Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus vol2: Orval

Kaikki hyvät oluttarinat alkavat kellarista

Viime vuonna yhteispostauksien saga aloitettiin nostamalla olutkellareista pöytään yksi jos toinenkin Sinebrychoffin Porter. Jokainen blogisteri teki uuden vuoden bloggauksensa omaan vahvaan tyyliinsä nojaten. Jotkut myös kokeilivat samalla jotakin uutta. Joka tapauksessa olutbloggaajan perinteisin lähtökohta tekstin tekoon on istua alas oluen kanssa ja kirjoittaa siitä sekä sen sivusta. Toisilla asia pysyy paremmin näppäimistöllä, mutta kuten allekirjoittaneella tarina saattaa usein livetä käsistä. Hetki on tärkeä. Rauhallinen ja häiriötön ympäristö tai vaihtoehtoisesti autenttinen nauttimispaikka määrittelevät usein oikean hetken kirjoittamiselle. Itselleni tämä tarkoittaa useinmiten aikaa lasten nukkumaan menon jälkeen ja ainakin näin talvisin takkatulen ääressä fiilistelyä. Lämpimimpinä kuukausina saatan istua tietokoneen kanssa patiolla kesäillasta nautiskellen. Silloin valokuvan ulkosalla näppääminenkin on mukavaa. Paitsi, että yleensä on jo liian pimeää ja iniseviä ötököitä ympärillä. Talvellakaan en harvemmin viitsi olutta kuvaamistarkoituksella pihalla ulkoiluttaa. Suurimman osan fotoista otan siis vuodenajasta riippumatta kellarissa. Mitä sitä kauemmaksi lähteä, kun valikoimakin on siinä vieressä. Mutta onko paras hetki ja aika kirjoittamiselle ylivertainen myös oluen tarjoamalle nautinnolle? Vaikka kirjoittaminen vie osan tiimaa pois, niin se samalla auttaa keskittymään itse olueen ja sen luomiin tarinoihin pään sisällä. Toki yksiä parhaita toveja oluen parissa ovat sosiaaliset tilanteet. Silloin ei olutta jäädä analysoimaan, eikä ole tarkoituskaan. Raumalaiset sen ovat jo kauan sitten sanoneet: "Kali tua kamraatei!".

Silloin tällöin kuva tulee otettua kännykällä niin sanotusti lennosta. Kuten esimerkiksi tässä yllä. Joulunpyhinä retroilin ja tiskasin nostalgisuuden nimissä joitain astioita käsipelillä samalla Orvalia nautiskellen. Kuuman veden höyrystämä tiskiaine korosti oluen omenaisen käynyttä belgihiivaisuutta ja flooraisen hedelmäistä kepeyttä. Lasin vaahto voitti altaan reilusti.
Keittiö on yksi arjen parhaista paikoista oluen nauttimiseen. Varsinkin ruuanlaiton yhteydessä tykkään oluesta jopa enemmän kuin itse ruuan kanssa.
➡ Palataan takaisin kellariin.

Klik!

Orval on ainakin Suomen tieliikenteen mainostetuin olut. Päivittäin törmää (ei kirjaimellisesti) autoihin, joiden takalistoon on kiinnitetty kyseisen oluen tunnus, eli kala. Orvalin munkit ovat selkeästi löytäneet jopa Suomen alkoholilainsäädännöstä iänikuisen porsaanreiän, jolla kiertää oluen mainostamiskielto katukuvassa. Asiaan puuttumattomuus voidaan selittää mainonnan puremattomuudella, koska Orvalia myydään Suomessa kaikesta näkyvyydestä huolimatta hyvin pieniä määriä. Otan kuitenkin vinkkipalkkiot vastaan valtiolta jos sille tielle lähdetään.

Pyhä kolminaisuus

Rusinaisen savuinen kaiku saa eittämättä pontta vuodenajasta, mutta pohja on luotu jo Belgiassa. Tosin taisi olla niin, että silloin oli se takkakin päällä. Nämä siis ovat sellaisia hentoja, mutta vahvoja muistijälkiä sieltä ja täältä. Tällä hetkellä edessäni ei Orvalia ole. Ei ainakaan vielä. Kellaristahan niitä löytyy muutamaakin eri vuosikertaa. En kuitenkaan lähde näitä rinnakkain vertailemaan, koska tiedän, että Reittausblogi tekee sen joka tapauksessa minua paremmin. Päntätkää sieltä. Selkeän ytimekkään sekä asiantuntevan analyysin voi käydä lukemassa Arden blogista, mutta sen sijaan Tuopillinen sekä Tuopin ääressä tarjoavat aina erikoisosaamisesta tinkimättä jotain aivan muuta (hymy takuu). Jaska ja Huurteinen kertovat aina tarkat speksit. Kaunis Humala sekä Musamies osaavat kirjoittamisen lisäksi napata komeat kuvat. Humalablogi esittää ammattimaiset asiansa porilaisella suorasukaisuudella. Samoin tekee Ölmönger, mutta lontoon murteella. Olutkoira valoittaa varmasti oluen historiallista puolta expertiyden rajamailla. Naisnäkökulmaa olutkulttuuriin tuovat omien blogiensa kautta Tyttö ja tuoppi, Punavuori Gourmet sekä Every Beer I Take. Sitten on tietenkin Bissebaroni. No se on Turusta, mutta kyllä sieltäkin Orvalia saa.
Edellä mainitut blogit ovat sellaisia, joita itse enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailen. Tai itse asiassa Olutkoiraa en ole vielä kertaakaan lukenut, mutta hypetyksestä päätellen pitäisi. Alla muut yhteispostauksessa mukana olleet blogit:

