Kymijoki Beer Festival 2018 pre-tour

NEIPA-aallon iskeydyttyä pääkaupunkiin, seuraavaksi olutfestarointia jatketaan Kymenlaaksossa hieman perinteisimmin menoin. Reilut sata kilometriä Helsingistä koilliseen maailma on eri. Kymijoki Beer Festivaalien atmosfääri on lämmin satoi tai paistoi. Vaikka paikalla esiintyvä taiteilijakaarti itsessäänkin kuvastaa tunnelmaa oivallisesti, niin silti tapahtumaa odotellessani päässäni jo soi saman aikaisesti Jarno Sarjanen sekä Puolikuu. Unohda Arctic Monkeys, droppaa Orlando Julius & The Heliocentrics ja deletoi Lau Nau & Poseidon. Hylkää Flow ja lähde roadtripille Kymenlaaksoon. Jos sinulla ei ole autoa, peukku ylös ja liftaa! Kouvolan keskustasta kulkee molempina päivinä ilmaiset bussikuljetukset Kallioniemen tanssilavalle ja takaisin. Lähdetäänkö?

Viikonlopun juomatarjonta löytyy kokonaisuudessaan festivaalien virallisilta sivuilta, mutta tehdäänpä ennen Golgatalle siirtymistä pieni virtuaalikierros ja naukataan jokaiselta tiskiltä yksi maistiainen, jotka alueella kannattaisi tyypata:

Bryggeri Helsinki, Kesävehnä 3,9%

Kevyen kesäinen ja raikas aloitus festivaaleille.

Ruosniemen Panimo, Konsultti Berliner Weisse 4,7%

Hedelmäisen hapanta menoa makusiirapilla tai ilman. 

Takatalo & Tompuri Brewery, Savubock 6,5%

Täyteläistä savua sopivalla bockilla.

Teerenpeli, Pyygin & Tonic

Tähän väliin sopii kivasti yks GT!

Maku Brewing, Jotain 3,9% - 8,8%

Pyydä tiskiltä Jotain, lisää perään stout, hefeweizen tai tupla-IPA ja saat hyvän oluen.

Malmgårdin Panimo, X-Porter 7,0%

Jos juot yhden portterin, niin ota X. Anna lämmetä rauhassa.

Saimaa Brewing Co, Crafty Apple Cider Dry 5,5%

Voihan sitä yhden siiderinkin varovasti maistaa?

Panimo Hiisi, Otus 6,2%

Edes Kymenlaaksossa ei ole olutfestareita ilman NEIPA´a. Tää on vieläpä hemmetin hyvä sellainen.

Donut Island Brewing, Andrea 4,2%

Hapanta ja punaista❗

Vakka-Suomen Panimo, Prykmestar Savukataja 9,0%

Tymäkkä savuklassikko.

Gastropub Betony, Betony IPA 6,5%

Uusi Betony-olut on vielä maistamatta, joten ko. festivaaleilla aika must juttu.

Fiskarsin Panimo, Saison de Rouge 5,2%

Panimon uudempaa tuotantoa, Farmhouse Series 

Panimo Hoppa, Dry Pale Ale 6,1%

Dragonia ja greippiä uutukaiselta panimolta.

Yhteensä juomapuolelta löytyy 145 freshmenttiä, joten siitä listaa selaamaan tai suoraan tiskeille ihmettelemään. Ruokaakin on. Keikyklubin viime vuoden tunnelmat Kymijoki Beer Festivaaleilta muuten luettavissa tästä. Kymenlaaksossa kuullaan!

Fiskars Farmhouse Series

Raaseporiin suoraan Lontoosta loikannut kokenut pienpanimojyrä Simon McCabe (mm. One Mile End Brewery) aloitti hommat Fiskarissa helmikuussa 2018. Uuden pääpanijan vaikutus ei niinkään näy johonkin tuntemattomaan epäfiskarsilaiseen tyyliin hyppäämisellä. Fiskarsin jo Rekolan ajoilta agglutinoitunut luonnon läheinen eleganssi säilyy katkeamattomana, mutta entistä äärimmilleen tuunattuna muun muassa alkamaisillaan olevan uuden tynnyrikypsytysohjelman voimin. Farmhouse Seriesin initiaalituotteina debytoivat saksalaisella Pure humalalla humaloitu ja siankärsämöllä viimeistelty Simon Says - Yarrow Grisette, hedelmäisen punertava saison Vermillion - Saison de Rouge ja bretalla kevyesti humaloitu ranskalaistyyppinen kuiva maalaissiideri Hoppy Cidré.

