Keisari IPA 5,1%

Posteljooni istuu terassillamme ja näppäilee puhelimeensa tuttua numeroa.
- Ai, sä oletkin kotona?
Kyllä, kaljarekka kävi taas kylässä. Kevät ja olutlähetykset kiihdyttävät jälleen kilpaa vauhtiaan ja molempia on lopulta vastassa yhä vaaleampien olutsävyjen sesonki. Uutuuksia puskee sieltä sun täältä, näin myös Nokialta. Vastahan tässä on saatu suut pilsneristä soikeiksi, niin nyt nokitetaan jo IPA´lla, joka panimomestarin saatesanojen mukaan "jatkaa legendaarisen Keisari APA Route 66:n jalanjälkiä".

Lasiin soljuu tummaa kultaa. Vaahto on valkean runsas, mutta ei aivan niin muhkea mitä kirjeessä muotoiltiin. Humidissa havumetsän tuoksussa aamukaste vetää perässään kevyttä piharatamosatoa nakellen taakseen humalkukintoja polun merkiksi. Toisaalta hyvin kepeä ja helppo ilman sen suurempaa humalan potkua, mutta siitä huolimatta sopivan runsas ja rapsakka. Jälkimaku on lähes herkullisen hedelmäinen.
Pienen pienet leijuvat hiivapartikkelit kummastuttavat ja tuovat mukaan aavistuksen akvaariotunnelmaa, mutta haitalliseen tasoon saakka bleu de Francen sekamelska ei taivu. Talvellakin toki toimiva hiekkalaatikko-olut, mutta kieltämättä jalkapohjissa polttavaa pikeä tässä jo haikaillaan.

31.3. Lisäys
Sisätiloissa nautittuna huomattavasti tunkkaisempi tai sitten tölkkien sisällöissä eroja. Herkullinen hedelmä oli vain utopiaa?  Ehkä kuitenkin enempi talvi- kuin kesäolut.

Oravan painajainen

Reservoir Dogsin väripaletissa tämä painajainen olisi Mr. Brown, mutta vain koska kukaan ei saanut olla herra Musta. Saattaa olla, että oluiden värimaailmassa asia on aika lailla samalla tavalla. Imperial Stouteissa kaikki pyrkivät blackiin, mutta lähemmällä tarkastelulla lopputulos on kuitenkin aina ainakin valoa vasten tarkasteltuna jossain määrin ruskeaa.

Orwellialaisen Ödöörin aihettama laktoosinen laskeuma saattaisi säikäyttää varovaisimmat maitoallergikot, mutta ainakin itselleni kyseinen tuoksu aiheuttaa jo heti pilvisyydessäänkin aitoa mielihyvää. Samettinen suutuntuma soittaa sellaista säveltä, että kyseessä voisi olla jonkin aikaa kellarikypsytystäkin kapioarkkuunsa kellottanut keiky, mutta kyseinen tölkkihän on suhteellisen tuoretta tavaraa. Kuluvan vuoden Alkon käsityöläisolutkattauksen satoa nimittäin.

Öljyisen tymäkkä Oravan olemus lesoilee koko matkan ajan eikä jälkimakukaan tilastoissa kalpene. Toffeisen tarttuvaa ja suklaisen sulavaa liukua alusta loppuun saakka. Kokonaisuutta voisi lähestulkoon käyttää jopa imperial stoutin mallikappaleena. Edellä mainittujen makujen lisänä kahvi, lakritsi, salmiakki, yrtit, kaakao ja siirappisuus täydellisessä symbioosissa. Samaan tasoon voi kotioloissa pyrkiä, mutta paremmaksi on turha edes yrittää.

Kahdeksan päivän jälkeen - Summer in Vermont

Viime viikonloppuna maistelin totaalisen timmiä tuoretuotetta. Kyseessä oli siis vain tunteja ennen nautiskelua tölkitetty Cool Headin Summer in Vermont NEIPA. Tunnelma oli kuitenkin vähintään ristiriitainen ja halusin kokeilla saman tuotteen viikkoa myöhemmin. Nyt siis kahdeksan päivää paikoillaan jääkaapin takaosassa seissyt samainen lesti lasiin.

Hapokkuutta ei tässäkään yksilössä esiinny kuin nimellisesti, joten sama kaava toistuu. Tuoksun eksotiikka ja trooppisuus ovat jo viikossa vaienneet ja maltaat vallanneet näiltä osin tonttia. Suutuntuma on makean multainen ja viikon takaiseen pienimuotoiseen huulilla saavutettuun mehumaiseen hekumaan ei ole minkäänkaltaisia edellytyksiä. Vihreiden vuorten osavaltio jää henkilökohtaisella tasolla nyt no go -tasolle. Tölkin kylkeen leimattu "drink fresh" tulee ottaa tosissaan. Viikossa ko. olut on jo lähes pilalla tai  täysin eri tuote kuin totaalisen tuoreena, vaikkei tällöinkään tosin kummemmin vakuuttanut.

