Maailman hulluimman oluen syntysijoilla

Brugghús Steðja on vuonna 2012 islantilaisen Dagbjartur Arilíussonin yhdessä vaimonsa kanssa perustama pienpanimo, joka sijaitsee Borgarfjörðurissä tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista pohjoiseen lähellä Borgarnesia. Steðja eli anvil tarkoittaa alasinta ja on myös panimon kotitilan nimi. Alkujaan paikka on nimetty lähellä olevan kivimuodostelman mukaan, joka ilmeisesti muistuttaa kyseistä sepän työkalua. Suurimmasta osasta panimon oluista löytyy myös alasimen muotoinen etiketti.

Panimolle on muutamassa vuodessa kehittynyt jo kiitettävän laaja valikoima erityyppisiä oluita, jotka ainakin paikanpäällä suoraan tankista tuoreeltaan maistettuna tuntuivat erinomaisesti viimeistellyiltä. Atmosfääri tottakai vaikuttaa tällaisessa tilanteessa aina arvostelukykyyn, mutta onhan paikka myös yksi osa nautintoa. Tuotteiden kirjosta pääsin maistamaan monenlaista saksalaisesta hellesistä mansikkaiseen pale aleen ja Motuekalla humaloidusta kesäoluesta kanelilla maustettuun joululageriin. Parhaimpina mieleen kuitenkin jäivät lakritsinen Icelandic Northern Lights Lager sekä ainakin näillä näkymin Suomenkin markkinoille ensi syksynä saapuva Búkolla Milk Stout. Laktoosiliemestä tosin puuttui kaivattavaa potkua. Prosentteja Milkistä löytyy kotimaamme markkinoille juuri sopivat, mutta köykäiset 4,6%. Näin pääsiäisen aikaan huvitusta aiheutti monessakin paikassa islanninkielen vastine pääsiäiselle ja panimolla valikoiman ainoana omaan makuuni huonona oluena esiin astui Steðjan kausiolut eli páskaöl a.k.a. paskabjór. Nomen est omen?

Panimon suurin erikoisuus ja jopa maailmanlaajuiseen, vaikkakin aavistuksen ristiriitaiseen maineeseen nostanut tuote on niin sanottu valasolut eli Hvalur. Kyseinen olut sai alkunsa vuonna 2014, jolloin mausteena käytettiin valaanluita. Olut tehtiin helmikuun alussa vietettävää "Þorri" -tapahtumaa varten, jolloin vuosittain juhlitaan ukkosenjumala Thoria nautiskellen entisaikaisia "herkkuja". Näihin lukeutuvat mm. pässinkivekset, lampaanpäät ja mädätetty hain liha. Seuraavana vuonna panimo halusi kuitenkin viedä juhlaoluen täysin uudelle levelille. Valaan luiden tilalle otettiin valaan kivekset. Valaan miehuus käy läpi valmistusprosessin kaikki vaiheet, mutta ennen mäskiin sukeltamista boolssit kuitenkin ensimmäiseksi savustetaan lampaan lannan aromikkaassa autuudessa. Kivikkoisella ja karulla saarella uuhen ulostetta on yksinkertaisesti helpommin saatavilla kuin lehtipuuta, joten tämä savustapa ei sinällään sisällä sen suurempaa innovaatiota. Savuisuus on myös selkeästi oluen dominoivin makuelementti. Makean maltainen kokonaisuus sisältää runsaasti kuivattuja hedelmiä sekä lakritsaista leatheria. Kiveskeikyn finaali on yrttimausteisen intiaanisokerinen ja merisuolaisen levälieminen. Perinneruokien lisäksi voisin suositella kyseistä pussikaljaa esimerkiksi juustopöytään, joka eittämättä toisi lisätwistiä jos ei muuhun, niin vähintään keskusteluun. Alla panimon oma video, jossa aiheesta kerrotaan tarkemmin.

Saarivaltion maitokaupoissa myytävän alkoholin yläraja on 2,25% ja alkoholivero korkea. Islannin alkoholilait ovat siis joiltain osin jopa tiukempia kuin Suomessa, mutta pienpanimoiden ulosmyyntiin löytyy kuitenkin kieltolain muinaisjäänteeltä kuulostava pienen pieni porsaanreikä. Panimo voi myydä perinteisen kruunukorkin ja veloittaa siitä. Lasipullo ja sen sisältö tulevat tässä tapauksessa paketin mukana, koska sattuneesta syystä ovat kiinni korkissa. Samaan lakiin nojaten monista ravintoloista voi ostaa mukaansa muovimukin, joka saattaa vahingossa olla täynnä olutta tai viiniä. Monopolimaissamme yhteistä näyttäisi olevan ainakin se, että suurin alkoholiongelma on itse alkoholilaki.

