Raumalainen intohimo. Tähän kuuluvia pyloneita pystyisi luettelemaan lukemattomia aina jääkiekosta mustaan pitsiin. Voisin kuitenkin määritellä, että olut on aina puuttunut listalta, vaikka aikojen saatossa toki sitäkin on Raumalla pantu. Tullin pohjoispuolella Porissa on toiminut maamme ykköskaartiin luokiteltava pienpanimo jo siitä asti kun allekirjoittanut sai ajokorttinsa, mutta rajojen sisällä olutkulttuuri määriteltiin samoihin aikoihin lähinnä sanoilla Sinisoihtu ja Otava.
Joitain vuosia taaksepäin ensimmäiset henkilökohtaiset olutkokeilut suoritettiin Naulamäen maisemissa. Samoilla kulmilla, joista aikoinaan anno domini 1550 raumalaiset aboriginaalit häädettiin omilta synnyinkulmiltaan Baabelin vankeuteen kansoittamaan maamme uutta pääkaupunkia Hesalaa. Vaikka Kustaa Vaasa antoikin kansalle vapauden palata takaisin, niin nykyään kyseisellä torilla hikoilee enää yksi täti kuluneet knypylät käsissään. Muutama askel Vähämalminkatua ylös kallioille ja paikalta näkee niin kirkon kuin raatihuoneenkin. Hieno paikka nauttia muutama pussikalja. Tänään säkistä tai paremminkin laatikosta löytyy Mikko Lindénin kaupallisen panimouran kolme ensimmäistä olutta, jotka ravintoloitsija Toivanen ystävällisesti lähetti minulle tyypattavaksi. Kiitos, pakkohan nämä on korkata!
American Pale Ale 4,7%
bbf 06.05.2017
Ulkoisesti Lindenin APA on kaunis. Samean Bora Borainen olut vaahtoaa kermakakkuisen marenkisesti ja jättää lasin reunoille pitsiä, josta paikkakuntalaiset missituomaritkin lämpenisivät. Pullon pohjalla ei näy hiivaa. Tuoksu viitoittaa tietä Vanhan kirkon kalmistojen kautta Rauma-Repolan sulfaattikeitoksien äärelle. Suomeksi sanottuna havaitsen hajussa kellarista kolinaa ja mustaherukkaista mäntyä. Sieraimiin kantautuvat speksit eivät onneksi taivu aivan kissanpissan puolelle maunkaan mittareilla ja Mosaicin parhaat puolet pitävät stydisti pintansa, vaikka jälkimakuun mennessä käydäänkin jo äärirajoilla. Tätä pullollisen juotuaan porilaisen poliisin alkometrikin osaisi määritellä käytössä olleen aromihumala-lajikkeen lopen varmalla tarkkuudella. Suutuntuma on liukkaan aromikas ja hedelmäisen sutjakka, mutta huutaa kumppanikseen lihaa. Soolona nautittuna kokonaisuus jää selkeästi peräkammarin puolelle, joten kaipaisin rosvolautaselle valtakunnan parasta pippuripihviä, jonka jälkeen uskoisin kombinaation saavuttavan jonkin asteisen euforian. Tosin Vistan pepper steak tekee tämän ihan yksinäänkin, joten varsinaisesti oluelta ei enää tässä kohtaa paljoa vaadittaisi. APAsta vielä loppukaneettina todettakoon käteen jääneet viimeiset virret, eli hedelmäisyys, Mosaic ja sellu. Kädenjälki muistuttaa jossain määrin Mustialan artesaaniflavoria.
76
Pi.La Farmhouse Ale 5,3%
bbf 09.05.2017
Viljaisen veikeästi kellertävä farmhouse-tyyppinen ale vaahtoaa runsaan belgisesti jättäen Rihtniemen kokoisia pitsisaarekkeita ympäri lasia. Meriheinäisen suolainen tuoksu pohjaa vahvasti Sorachi Acen suuntaan, joka jo itsessään nostaa käsivarren karvoituksen kattoon. Etiketissä mainostetaan oluen olevan kelpo kumppani kalalle valkoviinin sijasta. Käytössä olevan humalan huomioon ottaen ruokayhtymä on enemmän kuin luonnollista. Smaakisen saisonin säkenöivä suutuntuma saakin satakuntalaisen sifonkihuivin sätkimään?! Itse asiassa muutaman maistin maistettuani voisin helposti luvata, että lasillinen tätä menisi heittämällä esimerkiksi perinteisen Freixenetin edelle maljan nostattajaisissa. Toisaalta mikäpä ei menisi?
Sorachin kumppanina Amarillo silittää mukavasti karvaisuutta ja jauhaa loppu tulemaksi tillilihasta yllättävänkin pehmoisen suutuntuman. Toistuvasti mainitun trendihumalan vierellä pääosassa voi aistia belgihiivan. Toisin sanottuna siltä ei voi välttyä, vaikka näkyviä partikkeleita ei nesteessä lillukkaan. Mausteisessa maussa on sopivassa suhteessa niin ylväitä yrttejä kuin savuisia sitrushedelmiä. Kokonaisuutena raikkaan flavorinen saison.
85
Just Ale ...and a littlebit orange 4,5%
bbf 14.05.2017
Seuraavaksi raumalaisen hyökkäysketjun sentteri. Etiketin väri on haettu oluen outlookista tai sitten panossa käytetyistä luomuappelsiininkuorista. Joka tapauksessa väriyhteneväisyys on aina kiva juttu. Pullon pohjalta löytyy hiivaa toisin kuin edellisistä lajikkeista. Korkkaaminen soittaa hyvin löysän tuhahduksen ja vaahtoakaan ei synny lukuunottamatta lasin reunoilla kulkevaa ohutta nauhaa. Korvalle vietynä olut kaikuu kuin tyhjä luola, eikä minkäänlaista elämää ole aistittavissa. Hedelmämehuinen suutuntuma vahvistaa pelot oluen virheellisyydestä. Maltillinen hapokkuus on tipahtanut nollaan. Syke on sammunut. Kukkean käynyt tuoksu on hedelmäesterisyydessään kovin hefeinen, mutta ilman äitelää makeutta. Mausta ei voi valitettavasti sanoa mitään positiivista. Kokonaisuus tiivistyy yhteen sanaan, vetinen. Harmi. Tulee eittämättä mieleen muuan kiteeläisen Pajarin hiilihappokankeudet. Toivottavasti tulevaisuus on tämänkin oluen kohdalla yhtä aurinkoinen, kuin mitä oletan sen olevan American Pale Alen ja varsinkin Pi.La:n kohdalla. Epäonnesta huolimatta 2/3 onnistuminen on kuitenkin startille paljon enemmän kuin oletin. Nyt alan ihan tosissani odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti