksen voimalla. Tiilisesti tunkkaisen trooppinen tuoksu ei liiemmin kuitenkaan viettele. Suutuntuma on purevan puinen ja pistävän pesusieninen. Vahvasti hedelmäisen humaloitu maku vie ajatukset kohti Californian surffiaaltoja, mutta ei kuitenkaan raikkaan merituulen syleilyyn asti. Tunnelma jää lopulta hiekkarannalle ränsistyneen ovettoman pukukopin tasolle. Kinuskisen kapea ja karvaisen kuiva kokonaisuus on turhankin raastinrautainen, eikä varsinaista virkistäytymistä kyseisen oluen ansiosta pääse valitettavasti tapahtumaan. Jälkimaku maistuu vesiohenteiselta seinämaalilta.
68
Saimaan Spesiaali Jokereita en ole
kahden ensimmäisen erän jälkeen maistanut, koska en ole siihen nähnyt kiinnostusta. En tiedä täysin totuutta tämän sarjan takana, mutta yksi teoria on ollut, että jokerihumalat valitaan eriin sen mukaan mitä on jäänyt varsinaisista keitoksista yli. Tämä kuulostaisi bisneksen kannalta erinomaiselta strategialta, mutta toisaalta olisihan se panimon imagon kannalta kiva, että oluet myös maistuisivat hyviltä. Tiedä häntä. Nyt kuitenkin erän numero kahdeksan kimppuun.
Neste kaatuu lasiin kuravetisti kellertävän rusehtavana ja nektariinisen sameana. Ulkoisista ominaisuuksista vaahto on kauniin samettisesti runsasta, mutta muuten mikään ei liiemmin silmiä houkuttele. Hikisen hyinen tuoksukaan ei odotuksia nostata, mutta viedään Jokkeri huulille. Maussa hiivainen happamuus dominoi kaikkea muuta, eikä olut yksinkertaisesti ole juomakelpoista. Enempää en lähde analysoimaan, vaan loput nesteet päätyy viemäriin. Koska näitä kuitenkin on vielä kolme tölkkiä jäljellä, annan toisen mahdollisuuden. Toisellakin kertaa alumiinipakkauksesta päätyy lasiin sama viemäriltä haiseva olut. Jos haluat elää reunalla, niin nykäise hihasta. Minulla on edelleen näitä vielä kaksi, enkä taatusti tule niitä itse korkkaamaan.
35
Pullot odottavat vielä testausta
