Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus vol2: Orval

Kaikki hyvät oluttarinat alkavat kellarista

Viime vuonna yhteispostauksien saga aloitettiin nostamalla olutkellareista pöytään yksi jos toinenkin Sinebrychoffin Porter. Jokainen blogisteri teki uuden vuoden bloggauksensa omaan vahvaan tyyliinsä nojaten. Jotkut myös kokeilivat samalla jotakin uutta. Joka tapauksessa olutbloggaajan perinteisin lähtökohta tekstin tekoon on istua alas oluen kanssa ja kirjoittaa siitä sekä sen sivusta. Toisilla asia pysyy paremmin näppäimistöllä, mutta kuten allekirjoittaneella tarina saattaa usein livetä käsistä. Hetki on tärkeä. Rauhallinen ja häiriötön ympäristö tai vaihtoehtoisesti autenttinen nauttimispaikka määrittelevät usein oikean hetken kirjoittamiselle. Itselleni tämä tarkoittaa useinmiten aikaa lasten nukkumaan menon jälkeen ja ainakin näin talvisin takkatulen ääressä fiilistelyä. Lämpimimpinä kuukausina saatan istua tietokoneen kanssa patiolla kesäillasta nautiskellen. Silloin valokuvan ulkosalla näppääminenkin on mukavaa. Paitsi, että yleensä on jo liian pimeää ja iniseviä ötököitä ympärillä. Talvellakaan en harvemmin viitsi olutta kuvaamistarkoituksella pihalla ulkoiluttaa. Suurimman osan fotoista otan siis vuodenajasta riippumatta kellarissa. Mitä sitä kauemmaksi lähteä, kun valikoimakin on siinä vieressä. Mutta onko paras hetki ja aika kirjoittamiselle ylivertainen myös oluen tarjoamalle nautinnolle? Vaikka kirjoittaminen vie osan tiimaa pois, niin se samalla auttaa keskittymään itse olueen ja sen luomiin tarinoihin pään sisällä. Toki yksiä parhaita toveja oluen parissa ovat sosiaaliset tilanteet. Silloin ei olutta jäädä analysoimaan, eikä ole tarkoituskaan. Raumalaiset sen ovat jo kauan sitten sanoneet: "Kali tua kamraatei!".

Silloin tällöin kuva tulee otettua kännykällä niin sanotusti lennosta. Kuten esimerkiksi tässä yllä. Joulunpyhinä retroilin ja tiskasin nostalgisuuden nimissä joitain astioita käsipelillä samalla Orvalia nautiskellen. Kuuman veden höyrystämä tiskiaine korosti oluen omenaisen käynyttä belgihiivaisuutta ja flooraisen hedelmäistä kepeyttä. Lasin vaahto voitti altaan reilusti.
Keittiö on yksi arjen parhaista paikoista oluen nauttimiseen. Varsinkin ruuanlaiton yhteydessä tykkään oluesta jopa enemmän kuin itse ruuan kanssa.
➡ Palataan takaisin kellariin.

Klik!

Orval on ainakin Suomen tieliikenteen mainostetuin olut. Päivittäin törmää (ei kirjaimellisesti) autoihin, joiden takalistoon on kiinnitetty kyseisen oluen tunnus, eli kala. Orvalin munkit ovat selkeästi löytäneet jopa Suomen alkoholilainsäädännöstä iänikuisen porsaanreiän, jolla kiertää oluen mainostamiskielto katukuvassa. Asiaan puuttumattomuus voidaan selittää mainonnan puremattomuudella, koska Orvalia myydään Suomessa kaikesta näkyvyydestä huolimatta hyvin pieniä määriä. Otan kuitenkin vinkkipalkkiot vastaan valtiolta jos sille tielle lähdetään.

Pyhä kolminaisuus

Rusinaisen savuinen kaiku saa eittämättä pontta vuodenajasta, mutta pohja on luotu jo Belgiassa. Tosin taisi olla niin, että silloin oli se takkakin päällä. Nämä siis ovat sellaisia hentoja, mutta vahvoja muistijälkiä sieltä ja täältä. Tällä hetkellä edessäni ei Orvalia ole. Ei ainakaan vielä. Kellaristahan niitä löytyy muutamaakin eri vuosikertaa. En kuitenkaan lähde näitä rinnakkain vertailemaan, koska tiedän, että Reittausblogi tekee sen joka tapauksessa minua paremmin. Päntätkää sieltä. Selkeän ytimekkään sekä asiantuntevan analyysin voi käydä lukemassa Arden blogista, mutta sen sijaan Tuopillinen sekä Tuopin ääressä tarjoavat aina erikoisosaamisesta tinkimättä jotain aivan muuta (hymy takuu). Jaska ja Huurteinen kertovat aina tarkat speksit. Kaunis Humala sekä Musamies osaavat kirjoittamisen lisäksi napata komeat kuvat. Humalablogi esittää ammattimaiset asiansa porilaisella suorasukaisuudella. Samoin tekee Ölmönger, mutta lontoon murteella. Olutkoira valoittaa varmasti oluen historiallista puolta expertiyden rajamailla. Naisnäkökulmaa olutkulttuuriin tuovat omien blogiensa kautta Tyttö ja tuoppi, Punavuori Gourmet sekä Every Beer I Take. Sitten on tietenkin Bissebaroni. No se on Turusta, mutta kyllä sieltäkin Orvalia saa.
Edellä mainitut blogit ovat sellaisia, joita itse enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailen. Tai itse asiassa Olutkoiraa en ole vielä kertaakaan lukenut, mutta hypetyksestä päätellen pitäisi. Alla muut yhteispostauksessa mukana olleet blogit:

http://beerspectives.blogspot.fi/

http://www.brewniverse.fi/

http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo

http://www.hankalaasiakas.fi/

http://loppasuut.blogspot.com/

http://mushimalt.blogspot.com/

http://www.oluttoverit.com/

http://parisanaaoluesta.fi/

http://www.pullollinen.fi/

http://viinihullu.blogspot.com/

Nyt suljen tietokoneen, avaan Orvalin (otan valokuvat, jotka liitän tähän heti aamulla) ja nautin siitä täydessä hiljaisuudessa kirjoittamatta tavun tavua. 

