Kolmatta kertaa Porvoossa järjestetty Smaku-ruokatapahtuma on kasvattanut suosiotaan yhä enemmän ja ihmiset kipittävät smakujen perässä jopa ulkopaikkakunniltakin asti. Eikä se mikään ihme ole. Helsingistä poistuttaessa Porvoo on heittämällä Uudenmaan ravintolakaupunki numero uno. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Kotikaupunkini ravintoloista ei liiemmin ole tullut kirjoitettua, koska olutvalikoimat ovat ruokiin verrattuna kovin rajoittuneet. Nestemäisiin tuotteisiin kohdistuen saan aika usein tiedusteluita ja mihinkä muualle turisteja ohjaisin kuin Porvoon Paahtimoon? Brasserie L'amourin auetessa paikkaa mainostettiin ruuan ja viinin ohella olutpainotteisena ravintolana ja hanavalikoiman laajuutta ylistettiin valtakunnallisia medioita myöten pilviin. Ravintolan nettisivuillakin julistetaan olutvalikoiman olevan ravintolan ylpeys. Menusta oluiden hana- sekä pullorepertuaari löytyy luonnollisesti sieltä katalogin loppupäästä siiderien ja alkoholittomien seasta. Hanarivistöstäkään ei nyt mitään kovin ihmeellistä kuitenkaan löydä, vaikka laadukas onkin ja toki kaupungin monivipuisin. Olutpainotteistako?
Tarinan alkusivujuonteesta huolimatta Smaku on luonnollisesti muutakin kuin vain Brasserie L'amour. Tänä vuonna mukana oli yhteensä kahdeksantoista ravintolaa ja kaksikymmentäneljä annosta. Ideana on tuoda vuosittain kuluttajien eteen niin sanottua mini fine diningia huokeaan viiden euron annoshintaan. Lisäksi monissa paikoissa on ollut annokseen valmiiksi mietitty viinipari, niin ikään viiden euron hintaan, jolla lasin pohjalle on saanut annoksen kokoon suhteutettuna oikein sopivat kuusi senttiä rypälenektaria. Yhdessäkään paikassa ei ruuan kanssa ainakaan allekirjoittaneelle ehdotettu olutta.
Ennen Smaku-matkalle lähtöä annoksia on ollut mahdollista vilkuilla tapahtuman sosiaalisista medioista, kuten facebookista tai instagramista. 2017 Niko Laurilan ja tänä vuonna Ilona Savolan upeat ja viettelevät kuvat saivat varmasti monille välittömän veden kielille. Annokset eivät vain paikan päällä olleetkaan aivan samannäköisiä ja mieleen assosioitui asuntokaupasta tuttu pettymyksen kehä, jossa nettikuvat ovat niin sanotusti liian hyvin otettu. Vaikka todellisuus olisi hyvä, ellei erinomainen, niin kuvilla luotu illuusio kaatuu omaan epätodellisuuteensa. Toki jos kuvassa pizzan täytteenä on ilmakuivattua Serranoa, jota varsinaiseen annokseen ei alunperinkään ole kuulunut, niin tässä kohtaa voitaisiin jo puhua huijauksesta, vaikka se olisikin tahaton sellainen. Eikä kyse ole siitä, etteikö pizza olisi ollut hyvää. Ei, se oli erinomaista.
Pizzasta burgereihin. Torin laidalla sijaitseva B-Side Burgers yllätti ennen kaikkea hampurilaisensa koolla. Rakuuna-Aioliburger oli ihan oikean kokoinen lätty, eikä oikeastaan olisi tarvinnut sille hetkelle juuri muuta syötävää. Rasvaa tihkuva pihvi kruunasi purilaisen, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään paraatishow. Eihän se sitä pitänytkään olla, mutta toimi joka tapauksessa porttihuumena ravintolan tarjontaan. Rehellinen makumaisema Brooklynin valomainoksilla.
Bondaissa olen tottunut superiorityyn street foodiin. Palvelu on kansainvälisen letkeää, eikä aina tiedä millä kielellä lähtisi tilausta tekemään. Henkilökunta saattaa keskenään puhua englantia, mutta yhtäkkiä sujuvasti vaihtaakin suomeen. Jokiranta tuo ehdottomasti plussaa, varsinkin aurinkoisena päivänä. Viime vuonna Bondain miniburgeri oli epäilemättä yksi parhaimpia tapahtuman kokemuksista, mutta tämän vuoden Pork Belly Slider jätti aavistuksen kylmäksi. Tuollainen possu vaatisi hartaan kypsytyksen, joka nyt ainakin tuntui olevan pelkän pannun varassa. Silti, jos Porvoosta burgeria halajat, niin Bondai on ehdottomasti kaikkien suosituksieni arvoinen, vaikka tämä yksi Smaku vetikin virran mukana jokeen.
Lihaosastolla Porvoosta löytyy paikkoja, joihin ei ainakaan nimen perusteella kasvisyöjät kovin helposti eksy. Rafael's Steakhouse on esittäytynyt itselleni henkilökohtaisesti aika vaihtelevana menestyjänä. Raflaavan nimen takaa ei kuitenkaan ole aina saanut niin A-luokkaista annosta mitä on kuvitellut, mutta osumiakin on löytynyt. Smaku-annoksen kanssa Steakhouse lähti suoraan business-lennolle. Beef Tataki sisälsi kotimaista pintagrillattua Angus-marmorihärkää omaan juureen leivotun leivän, silmusalaatin sekä yrttien ja talon oman wasabimajoneesin kera. Hemmetin hyvää. Terassilla sai kuitenkin hymyillä yksin. Palvelu oli jokseenkin tökeröä ja pöydälläkin makasi edellisen asiakkaan sitruunan jämät.
Meat Districtin annos Finnish Bo Ssäm koostui 48 tuntia savustetusta mangalitsaporsaasta, piparjuurikimchistä, karhunlaukkamajoneesista ja sipulisiemenmyslistä salaatinlehdellä tarjoiltuna. Annos edessä alkoi välittömästi arvostamaan haarukkaa ja veistä, mutta kumpaakaan ei ollut saatavilla. Rinnastaisin tilanteen oluen juomiseen pullon suusta, joten ainoa oikea paikka tälle annokselle olisi sauna tai jäähalli. Palvelu Meatissa pidättäytyi fine diningin mitoissa ja annoksen strategiset mitat kerrottiin jokaiselle ruokailijalle yksilöllisen spesifisti, vaikkakin jokseenkin ilmeettömästi ja monotonisesti. Smakuilijoita ei päästetty ihan mihin tahansa istumaan. Pitkä baarijakkaroilla varustettu pöytä oli varattu halpamatkalaisille, joka aluksi tuntui suomalaiseen tapaan hivenen ahdistavalta ajatukselta. Lopulta speed dating -tyyppinen kohtaaminen tuntemattomien kanssa samojen pika-annosten parissa osoittautui ihan mukavaksi kokemukseksi ja löysimme sattumalta samalla porukalla toisemme viisitoista minuuttia myöhemmin seuraavasta kohteesta.
Maisemillaan makustelevan Fryysarinrannan etana ja possu Smaku-annoksen promokuva ei aluksi niinkään houkuttanut, mutta sisältö kyllä. Nepalilaistyyppistä soosia olisi voinut syödä leivän kanssa loputtomiin. Palvelukin hymyili ja oli tällä kertaa erinomaista. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimpia annoksia.
Kasvissektorilta löytyi annoksia laidasta laitaan. Sicapellen Sisilian suolainen lampaanmaitojuusto ja Porvoon omat kynsilaukat näyttivät somekuvissa niin ikään käsittämättömän paljon herkullisemmalta risotolta kuin todellisuudessa, mutta siitä huolimatta kirkon kupeessa sai nauttia tämän kierroksen parhaasta annoksesta. Wanhan Laamannin tuhat porkkaanaa meni aika lailla samaan kategoriaan, vaikka ei silti ihan top-annosten joukkoon kivunnutkaan. Oma hinta-laatusuhteeltaan henkilökohtainen suosikkiravintolani Zum Beispiel tarjosi tänä vuonna jokseenkin kummallisen annoksen, jossa oli kuivakkaa falafeliä ja sinimaissista duunattuja totoposlastuja ihan ookoo guacamolen ja mansikoiden kera. Pohjimmaiseen kosketukseen kuitenkin ylsi El Patio, josta itselläni ei itseasiassa ole aiemminkaan ollut kovin positiivisia kokemuksia. Sateen yllättäessä poikkesin kuitenkin kylmälle keitolle. Palvelu oli koko kierroksen tökeröintä, eikä minulle kerrottu annoksesta sanaakaan. Pöytään lyötiin juomalasillinen andalusialaisen koiran krapulalääkettä, jonka raaka-aineet olivat sekoittuneet pohjamutia myöten epämääräiseksi lietteeksi. Kovin epämiellyttävä kokemus kaikin puolin, joten sateeseen astuminen ilman suojavarusteita tuntui tämän elämyksen jälkeen lähes euforiselta vapaudelta.
Viimeiseksi palautetaan mieliin
Bistro Gustafin Porvoolais-marseillelainen kalakeitto, joka oli palveluineen päivineen enemmän kuin tyydyttävä, joskin hieman vaikeasti lähestyttävä. Levainleipäkrutonkeja, kalaa, äyriäisiä ja sahrami-perunamajoneesia. Kaikin puolin maistuvaa ja hieman harvemmin koettavaa. Jokseenkin tähän annokseen voisin sanoa Smakun kiteytyvän. Mitä muuta pitäsi olla? Smaku on eittämättä niin Porvoon mitalla kuin Suomen suuruussuhteella skaalattuna käsittämättömän upea ja ehkä jopa kansainväliselläkin kaliiperilla uniikki ruokatapahtuma.
Edellä mainittujen ravintoloiden lisäksi tapahtumaan osallistuivat: Bistro Sinne, Haikon Kartano, Ravintola Porvoo Golf, Cafe Postres, Cafe Rongo, Vanhan Porvoon Glassikko ja Ravintola Vitriini.
Ensi vuonna Smakuillaan jälleen 12.- 24.8. 2019.
