Kännäystä koko rahalla - Olutexpo 2017

Kaapelitehdas veti jälleen väkeä kuin kekoa ja paikalle oli ilmeisesti kansanedustajiakin ilmaantunut lähes kolmisen kymmentä. Vallan kahvassa olevien osallistuminen ei kuitenkaan tullut sentään aivan puskasta, koska heidät oli kutsuttu paikalle tutustumaan mihin suomalainen alkoholikulttuuri oikeasti on menossa. Kaapelitehtaalla narikkaan toivotaan aivojen sijasta jätettävän stereotypiat. OlutExpossa, kuten lähes poikkeuksetta kaikissa muissakin oluttapahtumissa ja festivaaleilla itsekin kohtaan aina tietynlaisia ennakkoasenteita liittyen alkoholin ja etenkin oluen nauttimiseen.

"Miten sä olet noin hyvässä hapessa, vaikka oot ollu täällä melkein aamusta asti?"

Alan harrastajien/ammattilaisten kanssa tulee asiasta silloin tällöin keskusteltua ja niin eilenkin agenda nousi pöydälle Brewniversen Janin ja Juhan höpinöissä. Oikeastaan puhuimme itse asiassa tarjoiltavien oluiden annoskoiden ongelmasta, jonka olimme jälleen kerran kohdanneet edellisiltana Belgian suurlähetystön olutillassa. Laadukkaita ja pitkään kypsytettyjä oluita kaadetaan tuoppi toisensa jälkeen täyteen. Halu olisi kuitenkin maistaa mahdollisimman monipuolisesti tarjontaa läpi, jolloin pintin tiputtaminen kurkusta alasta ei mitenkään vain ole mahdollista jos haluaa kävellä vielä myöhemmin samasta ovesta ulos, josta on sisääntynytkin. Onhan se ikävää välillä huomata, että on kaatanut enemmän olutta pois kuin mitä juonut. Toki on tilanteita, joissa kaikki olut ei ole edes juomisen arvoista, mutta joutuu sitä hyvääkin lientä silloin tällöin jättämään.

"Kuulostaa alkoholismilta"

Laskeskelin, että esimerkiksi perjantain OlutExpossa maistelin lähes kaksikymmentä eri olutta sekä sosiaalisen paineen muodostamasta pakosta puolisen senttiä rommia. Kaiken kaikkiaan nämä oluet olisivat mahtuneet kolmeen pinttiin, eli illan aikana juomani nesteen kokonaistilavuudeksi voidaan arvioida alle kaksi litraa. Toki tarjolla oli jopa alkoholitonta olutta, mutta yleisimmin mielenkiintoisimmissa tapauksissa prosentit ovat kuitenkin yli viiden tai jopa kymmenen hujakoilla. Isoa tuoppia tilaillessa henkilökohtaisen kovalevyn muistiinpanot saattaisivat siis jäädä lyhyeen. 

Itse tapahtumasta on turha jargonoida sen enempää. Takuuvarma kokonaisuus vuodesta toiseen. Tällä kertaa yleisölle oli jätetty aavistuksen enemmän tilaa hengittää, eikä hallia oltu lyöty ääriä myöten täyteen tuote-edustajia. Anikon liidaama ruokastudio vaikutti hienolta idealta, vaikka en pahemmin kerennytkään showta seuraamaan. Tasatunnein staagilla valmistettiin ruokamaistiaisia ja luonnollisesti kaikin mahdollisin tavoin olueen linkitettynä. Ensi vuodelle kehitettävään, jos nyt jotain pitää raapaista, niin maksukortin kaulanauha voisi olla aavistuksen pidempi. Nyt maksusuorituksia joutui taplaamaan aika lailla selkä kyyryssä. Tätä voisi helpottaa myös nostamalla maksupäätettä kymmenen senttiä korkeammalle. Vaikka henkilökohtaisella tasolla ikävöinkin aikaisempien vuosien pullonkorkkikikkailua, niin kaulanauha muutoin toimii hienosti, eikä maksukortin katoaminen ole aivan niin pelättävissä. Lopetan tämän postauksen alla olevaan kuvaan. Näistä olutfestareista vein lapsillekin kotiin tuliaisia.

