Työkaverini kyseli eräänä päivänä mielipidettäni Lahden Erikois Pilsneristä samalla kuvaillen innoissaan oluen tuoksua "lapsuudesta tutuksi" aromiksi. Minun lapsuuden vahvimpiin tuoksumuistoihin lukeutuvat diesel-Mercedes ja pehmeä Marlboro. Makean maltaan löyhkääkään ei liiemmin puuttunut ja kieltämättä tässä flavorissa on hyvin vahvat assosiaatiot mökin terassilla lojunneisiin auringon höyrystämiin keppanapulloihin. Tämä tuoksu tosin ei houkutellut mieltä yhtään samalla rykmentillä kuin polttoaine ja paperossi. Mielenkiinnolla siis itse oluen pariin.
Tölkin auki sihauttaminen vapauttaa ilmoille vähintään kokonaisen vuosikymmenen suomalaista huoltoasemahistoriaa. Makean maltainen tuoksu saa silmäkulmat vettymään ja kirkkaan kultainen bulkkilager läikkyy pöydälle. Taustalta kuuluu pajatson kilke ja kahden Topi Sorsakosken long playn välille juuttuneen jukeboxin neulan särinä. Ruohoisen viljainen tunnelma jatkuu maussa pahvisella hunajalla voideltuna. Aika lailla samaan aikaan dieselmoottori leikkaa jo kiinni vaikkei olla vielä ehditty edes Otava nimisen anniskeluravintolan parkkiruudusta ulos. Paha bulkki sentään! Kokonaisuus on kuin väljähtäneen eltaantunut mallaspirtelö hikisessä Kesoilissa WC:tä lähinnä olevassa pöydässä nautittuna, jossa kusiputkan aromit sekoittuvat oluen tuoksuun symbioosisen salskeasti. 1930-luvulla syntyneen Lahden Erikois brändin kukoistus alkoi kieltolain loppuessa, mutta päättyi vuoteen 1998. 2000-luvun alussa Hartwall yritti herättää legendaa henkiin, mutta taivallus jäi muutaman vuoden mittaiseksi matalalennoksi. Tulevaisuudessa nähdään miten hyvin tuote nykykuluttajien koreihin kapsahtelee, mutta epäilen tämänkin kertaisen nostalgiatripin päättyvän lyhyeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti