Koeajossa 360-tölkki ja Amundsen Bryggeri Run to the Pils

Fat Lizard Brewing ylitti kaikkien olutpainotteisten medioiden uutiskynnykset lanseeraamalla ensimmäisenä kotimaisena panimona niin sanotut kolmekuuskyt-tölkit eli koko kansi auki periaatteella toimivat alumiinisäilykkeet. Espoolaisiin tuotteisiin en ole vieläkään Helsingin SOPPia lukuunottamatta törmännyt, mutta edellisellä päivittäistavaramarketti vierailulla hyllyssä silmiini pisti norjalaisen Amundsenin houkuttelevan oloinen etikettiluomus. Yllätykseksi tässä tölkissä sattui olemaan innovoitu kansiosasto. Toki tölkki olisi lähtenyt muutoinkin matkaan, mutta 360 astetta sai tempomaan ostoskoriin kolmin kappalein näitä luurankointiaaneja. Etiketin kuvassa muuten hahmolla on kädessään perinteinen tölkkimalli, joka saa osakseen luisevan rutistuksen.

Itse olen aina ollut uudistusten suhteen kovin konservatiivinen ja hitaasti lämpenevä. Mikroaaltouuniakaan en omaan kotiini aikanaan huolinut ennen kuin vaimoni sellaisen ensimmäiseen yhteiseen kotiimme raahasi. Turha vekotin edelleen. Siirrytään puheessa kuitenkin tölkin puoleen. Ensimmäisenä mieleen tulvahtaa käyttömukavuusasteen nostattaminen picnicin kaltaisissa situatiooneissa, joissa lasia ei ole saatavilla tai saunan tyyppinen tilanne, johon lasi ei yksinkertaisesti sovellu.

Nasauttaminen tuntuu vähintään yhtä työläältä tai ehkä sittenkin työläämmältä kuin perinteisen version. Olut on vaikea pitää kontrollissa ja sitä läikkyy helposti ympäristöön. Olut on toki helpommin juotavissa tölkin suusta, mutta hyvin pienellä marginaalilla. Lasiin kaataminen ahdistaa ensimmäisen sekunnin, enkä tiedä miten aloittaisin. Liian hidas lähestyminen saisi eittämättä nesteen valumaan pöydälle, joten ensisyöksy on pakko heittää sisään vauhdilla. Siellä lepää. Positiivisin asia tässä on, että pesun jälkeen tölkistä saa suoraan mukavan sisutusastian esimerkiksi kynille tai kolikoille yms. Ainakin tällä kertaa Amundsenin olut nostattaa tunnelmaa useampia askelmia ylöspäin. Hedelmäisen raikas humalapommi virkistää villisti ja makeuttaa mukavasti. Hyvää ja tuoretta (bbf 150818).

Viking English Pale Ale 4,8%

Takaumana keväisestä Islannin matkasta löysin kellarista tölkin saarelaista. Borgarnesin rantakallioilla kyseinen keitos maistui aikas mukavalta, mutta kliinisemmällä kotireittausalustalla saattaa tuomio helposti heilahtaa tylympään suuntaan. Tässä kuvassa viitisen kuukautta sitten islantilaisessa vesilätäkössä levännyt oluttölkki siis nyt maistissa. Toinen nautittiin paikan päällä.

Kuparisen oluen yllä leijuu maltaisen makea bulkin katku, jonka vaimentimena toimii hädin tuskin edes sen kuuluisan seitin ohut vaahtoverho. Suutuntuma on ananaksisen androgyyni ja omenaisen oligarkki. Ihan oikeasti. Jälkimaussa sekaan puskee vielä kourallinen karhunvatukoita ja paletti alkaa olla valmis. Hyviä elementtejä toki ilmassa, mutta kokonaisuus jää sellaiseksi Islannin Karjalaksi. Puhdaslinjainen bulkki ja aivan liian makea. En suosittele exporteeraamaan. Toista kuvaakaan en viitsinyt ottaa, koska kellarista ei löytynyt paikan päällä otettuun verrattuna tarpeeksi autenttista taustaa.