Tuliaispullona Suomesta Ruosniemen Turisti

Solita Intohimo Passion Pale Ale 1.1

"Saisko sulta Intohimoo?", suositteli Solitan pinkkiin rintabadgeen sonnustutunut Tuopillisen Jouni Koskinen kysymään itseltään Helsinki Beer Festivalin aamumiitingin yhteydessä. Bloginsa lisäksi Koskinen tiedostettakoon kyseisen Solita-yrityksen ohjelmisto- ja digiasiantuntijaksi, sekä Maku Brewingin osakkeen omistajaksi. No, intohimon hakuisuus aavistuksen vesittyi, kun Jouni saapui paikalle sen verran myöhässä, että suurin osa blogisterikollegoista oli jo siirtynyt Kaapelin sisätiloihin. OlutPostin järjestämien juhlallisuuksien jälkeen Jounikin pääsi lopulta Intohimonsa jakoon, joten pistetään korkaten. Kyseessä siis jo toinen versio yrityksen 20-vuotisjuhlaoluesta, jonka pilotti näki päivänvalon syksyllä 2016.

Olut on ulkoiselta habitukseltaan kiinteän keltainen ja kuultavan kompakti. Valkea vaahto tarjoaa varjelustaan muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen se keskittyy tarkemmin pitsihieroglyfien piirtoon. Tuoksun tiivis tunnelmaisen taikinan trooppisuus takertuu tajuntaan. Makuosastolla hedelmiä tuntuu löytyvän jokaiselle aistikanavalle jaettavaksi asti. Pihkaisen puhdasta ja pehmeää passionia! Sulaa Solitaa!

Magic Rock Cannonball IPA 7,4%

Kullankeltainen tykinkuula pursuaa partikkeleita kuin tulivuori kekäleitä. Nektariinisen notkea neste pitää hiivahöntyvät tiukasti öljyisessä otteessaan, etteivät ne pääse liikahtamaan milliäkään suuntaan taikka toiseen. Tähtisumuisen taikuuden takaa taivaalle tanssahtelee tiukan trooppinen tuoksu. Havuinen huuma syöksyy kättelyssä vastaan ja suutuntumassa olut suorastaan puraisee huulia greippisen ensikosketuksen yhteydessä. Ennenkokematonta! Heavysti hedelmäinen humalointi hakkaa takaraivossa vielä pitkään puraisun jälkeen, mutta silittää silti samalla sielun sopukoita. Katkeruutta löytyy säkeittäin vaikka jokaiselle hampaalle erikseen. Jälkimaku on mäntysuopaisen öljyinen ja ruohoisen raikas. Jos kaipaat IPAltasi edellä mainittuja ominaisuuksia (Tottakai sää kaipaat!), niin Alkostahan tätä rahalla saa. BBF-leimat 060817.

Lapin Kulta Pure Gluteeniton Luomulager 4,5%

Odotetusti perin bulkkinen bulkki. Haaleankeltainen ulkoasu ja lähes olematon vaahto. Vetisen vaisu tuoksu sisältää veitsenterän verran hunajaa. Suutuntuma on pistelevän puistattava. Gluteenittomaksi olueksi kuitenkin suhteellisen neutraali, joka luettakoon selkeästi positiiviseksi asiaksi. Maussa sammakonkutuinen sitruunaruoho dominoi mallasta, mutta kokonaisuudesta ei sen paremmin jää käteen kuin kitkerä irvistys. Olo on kuin greippiä puraisseella. Jälkimaussa tyypilliset gluteenittomien oluiden muoviset sivuvaikutukset työntyvät esiin ikävällä tavalla. Jos keliaakikoille Kukko Pils maistuu, niin tämän voi suosiolla jättää kokeilematta. Itselleni ainakin puoli litraa tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä.

Stadin Easter Pale Ale 4,5%

Stadin Panimon maitokauppavahvuinen pääsiäisolut on maustettu kuningasyrtti rosmariinilla. Tuoksun perusteella voisin veikata, että kyseessä on jokin vahvemmankin sorttinen viinalager?! Makean maltainen yrttisyys työntää luotaan, mutta rosmariinusta ei silti irtoa. Floraalisen vihanneksinen suutuntuma jatkuu samankaltaisena topseilvellinkinä kautta linjan. Kärsimysnäytelmämäisessä epämiellyttävyydessään etikettiin olisi sopinut pupun sijasta ristiinnaulitseminen tai vähintään orjantappurakruunu eläimelle. Harvinaislaatuisen huono StaPalainen. Auta minua Alice!