Belgian-Finnish Beer Evening @ Embassy of Belgium

Belgian uunituore suurlähettiläs Carl Peeters on ollut Suomessa vasta hetken, mutta selkeästi päässyt käsiksi jo Suomea ja Belgiaa yhdistäviin tekijöihin, joista ainakin eilen illalla päällimmäisenä oli olut. Suurlähetystössä järjestetyssä Belgia-Suomi olutillassa tarjolla oli runsain mitoin belgioluita, mutta myös kotimaiset pienpanimot vastasivat omilta osiltaan illan tarjonnasta. Paikalla olivat Malmgård, Humalove, Bruyerre, Abbaye d´Aulne, Alberga brewing, Servaali, Redbev, AOC51, Bryggeri, Maistila, Oma Panimo, Panimo Hiisi, Maku Brewing, Castle Malting S.A, Lupulus ja De Plukker Brewery.

Ensimmäisen oluen valinta tuntui ensin hankalalta ylitse pursuavan valikoiman johdosta, mutta sitten silmiini osui tammitynnyreissä kypsennettyä Rodenbach Alexanderia. En ollut ainoa. Samaan aikaan apajilla oli myös Tuopillisen Jouni Koskinen ja oluen monitoiminainen Aniko Lehtinen. Kuvassa itse asiassa Anikon lasillinen, jota zoomasimme kilpaa edestä ja takaa.

 

Illan isännän puheen lisäksi kuulimme ruuan ja oluen yhdistämisestä Anikon sekä Olutsommelier a.k.a. olutsuurlähettilään Maria Markuksen asiantuntevien vinkkien kautta. Lisäksi Aniko kertoi mielenkiintoisia tarinoita omista teinivuosistaan niin Suomesta, Belgiasta kuin Unkaristakin. Perinteisen suklaa-stout parituksen sijaan naiset olivat suunnitelleet pöytään belgichocolaadille kaveriksi Brasserie de l’Abbaye d’Aulne La Sambréen. Kyllä, jos jotain, niin oluella ja etenkin panimolla on ainakin näyttävä nimi.

Belgialainen viski oli tätä ennen henkilökohtaisesti täysin tuntematon asia, jonka vuoksi lähestyinkin kyseistä pöllöpulloa. Pöydän takaa ei kuitenkaan löytynyt tuote-esittelijää, mutta minun lisäksi viski alkoi keräämään muitakin asiasta kiinnostuneita. Otin ohjat omiin käsiini ja toimin tällä kertaa tarjoilijana, eikä kellään viskimaistiaista odottaneella näyttänyt olevan mitään tätä vastaan. Belgiviski toimi lopulta yllättävänkin hyvin, vaikka tosin oli kovin nuorta ja raakaa. Odotukset tosin eivät olleet kovin korkealla.

Juttelin muutaman Belgiassa pidempäänkin asuneen suomalaisen kanssa, joille belgioluet olivat tuttuja, mutta kotimaisissa oluissa ymmärrys oli lähinnä bulkkitasolla. Illan aikana he olivat löytäneet suomalaiset oluet täysin uudella tavalla ja huomasivat, että belgialaiset olivatkin yhtäkkiä heidän olutpirrassaan jääneet kotimaisten jalkoihin. Itsekin täytyy todeta, että vaikka eräs edustaja valittikin tuotteidensa olevan aivan liian lämpimiä, niin ainakin paikalla olleiden uudemman aallon belgipanimoiden oluet jättivät aika lailla kylmäksi.
Erinomaisen oluttarjonnan lisäksi tarjolla oli monenlaista pikkusuolaista, joiden toimivuutta ei voi koskaan kiistää. Belgialaiset juustot kuitenkin olivat illan ehdoton hitti, joiden menekkiä itse suurlähettiläskin kävi hämmästelemässä. Kaikin puolin upea ilta ja olihan siellä bändikin, Santé!