Finlandia Sahti Strong

Sahdin ja sinihomejuuston välinen liitto on jotain jonka yhteenkuuluvuutta olen päässyt todistamaan useita kertoja ja aina yhtä suurella rakkaudella nämä kaksi ovat toisiinsa kietoutuneet. Suomen Paras Olut-gaalassa Lammin Sahdin kumppanina toimi craftimpi Ahlman Selinin Sininen (Penicillium Roqueforti), joka muuten on aivan järjettömän hyvää. Toimii myös esim. tripelin tai portterinkin kaverina. Tällä kertaa kotioloissa on tyytyminen bulkimpaan cheeseen, mutta kuitenkin aina yhtä toimivaan, Valion Auraan. Tarjoilulämpötilojen kannalta suosittelen nauttimaan sahdin kylmänä ja juuston lämpimänä.

Meripihkaisen punertava muinaisjuoma tuoksuu ruskeilta banaaneilta ja käyneiltä pullahiivoilta. Siirappisen sakea suutuntuma toimii sinälläänkin, mutta karhunvatukkahillolla viimeistellyn spelttikeksin päällä lepäävän Aurajuuston suolainen kermaisuus taittaa tunnelman tendenssin täydelliselle tielle. Mansikkaisen makea makukokonaisuus muistuttaa massamme maanläheisyydestä. Mullasta olemme tulleet jne. Neilikka rinnassa sulhanen astelee alttarille toffeen pala hampaiden välissä. Selässä tuntuu yhä viimeisen poikamiesillan katajaiset ruoskaniskut. Kymmenen prosenttia alkoholia ei tuoksu, mutta alkaa toki pikku hiljaa jo tuntumaan. Paljon petollisempaa kuin salmiakkikoskenkorva, jota tosin ei Erkkikään pysty juomaan. Häntä ei toki olla näihin pitoihin kutsuttu. Voitte suudella morsianta.

Banaanipojat Hula-Hula saarella

Hedon Charlie & Johnny Firpo

Olin aikeissa tuoda taannoiselta Budapestin matkalta matkalaukullisen tuliaisoluita, mutta turpiinhan siinä tuli ja tuplaten. Vaimon pyristelystä huolimatta pistin jäitä hattuun ja pakkasin vaatteiden joukkoon kokonaiset kaksi olutta, koska kaksikon Bud Spencer - Terence Hill lapsuuden sankarit nostalgia-arvo on eittämättä aivan liian suuri vastaavien kansallisaarteiden ohittamiseen. Paikan päälläkään oluita en ehtinyt nauttimaan, eikä hotellihuoneessa tosin ollut jääkaappiakaan, joten huonelämpimänä näiden heräteostosoluiden maistelu ei järin houkutellut. Mutta astuiko isonyrkki ansaan? Kokeillaan nyt kotoisesti kellarilämpötiloissa.

...ja täältä pesee! Elokuvista tutulla agressiivisuudella molemmat miehet laukovat iskuja heti korkkien raottaessa kulmiaan ja hiilidioksidia vapautuu ilmaan enemmän kuin kohtuullisella paineella. Vaahto ei kuitenkaan syöksy vastapalloon, mutta lasiin kaadettaessa tilanne tiivistyy. - Mutaa kuonoon!, sano virtahepo. Molemmat oluet vaikuttavat kovin hiivaisilta. Johnny on luonnollisesti vaaleampi ja Charlien habitus tuhdimmin ladattu makean maltainen sekä hitaammin syttyvä. Blond alesta löytyy pieniä raikkauteen viittaavia polkuja, mutta aika kapealla kanjonilla edetään kaikesta huolimatta kuin lättäjalka kaukoidässä. APA sen sijaan tarjoaa runkoa (no tietysti). Makukokonaisuus ei silti lähde missään vaiheessa minkäänkaltaiseen nousuun. All the way boys? Nollapilkkukuuskutonen lesti alkaa olemaan kaikessa kylläisyydessään aivan liikaa ja puolet jää juomatta. Mäntyinen jälkikaiku painuu tunkkaisen tupakin puolelle. Johnnystäkään ei sen paremmin nautintoja irtoa, mutta pienempi pullo solahtaa kuitenkin kiduksiin. Trinity ratsastaa jälleen, vaikka blond alea hänestä ei silti tekemälläkään saa. Kyllä tässä nyt häväistiin pyhää. Senkka nenästä, pojat. Luoja armahtaa - minä en.