http://beerspectives.blogspot.fi/

http://www.brewniverse.fi/

http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo

http://www.hankalaasiakas.fi/

http://loppasuut.blogspot.com/

http://mushimalt.blogspot.com/

http://www.oluttoverit.com/

http://parisanaaoluesta.fi/

http://www.pullollinen.fi/

http://viinihullu.blogspot.com/

Nyt suljen tietokoneen, avaan Orvalin (otan valokuvat, jotka liitän tähän heti aamulla) ja nautin siitä täydessä hiljaisuudessa kirjoittamatta tavun tavua. 

.

.

.

Hyvää uutta vuotta!

Beavertown Smog Rocket 5,4%

Beavertownin puoleen voi kääntyä aina, kun haluaa takuun erinomaisesta olutnautinnosta. Smog Rocketia maistoin ensimmäisen kerran Porvoon Sikapellessä, jolloin kyseinen olut tervasi ylikypsennetyn peuran alleen puhtain paperein. Tänään korkkaan tölkin ihan soolona ilman häiriötekijöitä.

"Thick, dark & Robust.

Inspired by the Industrial Revolution and the Steam Train. 

Back in those days, the Porter was the everyday toast of the working-class masses. 

Let’s raise a glass to the people that made Britain ’Great’. 

Porter. The way it’s meant to be."

Mustan öljyn suojakenttänä toimii harsoisen hauras khakin sävyinen vaahtokerros, jonka reunamilta piirtyy lasiin nopeasti pois valuvaa pitsiä. Tuoksusta lähtien huoneen valloittaa paahteisen bamberginen pyökkisyys sekä salmiakkisen savuinen suklaisuus. Tämän oluen kautta kaikki aistit ovat yhtä. Prosentteihin nähden porterista löytyy hämmentävän tiukka runko, eikä ryhtiä puutu millään elementillä (paitsi ehkä jälkimaku on pretty pliisu). Tottakai tilanne olisi eri jos viereen lyötäisiin laadukas imperial stoutti, mutta omassa kastissaan Savu Raketti putsaa pöydän. 

90

Samuel Smith Organic Chocolate Stout 5,0%

Colan ruskea ja valossa rubiinistakin retriittiä puhuva sweet stout vaahtoaa massiivisen muhkeasti. Juoksevan suklaan virta peittää tuoksun kaakaoisella makeudellaan. Ensinuuhkaisun vanavedessä tunnelma on vielä hyperaktiivisen innostunut, mutta parin suullisen jälkeen oloni vastaa Jalin sulkaatehtaalla vietetyn viikon jälkeistä krapulaa. Ghostbusters-tyyppinen suklaamonsteri iskee ensin oikealla suoralla silmien väliin ja heti perään vaniljainen vasen koukku heilahtaa kipeästi nivusiin. Erän viimeisillä sekunneilla suun täyttää täysmaitoinen öljyvahinko, jonka siirappisuus saa sielunkin sokaistumaan. Ei siinä, etteikö oluessa olisi hyvin paljolti hyvääkin, mutta itselleni nämä makeutusnesteet ovat kerta toisensa jälkeen liikaa etenkin tämän kokoisessa lestissä tarjoiltuna.

Põhjalan Jõuluöö 8%

Edellisessä OlutExpossa Põhjalan Jõuluöötä pääsi kehumaan yksi jos toinenkin vastaantulija. Pienet tastingit oli tietenkin pakko myös itse tesaista, eikä panimo tälläkään kerralla päässyt jättämään kylmäksi. Tai no, kegistä laskettua olutta joutui luonnollisesti lasin pohjalla lämmittelemään tovin ennen aromien hyökyaaltoa. Aineen sittemmin saavuttua Alkoon hain heti muutaman pullon pyhiksi.