Tee se itse - Maukas keskiolut!

Keskioluesta tulee ensimmäisenä mieleen katujen keskiketterä elikkäs bulkkien keskikeisari. Se voi olla Karhua, Koffia tai Karjalaa, onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Kolmosoluen nimityksellä nimittäin harvemmin haukutaan pienpanimotuotetta, mutta artesaanikeikyn avulla on toki mahdollista herättää jopa kotikonstein keskarissakin täysin uudenlaisia nyansseja henkiin. Seuraavaksi siis tarkoin varjeltu ja äärettömän salainen MAUKKAAN KEPPANAN RESEPTI:

Tarvitset yhden perusbulkki kepulaisen sekä mahdollisimman paljon hiivapartikkeleita pullon pohjalla omaavan pienpanimo-oluen. Voit heittäytyä myös villiksi ja kokeilla vehnää! III-olutta valittaessa autenttisimman lopputuloksen saat jos onnistut löytämään keskikolmosta sen ainoassa ja oikeassa lestissä eli Väinö Paasosen 1953 Karhulan lasille piirtämän pullodesingin nykymuunnelmassa, joka on peräisin Hartwallin Veijo Aikion kynästä.

1. Kaada pienpanimotuote lasiin varovasti niin, että hiiva jää pulloon.

2. Nauti pienpanimo-olut.

3. Kaada pullon pohjalle jääneet hiivat tyhjään tuoppiin.

4. Avaa bulkkikeskari ja kaada hiivojen päälle. Huuhtele myös viimeisetkin hiivat keskikarkialla pullon pohjalta saadaksesi maksimaalisen hiivahyödyn.

5.  Kippis, hiivakepsukolmosesi on valmis nautittavaksi!

Tämä kirjoitus on osa kotimaisten olutbloggaajien Sessio-sarjaa, josta voit lukea paremmin Tuopillisen intropostauksesta.

Panimohommia: Pullotuspäivä @ Kimito Brewing

Kimito Brewing on pannut menemään viidensadan litran Braumeisterillaan aina siitä saakka kun Valviran luvat kävivät kuntoon helmikuun alussa 2016. Laitteisto on Panimo Hiiden peruja. Ensimmäisenä vuonna olutta tuutattiin ulos noin 17 000 litraa ja pullotuotteet pistettiin lestiin käsipelillä. Edelliseksi jouluksi hankittu jenkkiläinen Meheen M2 pullotusmasiina saatiin niin sanotusti pelikuntoon kuluvan vuoden alussa, jo ennen loppiaista ja 2017 vuosituotanto kasvoi 28 000:een litraan. 2018 tuotanto tulee kasvamaan edelleen johonkin 45 000:n litran tuntumaan, joka alkaa lähentelemään kemiöläisen panimon ihannelukemia.

Aivan näinä päivinä Alkon valikoimaan iskeytyy Kimiton ensimmäinen indian pale ale. Viettämäni viikonloppu Kemiössä antoi minulle mahdollisuuden maistella uunituoretta American IPAa monissa eri tilanteissa ja paikoissa. Tunnelmallisesti takkatulen loimussa, pyttipannun seurana, niin puu- kuin sähkösaunan lauteilla, pullon suusta sekä lasista nautittuna ja tietenkin verekseltään panimolla tuoreimpana mahdollisena, mikä ei tyylisuunnan huomioon ottaen ole mikään älyttömän huono asia.

Kyseisenä viikonloppuna, tarkemmin ottaen lauantaina, pullotimme Jonaksen kanssa n. 2300 pulloa Kimiton American IPAa, jotka lähtivät alkuviikosta kohti pitkäripaisia. Tämä urakka otti ungefär seitsemän tuntia tiukkaa työskentelyä Meheen pumpatessa olutta pulloihin. Eikä tiputettu maahan kuin yksi laatikollinen. Keravalla muuten Koffi painaa saman verran olutta tölkkiin varmaan alta minuutin...