Lindenin Styyri Nordic Lager 4,7%

Haarapääskyt matkustavat etelään talveksi, eikä niitä juurikaan ennen vappua kotimaassa näe. Samalla tapaa käyttäytyy merimies, styyrman elikkäs perämies. No, värimaailma ainakin on suoraan merenpohjasta tai tarkemminkin meripihkasta. Tuoksuu voimakkaasti panimolta. Tuhti mallasrunko nostaa seilinsä ja valkeat vaahtopäät täydentävät oluen parin sormen paksuisella tuukilla. Maussa on omaan makuuni liikaa toffeista makeutta sekä rantakallioiden kasvustoa rakkolevällä höystettynä, mutta meren läheisyys on eittämättä läsnä ja kokonaisuus puhdas ilman minkänlaisia hajaosumia. Merimiehen eukko on silti heittämällä katkerampi kuin tämä styyri, jonka katkerot ovat kovin nimelliset. Vaikka panimon ylipäällikön juuret tulevatkin Jyväskylästä, niin kaikesta huolimatta kyllähän se lämmittää kun etiketissä lukee kauniilla fontilla: "Raumalaista pienpanimo-olutta". Sitähän se on. Needle Pointin kautta himaan ja ankkuritatuointi käsivarteen!

bbf 26062018

Neljän tunnin NEIPA

Uuden alkoholilainsäädännön vanavedessä aukeavat pienpanimomyymälät houkuttelevat nyt asiakkaita yhä tuoreimmilla ja tuoreimmilla tuotteilla. Stadin Panimon puodissa mainostettiin avajaispäivänä "eilen pullotettua" imperial stouttia, mutta Tuusulassa ammuttiin tänään yhä kovemmilla panoksilla. Ovien auetessa tai oikeastaan hallin taitto-oven noustessa puolenpäivän aikaan tiskistä löytyi vain tuntia aiemmin tölkitettyä NEIPA:a. Olut on parhainta mahdollisimman lähellä panimoa nautittuna ja mahdollisimman tuoreena, mutta miten Double Dryhopped Summer in Vermont New England Double IPA taittuu neljä tuntia tölkityksen jälkeen eli kolmelta iltapäivällä? Voiko jopa IPA olla liiankin tuoretta?

Tölkistä sulahtaa tulppaaniin auringon orangea ja tasaisen tiivistä, kaikin puolin erittäin kaunista nestettä, mutta vaahto jää hyvin marginaaliseksi. Lähes hapoton olut sulaa suuhun kuin sangollinen sahtia. Tyylilajin mukaiset trooppiset hedelmät esiintyvät runsain määrin. Kypsyysaste jää arvelluttamaan. Raakileita? Tässä kohtaa hedelmälihojen pitäisi valua pitkin seiniä ja nesteen hikoilla kuorien läpi ilmakehään. Raakaa lihaa tai vähintään mediumia. Hyvä vai huono? Humalavoittoisten oluiden optimaalinen nautintoaika on varmasti hyvin lähellä pullotusta/tölkitystä, mutta tapauksesta riippuen ei kuitenkaan välttämättä aivan suoraan tankista. Kokonaisuus on joka tapauksessa kuitenkin ihan nautittavan mehumaisesti NEIPA´inen sekä brasilialaisen sademetsäinen ja tuusulalaisesti havuinen. Muuten sanoisin, että viikon päästä olut voisi toimia jopa tätä hetkeä paremmin, mutta hapokkuus ei valitettavasti tästä kuitenkaan mihinkään nouse. Kokeilen toki.

Mallaskosken True Double IPA

Olut on totta. Yhdeksän prosenttinen Mallaskosken iipa diipa tuoksuu makeille karhunvatukoille ja vaahtoaa valkean silkkisesti. Ennen makuun liittyviin aspekteihin keskittymistä kirkkaimpana kruununa kuitenkin kuultaa valkoinen marmori lasin reunoilla, joka piirtää omaa elämänpirtaansa jokaisella siemauksella itse itseään tehostaen. Pihkaa, pahkaa ja puhtia. Suutuntuma tarjoilee hedelmällisten havujen syviä sävyjä. Nektariinisen notkeaa, mutta samalla myös talkkunaisen tunkkaista yrttisellä jälkikaiulla. Sain kyseisen pullon matkaan Black Doorista, jossa testasin samaista olutta myös hanasta. Jotenkin siitä paikan päällä juodusta versiosta jäi parempi mieli, mutta kyllä tämäkin ilmaiseksi viinaksi ihan juotavissa oli.