Lahden Erikois Pils 4,5%

Työkaverini kyseli eräänä päivänä mielipidettäni Lahden Erikois Pilsneristä samalla kuvaillen innoissaan oluen tuoksua "lapsuudesta tutuksi" aromiksi. Minun lapsuuden vahvimpiin tuoksumuistoihin lukeutuvat diesel-Mercedes ja pehmeä Marlboro. Makean maltaan löyhkääkään ei liiemmin puuttunut ja kieltämättä tässä flavorissa on hyvin vahvat assosiaatiot mökin terassilla lojunneisiin auringon höyrystämiin keppanapulloihin. Tämä tuoksu tosin ei houkutellut mieltä yhtään samalla rykmentillä kuin polttoaine ja paperossi. Mielenkiinnolla siis itse oluen pariin.

Tölkin auki sihauttaminen vapauttaa ilmoille vähintään kokonaisen vuosikymmenen suomalaista huoltoasemahistoriaa. Makean maltainen tuoksu saa silmäkulmat vettymään ja kirkkaan kultainen bulkkilager läikkyy pöydälle. Taustalta kuuluu pajatson kilke ja kahden Topi Sorsakosken long playn välille juuttuneen jukeboxin neulan särinä. Ruohoisen viljainen tunnelma jatkuu maussa pahvisella hunajalla voideltuna. Aika lailla samaan aikaan dieselmoottori leikkaa jo kiinni vaikkei olla vielä ehditty edes Otava nimisen anniskeluravintolan parkkiruudusta ulos. Paha bulkki sentään! Kokonaisuus on kuin väljähtäneen eltaantunut mallaspirtelö hikisessä Kesoilissa WC:tä lähinnä olevassa pöydässä nautittuna, jossa kusiputkan aromit sekoittuvat oluen tuoksuun symbioosisen salskeasti. 1930-luvulla syntyneen Lahden Erikois brändin kukoistus alkoi kieltolain loppuessa, mutta päättyi vuoteen 1998. 2000-luvun alussa Hartwall yritti herättää legendaa henkiin, mutta taivallus jäi muutaman vuoden mittaiseksi matalalennoksi. Tulevaisuudessa nähdään miten hyvin tuote nykykuluttajien koreihin kapsahtelee, mutta epäilen tämänkin kertaisen nostalgiatripin päättyvän lyhyeen.

Kolme kerrosta Kaapelia - Helsinki Beer Festival 2017

Yksi vuoden odotetuimmista olutfestivaaleista oli jälleen ajankohtainen, mutta henkilökohtaisella tasolla jotenkin hyvin vaikeasti saavutettavissa. Lopulta sain kuitenkin järjestettyä itseni lauantaina pääkallopaikalle jo kymmenen jälkeen ja edessä oli Cyde Hyttisen luotsaama OlutPostin ja bloggareiden virallisen epävirallinen miitinki Kaapelin kellarikerroksessa. Vähän samaan tapaan käynnistelimme koneita myös edellisenä vuonna. Tällä kertaa paikalla oli useampikin uusi kasvo vanhojen tuttujen lisäksi. 

"Hipit ku järkkää, ni sillon o kaikki tiptop s****na!" - Cyde

Puheenvuoroja pitivät Cyden lisäksi uunituore Suomen Olutseuran puheenjohtaja Antti Kotti, OlutPostin päätoimittaja Mariaana Nelimarkka ja Nokian Panimon toimitusjohtaja sekä Suomalainen Olut ry:n puheenjohtaja Matti Heikkilä, joka oli tuonut mukanaan tilaisuuteen Nokian uusinta Keisaria eli kaksvitosta. Toisena ruokajuomaparituksen sponsorina toimi Iisalmen iloliemifactory Olvi niin ikään kevään uutuustuotteen eli American Cream Alen voimin.

