Kanavan Panimo X Bönthöö bönthöö: Paljas saari

"No man is an island, entire of itself; 

every man is a piece of the continent, a part of the main."

Renesanssin ajan britti-ajattelija ja saarnaaja John Donnen mukaan yksikään ihminen ei ole saari. Jokainen ihminen on yksilö osana ihmiskuntaa. Saareksi itsensä käsittävä ihminen ei koskaan ole kokonainen ja hänen toimintansa ja ajatusmaailmansa ovat rajoittuneita. Donnen kirjoitukset olivat jopa omana aikanaan melko synkkiä aihepiirien liikkuessa itsemurhien ja rakkauden ympärillä.
Lähes neljäsataa vuotta myöhemmin Suomen Lahdessa/Vääksyssä ajateltiin kuitenkin aivan toisin. Lahtelaisen filosofian siemenenä on saksalainen oluttyyli gose, jonka historiasta ensimmäiset havainnot ovat jo 1000-luvulta. Kuluttajien arvostukseen tämä suolainen korianterilla maustettu hapanolut löysi kuitenkin vasta 1700-luvun Leipzigissä, jota pidetäänkin olutsuuntauksen kotikaupunkina. Vuonna 2018 Kanavan panimo ja Bönthöö bönthöö riisuivat gosen paljaaksi.

"Jokainen ihminen on saari."

Palaan omissa muistikuvissani viime kesän Suomen Paras Olut -kilpailun tuomarointitehtäviin. Minua painosti polttavan auringon paahteen lisäksi vuodenaikaan sopimaton IS-ähky, jonka oli aiheuttanut viimeisimpänä maisteltu runsas kattaus maamme parhaimpia imperial stouteja. Tuomarointitauolla astelin markiisien varjossa kohti suolaisen meren kutsua. Tämä tenho ei kuitenkaan vienyt satamaan saakka, vaan suorinta reittiä Kanavan Panimon tiskille. Se nimittäin oli ensimmäinen vastaan tullut oluthanoilla varustettu ständi.

En usko, että tähän tilanteeseen mikään toinen Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaaleilla tarjolla ollut olut olisi voinut osua yhtään paremmin. Sain huuhdeltua poskipäitäni vallinneen suklaisen siirappisen stouttisuuden raikkaan gosen sitruksisella suolaisuudella. Tuhtien sokkomaistien jälkeen myös alkoholiprosenteiltaan Paljas saari sopi tilanteeseen enemmän kuin täydellisesti. Kiitos Teemu!

Löysin samaa olutta myös pullotettuna apteekin lähikaupan hyllyltä. Hypätään siis edellisestä kesästä tähän päivään ja unelmoidaan tulevasta. Kesän muistoja vastaava tunne, mutta päinvastainen. Ei ehkä ihan kylmimpään talvipäivään sopiva olut. Pitäisikö tämän päälle tällä kertaa nauttia jokin imperial stout? Toisaalta kyllähän aurinko on jo keväisesti paistanut ja veden lorinaakin satunnaisesti kuultu. Avataan siis Paljas saari. Aavistuksen samean sitrusvetinen olut kaatuu lasiin. Vaahto on puhtoisen valkoista ja tuoksu pistävän pesuaineinen. Suutuntumassa greippinen hapokkuus hyökkää hampaiden kiilteille ja jälkimaun päätteeksi purukalusto onkin pehmennyt huolestuttavasti. Maussa witbiermäinen vehnäisyys sekä korianterin kolina tasapainottavat kirpeyttä ja saavuttavat yhdessä hyvinkin nautinnollisen lopputuloksen, jossa vuorisuolan ja valkean kuulaan kantavavoima viimeistelee kokonaisuuden. Ei ihme, että Paljas saari palkittiin omassa sarjassaan Suomen parhaaksi, olihan kyseessä kuuma kesäpäivä.

Tott Double IPA 8,5%

Meripihkaisen mystisen Tott Double IPA´n tuoksussa mennään Savonlinnan eastsidelle raidesiltaa pitkin ja kohti havuisia Kyrönniemen metsäpolkuja. Suutuntuma on muhkean maltainen ja margariinisen mairea, mutta humalointi hukkuu jonnekin matkalla Nätkiin, kunnes jälkimaussa ponnahtaa jälleen pintaan kuin norppa avannosta. Greippinen katkeruus pysyy koko taipaleen eksymättä polulta ja männynkävyt suorastaan rouskuvat mokkasiinien mäiskeessä. Vuotta aikaisemmin tätä samaa reseptiikkaa myytiin ulos ainoastaan panimon omasta puodista ja litrahinta oli jotain aivan muuta. 2500:n ensipullon litrahinta hipoi kolmeakymppiä ja nyt pikkupullon saa Alkosta alta neljän euron. Mutta nämä eivät olekaan numeroituja painoksia. Silti, kopaskaa heti omanne pois!

Ensimmäisessä erässä pullot olivat numeroituja.

Lahen Vahva Veijo

Teerenpelin oluiden nimet ovat omaan makuuni aavistuksen liian suomalaisia. En tiedä, mutta jotenkin tulee aina Karjala mieleen. Otetaanpa nyt tämäkin uutuus, Vahva Veijo. Etiketissä muuten nimike lukee kahdella eri tapaa, yhteen- sekä erikseen kirjoitettuna. Päätän, että tässä kirjoituksessa käyttämäni kirjoitusasu on oikea.
Mikä musiikki sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Aivan, ajattelit todennäköisesti ensimmäisenä jotain kotimaista niin kutsuttua äijärockia. Ei siinä mitään vikaa ole, ei, mutta jotenkin olueen yhdistäessä lopputuloksena on muovituopista ryystetty keskikalja ja leijonatatuointi otsaan. Sitten vielä tämä käsillä oleva oluttyyppi, imperial pils. Miksi haluaisin pilsnerini imperiaalisena? Edelleen meille keski-ikäisille ja meitä vanhemmille mielleyhtymänä tästä nimityksestä tulee ykkösolut. Sitähän se miltei alkoholiton olut suomen kielellä on, pilsneriä. Ja mikä oluttyyli myy vuosi toisensa jälkeen Alkossa kuin viininpunainen ämpäri Tokmannilla? Jälleen oikein, vahva lager, jota myös viinalageriksi kutsutaan. Olisiko jälkimmäisessä nimityksessä myös taikasana myynnin ylläpitämiseen?

No mutta, olut on kauniin oljenkeltaisesti sameaa ja tuoksuu päärynäisen pehmeälle sekä maltaisen makealle. Viettelevän petollinen tähän asti. Maku on ehkä heinälatoisen pölyinen, mutta samaan yrttipetiin kun on tirskautettu sitruunaviipaleesta mehut, niin pienoinen raikas tuulahdus pelastaa oluen ainakin ensimmäiseltä sudenkuopalta. Alkoholi (7,2%) on tyyliä ajatellen yllättävän hyvin piilossa, vaikka olut ei aivan jääkaappikylmää olekaan.  Loppua kohden lämpötilan noustessa ja hiilihappojen laskiessa viimeiset metrit eivät ole enää aivan niin mairittelevat, mutta telineistä irtautuminen oli joka tapauksessa yllättävän tyylikäs. Viimeisenä suuhun jää hieman nihkeän voinen kelmuisuus. Voi Veijo.

Wrede Brown Ale

Postilaatikossa uusin Olutposti, Radio Ramonan nettiradiosta juuri kuunneltu Risto Leinon selostama Lukon peli päättyy voittoisasti ja lasissa Suomenlinnan panimon "moderni tulkinta" brittityylisestä brown alesta. Perjantai-illan ainekset alkavat olla enemmän kuin kasassa. Kyseinen oluttyyli ei tosin ole liiemmin koskaan kuulunut omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Tällä kertaa pullo kuitenkin lähti Alkon käsityöläisoluiden valikoimasta mukaan, koska odotettavissa olisi ainakin mainospuheen mukaisesti jotain uutta. Mallaspohjassa on mukana karamellimallasta. Lisäksi olut on kuivahumaloitu Cascade ja Centennial -humalilla.

Wrede on teoriassa tumman ruskea, mutta taittaa mukavasti valoa myös rubiinpunaisin säikein. Maltaisen myskinen tuoksu johdattelee pähkinäisen paahteiseen suutuntumaan. Kohtalaisen kepeä ja helppo liuku. Maussa esiin pulpahtaa oluen parhaat ominaisuudet, kun maltainen makeus pysyttelee siedettävissä mitoissa jenkkihumalien lakaistessa siirappisuutta maton alle. Jälkimaun etuosassa pilkistää muutama pala tummaa Tobleronea ja kupillinen kenialaista kahvia.

Ensimmäisenä brown alesta tulee mieleen Newcastle. Hänestä en ole koskaan tykännyt, mutta tämä lasissa lepäävä browni menee aivan eri leveleille. Se, onko kyseessä sitten enää brown ale, on jonkun muun päätettävissä. Tosiasia kuitenkin on, että burgundinpadan kylkeen Suomenlinnan Wrede sopii varmasti paremmin kuin maito.

Malmgård Vintage Imperial Stout 9,2%

Malmgårdin Vintage Imperial Stout tuoksuu takkatulen loimussa paahteiselle puuvilille ja löysälle lakritsille. Mustaan olueen saa valoa vasten mittailtua aavistuksen ruskeitakin sävyjä, mutta tummaa nestettä joka tapauksessa. Suutuntuma on kovin kevytkenkäinen ollakseen imperial. Samettinen liuku saattelee suklaisen kahvin plöröisyyden maustepilven läpi kohti kuivaa kitalakea. Lopussa jokin jännä mintun kaltainen yrttisyys nousee vielä pintaan, mutta kokonaisuudessaan ei nyt mitenkään järisyttävän antava konsepti. Miellyttävän helppo ja perinteisen suoraviivainen imperial stout, eli  toisin sanoen kaikessa puhtaudessaan ja laadukkuudessaan aavistuksen tylsä. Toisaalta IS-tyylikin on aivan jotain muuta kuin edellä maistelemani Ruosniemen mudcake-tyyppinen Vuorineuvos.

Vuorineuvos

Vuorineuvoksesta ensimmäisenä mieleeni assosioituu Tapio Hämäläisen klassikko roolihahmo, Uuno Turhapuron appiukko, jonka tittelin vävypoika väänsi muotoon vuoristoneuvos Tuura. Nyt nautimmekin vaatimattomassa, mutta vastaavasti pienessä toimistossamme hituset iltastoutit. Tämän mielleyhtymän kautta odotukset vain nousevat, eikä korkin avaaminen minimalisoi tunteitani millään muotoa. "Taas tekis mieli vähän lisauttaa!",  siis olutta tottakai. Lasiin kaatuu Ruosniemen yhdeksän ja puoli prosenttinen Vuorineuvos Salted Caramel imperial stout.

Suolasuklaan aromit jäävät leijailemaan ilmaan viipyilevästi. Vuorineuvoksen lähes musta liituraitapuku koreilee tumman beigellä pitsireunuksella ja liikehtii jähmeän arvokkaasti. Suutuntuma on öljyisen viskoosinen ja lakritsaisen lipevä. Kinuskinen vaniljatoffeen makeus vie makua eteenpäin, kunnes Katjesin salzige heringemäinen salmiakin suolaisuus iskee nuijalla pöytään.  Palaveri päättyy, mutta kahvipaahtimon roastit kaikuvat yhä poskipäistä kitalakeen. "Bisnekset menee hyvin ja kunto on vallan mainio, tuntuu vähän siltä kuin tämä olisi elämäni onnellisin päivä". Jos kyseisen oluen kädenpuristus on jo heti tavatessa näin tiukka, niin voiko aikakaan enää runkoa parantaa?

Maku West Coast IPA

Maku Brewing on monessa osoittanut omaa osaamistaan, mutta ainakin itselleni henkilökohtaisesti tämä osaaminen on eritoten näyttäytynyt panimon indian pale ale tuotteiston kautta. Alkon "Pienpanimoiden taidonnäytteet" -valikoiman mukana hyllyille puskikin Tuusulalainen West Coast IPA (6,4%). Käsittääkseni kyseinen olut on aika lailla samaa kuin Makun seitsemän veljeksen sarjan Juhani, mutta mene ja tiedä.

Trooppinen tuulahdus täyttää tilukset välittömästi pihkaisen paineen sihahdettua tölkin sisuksista ilmoille koko sitruksisella raikkaudellaan. Samean fantankeltainen olut vaahtoaa vuolaasti ja valkuaisen valkeasti. Suutuntuma on mandariinisen makea ja sammaleisen smooth. Humalointi lyö sisään makuhermoihin yhä kovemmin eteenpäin siirryttäessä. Jälkimaussa katkeruus heittää havuja ladulle ja pääsee jopa aavistuksen kuivattamaan kitalakea. Yksinkertaisesti erinomainen IPA ja mitä?! Gluteenitonta!

Lauhaa ja lakkautta

- Miälenvikast läppändeerost, julisti sketsihahmo Samppa Linna. Jonkinlaisen semantiikan mukaisesti voisi sanoa, että Hirviniemi seisoi kuitenkin väärällä puolella Aurajokea. Turun Linnanvuori (alunperin Tallimäki) nimettiin uudelleen 1800-luvun alkupuoliskolla ilmeisimmin sen kupeessa sijaitsevan mielisairaalan mukaan. Kako tarkoittaa lounaismurteella mielenvikaista ja näin entisestä Linnanvuoresta tuli Kakola. 1800-luvun puolessa välissä mäelle rakennettiin samanniminen vankimielisairaala. Nykyään samoissa tiloissa toimii mm. pienpanimo, jonka imperial stout Lauha seuraavaksi lasissa.

Lauhasta saa nimen perusteella ennakkokäsityksen pehmeän samettisesta imperial stoutista, mutta  annetaan syyllisen kuitenkin puhua ennen kuin toisin tuomitaan. Mustanruskea liemi tuoksuu paahtoasteikoltaan hyvinkin tummalle kahville sekä artesaanisuklaalle, jonka päälle on siroteltu sormisuolalastuja. Suutuntuma on selkeästi sinfonian silein segmentti. Jälkimaun ammoniumkloridinen katkeruus huutaa jokaisella kulauksella seuraavaa siemaisua tasoittamaan tunnelmaa. Paahteisen salmiakkinen mokkablaster esittäytyy kokonaisuutena aavistuksen raakana. Keitossa on ohran lisäksi mukana kauraa ja ruista, joista jälkimmäinen saattaa aiheuttaa henkilökohtaisella tasolla pienimuotoista närästystä. Ottaen huomioon, että kyseessä on tämän vuotisen Alkon käsityöläisolut -kattauksen hintavin tuote (7,31€/0,33l), suosittelen ehdottomasti tekemään ostoksia, mutta kuitenkin unohtamaan putelin suosiolla kellarin perille ja palaamaan asiaan aikaisintaan parin vuoden kuluttua.

Vakka-Suomen Prykmestar Perle Pils

Alkon helmikuinen kattaus kotimaisista käsityöläisoluista on jälleen lipunut kuluttajien ulottuville. Nykyään otsikko taipuu nimikkeellä "Pienpanimoiden taidonnäytteet". Vuodesta 2013 asti  perinteeksi muodostunut hyllyvaltaus ei tosin ole enää parina viime vuotena jaksanut kiinnostaa alkuvuosien tapaan. Toki joukossa on aina mielenkiintoisia uutuuksia ja joskus jopa erikoisempiakin kokeiluja. Nykyään Suomesta löytyy jo toistasataa pienpanimoa ja näistä tähän tarjontaan valikoituu vuosittain alle kaksikymmentä tekijää. Voisihan tämä serviisi laajempikin olla.

Tämän vuoden kattauksesta ensimmäisenä maistiin otin Vakka-Suomen Panimon Perle Pilsin. Uudessakaupungissahan on tunnetusti osattu pilsneriä panna ja jos Alko tavoittelee niitä pienpanimoiden taidonnäytteitä, niin ugilainen pils kuulostaa vähintään luontaiselta. Vakka-Suomen perusvalikoiman Prykmestar Pils on niin ikään humaloitu samaisella saksalaisella Perle-humalalla. Muita eroavaisuuksia reseptiikan suhteen en tiedä, mutta tässä versiossa ainakin prosentit on nostettu hieman ylemmäs (4,5% → 5,3%).

Muiden kotimaisten ohella kuitenkin myös VASP joutui taannoisen Perinteisen Oluen Seuran kritiikin kohteeksi, aiheena suomalaisten pilsien laatuongelmat. Jutun voit lukea Reseptitaivaasta.

Lasiin soljuu oluen keltaista kirkasta nestettä. Vaahto on hetkellisesti muhkea, vaikkakin vajoaa nopeasti lähes havaitsemattomiin. Panimon maltainen ominaistuoksu valtaa tilaa, mutta auringon polttamien heinäpaalien katku sekä katkenneiden voikukkien varsien aromit syöksyvät sierainten sivutuuleen. Suutuntuman humalainen rapeus huutaa kilpaa herbalisen haikeuden hyökätessä saksalaistyyliselle pilsille ominaisesti suotavan dimetyylisulfidin eli vihanneksisuuden aisoissa pitämisiksi. Kokonaisuus on summattaen kaikin puolin kunnossa eli lasissa on nimensä veroisesti ihan helmi pils. Onnittelut kymmenvuotiaalle Vakka-Suomen Panimolle!

Nyt hanassa - Feeling the Galaxy

KimitoKeiky-kotiolutkilpailun voittajaolutta on nyt vihdoin saatavilla! Pitihän tuota itsekin päästä pikimiten maistamaan ja heti kun tieto tuli, niin luonnollisesti käänsin kokardini kohti Porvoon Paahtimoa. Torstaina hanapaikan vallannut Feeling the Galaxy näytti lasissa juuri niin hazyltä ja juicyltä kuin toivoa saattoi. Trooppinen tuoksu valtasi tiiliseinien verhoaman nahkasohvaidyllin ja hedelmäisen raikas New England IPA kumoutui kiduksiin hellän laktoosin saattelemana. Makean mangoinen milkshake sai vastapainoa sirosta sitruksesta kermaisen mallasrungon samalla ylläpitäen kokonaisuutta ryhdissä. Ihanan tuoretta!