Maku upgrade ´18

Uuden alkoholilain voimaan tulemisen myötä alamme pikku hiljaa elämään aikaa, jolloin lukuisten pienpanimoiden uusien normien mukaiset markettioluet valmistuvat myytäviksi. Maku Brewingin vuotuisesta kevättalven blogistivoitelupaketista löytyi tällä kertaa nimikkeiltään vanhojakin tuttuja, mutta resepteiltään sekä alkoholivoimakkuuksiltaan upgreidattuja tuotemerkkejä. Pientä viilausta tölkkien outlookissakin on tehty, mutta siinä kohtaa mennään hyvin marginaalisella tasolla, joten minkään tasoisen hyllyhämmennyksen vaaraa ei ole.

New Zealand Lager 5,4% (EBU 44)

NZ lageriin olen aikaisemmin törmännyt vain hanatuotteena, mutta jossain vaiheessa vanhempaa (5,6%) painosta oli saatavilla myös Alkon valikoimasta. Entisistä en tiedä, mutta tällä kertaa käytetyt humalat ovat Green Bullet, Wakatu, Kohatu ja Pacifica, joiden pelkistä nimikkeistä assosioituu jo aikamoinen surffifiilis. Tunnelmaa tehostaa oluen valkean vauhdikas vaahto, jolle Nazarenkin aallot kalpenesivat. Ananastukka tötterölle ja harjan varrella ratsastamaan. Tropiikin tuoksu leviää kypsien hedelmien muodossa ilmatilaan ja ruohomättäät paistattelevat hiekkadyynien hohtaessa humalien hekumassa. Meren läheisyys tuo kuvaan suolaista salamyhkäisyyttä ja greippistä katkeruutta. Öljyinen mallaspohja suorittaa niin sanotun viimeisen voitelun. Raikas, viriili ja puhdas kokonaisuus.

Session IPA 5,2% (EBU 71)

Tuusulalaisten tuotoksissa ei liiemmin ole valittamista ollut, mutta etenkin IPA´t ovat olleet erittäin laadukkaita. Uusi Session IPA on edeltäjiään miedompi, mutta tuoksusta on tunnistettavissa tuttuja ominaisuuksia. Jenkkiosasto Columbus, Centennial, Chinook ja Simcoe puraisevat arkailematta ja suutuntumaan päästessään otetta ei enää irroiteta. Tuttuun rapiat seiska pinnaiseen IPA´n selkärankaan Session ei luonnollisesti yllä ja kokonaisuus on aavistuksen totuttua vetisempi, mutta vain isoveljeensä verrattuna toki. Saharainen sihinä tulvii lopulta yli äyräiden ja greippinen katkeruus peittää veden alleen. Hyvä vai huono? Hyvä, mutta kyllä silti itse henkilökohtaisesti ostan jatkossakin Maku IPA´ni Alkosta.

Amber Ale 5,5% (EBU 46)

Oman kokemukseni mukaan Maku Amber on parantanut juoksuaan koko matkan panimon pullojuurilta kohti alumiinista nykypäivää. Aiemmin Amberin humalista löytyi Amarillo ja Centennial, joista Amarillo on sittemmin korvattu Magnumilla ja Cascadella. Samalla voltit ovat nousseet neljästä pilkku viidestä viiteen ja puoleen. Kuparisen ulkokuorensa alla Maku Amber on puhdasta kultaa ja brysselin pitsinsä silkkaa Victorian samettista salaisuutta. Tuoksun makea mallas iskeytyy lattiaan suutuntuman tuoman sähäkän ja sitrushedelmäisen käden kautta. Lopputulemana mallasvetoisuus kiskoo itsensä takaisin kukkaketoiseen hunajapaljuun ja sweet and sourinen liitto saa odotetun (vai odottamattoman)  siunauksensa. Käyttöliittymältään kovin kaunis ja maultaan miellyttävän maistuva nautintoaine.