Päähuomio kuitenkin kohdistui ruokapoliittiseen puolueeseen eli Etu-Töölössä vuodesta 1964 vaikuttaneeseen Tanskalainen Voileipä ravintolan nokkamiehen Aimo Lindgrenin tuomiin eväisiin. Tarjolla oli etenkin Keisari Gingerille sopiva piparjuurikermalla viimeistelty kylmäsavulohismørre, joka sai kaksvitosenkin maistumaan aivan uudella levelillä. Lisänä Olvin Cream Alelle kohdistetut paahtopaisti- ja maksapasteijasmørrebrødit nostivat makueuforian kellarikerroksen kattoakin korkeammalle. Nautaleipä on kaksiasiakaspaikkaisen ravintolan suosituin tuote, mutta maksapasteijan historia on heittämällä mielenkiintoisin. Edellisen omistajan suurimmat salaisuudet liittyivät juuri yli sata vuotta vanhasta reseptiikasta tehdyn maksapasteijan ja remoulade-kastikkeen valmistukseen, jotka luokitellaan yrityksen kruununjalokiviksi. Nämä reseptit Lindgrenin pariskunta peri lopulta pankissa ravintolakaupan sinetöityessä, jolloin entinen omistaja ojensi vanhalla kirjoituskoneella kirjoitetut kellertyneet reseptipaperit. Maksapasteija reseptin Lindgren on kuulemma heti valmis myymään miljoonalla eurolla jos ostaja löytyy. Ravintolan esihistoriaan liittyy myös J. Karjalaisen faija, mutta tätä tarinaa voitte itse kysyä Cygnaeuksenkadulla vieraillessanne.

OlutPostin video tapaamisesta 

Fat Lizardin tiskillä tarjottujen aamukahvien (liskohopinaattorin läpi uitettu Mikon Portteri, joka sisälsi kaikkea kookoskahvista vaniljakaakaoon) jälkeen olikin aika perinteisemmälle festivaalikäyskentelylle. Olvin sponsoroima Rastalin Craft Master olutlasi oli käytännöllisyydessään kaikin puolin loistava valinta maistelukierrokselle. Kaiken lisäksi se mahtui kätevästi povitaskuun, jotta ei koko aikaa tarvinnut lasi kädessä nököttää. Monenlaista olutta kun on tarjolla, niin ei oikein tiedä minne suuntaan pitäisi mennä, mutta lopulta huomaa maistaneensa erittäin monta klassikkoa ja muutaman pettymyksen. Tänä vuonna se suurin kaikista oli ehdottomasti Omnipollon Magnus Opus, jota maistamatta toivottavasti kukaan ei Kaapelilta poistunut. Itse kävin jopa hakemassa santsikupillisen. Itselleni aikaisemmin tuntemattomista panimoista Takatalo & Tompurin Pils ja Kylmäsavulager sekä Jacobstadsin panimon Dasher osoittautuivat erittäin toimiviksi tapauksiksi. 

Teemamaa Unkariin saattoi tutustua yläkerran oluiden lisäksi myös ruokahuollon kautta. Ainoaksi unkarilaiseksi olueksi omalta kohdaltani jäi Reketye panimon Stoutti, josta tiskin takaa ei oikein osattu kertoa muuta kuin kotipaikkakunta Budapest, jossa käsittääkseni hyvin suuri osa Unkarilaisista panimoista sijaitsee. Yläkerran ylitsevuotavan real ale tarjonnankin uhalla päädyin tamperelaiseen vaihtoehtoon, eli Pyynikin Living Room IPA Real Aleen. Tähän genreen en vain jotenkin koskaan ole päässyt sisälle, eikä asia tänäkään viikonloppuna korjaantunut. Ihan kiva ja kekseliäs tuote muuten, kuten nämä Helsinki Beer Festivaalitkin kokonaisuudessaan. Onneksi ensi vuotta odotellessa voi käväistä muissa vastaavissa ja yhtä hienoissa olutkulttuuria vahvistavissa tapahtumissa, joita meillä Suomessa järjestetään yhä enemmissä määrin. Nähdään siis siellä ja täällä! 

Pyynikin Big4Sun - Iso nelonen

Pyynikin Käsityöläispanimo puskee uutuuksia ja innovaatioita ulos minkä kerkiää. Tällä kertaa Makun Makustelusetin kanssa lähes saman aikaisesti markkinoille läjähtänyt Big4Sun sisältää nin ikään neljä erilaista olutta. Hintaluokitukseltaan fourpack on samoissa Makun kanssa, mutta sisältöä on 0,7 litraa enemmän. Yhden puolen litran tölkin hinnaksi jää siis n. 2,75€, joka on jopa isojen panimoidemme puolen litran tölkkeihin verrattuna enemmän kuin kilpailukykyinen hinta. Toki hinnat vaihtelevat myymälöittäin ja enemmänkin saa maksaa jos janoaa. Tämän paketin sain panimolta lähetyksenä hyvin monen mutkan kautta, mutta perille saapui joka tapauksessa, vaikka matka-aikaa kuluikin toista viikkoa. Kiitokset kuriirille sekä Pyynikille!