.

.

.

Hyvää uutta vuotta!

Beavertown Smog Rocket 5,4%

Beavertownin puoleen voi kääntyä aina, kun haluaa takuun erinomaisesta olutnautinnosta. Smog Rocketia maistoin ensimmäisen kerran Porvoon Sikapellessä, jolloin kyseinen olut tervasi ylikypsennetyn peuran alleen puhtain paperein. Tänään korkkaan tölkin ihan soolona ilman häiriötekijöitä.

"Thick, dark & Robust.

Inspired by the Industrial Revolution and the Steam Train. 

Back in those days, the Porter was the everyday toast of the working-class masses. 

Let’s raise a glass to the people that made Britain ’Great’. 

Porter. The way it’s meant to be."

Mustan öljyn suojakenttänä toimii harsoisen hauras khakin sävyinen vaahtokerros, jonka reunamilta piirtyy lasiin nopeasti pois valuvaa pitsiä. Tuoksusta lähtien huoneen valloittaa paahteisen bamberginen pyökkisyys sekä salmiakkisen savuinen suklaisuus. Tämän oluen kautta kaikki aistit ovat yhtä. Prosentteihin nähden porterista löytyy hämmentävän tiukka runko, eikä ryhtiä puutu millään elementillä (paitsi ehkä jälkimaku on pretty pliisu). Tottakai tilanne olisi eri jos viereen lyötäisiin laadukas imperial stoutti, mutta omassa kastissaan Savu Raketti putsaa pöydän. 

90

Samuel Smith Organic Chocolate Stout 5,0%

Colan ruskea ja valossa rubiinistakin retriittiä puhuva sweet stout vaahtoaa massiivisen muhkeasti. Juoksevan suklaan virta peittää tuoksun kaakaoisella makeudellaan. Ensinuuhkaisun vanavedessä tunnelma on vielä hyperaktiivisen innostunut, mutta parin suullisen jälkeen oloni vastaa Jalin sulkaatehtaalla vietetyn viikon jälkeistä krapulaa. Ghostbusters-tyyppinen suklaamonsteri iskee ensin oikealla suoralla silmien väliin ja heti perään vaniljainen vasen koukku heilahtaa kipeästi nivusiin. Erän viimeisillä sekunneilla suun täyttää täysmaitoinen öljyvahinko, jonka siirappisuus saa sielunkin sokaistumaan. Ei siinä, etteikö oluessa olisi hyvin paljolti hyvääkin, mutta itselleni nämä makeutusnesteet ovat kerta toisensa jälkeen liikaa etenkin tämän kokoisessa lestissä tarjoiltuna.

Põhjalan Jõuluöö 8%

Edellisessä OlutExpossa Põhjalan Jõuluöötä pääsi kehumaan yksi jos toinenkin vastaantulija. Pienet tastingit oli tietenkin pakko myös itse tesaista, eikä panimo tälläkään kerralla päässyt jättämään kylmäksi. Tai no, kegistä laskettua olutta joutui luonnollisesti lasin pohjalla lämmittelemään tovin ennen aromien hyökyaaltoa. Aineen sittemmin saavuttua Alkoon hain heti muutaman pullon pyhiksi.

Tumman ruskean Imperial Porterin suklaisen sumppista tuoksua tyynnyttää kermakahvisen kuohkea vaahto. Snifteriä pyöritellessä esiin pilkistää myös vaniljaista kaakaota sekä suolaista soijakastiketta. Suutuntumassa ranskalaisista metsistä vuollut tammilastut ottavat makumaisemaa haltuunsa kunnes jälkimaussa dominoivat kenttää hyvin kokonaisvaltaisesti. Tosin kahvinen paahteisuus seuraa flavoria koko ajan edestä ja takaa samalla tavalla loppua kohden asemiaan vahvistaen. Joulukuusinen yrttisyys painaa latvatähteä marjaisen makeaan maniaan. Smoothisen sweetneyden keskellä kokonaisuus ei kuitenkaan lyö överiksi ja nautinto pysyy balanssissa. Tähti nousee backiin Põhjalan taivaalle.
95

Flying Dutchman Nomad Tree Hugging Wood Chopping Mother Nature Loving IPA & Black is Black and I want My Baby Back Black Rye IPA

Leif Segerstamin puikko heilahtaa. Richard Wagnerin metalliarmeija kajahtaa. Die frist ist um! 

Lentävä Hollantilainen oli aikanaan ensimmäinen näkemäni ja samalla myös eniten kyyneleitä koskaan poskillani vierittänyt ooppera. Rooleissa tuolloin oli mm. Juha Uusitalo ja Matti Salminen. Nyt edessä on 1998 Diamond Beveragesin perustaneen Ronald De Waalin kiertolaispanimon kaksi Belgiassa pantua olutta. Ronald on syntyjään hollantilainen, joten panimon nimi ei sen enempää Tetris-taitoja kaipaa. Etiketteihin painetut nimet ainakin ovat täysin omaa luokkaansa, mutta saavatko nautintoaineet miehen kyyneliin? Tämä selviää aivan kohta lyhyiden keikykuvausten kera.

Tree Hugging Wood Chopping Mother Nature Loving IPA 6,0%

Hiivapartikkelit leijailevat Matrix-hidastuksen lailla meripihkaisen oluen seassa. Tuoksu on mäntyisen pihkainen ja hevisti humaloitu greippi radler-tyyppinen sitrusyrttipackage. Nektarimaisen nahkea suutuntuma stimuloi sisintä sielua. Marie-keksisen mangoinen mieli myhäilee mättöisellä mallaspedillä muhkeiden marenkien makeuttaessa makumaisemaa. Loppuliukkaat tarjoavat aavistuksen öljyisiä pohjia. Toimivan trooppinen IPA.