Kun on tehnyt täyden työpäivän panimolla ja ainakin jossain vaiheessa koskenut lähes jokaiseen pullotettuun tuotteeseen, niin arvostelukyky alkaa väkisinkin heiketä kyseisen oluen kohdatessa tunteikkaan läheisyyden kipinän, vaikka sitä olisikin vain apupojan roolissa sen ympärillä hääräillyt. En osaa edes kuvitella sitä miten rakkaalta jokainen pienpanimolta maailmalle purjehtiva yksilö voikaan tuntua, kun kyseessä on panimon perustaneen henkilön itse alusta loppuun asti suunniteltu ja tuotettu olut.

Tunteiden ei kuitenkaan anneta nyt vaikuttaa, kun valmistaudutaan palautteen antoon. Ei voi mitään, onhan se joka tapauksessa kaunis. Okrankeltainen olut hukkuu hallitusti helmenvalkean hyrskeen hillittyyn huomaan. Isolla kädellä humaloidun tuoksun kätköistä pilkistää maltaasta ponnistava niin sanottu olutpanimon tuoksu. Aitoa tavaraa. Ipanaattoreina toimii kunnon jenkkikvintetti eli humalaosastolta löytyy Magnumia, Chinookia, El Doradoa, Cascadea ja Azaccaa. Ei huono.

Suutuntumassa humalainen hapokkuus hyökkää ensin aavistuksen turhan kovaa, mutta tämä korjaantuu oluen rauhoittuessa lasissa ja jopa muutaman tiiman aikaa hivenen lämmetessä, jolloin neste pehmeytyy alati kohti samettisen sileää olomuotoa. Jonas itse kuvailee teostaan kimitomaisen mallasvetoiseksi jenkkimeiningiksi, jota en voisi enempää allekirjoittaa. Kimiton niin sanotuksi panimon mauksi on ainakin minulle iskostunut maltaaseen sitoutunut sitruksisuus, joka tuo oluisiin mukavaa sweet and sourmaista tasapainoa. Etenkin tähän kyseiseen IPAan tämä aromikkuus sopii kuin sokeriherne nenään. Käykäähän hakemassa oma lestinne testiin ja kommentoikaa miten teille maistui?

KimitoKeiky voittaja

Kemiönsaaressa Storfinnhovan metsäkylän keskellä vietettiin viime viikonloppuna eräänlaista luokkakokousta. Kaikki KimitoKeiky-kilpailuun osallistuneet kotioluet kokoontuivat laiturin ääreen ja olivat valmiita antamaan kaikkensa voittaakseen kyseisen mittelön. Aurinkokin näyttäytyi ja illan tuomareiden eli allekirjoittaneen blogistin sekä Kimito Brewingin headmasterin Jonaksen aistikanavat olivat mitä herkimmillään vastaanottamaan kaikkea kilpailijoiden tarjoamia arominyansseja aina tuoksusta jälkimakuun asti. Pääsimme myös jälleen kerran ihailemaan upeita etikettitaiteita, joihin selkeästi oltiin siellä sun täällä keittiökeittoloissa panostettu enemmän kuin olimme osanneet odottaa.

Illan viiletessä sytytimme kynttilät ja vapautimme oluet kruunukorkkien kahleista yksi kerrallaan. Lämmitimme jopa saunan uhrautuessamme tuomaroinnin meille asettamaan vaativaan, mutta luonnollisesti erittäin mielekkääseen tehtävään. Mutta mikään tämä ei voisi vähempää kiinnostaa teitä arvoisat oluen ystävät ja blogini lukijat. Teitä kiinnostaa vain ja ainoastaan miten kisassa kävi…Pikku hiljaa menemme kohti tätä tietoa. Sitä ennen söimme pyttipannua.

Reissussa rähjääntyneet, väsyneet, mutta onnelliset finalistit

Perjantai-illan aikana valitsimme kilpailijoiden joukosta parhaat finaaliin, joka suoritettiin seuraavana iltana tuorein aistein. Yllä olevan kuvan oluille siis kunniamaininnat erinomaisesti onnistuneista panoista.  Aikaisemmin mainitun tuomarikaksikon lisäksi lopputuomarointiin oman asiantuntijuutensa toi myös Jonaksen vaimo Stina. Niin monta hyvää ja erilaista olutta. Aluksi näistä parhaan valitseminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta lopulta tuomaristo oli kuitenkin hämmästyttävän yksimieleinen. Meillä oli voittaja.

Odotin hetkeä jolloin pääsisin ilmoittamaan kilpailun voittajille Sami Huuskoselle ja Jani Flinkmanille tuloksista ja tiistain myöhäisillassa tavoitinkin ainakin toisen Lusin panomiehistä ilmeisesti jostain päin Heinolaa ties mistä hommista: "Unreal, ei voi muuta sanoa! Sanotaanko näin, että aika puskista tämä voitto tuli, noh niin tavallaan voitto-olutkin, Lusin metsien keskeltä. Noin 1 1/2 vuotta olemme oluen kotipanimomenetelmiä kehitetty erä ja resepti kerrallaan. Aina opittu jotain uutta matkan varrella, mikä tässä touhussa hauskinta onkin. Voittoisa LSA syntyi kuten muutkin panot, fiilispohjalta. Perustavina tekijöinä oli tukeva mallaspohja sekä tuhti humalointi, mutta myös panostus itse prosessiin sekä materiaalin optimiin käyttöön. Hyvä siitä tuli myös omasta mielestä ja tietysti olemme reseptiä jalostaneet jo hieman eteenpäin. Tietysti toivomme myös muidenkin kuin itsemme ja ystäviemme pääsevän maistamaan tätä kevyesti savuista täysmallas-humalapommia! Korkkaanpa vaikka yhden LSA:n voiton kunniaksi..."

LSA eli Lusin Savuinen Ale

Kuusi prosenttinen Lusin Savuinen Ale on aavistuksen Itämerisesti samea, jonka pohjalta kumpuaa meripihkainen punertavuus. Vaahtopäät eivät nouse äärimmäisen korkealle, mutta viekoittelevat siitä huolimatta pitsiverhouksellaan. Oluen sielu lepää suupielillä vielä pitkään siemaisun jälkeenkin. Hunajakennoinen makeus saa aikaan maallista mielihyvää ja muinaishistoriallista mielenmuhinointia. Edellä mainittuja assosiaatioita vahvistaa yhä enemmän ja enemmän mallasrungosta kaikuva vienon savuisesti sahtinen alkukantaisuus, joka lusilaisella röyhkeydellään ja larppauksellisella rivoudellaan lakaisee kaikki muut Kimitokeiky-finalistit pöydän alle. Onnittelut voitosta, kohta pannaan isosti!

Iso-Kallan Mestari Stout #454

Kuopilaisen Mestarin miljöö on kimröökisen musta. Samettisen sifonkinen vaahto leijailee kuusi prosenttisen oluen yllä piirtäen yhtäaikaa lasin reunoille bitumisen pysyvää pitsiä. Nahkealehtisen nuhjuinen tuoksu tuo mukanaan hennon lakritsan siivittämiä suklaisiakin maitokahvin kaikuja. Mutakakkuisuus on kuitenkin pääosassa ja vie huomion myös makuosastolla. Suutuntuma on leikkisän letkeä eli toisin sanoen ainakin omaan stoutpirtaani selkeästi turhan kevyt, vaikka toki samalla silkkisen smoothi. Tyylipuhtaudellaan kuitenkin selkeästi Iso-Kallan parhaimmistoa. Tuote on alkujaan valmistettu Ravintolamestarit ravintolaketjun ravintoloille, mutta saatavilla myös Alkon tilausvalikoimasta.