Gargantuaaninen olut: Iku-Turso Imperial Stout

Tänään vietetään kansainvälistä Suomalaisen Oluen Päivää. Vaikka kyseinen juhla on Sinebrychoffin lanseeraama ja juontaa juurensa Hietalahden panimon rakennushyväksynnän leimaamispäivästä, niin en kuitenkaan vielä lähde Koffia korkkaamaan. Huomenna sen sijaan kyseistä päivää juhlistetaan perinteisesti Suomen Olutmestarifinaalin merkeissä Helsingissä, joten ainakin Pirtteriä saattaa tulla tuolla kallistettua.

Juhlatunnelma haetaan kuitenkin tänään vielä Jyväskylän suunnalta. Pullossa lepää iso olut. Niin iso, että se on tehty selväksi kaikin keinoin jo pelkän etiketin kautta. "Gargantuaaninen olut" on kirjoitettu jättiläismäisen merihirviön nimen alle. Kuvassa esiintyy sama myyttinen hahmo enemmän kuin uhkaavin silmin tuijottamassa pullon haltijaa. Uhmaan sarvipäistä turisasta ja otan kuluneen metallisen avaajan käteeni vieden sen kohti pedon sulkijalihasta. Varovasti raottaen suoritan aukaisun. Tursas voihkaisee lempeästi ja kaatuu snifteriin meripohjaisen mutaisena lietteenä, jonka ylle muodostuu mokkaisen samettinen vaahtopää. Alkoholia tässä nesteessä on tasan yhdeksän prosenttia. Tuoksussa merimiehen suussa palaa lakritsipiippu suolaisen veden liplattaessa jalkojen alla. Tuhkaisen täyteläinen suutuntuma tuo karamellikauppiaan kärrystä lakujen lisäksi tarjolle myös sopivasti salmiakkia ja semanttisesti suklaata. Säädyllisen silkkinen smoothneys syleilee sielua. Iku-Turso on sittenkin pohjimmiltaan kesy kuin kotikissa kermakolla. Maku viimeistelee itse itsensä havumetsäisellä greippisyydellä jättäen jälkeensä öljyisen tahmean yrttipedin. Ehdottomasti kypsyttelyyn soveltuva olut, joten pari pulloa hamstrasin kellarin nurkkaan. Palataan asiaan muutaman vuoden päästä. I ❤  Iku.
94