 Black is Black and I want My Baby Back Black Rye IPA 5,5%

Rio Colan blacki Baby Back Black tuoksahtaa vienosti viinimarjakahville ja maitosuklaalle. Suutuntuma on pehmeä, mutta ei kovin täyteläinen. Pähkinäisen paahtunut maku voitelee lakritsaista leikkikenttää paloöljyllä, kunnes jälkimakuun jää vain pelkkä tunne tuhkasta. Paatuneen bitterinen BIPA.

Heut´ soll sich alles freun! Zum fest! Zum fest! Heut´ soll sich alles freun´n!

Tuntematon Vuosi Sata

Niin kuin hyvin tiedetään, on saksalainen panimomestari kaikkivaltias ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut itselleen vapauden suunnitella oluen itsenäisen Suomen juhlavuoden kunniaksi: Hyväntahtoinen trippelbock, joka katselee oranssin pukunsa takaa meitä. Se ei missään tapauksessa ole alkoholiprosenttiensa (10,0%) mukaisesti vihainen. Kenties se tuntee jonkinlaista myötätuntoa meitä kohtaan. Pakkanen kiristyy. Valse Tristen soidessa ilmassa voi aistia kirsikkaliköörikonvehdin katkun. Magnum (humala) on ladattu. Luumuinen topseilvellinki iskee huudon suuntaan maltaisella mäskisilmällä. Loppu on lähellä, kun korvike alkaa lämmetä. Kissanpaskaa se ei ole, saatikka sellupuuroa. Pikemminkin oikeaa kahvia. Suklaatakin vielä. Mokoma pullollinen menee niin, että heilahtaa. Perinpohjainen suomalainen pienpanimo-olut ensin ja sitten saunotaan. Sanokaa mitä sanotte...aika velikulta se on...piru...vie. 

100

Rekolan Paavin Polku 9%

Paavin Polku seuraa Munkintien jalanjäljissä Rekolan niin sanottuja luottoaskelia kohti liekehtivää valonlähdettä. Viime aikoina valonkantaja on valitettavasti lähinnä enemmän tai vähemmän kompuroinut, mutta tässä kohtaa ainakaan tikut eivät ole päässeet kostumaan. Ruskaisen keltainen trippel tuoksuu belgiseltä hunajalta mausteisella maltaan makuusijalla. Päärynäisen pehmeä päihteys saattelee makeudellaan maun matkaa aina siihen asti kunnes karamellinen pippurisuus pilkahtaa puun takaa jälkimaun mainingeissa valkoisen savun noustessa konklaavin hormeista kohti taivasta. Kokonaisuudessa makeus hallitsee ehkä aavistuksen liikaa, mutta ainoastaan jos lähdetään saivartelemaan. Ei missään nimessä mikään kardinaalimoka.

90

Helvetin hyvää bissee tuhansista järvistä

The Riff Helsinki 24. marraskuuta 2016

 - 

Amorphis Lager From The Thousand Lakes 

- Helvetin hyvää bissee, arvioi Jone Nikula saadessaan ensimmäiset siivut Amorphis Lageria Riff'n tiskillä. Enkä lähde tilanteessa miestä kiistämään. Hedelmäisen raikas craftlager maistuu autenttisessa ilmapiirissä hyvässä seurassa mitä loistavimmalta. Pieneen rock-kuppilaan on kutsuttu vain sen verran vieraita, että tunnelma ei pääse heittäytymään ahtaan puolelle, joten mukavuustaso alkaa huitelemaan suhteellisen korkealla. Tähän paikkaan vielä bändi lauteille, niin eihän siinä voi kuin olutlanseeraustilaisuudesta nauttia.

Vain neljän korttelin päästä Kalevankadulta löytyy paikka, missä koko ajatus bändioluesta oli alunperin lähtenyt liikkeelle.

- Baaristahan tämä lähti niinku monet muutkin loistavat ideat. Jussin kanssa tavattiin siinä ja juteltiin, että olut pitäs tehdä, eikä muita bändin jätkiä tarvinnut kovin kauaa mukaan suostutella, basisti Niclas Etelävuori kertoo.

- Näin sattui, että meillä molemmilla oli sama kantapaikka eli Milli Miglia, jossa MAKU-oluita oli saatavilla ihan ensimmäisten joukossa silloin kun meidän panimotoiminta lähti liikkeelle, Jussi Tamminen jatkaa.

Ensin tehtiin repertuaarissa jo olemassa olevasta pale alesta kokeilunomaisesti ensimmäinen 5000 pullon erä, jonka kylkeen liimattiin otsakkeeksi Ale From The Thousand Lakes. Tämä viitoitti tietä suuntaan, jossa yhteistyökumppanit päättivät luoda nimen alle kokonaan oman oluen omalla reseptillä.

- Harvoin saa juoda omaa olutta ja sitten vielä siitä saattaa hyötyäkin jotain. Meidän puolesta haluttiin raikas ja helposti lähestyttävä ja juotava olut. Voisin kuvitella itseni jonnekin palmujen alle korillinen kainalossa rojaltien kera. Tää on aivan erinomainen pienpanimotuote, jonka voi ylpeydellä allekirjoittaa. Ei oo vedellä lantrattua litkua, kitaristi ja bändin perustaja Esa Holopainen summaa.