Pyynikin Mosaic Lager

*

Pyynikin Käsityöläispanimo voitti toistamiseen kultaa Lontoossa järjestettävässä World Beer Awardsissa elokuussa. Tällä kertaa podiumin korkeimmalle pallille ylsi Mosaic Lager (4,7%) sarjassa Seasonal Lager. Palkitsemisen jälkeen kyseinen olut oli luonnollisesti kiire pistää suuremmalla vaihteella tuotantoon ja hei, tölkkiin tietysti! Samalla heittämällä pyynikkiläiset lähtivät valloittamaan naapurimantereita ja tähänkin tölkkiin on painomustetta kulutettu muillakin kuin kotimaisilla suomella ja virolla. Etiketistä löytyy kiinalaisiakin hieroglyfejä, joiden sisällöstä en liiemmin...
Mosaic oli Liiteristä (n)ostetusta pullostakin ihan ok, mutta jos Dammer Pilsin askelmerkeillä tapaillaan, niin tölkin tuoreutta uskaltaa enemmän kuin odottaa. Ja kyllä, ensitahdeista lähtien tuore tölkkikama pyyhkii lattiaa pullotetuilla muistoilla. Fiilis on kuin olisi aloittanut AC/DC:n kuuntelun Brian Johnsonin aikakaudesta ja vasta sen jälkeen kuullut Youngin veljesten kärjessä Bon Scottia. Okei, ei ero nyt niin suuri voi olla (vai voiko?), mutta nyt tämäkin oikeasti iskee. Tunnelma on hyvin samankaltainen kuin ensimmäistä kertaa StaPan American Lageria maistaessa. Keksisen kepeä hedelmäinen herkku, jolle ei väärää tilaisuutta löydy. Ainakin näin syksyn sateiden iskiessä tämän oluen voimin kesä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

*Oluet ja lippalakki saatu panimolta

Waahto / Humalove Mango Milk Mild 3,2%

Reilun vuoden takaiset kokemukset Waahdon oluista savonlinnalaisista hanoista tyypitettyinä sai aikaan omalla henkilökohtaisella tasollani suoran teflon-reaktion, enkä sen jälkeen ole kyseisen panimon tuotteita päin päätäni kääntänyt. Nyt kuitenkin Waahto Breweryn ensimmäisen collaboraation tutkapariksi oli löytynyt monasti positiiviseksi todettu Humalove, joten uuden uskon aika sai koittaa. Kaiken lisäksi tässä pitäisi olla laktoosia, joka saa lähes aina olutsuoneni sykkimään!

Suurikuplaista Waahtoa muodostuu suhteellisen runsaasti, vaikka kuinka kaataisi etiketin antamien ohjeiden mukaisesti varovasti. Olut on kuitenkin kaunis. Värimaailmaltaan muistuttaa vahvasti Susannan tupaantuliaissaisonia. Hedelmäsokerisen sweet tuoksu on kaikin puolin puhtoinen. Suutuntumassa hapokkuus hyökkää poskille turhan rajusti jättäen ainakin aluksi kaiken muun taakseen. Polkupyörän sisäkuminen purkkapallo lähtee vyörymään ja päättää matkansa laktoosin letkeään kitalakea silittävään milkkisyyteen. Aluksi pelkäämäni mangon makeus jää loppujen lopuksi jopa turhankin vaisuksi, mutta mukava annos humalaa paikkaa reiän käden käänteessä. Finaali jättää mäntyisen mouthfeelin. H niin kuin humala ja W niin kuin vaahto?

Founders PC Pils 5,5%

Kullankeltainen Foundersin PC vaahtoaa pilssisesti ja tuoksuu tymäkästi ylikypsälle mangonektariinille. Hedelmäisen tuhti suutuntuma taipuu toffeelle ja huokuu humalaa. Ruohoinen raikkaus rämpii tropiikissa pudoten lopulta ananaksiseen ansaan, joka suihkuttaa syntistä sweetnesiään suoraan sisimpiin suoniin. Loppujen lopuksi vähän kaikkea on liikaa ja raikkaus tamppaantuu taka-alalle. Tiivistunnelmainen fruktoosifreshmentti, mutta omaan pilsneripirtaani turhan täyteen maalattu.

Alea alessa

Muiden tuoretuotteiden tapaan myös oluet saavat kylkeensä punaisia hintalappuja parasta ennen päiväyksen asettaman tuomiopäivän lähestyessä. Houkutteleehan tuo, mutta kannattaako se? Kuvassa poseeraava (oik) Olvin APA löytyi Porvoon Tokmannilta puoleen hintaan, joten ajattelin kokeilla miten vanhan pale alen (bbf100917) käy suhteessa seitsemän kuukautta freesimpään versioon (020418), jonka poimin paluumatkalla S-marketista.

Alkunasautuksen jälkeen ikääntynyt APA pyrkii nopeasti ulos tölkistä. Onhan se ymmärrettävää jos alumiinisäiliössä on ehtinyt viettää liikaa aikaa, niin tuleehan siinä kiire pakotien vapautuessa. Lasiin kaadettaessa old can kuohuu niin voimakkaasti, että suurin piirtein puolet pinta-alasta täyttyy vaahdosta. Uudempi yksilö mahtuu tulppaaniin kertaheitolla. KimitoKeiky -kisaoluita tuodaan kotiovelle samaan aikaan ja vaahdot ehtivät tasoittumaan ennen kuvan ottamaista. Tuoksu on selkeästi iän myötä valjuuntunut, mutta toisaalta samalla ikävän oloisetkin hajut ovat heikenneet yhtä lailla. Suutuntuman rapsakka purevuus on hävinnyt kokonaan ja vaihtunut laimean liukkaaseen litkuisuuteen. Jälkimaku yrittää parhaansa mukaan pysyä pikkuveljensä perässä, mutta jää siinäkin aavistuksen verran jälkeen. Vanha tuote on siis selkeästi huonompi, mutta silti hintansa väärtti, vai onko? Riippuu tilanteesta. Ruokajuomaksi ehdottomasti tuoretta tapausta ja toki myös paljaaltaan nautittavaksi. Alle puolentoista euron puolilitrainen sen sijaan uppoaisi erinomaisesti vaikkapa saunan lauteilla.

To Øl Gose To Hollywood 3,8%

Gose To Hollywood on kuin TV-mix pussi piripintaan täynnä kirpeitä hedelmäkarkkeja. Sitruksisesti suolainen suutuntuma on reteesti raikas ja viinikumisen vetreä. Greippisesti kalsiumkloridinen kompleksi kannattelee kokonaisuutta, joka päättyy mustaherukkaisen selluloosaiseen happamuuteen. Aika lailla täyden kympin gose. Näitä kun sais sixarin, mutta valitettavasti hinta on yhtä suolainen kuin itse olut. Alkosta irtoaa hintaan 3,79€.

Moose On The Loose!

Moottoritie, auto ja kaksi hirveä. Yleisesti ottaen ei kuulosta kovin houkuttelevalta tapahtumaketjulta, mutta tällä kertaa Lohjalta auton eteen poukkoili mieluisa ja odotettukin kaksikko. Kauniit ja rohkeat, porilaiset hirvet esittäytyvät Ladamatkaajanakin ympäri Eurooppaa kiertelevän Kalle Hirvikosken uutukaispanimon Moose On The Loosen ensi tuotteina. Mestaajan pölkyllä siis Shy Golden Ale (4,5%) ja Bold Steam Beer (4,5%). Odotukseni ovat enemmän kuin korkealla!

Shy on ulkoisilta ominaisuuksiltaan nektariinisen notkeaa ja sumuisen sameaa lietettä, jonka ylle kasaantuu valkean valtailevaa vaahtovyyhtiä. Heinäpölyisen hiivainen tuoksu ei hämyisessä hunajaisuudessaankaan sen enempää kuitenkaan houkuttele. Suutuntuma jatkaa samalla valitettavalla linjalla. Maku on lähinnä kellarisen kostea ja mädäntyneen moskovskojeinen (omena). Selkeästi pilalla. 

Bold on Shyytä punertavampi ja aavistuksen kirkkaampi. Vaahdot mahtailevat hyvin samoilla leveleillä. Tuoksussa on jotain makeaa hedelmää, mutta myös navettaista lantaisuutta, joka vetää köyttä jälleen kireämmälle kaulan korkeudelta. Suussa Steam solisee samalla sykkeellä kuin eilen avattu ölpändeeri aamuauringossa. Selvästi joka tapauksessa Shytä parempi tapaus, mutta ei tälläkään katsastuksesta leimaa paperiin irtoaisi. Molemmat hirvet jähmettyvät ajovaloihin kasitien keskelle, eikä jälki ole kaunista. Jotain on nyt Porissa pielessä, enkä voi valitettavasti lyödä tätä siihen piikkiin, että itse olen Raumalta. Mielenkiintoinen panimo, jonka vuoksi pettymys kairaa syvälle.