Farmhouse Seriesin pirtaan istuu mm. saison, biere de gardet, sour sekä rustiikkinen ale. Panimon mukaan sarjan tulevaisuudessa saattaa sahtiakin olla luvassa, ja olisihan se suoranainen synti kyseinen tyylilaji jättää tässä seurapiirissä huomioimatta. Osa sarjan tuotteista tulee tuotantoon pidemmäksi aikaa, mutta kertaluontoisia uniikkieriä tullaan tekemään yhtä lailla. Tällä hetkellä panimon omassa puodissa jo myyntiin tulleista uutuuksista sain panimolta maistiaisiksi jo edellä mainitut griseten ja siiderin.

Grisette-tyyliset oluet olivat jo 1800-luvun alussa belgialaisten kaivostyöläisten lempifrehmenttejä, samaan aikaan kun naapuripelloilla kitattiin aavistuksen hennommin humaloituja ja navetan läheisempiä saisoneita. Rapakon toisella puolella milwaukeelaiset eivät taasen vielä edes osanneet uneksia Pabst Blue Ribboneistaan. Euroopassa lager oli kuitenkin jo tulossa. Pari sataa vuotta myöhemmin tämäkin unohdettu oluttyyli on alkanut heräämään uudelleen henkiin. Itse henkilökohtaisesti taisin törmätä grisetteen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Sori Taproomin hanassa, josta silloin löytyi lontoolaisen Redchurch Breweryn positiivisesti mieleen jäänyt tuote.

Fiskarsin Yarrow (a.k.a. siankärsämö) grisette on sekä prosenteiltaan että ulkomuodoltaan kevyttä katseltavaa. Vetisen laimean oloinen olut vaahtoaa valkean tiiviisti ja jättää melko kaunista pitsiä lasin reunamille. Tuoksu seuraa samaa kevytkenkäistä polkua ja antaa lähinnä vain tuulahduksia vihreistä omenista ja kolmilehtisistä apiloista. Jokin pieni yrttinen kaiku lasin pohjalta kumahtelee, joten olisiko se sitten sitä skärsämöä? Tässä vaiheessa pyöräytän pulloa ja kaadan hiivat lasiin. Avot, nyt alkaa löytymään. Kaikki ensivaikutelmassa vain kaikuna kupolissa esiintyneet flavorit voimistuvat kertaheitolla ja olut alkaa selkeästi maistumaan. Pieni pippurinen purenta belgisellä pistävyydellä kruunaa kevyen kesäjuoman eikä prosentteja tarvitse jäädä perään huutelemaan. Ruohoinen yrtti, jota siankärsämöksikin voidaan tässä kohtaa tietopohjan kautta tituleerata, iskee nyt jo tajuntaan yhä selkeämmin. Kokonaisuutena ei ehkä kuitenkaan niin päräyttävä grisette-muisto, kuin Redchurch, mutta onhan tämä nyt joka tapauksessa hyvää.

Hoppy Cidré on lähes hapoton ja vaahdoton, siiderille ominaiseen tapaan virtsanäytettä muistuttava tuote. Valkeakuulaisen happamassa tuoksussa on mainostettua brettaa tuomassa peräänkuulutettua maalaistunnelmaa sekä Fiskarsin tunnusomaista ska-poljentoa. Suutuntuma irvistää kuin Mazdan helmapelti ja hyökkää kuin viritetty kleinbussi liikennevaloista. Maku vie yhä syvemmälle navettaan ja jälkimauksi kitalakeen jää hevosen hiki. Hampaiden kiilteet lähti. Vaatisi salaatin tai jotain. Itselleni ei vain nämä sidukat iske, mutta jos et ole mikään perusUpCider-pissis ja arvostat sokerilietteiden sijasta oikeita makuja, maalaisidyllisen brettanomyces-hiivan aromikkuus ei sinua häiritse, niin ehkä tämä on just sun juttu? Siidereiden kuluttajille siis ehdoton suositus.
Yhtälönä det här Fiskars-McCabe ainakin tuntuu olevan jo lähdöstä hyvin mielenkiintoinen ja tuo varmasti panimolle paljon uutta pontta säilyttäen kuitenkin sen jo alussa maininneeni Fiskarsin tunnetun eleganssin. Farmhouse Seriesin jatkoa on ehdottomasti syytä jäädä odottamaan enemmän kuin mielenkiinnolla.

Maidenista Burberryyn @ CBGarden Festival

Cool Headin masinoima Craft Beer Garden Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Helsingin Korjaamolla. Paikkahan on kuin suoraan Iron Butterflyn kipaleesta ja loppuillasta ääntämyskin on jollain saattanut vääntyä Doug Inglen luokkaan. Puitteet olivat siis ainakin hipsteri-asteikolla aika lailla tapissa ja levelit kaakossa. NEIPA-helteiden hellittämistä edelleen perjantaina odotellen punaiset villapipot puuttuivat puutarhakuvasta ja kevyissä kesähepenissä nähtiin merkkejä Fruit of the Loomin bändipaidoista aina englantilaisen muotitalon ruutukuoseihin.

Itse Vallilasta Töölöön kävelleenä muistutin lähinnä märkää koiraa ja ensimmäisenä pitikin käydä niin sanotusti pikasuihkussa. Onneksi Korjaamon sisätilat olivat niin ikään festivaaliyleisön käytössä, joten aurinkoa pääsi pakoon myös rakennuksen suojaan. Sisällä olikin mielenkiintoista ohjelmaa. Aniko Lehtisen luotsaamissa paneelikeskusteluissa perehdyttiin ensin Topi Kaireniuksen, Oskari Sarkiman ja Aleksi Saikkosen kanssa pienpanimoiden brändäykseen ja markkinointiin sekä lopuksi Erkki Hämeen, Tatu Hiitolan ja Alexander Korobkovin kera siihen mitä ihmettä se hazy ja juicy IPA oikein on? "NEIPA-poika" Erkki sen lopulta taisi jonkin sortin porttihuumeeksi kiteyttää vai miten se oli?

CoolHeadin lisäksi paikalla oli tiukka kaarti kotimaisia panimoita: Hiisi, Donut Island, Fat Lizard, Maistila ja Olarin Panimo. Kansainvälistä mallasta mukaan toi virolainen Pühaste, ruotsalainen Spike, venäläinen Zagovor ja Brew By Numbers Briteistä. Sekä perjantaina että lauantaina panimoilla oli hanoissaan päivää kohden neljää olutta. Trendikkäästi happamat ja hazyt maut olivat tiskeillä selkeästi etulinjassa, mutta muutama synkempikin tyylilaji sekä pari pohjahiivaista löytyi joukosta. Ei yhtään huonoa olutta, ehdin no muutamaan otteeseen lausumaan, kunnes maistoin Cool Headin Maple Bourbon Barley Wineä. No, sillä syötin soraa, mutta muuten järjettömän vahva kattaus.

Upean atmosfäärin ainut miinus oli selkeästi puutarhan pienuus. Jo perjantaina kuuden jälkeen lippuluukulla jouduttiin turvautumaan yksi ulos - yksi sisään käytäntöön ja lauantaina seitsemän maissa 2200 tapahtuman virallista lasia oli jo kaikki myyty ja tarjolla enää muovituopposia. Mahtava ympäristö, mutta jo heti kättelyssä liian ahdas. Olut kiinnostaa, minkäs teet? Kiinnostavimpien panimoiden teltoille alkoivat niin ikään jonot eskaloitumaan ja tämän vuoksi venäläisen Zagovorin imperial stoutti jäi minultakin lopulta maistamatta.

Ruokapolitiikkaa puutarhassa hallinnoi Korjaamon oman hiiligrillin antimet. Tarjolla oli kuuden euron ruokakuponkeja vastaan joko hodaria, halloumia tai makkaraa. Hintalaatusuhde oli aivan niillä rajoilla, mutta kyllä itse henkilökohtaisesti olin hot dogiini ihan tyytyväinen. Vaihtoehtoja olisi voinut toki olla laajemmilti, mutta meni se näilläkin. Kokonaisuudessaan mukavan intiimi, värikäs, kotoisa ja erilainen oluttapahtuman, jonka jatkoa jään mielenkiinnolla odottamaan.

Edestä ja takaa - Sopp Helsinki 2018

Helsingin SOPP on yleisesti ottaen lähes aina ollut se kesän kuumin olutfestivaali, mutta tämän vuoden NEIPA-helteet heittivät heinäkuun loppuun sellaiset ennen kokemattomat lukemat, että niin tiskin edessä sekä takana hiki virtasi kuin Kailon saaressa Muumilla. Festivaalit olivat tällä kertaa jopa viisi päiväiset. Itse tulin paikalle keskiviikkona Suomen Paras Olut -kilpailun tuomarointien merkeissä ja täytyy myöntää, että kuumuus teltan sisällä saattoi vaikuttaa arviointikykyyni alentaen arvosanoja, mutta näin toki kaikkien maistissa olleiden oluiden kohdalla tasapuolisesti. Helle kiihdyttänee olut myyntiäkin tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jossain vaiheessa saavutetaan raja, jolloin edes raikkainkaan lager ei kertakaikkiaan houkuttele. Rautatientorin halutuimmaksi hanaksi osoittautuikin se yksi ja ainoa vesipiste, johon jono äityi monasti niin sanotusti jopa Omnipolloisen pitkäksi. Itse henkilökohtaisesti huomasin juovani tuomarointien tauoilla keskimäärin litran vettä per laaki. Aqua-hanan ylle tekstailtu "Bud Light" ilmestyi päivittäin seinälle kuin "Elvis oli kala" -graffiti Saimaan rannalla aaltopeltiin.

Keskiviikkona kuumuus oli tosiaan niin tukalaa, että poistuin ilmastoituun Porvoon Liikenteen transportteriin välittömästi tuomarointien loputtua. Seuraavana päivänä palasin samalle tontille samaiseen hommaan, mutta onneksi arviointiaskareita oli jo vähän vähemmän ja porotuskin helpotti hentoisen tuulen vireen ansiosta knaapullisen armollisemmaksi. Semifinaalit olivat muutamassa tunnissa ohi ja lopuksi lavalla käytiin finaalitaistoa koko kansan edessä kansainvälisten sekä kotimaisten kutsutuomareiden toimesta. Kilpailun tulokset julkistetaan 14. syyskuuta jossain Turun ja Tukholman välivesissä, joten siihen asti pysymme jännityksessä.

Tuomarointien lomassa tuli muuten myös juotua koko festivaalien paras olut. Bönthöö Bönthöö: Paljas Saari Gose sai henkilökohtaisella tasolla tämän tittelin ehkä vain sen vuoksi, että olin tuomaroidessa edellisenä päivänä maistellut alle lagereita, brown aleja sekä vehnäoluita. Aamu alkoi ipoilla ja seuraavana tiskillä odotti stouttien semifinaali. Tässä kohtaa tällä suolaliuoksella oli yksinkertaisesti siis hemmetin hyvä puhdistaa suuta ja mieltä, eikä se ollenkaan hassummalta maistunutkaan.

Perjantaina tarkastelin festivaaleja Suomen Olutseuralaisten kanssa Hailuodon tiskin takaa. Aluksi meinasi pistää aavistuksen kiireeksi saada putiikki toimintavalmiuteen kello kahteentoista mennessä, mutta onneksi naapurin Suur-Uski oli lähellä ja kävi neuvomassa hanat lähtöviivoille. 

- Onko siinä isäntä ite?

- Mitä sä meinaat, että mä tolla vaahdolla teen?!

- Jumalauta sä olet mahtava!

- Ei maistu samalta ku Saksassa.

- Saanks mä sen alvi-kuitin kans?

- Miksi täällä on olut näin saatanan kallista?

- Tää maistuu ihan niinku Saksassa.

- Hei, eiks näiss tuopeis pitäny olla saman verran?!

- Kiitos, tää on ihan paras tiski!

Jep, jep, tiskin taakse saa kohtalaisen rehellistä ja suoraa palautetta :)

Ruokapolitiikka on ollut kautta aikojen SOPP´in heikoimpia lenkkejä. Vetyjen ja atomien sekä Bryggeri Helsingin hampurilaisten tuleminen valikoimaan nosti rimaa huomattavasti, mutta tänä vuonna paikalla oli myös niin sanottua festivaali fine diningia Ravintola Juuren toimesta. Villi Grilli tarjosi erinomaisen ruuan lisäksi istumapaikkoja. Helteisen pystyruokailun sijasta onhan se nyt mukava istahtaa ja syödä rauhassa. Niin sanottu tuomariannos oli tosin jopa näille lämpölukemille itselleni turhan suolainen, mutta hiton hyvää silti.

Kolme päivää soppailua meni loppujen lopuksi siis omalta kohdaltani suurimmalta osalta tuomarointeihin ja hanan varressa hillumiseen, mutta toki sitä muutaman oluen ehti ihan verkalleenkin nauttia. Mainittavan arvoisia maistoja oli esimerkiksi Cool Headin ja Orava Brewingin raikas collaboraatio Raznilla, Lammin Sahdin ohella Bock´s Corner Breweryn tymäkkä Pakkassahti, Pyynikin Käsityöläispanimon ryhdikäs Trump ja raikas Putin, StaPan joku freessi IPA, Ruosniemen Kaiku nro.10 ja tietysti Hailuodon koko rehellinen repertuaari. Mainittakoot myös, että Takatalo & Tompurin puhtaat maut hellesistä tuplahumalapilssiin ovat aina huomion arvoisia. Keväällä maistamaani savubockiakin oli viilattu sen verran, että Helsinki Beer Festivaaleilla väkisin kritisoimani makeus oli laskettu juuri sopiviin mittoihin.

Ja niin, muistakaa, pullokaupan kynnyksen yli ei saa mennä oluen kanssa.

Kyllä soppailu on mukavaa, edestä ja takaa!