Etelävuoren näkemys on enemmän tyyliriippuvainen:
- Tää piti olla lageria. Se oli kai ainoo ajatus. Etupäässä Jussilla ja niillä on ollu ohjakset käsissä, ei me bändissä osata sanoo muuta ku onks se hyvää vai pahaa. Tästä tuli hyvää.
Artesaanius ja lähituotanto ovat bändin jäsenille tärkeitä asioita. Amorphiksen raiderista on perinteisesti löytynyt craft-oluita ja managementin kanssa neuvotellaan jos sinne takahuoneeseen saataisiin omaa labelia tästä eteenpäin ainakin kotimaassa. Ulkomailla backstagella nautitaan paikallisten pienpanimoiden tuotteita. - Miksi sä vaikka Saksassa joisit Becksiä, kun siellä on paljon parempiakin oluita.
Samaan hengenvetoon Suomen alkoholipolitiikkakin herättää maailmaa nähneessä basistissa tunteita.
- Miks sen pitää olla niin vaikeeta? Japanissa voi ostaa kaljaa kadulta automaatista. Varsinki tämmöset oluet ja muut miedot ne on virvoitusjuomia. Tai sitten ku oltiin Kolumbiassa. Kolmen aikaan yöllä tultiin hotellille ja kaupat oli kiinni. Paikallinen jätkä sanoi, että ei hätää hän soittaa jonnekin ja kymmenessä minuutissa ovella oli kuus bissee ja pari askii röökii, eikä maksanu juuri mitään.

Intiimi keikka saa laulaja Tomi Joutsenen muistelemaan legendaarisen Jyrkin vitriinistagea:
- Tää on muuten sama, paitsi täällä on bissee, siellä ei ollut.
Viimeisen biisin myötä siirrytään House of Sleepin hellään humppahuomaan. Kiitokset illasta Maku, Amorphis ja kaikki muut mukana olleet.

Maku Brewing Weizenbock 7,6%

Tuusulalainen vehnäbokki on ulkoisesti tumman sameaa kuravettä muistuttavaa lietettä. Tästä huolimatta taivaallisen pehmyt vaahtokukka kuitenkin muistuttaa samettisuudessaan jopa irlantilaisia typpiwidgetveljiä Kilkenny ja Guinness, jonka tuottamisesta näppäillään tässä vaiheessa kahden käden aploodeja merkkaava emoji. Tuoksu sisältää tunteellisen tummaa chokolaadia sekä äitelän ylikypsää bannaania. Suutuntumassa vaahdon smootheys puskee suupielille sifonkisella syleilyllä. Chiquita-hedelmän lisäksi maussa on mausteista mallasta, runsaasti rusinoita ja hellästi hiivaa. Näillä edetään kunnes jälkimaussa yeasti painaa kotikaljaosastolle peittäen alleen suuren osan edellä mainituista. Kokonaisuutena vähän liian dirty.
73

Hiisi Kyyttö Milk Stout

Hiisin Kyyttö on aiheuttanut edessäni olevassa lasissa muutamaankin otteeseen hyvin hekumallisia tuntemuksia. Jokaisella kerralla kantikkaiden alla on ollut baarijakkaraan verrattava istuin, mutta nyt pääsen testaamaan nisäkästä ensimmäistä kertaa kotioloissa.
Luomusuklaisen ruskea olut jää maitokahvisen vaahdon runtelemaksi. Mutakakkuisen miellyttävä tuoksu tuo mukavasti laktoosia framille, mutta suutuntumassa maitoinen mudcake iskee vasten kasvoja yhtä miellyttävällä tavalla kuin Toni Wirtanen siitä laulaa. Silkkisen samettinen salmiakkisuus suolaa lakritsijuuren leikkisästi lambadaa laulaen. Olut tulee iholle. Koskettaa ja liikehtii. Maallista magiaa viiden pilkku kolmen prosentin voimalla. Lopulta kuitenkin aavistuksen liian makeaa ammuntaa.
84

Humalove Winter Moo Vanilla Cocoa Milk Stout

Moo on kylmän laskeuduttua hylännyt valkeat ystävänsä ja painanut pinkin pipon päähänsä. Viime vuodenvaihteessa lanseerattu Black Moo oli omaan makuuni turhan imelä. Jäin perään huutamaan aineeseen lisää voltteja ja niitä povattiinkin olevan panimomestarin puntissa tutisemassa jo silloin alkuvuodesta. Nyt se on sitten siinä, Talvi Moo. Seitsemän prosenttista vaniljaa, kaakaota yms.

Ulkoisesti tämän naudan talvilook on erittäin onnistunut. Mustan nesteen peittona on lämmittävä kerros kermamoccaista vaahtoa. Maitosuklaisen marjainen tuoksu sisältää kaikkia käytettyjä raaka-aineita eri mitoilla määriteltynä. Samettisen smoothi suutuntuma sulattaa sydäntä, mutta silti siirappi saa sieluun suurinta sähköä. Jälkimakuun edetessä makeus voimistuu yhtä ällöksi kuin kauppavahvuisenkin kohdalla tapahtui, eikä sen seitsemän prosenttia pelasta tilannetta yhtään mihinkään suuntaan. Pieni harmi, mutta vesilasin ja ajan kanssa nautittuna ihan ok.

78

Wąsosz / Humalove Puola / Polska 8,5%

Humalove vei tällä kertaa Puolan tovereille tuliaiseksi suomalaista puolukkaa ja tykittivät kollaboraation tuloksena täyteläisen ja moniulotteisen stoutin. Ensi tyyppauksen kyseisestä oluesta sain Craft Beer Helsinki- festivaaleilla männä kesänä ja nyt samaista mustaa nautintoainetta löytyy Alkosta sentin vaille seiskan euron lestihintaan. Etiketissä veistetään puolukka-Puola sanaleikkiä lähes yhtä kömpelösti, kuin itse aikoinani yritin selittää Puolassa puolapuiden suomalaista nimitystä puolalaisille.
Siirrytään tästä saumattomasti tuoksuun. Siirappista ruisleipästä todella tumman suklaakahvin kera jossain punamultaisen sååristomökin saunaterassilla. Siivu kylmäsavulohta kylkeen, niin tunnelma alkaisi hipomaan täydellisyyttä. Sherryisen tamminen aromi siivittää suutuntuma, joka tukee kaikkea tuoksun jo kertaalleen kertomaa. Oluessa on kaikki lähes hämmästyttävän hyvin balanssissa. Puolukat ja Arabicat tasapainottavat toinen toisiaan sweet and sour tyyppisellä kombinaatiolla. Mukavasti luonnetta. Puolukat potkivat etenkin jälkimaussa tehokkaan nordisesti.
90