Tumman ruskean Imperial Porterin suklaisen sumppista tuoksua tyynnyttää kermakahvisen kuohkea vaahto. Snifteriä pyöritellessä esiin pilkistää myös vaniljaista kaakaota sekä suolaista soijakastiketta. Suutuntumassa ranskalaisista metsistä vuollut tammilastut ottavat makumaisemaa haltuunsa kunnes jälkimaussa dominoivat kenttää hyvin kokonaisvaltaisesti. Tosin kahvinen paahteisuus seuraa flavoria koko ajan edestä ja takaa samalla tavalla loppua kohden asemiaan vahvistaen. Joulukuusinen yrttisyys painaa latvatähteä marjaisen makeaan maniaan. Smoothisen sweetneyden keskellä kokonaisuus ei kuitenkaan lyö överiksi ja nautinto pysyy balanssissa. Tähti nousee backiin Põhjalan taivaalle.
95

Flying Dutchman Nomad Tree Hugging Wood Chopping Mother Nature Loving IPA & Black is Black and I want My Baby Back Black Rye IPA

Leif Segerstamin puikko heilahtaa. Richard Wagnerin metalliarmeija kajahtaa. Die frist ist um! 

Lentävä Hollantilainen oli aikanaan ensimmäinen näkemäni ja samalla myös eniten kyyneleitä koskaan poskillani vierittänyt ooppera. Rooleissa tuolloin oli mm. Juha Uusitalo ja Matti Salminen. Nyt edessä on 1998 Diamond Beveragesin perustaneen Ronald De Waalin kiertolaispanimon kaksi Belgiassa pantua olutta. Ronald on syntyjään hollantilainen, joten panimon nimi ei sen enempää Tetris-taitoja kaipaa. Etiketteihin painetut nimet ainakin ovat täysin omaa luokkaansa, mutta saavatko nautintoaineet miehen kyyneliin? Tämä selviää aivan kohta lyhyiden keikykuvausten kera.

Tree Hugging Wood Chopping Mother Nature Loving IPA 6,0%

Hiivapartikkelit leijailevat Matrix-hidastuksen lailla meripihkaisen oluen seassa. Tuoksu on mäntyisen pihkainen ja hevisti humaloitu greippi radler-tyyppinen sitrusyrttipackage. Nektarimaisen nahkea suutuntuma stimuloi sisintä sielua. Marie-keksisen mangoinen mieli myhäilee mättöisellä mallaspedillä muhkeiden marenkien makeuttaessa makumaisemaa. Loppuliukkaat tarjoavat aavistuksen öljyisiä pohjia. Toimivan trooppinen IPA.

 Black is Black and I want My Baby Back Black Rye IPA 5,5%

Rio Colan blacki Baby Back Black tuoksahtaa vienosti viinimarjakahville ja maitosuklaalle. Suutuntuma on pehmeä, mutta ei kovin täyteläinen. Pähkinäisen paahtunut maku voitelee lakritsaista leikkikenttää paloöljyllä, kunnes jälkimakuun jää vain pelkkä tunne tuhkasta. Paatuneen bitterinen BIPA.

Heut´ soll sich alles freun! Zum fest! Zum fest! Heut´ soll sich alles freun´n!

Tuntematon Vuosi Sata

Niin kuin hyvin tiedetään, on saksalainen panimomestari kaikkivaltias ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut itselleen vapauden suunnitella oluen itsenäisen Suomen juhlavuoden kunniaksi: Hyväntahtoinen trippelbock, joka katselee oranssin pukunsa takaa meitä. Se ei missään tapauksessa ole alkoholiprosenttiensa (10,0%) mukaisesti vihainen. Kenties se tuntee jonkinlaista myötätuntoa meitä kohtaan. Pakkanen kiristyy. Valse Tristen soidessa ilmassa voi aistia kirsikkaliköörikonvehdin katkun. Magnum (humala) on ladattu. Luumuinen topseilvellinki iskee huudon suuntaan maltaisella mäskisilmällä. Loppu on lähellä, kun korvike alkaa lämmetä. Kissanpaskaa se ei ole, saatikka sellupuuroa. Pikemminkin oikeaa kahvia. Suklaatakin vielä. Mokoma pullollinen menee niin, että heilahtaa. Perinpohjainen suomalainen pienpanimo-olut ensin ja sitten saunotaan. Sanokaa mitä sanotte...aika velikulta se on...piru...vie. 

100

Rekolan Paavin Polku 9%

Paavin Polku seuraa Munkintien jalanjäljissä Rekolan niin sanottuja luottoaskelia kohti liekehtivää valonlähdettä. Viime aikoina valonkantaja on valitettavasti lähinnä enemmän tai vähemmän kompuroinut, mutta tässä kohtaa ainakaan tikut eivät ole päässeet kostumaan. Ruskaisen keltainen trippel tuoksuu belgiseltä hunajalta mausteisella maltaan makuusijalla. Päärynäisen pehmeä päihteys saattelee makeudellaan maun matkaa aina siihen asti kunnes karamellinen pippurisuus pilkahtaa puun takaa jälkimaun mainingeissa valkoisen savun noustessa konklaavin hormeista kohti taivasta. Kokonaisuudessa makeus hallitsee ehkä aavistuksen liikaa, mutta ainoastaan jos lähdetään saivartelemaan. Ei missään nimessä mikään kardinaalimoka.

90