Stadin Panimon New England IPA

StaPan uutukaisessa panimomyymälässä tätäkin lestiä kaupataan asiakasystävälliseen hintaan 3,60€, kun Alkossa vastaava kustantaa puolitoista euroa enemmän. Tyylilajina NEIPA alkaa olla sellaisessa huudossa, että sen leimaaminen pullon kylkeen on yhtä houkuttelevaa kuin IPA´n merkkaaminen hetkeä aiemmin. Ehdin siemaista tuossa ulkona jo ensipurennat lasissa lepäävästä lietteestä ja ensivaikutelma oli lähinnä appelsiinikiljuinen. Nythän sitä kiljua saa ihan laillisesti valmistaa kotonakin, mutta Stadin Panimolta en ihan heti moista odottanut. Tuoksu on kuin suoraan tropiikista rahdatusta eläinkuljetuskarsinasta. Ei niin kovin freshi. Suurimpana puutteena esiintyy alhainen hapokkuus, joka nostaa mehukiljufiiliksen aivan liian korkealle, eikä humalointi pääse oikeuksiinsa. Iso pettymys.
Bbf 1.10.18

Verta, vaniljaa ja maahantuontia

Suomen olutmyynnin pikkujättiläisen Pien´en omistaja Erkki Häme taistelee Daavidin elkein suurta monopoliamme ja oikeastaan koko vallassamme olevaa alkoholipolitiikkaa vastaan keskittämällä myyntinsä etenkin kotimaisiin pienpanimotuotteisiin, joita ei välttämättä kovin monesta paikkaa tavoita. Myymälöitä löytyy tällä haavaa Helsingin Ateneuminkujalta ja Espoon Isosta Omenasta. Jos olet käynyt kyseisistä kohteista edes toisessa, tiedät mistä puhun. 

"Tilaamme nimenomaan tuoreena myytäviä oluita, ja rakennutamme niitä varten kylmävaraston jotta tuote pysyy mahdollisimman hyvänä – tällaista ei vielä muilla maahantuojilla Suomessa olekaan. Emme halua enää ikinä nähdä suomalaisessa olutravintolassa yli 6kk vanhaa IPA:a, joka valitettavasti on tällä hetkellä kovinkin yleistä." -E.H.

Kivijalkamyynnin lisäksi Pien aloitti vuosi takaperin oluiden maahantuonnin ja diilaa näin ollen laatukamaa myös niistä ymmärtäville ravintoloille. Uusimpana ja todellakin mainitsemisen sekä saamani massiivisen korruptiopaketin arvoisena panimona Pien on ottanut haltuunsa lontoolaisen Brew by Numbersin. Pahaa sanaa ei varmasti pysty kyseisistä lekoista sanomaan, mutta empä myöskään ole ehtinyt niitä sen paremmin reittaamaan kuin kaikkia vielä edes maistelemaan. Toisaalta esim. Metsäjoen Harri summasi omassa blogissaan koko paketin niin hienosti, että pitääkö sitä pyörää jälleen uudestaan keksiä. Repertuaarista löytyy muitakin laadun takana seisovia yrityksiä, kuten Brekeriet ja Brewski sekä useita one-off tyyppisiä tuonteja. Yritys ei kuitenkaan ole jäänyt aakkosten alkupäähän makaamaan, vaan seuraavaksi tulon päällä on jo irlantilainen Whiplash.

"Panimoiden valinnassa noudatan tiettyä kaavaa. Minulle on tärkeintä, että itse tuote, on erittäin laadukas. On paljon epämiellyttävämpää myydä olutta, jonka takana ei pysty itse seisomaan täysin. Se vie hommasta ilon. Onneksi Eurooppa on täynnä upeita panimoita, jotka eivät tingi laadusta." -E.H.

Eikä siinä vielä kaikki, lausui mainosteevee. Tällä hetkellä Pien´en valikoimasta löytyy myös omaa tuotantoa. Tuusulalaisen Cool Head Brewin kanssa yhteistyössä tehty olut on sekoitus vaniljaa ja veriappelsiinia. Kuulostaa aika villiltä, mutta kaiken lisäksi tyylilajina on tämän hetken ehkä trendikkäin style eli New England Indian Pale Ale. Sain myös pari yksikköä tätä NEIPA´a Erkiltä ja läksin lumihankeen fargoilemaan.

Ulos tölkistä. Neste on erittäin sameaa, lähes likaisen keltaista ja nektariinisen notkeaa sekä taianomaisen tahmeaa. Lasten synttäreiden jälkeinen krapula haisee tältä. Tippaakaan alkoholia ei ole nautittu, mutta silti kupoli on sokerista samea ja vaniljasta vetelä. Makeuden mayhem tuoksuu tarkemmin kuvailtuna siis vaahtokarkeilta ja Jacky makupalalta. Veriappelsiini astuu kuvaan, eikä yhtään liian myöhään. Suutuntuma kevenee huomattavasti hajun antamista assosiaatioista ja sitruksisuutta saadaan sopivasti sieluun. Jälkimaussa vaniljakräämi puskee takaisin tatamille, mutta täydessä tasapainossa hedelmäisen hapokkuuden kanssa. Eikä tarvitse olla edes hipsteri tykätäkseen!