Malmgård American Pale Ale 5,5%

APAAAAAAA, sanoisi hipsteri Koffin ratikassa, mutta nyt mennään Pernaja edellä. Cumulus-pilvisen etiketin takaa paljastuu meripihkainen olut samankaltaisella tuoksulla. American Pale Aleksi aroma on aika stydi. Raaka-aineissa ei ole säästelty. Toffeisen tahmea tuntuma tekee taikojaan takaakseen tunnelman. Pähkinäisen rapsakka kokonaisuus leikkaa tupakanlehtistä tunkkautta, mutta jättää loppuun aavistuksen tuhkaa. Jälkimaku on mentholisen raikastava, joka vihdoin selittää pullon kylkeen liimatun paperin sävyn.

80

Ruisperkele

Cloaca lautaselle ja Hiisi maljakkoon. Ruosteisen rubiininen tuplaextraimperialpihkura (8,5%) jättää vihtahousuista pitsiä maljan reunamille. Yrttisen leipäinen ja kuivatuilla aprikooseilla glaseerattu tuoksu voitelee sieraimet. Suutuntuma on öljyisen sahtinen ja onhan siellä niitä havuja. Runsaat humalat ja maltaat on kieritetty pihkassa, jonka jälkeen aromien tarttumapinnoille on luonnollisesti ollut enemmän kuin tunkua. Vasempaan korvaan kuiskuttavat trooppiset hedelmät kun taas oikeaan huutavat rukiiset leipäjuuret. Jälkimaussa vaahtokarkkinen makeus tasoittaa kokonaisuutta salakavalasti easympään suuntaan. On se Perkele.
666

Hopping Brewsters Warthog IPA 5,4%

Erä #118

Kellarin pöydällä lepäsi yksinäinen Hopping Brewstersin kruunukorkki ilman minkäänlaista muistikuvaa siitä minkä pullon päältä hänet oli aikoinaan korkattu? Blogin puoleltakaan ei vastausta herunut, joten korkki jäi mysteeriksi. Kyseisen akaalaisen panimon tuotteita on toki tullut nautittua useampiakin erinäisten oluttapahtumien yhteydessä, mutta tämä on nyt ensimmäinen joka päätyy omaksi keikypostaukseksi. Warthogia on pantu jo panimon syntyhetkistä (2014) lähtien, mutta tämän syksyisessä Suomen Paras Olut kilpailussa mainetta niittäneenä sadan IBUn jenkki-IPA päätyi vihdoin myös monopolin hyllyille.
Ennen kuin lasi alkaa ammottamaan tyhjyyttään sanotaan nyt muutama sananen itse oluen nauttimisestakin. Kauniin keltainen keikyhän siinä on menossa oranssiin. Trooppisen mansikkainen tuoksu sisältää myös havuja ja sitruksia. Suutuntuma ei ole ollenkaan niin hyökkäävä kuin oletin. Katkerot lyövät päälle vasta jälkiliu´un yhteydessä. Humalaa toki löytyy ihan villisikana, joita tässä tapauksessa näyttelevät herrat Magnum, Centennial, Citra ja Columbus.
78

Raumalaista intohimoa

Raumalainen intohimo. Tähän kuuluvia pyloneita pystyisi luettelemaan lukemattomia aina jääkiekosta mustaan pitsiin. Voisin kuitenkin määritellä, että olut on aina puuttunut listalta, vaikka aikojen saatossa toki sitäkin on Raumalla pantu. Tullin pohjoispuolella Porissa on toiminut maamme ykköskaartiin luokiteltava pienpanimo jo siitä asti kun allekirjoittanut sai ajokorttinsa, mutta rajojen sisällä olutkulttuuri määriteltiin samoihin aikoihin lähinnä sanoilla Sinisoihtu ja Otava.

Joitain vuosia taaksepäin ensimmäiset henkilökohtaiset olutkokeilut suoritettiin Naulamäen maisemissa. Samoilla kulmilla, joista aikoinaan anno domini 1550 raumalaiset aboriginaalit häädettiin omilta synnyinkulmiltaan Baabelin vankeuteen kansoittamaan maamme uutta pääkaupunkia Hesalaa. Vaikka Kustaa Vaasa antoikin kansalle vapauden palata takaisin, niin nykyään kyseisellä torilla hikoilee enää yksi täti kuluneet knypylät käsissään. Muutama askel Vähämalminkatua ylös kallioille ja paikalta näkee niin kirkon kuin raatihuoneenkin. Hieno paikka nauttia muutama pussikalja. Tänään säkistä tai paremminkin laatikosta löytyy Mikko Lindénin kaupallisen panimouran kolme ensimmäistä olutta, jotka ravintoloitsija Toivanen ystävällisesti lähetti minulle tyypattavaksi. Kiitos, pakkohan nämä on korkata! 

American Pale Ale 4,7%
bbf 06.05.2017

Ulkoisesti Lindenin APA on kaunis. Samean Bora Borainen olut vaahtoaa kermakakkuisen marenkisesti ja jättää lasin reunoille pitsiä, josta paikkakuntalaiset missituomaritkin lämpenisivät. Pullon pohjalla ei näy hiivaa. Tuoksu viitoittaa tietä Vanhan kirkon kalmistojen kautta Rauma-Repolan sulfaattikeitoksien äärelle. Suomeksi sanottuna havaitsen hajussa kellarista kolinaa ja mustaherukkaista mäntyä. Sieraimiin kantautuvat speksit eivät onneksi taivu aivan kissanpissan puolelle maunkaan mittareilla ja Mosaicin parhaat puolet pitävät stydisti pintansa, vaikka jälkimakuun mennessä käydäänkin jo äärirajoilla. Tätä pullollisen juotuaan porilaisen poliisin alkometrikin osaisi määritellä käytössä olleen aromihumala-lajikkeen lopen varmalla tarkkuudella.  Suutuntuma on liukkaan aromikas ja hedelmäisen sutjakka, mutta huutaa kumppanikseen lihaa. Soolona nautittuna kokonaisuus jää selkeästi peräkammarin puolelle, joten kaipaisin rosvolautaselle valtakunnan parasta pippuripihviä, jonka jälkeen uskoisin kombinaation saavuttavan jonkin asteisen euforian. Tosin Vistan pepper steak tekee tämän ihan yksinäänkin, joten varsinaisesti oluelta ei enää tässä kohtaa paljoa vaadittaisi. APAsta vielä loppukaneettina todettakoon käteen jääneet viimeiset virret, eli hedelmäisyys, Mosaic ja sellu. Kädenjälki muistuttaa jossain määrin Mustialan artesaaniflavoria.
76

Pi.La Farmhouse Ale 5,3%
bbf 09.05.2017

Viljaisen veikeästi kellertävä farmhouse-tyyppinen ale vaahtoaa runsaan belgisesti jättäen Rihtniemen kokoisia pitsisaarekkeita ympäri lasia. Meriheinäisen suolainen tuoksu pohjaa vahvasti Sorachi Acen suuntaan, joka jo itsessään nostaa käsivarren karvoituksen kattoon. Etiketissä mainostetaan oluen olevan kelpo kumppani kalalle valkoviinin sijasta. Käytössä olevan humalan huomioon ottaen ruokayhtymä on enemmän kuin luonnollista. Smaakisen saisonin säkenöivä suutuntuma saakin satakuntalaisen sifonkihuivin sätkimään?! Itse asiassa muutaman maistin maistettuani voisin helposti luvata, että lasillinen tätä menisi heittämällä esimerkiksi perinteisen Freixenetin edelle maljan nostattajaisissa. Toisaalta mikäpä ei menisi?
Sorachin kumppanina Amarillo silittää mukavasti karvaisuutta ja jauhaa loppu tulemaksi tillilihasta yllättävänkin pehmoisen suutuntuman. Toistuvasti mainitun trendihumalan vierellä pääosassa voi aistia belgihiivan. Toisin sanottuna siltä ei voi välttyä, vaikka näkyviä partikkeleita ei nesteessä lillukkaan. Mausteisessa maussa on sopivassa suhteessa niin ylväitä yrttejä kuin savuisia sitrushedelmiä. Kokonaisuutena raikkaan flavorinen saison.
85

Just Ale ...and a littlebit orange 4,5% 
bbf 14.05.2017

Seuraavaksi raumalaisen hyökkäysketjun sentteri. Etiketin väri on haettu oluen outlookista tai sitten panossa käytetyistä luomuappelsiininkuorista. Joka tapauksessa väriyhteneväisyys on aina kiva juttu. Pullon pohjalta löytyy hiivaa toisin kuin edellisistä lajikkeista. Korkkaaminen soittaa hyvin löysän tuhahduksen ja vaahtoakaan ei synny lukuunottamatta lasin reunoilla kulkevaa ohutta nauhaa. Korvalle vietynä olut kaikuu kuin tyhjä luola, eikä minkäänlaista elämää ole aistittavissa. Hedelmämehuinen suutuntuma vahvistaa pelot oluen virheellisyydestä. Maltillinen hapokkuus on tipahtanut nollaan. Syke on sammunut. Kukkean käynyt tuoksu on hedelmäesterisyydessään kovin hefeinen, mutta ilman äitelää makeutta. Mausta ei voi valitettavasti sanoa mitään positiivista. Kokonaisuus tiivistyy yhteen sanaan, vetinen. Harmi. Tulee eittämättä mieleen muuan kiteeläisen Pajarin hiilihappokankeudet. Toivottavasti tulevaisuus on tämänkin oluen kohdalla yhtä aurinkoinen, kuin mitä oletan sen olevan American Pale Alen ja varsinkin Pi.La:n kohdalla. Epäonnesta huolimatta 2/3 onnistuminen on kuitenkin startille paljon enemmän kuin oletin. Nyt alan ihan tosissani odottamaan.

Beavertown Black Betty Black IPA 7,4%

Jokunen aika sitten otin lasiini Olvin mustan uutuuden. Mieto BIPA kuulosti turhalta ajatukselta ja sellaiseksi se myös jäi. Siitä sen enempää en jaksanut alkaa tännekään rapsuttamaan, koska sanottavaa ei liiemmin löytynyt. Kyseisen tölkin avaaminen aiheutti sen sijaan kunnon Black IPA-kuumeen. Ensin kuitenkin jotain ihan muuta. Median viruksen lailla ihmisiin tartuttaneen lumikaaos-syndrooman jälkimainingeissa kolasin innolla pihamaan. Tämän jälkeen läksin skannaamaan kellarin hyllyjä josko sieltä löytyisi hiussuonia laajentavaa tapausta. Ehdokkaita oli lopulta useampia, mutta päädyin korkkaamaan Beavertownin taiteellisen yksilön, joka tuntui seuraavalta:

Kaakaonibsejä tulviva tuoksu on kuin piilotettu kruununjalokivi ja tässä tapauksessa aarre lepää muhkean samettityynyn alla. Beigen cuscinon reunukset peittyvät tiiviin moccaisesta pitsistä. Suutuntuma on pohjaan paahtunut ja voimakkaasti tumman suklainen. Mausteinen maku piirtää positiivisella tavalla jonkinlaista joulun tuntua ilmaan. Lakritsainen laulu johtaa salmiakkiseen sooloon jättämättä ketään kylmäksi. Brittibitterillä boostattu kahvi tarjoilee viimeiset jälkilämmöt ja kuumahan tässä lopulta tuli.
92

OlutExpo 2016

Wanhan Sataman (2013) jälkeen OlutExpo on vakiinnuttanut tonttinsa Helsingin Sundholmeniin. Ensimmäisen kerran jälkeen Tehtaalle siirtyneenä tapahtumapaikka jakoi aluksi mielipiteitä, mutta minusta ainakin Kaapelilla on aina mukava käydä. Tänä vuonna järjestelyitä oli muutettu ainakin narikan suhteen, joka löytyi ET-telttasisäänkäynnin yhteydestä rakennuksen ulkopuolelta. Näillä keleillä vielä ihan toimiva ratkaisu, mutta kylmemmän ilman sattuessa kohmeinen takki ei olisi niin mukava pukea ylle.

Kutsuvieraspiletissäni luvattiin sisäänpääsy jonon ohi, mutta tätä korttia ei liiemmin täytynyt edes harkita, koska ruuhkaksi asti ihmisiä ei kello kolmen aikoihin vielä ollut. Itse asiassa koko lauantai vaikutti suhteellisen väljältä päivältä ihmismassojen suhteen, mutta tosin poistuin paikalta jo kuuden maissa, jolloin moni vasta asteli sisään.

Kaapelihalli oli tutusti täynnä olutta, vähän siidereitä sekä lukemattomia viskejä. Suomen ensimmäinen olutsommelierimme Maria Markus piti lavalla asiantuntevaa keskustelua yllä Viinipiru Arto Koskelon kanssa haastatellen alan ihmisiä Mika Heikkisestä Max Perttulaan ja kaikkea siltä väliltä. Pakko huomauttaa, että jälkimmäisenä mainitun parfymöörin aistit ovat luonnottoman yliluonnolliset. Pääkaupunkiseudun olutbloggaajien lisäksi paikalla oli Karjalasta kohteeseen junalla jyskyttänyt Jaska sekä Laitisen Mika Jyskästä. Höbinätuokioita siis riitti myös kollegiaalisella rintamalla. Ruokapuolikin oli kunnossa. Bryggeri, Social Food ja Il Birrifico vastasivat laadukkaasta ylätasanteen ravintolacornerista. Maistelin tapahtumapaikalla myös muutaman hemmetin hyvän oluen.

Vormsi Tammine Õlu Estonian Stout 9,0%

Mustaa kahvia Game of Thrones tyyppisessä paketissa. Aineen olomuoto muistuttaa kaikessa mahlaisuudessaan paksuhkoa moottoriöljyä. Lasin ympärillä lepää rauhaisan kermainen pitsinauhake, mutta keskiön selusta jää täysin turvaamattomaksi. Toisaalta solidi puolustus linnakkeen reunoilla ajaa aseman enemmän kuin erinomaisesti lukuunottamatta ilmahyökkäyksiä, joille juuri oluen aromit ovat erityisen hauraita. Tuoksussa leijailee vahvoja piirteitä niin kaakaolla maustetusta suklaasta kuin myös marjaisesta alkoholista. Lasin pyöräyttely vahvistaa potenssia. Suutuntuma ei ole aivan yhtä öljyinen kuin ulkonäkö, vaikka kyllähän tämäkin aspekti tulee eittämättä esille. Paahteisen palanut mokkaisuus jyrää aika lailla kaiken muun yli, mutta varsinkin jälkimaussa alati voimistuva kuusenneulainen salmiakkisuus valtaa omaa nurkkaansa makunystyröiden peliareenalta. Maistamistani Vormsin oluista ehdottomasti laadukkain tekele.
83

Tervetuloa Helvettiin

Vaasan Sport toivottaa vierasjoukkueet lämpimästi tervetulleiksi Kuparisaaren jäähalliin a.k.a. Helvettiin. Pelaajille ainut ulospääsykeino boksista käy Klamydia-porttien läpi. Onneksi kansalle tarjoillaan sentään kotoisasti Kivikylän makkaraa. Halli voi olla miltei täynnä. Siitä huolimatta kaikille tiskeille löytyy lähes esteetön kulku. Tiedä sitten onko liikenteessä liikaa laihialaisia, mutta mahtavaahan tämä on! Eikä ollenkaan helvetillistä!

Suurin syy kuitenkin tähän visiteeraamiseen löytyy hallin kylmäkaapeista. Paikallisen pienpanimon  Sport-olut tuli mediakuution informoinnin perusteella ensin suodattamattomana ulos, mutta nyt versio 2.0 on päätetty suodattaa. Jos näin todella on, niin en lähde tähän asiaa sen enempää kommentoimaan, koska painomuste kairaisi ruman reiän jäähän. No, olut on kullankeltainen ja aavistuksen utuinen. Itse asiassa erittäin utuinen jos otetaan huomioon, että kyseessä todella on suodatettu olut.

Lain hämärällä puolen

Suoritettuaan oluen muovituoppiin kaatamisen, kysäisen josko saisin lasipullon mukaani. Siis LASIPULLON! Olemme JÄÄHALLISSA! Täti ojentaa minulle flaskan hymy huulilla ja poistun paikalta, mutta otan varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin ja ilmoitan, että tuon kohta tämän takaisin. Tiskitäti ei kuule, mutta minulle tulee turvallisempi olo, koska tiedän rikkovani kaikkia jäähalliohjeistussääntöjä samanaikaisesti. Syytön minä siihen olen. Tädin vika. Astelen pullo toisessa ja tuoppi toisessa kädessä kohti katsomoa. Edessäni seisovat järjestysmiehet eivät sano mitään. Pysähdyn paikoilleni ja jään nuuhkimaan oluttani.

Tuoksu on maltaisen pukukoppinen, mutta hikeä esiintyy vain sillain sopivasti. Pakitan taas hieman lisää ja löydän nurkan, jolle laskea kantamukset. Nyt on huomattavasti helpompi käydä maistille. Suutuntuma on hapokkaan pistelevä ja karvas. Hunajainen maku antaa maltaiselle rungolle mukavasti luonnetta, sitä silti liikaa makeuttamatta. Kokonaisuus jää kaikesta huolimatta paitsioon. Lämmetessä makeus alkaa sokaista karamellisuudellaan muita tuntemuksia, joten lopputulos kääntyy tuomarifarssin puolelle. Liigastudio voi minunkin puolestani jatkaa Helsingistä, kun ne kaikesta tietää kaiken.

Sport häviää

Mikkeller Beer Geek Bacon 7,5%

Pekoniolut ilmiönä saavutti huomattavan paljon palstatilaa VASPin Prykmestar Pekonin vallatessa kotimaan markkinoita. Tämä kuvan tanskalaisnorjalainen baconlesti on kahden kaveruksensa kanssa punkannut olutkellarissani jo ainakin pari vuotta. Ihan tarkkaan en muista milloin olen heidät kotiin kantanut, mutta tahraton Tallinnan tuoksu vie mietteet Õllepood Pothousen suuntaan. Bbf merkinnät korkista ovat kuluneet kokonaisuudessaan pois, joten siitäkään ei sen enempää informaatiota heru. Ainoaksi tehtäväksi jää korkin avaaminen ja aromitulvan vastaanottaminen kaikin mahdollisin aistikanavin.

Neste on reilusti colajuomaa mustempaa. Mokkaisen beigeä vaahtoa syntyy vain sekunneiksi, joiden jälkeen pinta tasoittuu tyynen öljyiseksi kalvoksi. Pienellä pyörittelyllä lasin reunoille ei jää minkään kaltaista pitsiä, mutta rasvaisen liukas kelmu kansoittaa snifteriä.  Pullon pohjalla lilluu hiivaa sellaiset kerrokset, että kaatamisen kanssa saa olla enemmän kuin varovainen. Tuoksussa nautiskellaan nuotiolla keitetystä kermakahvista kirsikoiden kera samaan aikaan kirkkaasti punertavassa hiiloksessa maltaita paahdellen. Suutuntuma on juuri niin smooth kuin se voi olla. Maussa kahvin joukkoon saadaan täyteläistä maitosuklaata, joka kypsyy kitalakeen päästessään tummempaan suuntaan. Pekonia ei löydy, vaikka rasvaisuus onkin alati läsnä. Kokonaisuus päättyy suolaiseen salmiakkiin sekä kiehtovaan kookokseen. Loppu tulee vastaan aivan liian äkkiä.
96

Sinebrychoff 197-vuotta ja Suomen Olutmestari 2017

Suomen parhaan olutmestarin tittelistä kamppailtiin jo yhdeksännen kerran ja tällä kertaa finaali otti paikkansa ravintola Capitalin säihkyvän discopallon alla. Tapahtuman juontajina toimi viime vuosien tapaan Heikki Kähkönen ja Vappu Pimiä. Iltapäivälehdet listasivat paikalla olleita, joista eniten toimittajia näytti kiinnostavan näyttelijä Mari Perankoski, joka kertoi nauttivansa olutta mm. avioeron kynnyksellä sekä uuden rakkauden kohdatessa. Itse keskustelin mm. Kimmo Sasin kanssa ramppikuumeen filosofiasta sekä Timo Pakkasen kanssa joulunvieton asettamisesta ihmisten perusoikeudeksi uskontoon katsomatta. Blogikollegoita on aina mukava tavata, joista tällä kertaa paikalla oli Arde, Jouni, Aniko sekä kisan tuomarinakin toiminut Jani . 

Puitteet olivat kaikin puolin erinomaiset, mutta mennään itse pääasiaan. Suomen paras olutmestari valittiin tuomariston pisteiden perusteella. Teatteri oli kuitenkin kohtalaisen puuduttavaa ja teennäistä katsottavaa, eikä tästä käy millään muotoa kilpailijoita, juontajia tai tuomareita syyttäminen. Käsikirjoitus vain yksinkertaisesti tökki. Pikku hiljaa pääsin kuitenkin synopsikseen kiinni. Kilpailijoiden käytössä oli jääkaappi, josta löytyi viittä eri tuotetta, jotka tänä vuonna olivat Hoegaarden, Koff Porter, Guinness, Brooklyn Sorachi Ace ja Koffin kolmonen. Tuomareille oli annettu tehtäväksi tilata kukin vuorollaan ennalta määrätty olut sanomatta sen nimeä sekä lisäksi kysyä kilpailijalta olueen liittyviä kysymyksiä tämän laskiessa nesteitä lasiin. Aavistuksen mielenkiinnotonta ja mielikuvituksetonta, mutta tuomaristo löysi kuitenkin omat suosikkinsa kilpailijoiden joukosta, joista lopulta korkeimman tittelin vei omakin suosikkini Miika Korpela Kampin Teerenpelistä.

Ensi vuonna kisa järjestetään kymmenennen kerran. Vaikka tilanne oli nyt jo kilpailijoille käsiä tärisyttävän epäluonnollinen, niin mitä jos siitä huolimatta kilpailijoille heitettäisiinkin hieman enemmän haastetta, eikä tilaukset olisivatkaan täysin ennalta arvattavissa? Olutdrinkit alkavat olemaan yhä enemmän muodissa, joten miksei kylmäkaapista voisi löytyä vaikkapa mixereitä? Toki näistäkin olemassa olleista aineksista olisi voinut väsätä vaikkapa Half and Halfin, joka olisi tuonut pöytään täysin uusia ulottuvuuksia. Kisa toi hyvin esiin sen, että olemme näissä asioissa vielä kisälliasteella. Samankaltaisia tapahtumia pitäisi ehdottomasti olla enemmän. Tiskin takaista osaamista nostetaan aivan liian vähän framille, vaikka ala on täynnä multitalentteja, joista muutamia parhaita näimme perjantaina Capitalin lavalla. Iso tuopin nosto kaikille osallistujille!