Nelospakin ehdottomasti mielenkiintoisin olut on keltaisen kullertava Cloudberry Saison. Vaahdon viekoitellessa valkean vienosti oluen väri kuultaa kompaktia kadmiumia kuin aurinko alkukesästä. Tuoksussa on napapiiristä notkeutta ja lempeää leipäjuustoa lakkahillolla leivitettynä. Sitruksisen suuta syleilevä suutuntuma ravitsee raikkaudellaan ja yllättää yrttisyydellään, eikä liiemmin lannista. Belginen pippurisuus pilkistelee puitteissa ja maku määrittäytyy marjaisen makeaan maalaismaisemaan. Hienoa hillan happamuutta ja witbieristä vehnäisyyttä yhdessä lasissa. Parasta kuitenkin on, että siemenet eivät tartu hampaisiin toisin kuten lakkatuotteissa yleensä. 

American IPA on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin kaunis. Pehmeän persikkaisen oluen ylle piirtyy poimuilevaa pitsiä joka muistuttaa kalliomuodostelmaa. Greippisen havuinen tuoksu vie kohti hennosti humaloitua ja varovasti yrtitettyä makukokonaisuutta, joka on selkeästi aikaisempaa pulloversiota parempi. Mihinkään wow-experienceen tässä ei sen enempää päästä kuin pyritäkkään, mutta mukavan helposti lähestyttävä grilli-IPA joka tapauksessa käsillä. Sellasta käyttöolutta arkeen you know.

Sitten pakista löytyy tietenkin Pyynikin maitokauppavahvuisten oluiden johtotähti eli Ruby Jazz. Kuvissa mustan puhuva, mutta aidosti jaspiksen punertava olut tuoksuu sammalmetsälle ja pihlajanmarjoille. Tölkkiversiossa on ainakin muistikuvieni mukaan enemmän hiivaa kuin aikaisemmissa pulloissa. Reseptiikkaa on myös oman käsitykseni mukaan hiottu pikkuhiljaa vaaleampaan suuntaan. R.J. on kieltämättä edelleen paikkansa ansainnut. Greippinen lehtivihreä hyväilee suklaista marjaisuutta, joka lepää tyynen rauhallisena yrttimaustevoin peittämällä lihapedillä. Kielien katkeruus ei katkea.

Viimeisimpänä Big4Sunin uumenista löytyy Pyynikin historian ensimmäinen pohjahiivaolut. Kellarista sen sijaan löytyi useampikin samainen olut pullossa, joten korkkasin nämä samantein rinnakkaismaistelun merkeissä. Ulkoisesti Dammerit ovat yllätyksettömästi identtiset. Runsasrakenteinen vaahto jättää lasien reunamille paikoittain paksuahkoakin pitsiä ja alkuryntäilystä rauhoituttuaan oluita peittää edelleen sentimentaalinen tyyneys. Molemmista pakkausmuodoista kaadetut pilsnerit tuoksuvat yhtä hedelmäisen heinäiselle, jossa voinen voimakkuus valottaa vienolla värikynällä vahvistaen Vltavaa viljelyksien viereisyyttä. Maku komppaa tuoksua kaikin ruohoisin voimin, mutta ensimmäistä kertaa vertailuoluista löytyy jotain vertailtavaa. Tölkki Dammer on selkeästi pehmeälinjaisempi ja pullo Dee sen sijaan hapokkaamman rosoisempi. Tämä eroavaisuus tosin tasoittuu nesteiden hetken aikaa laseissa levättyä, mutta alkuasetelma oli tämä. Viidentoista minuutin jälkeen yhtä ei erota toisesta. Hieno veto, kuten koko boxi kokonaisuudessaankin.

25 years and still cruisin´

Inkivääri on yksi suosikkimausteistani ruuanlaitossa, mutta oluen höysteenä kinkeri on henkilökohtaisella tasolla hyvin harvoin osunut maaliin. Alkoholittomista inkiväärilimsoista sen sijaan pidän jos eivät aivan öklömakeiksi äidy. Tämä Nokian Panimon 25-vuotisen taipaleen kunniaksi suunniteltu inkivääriolut sisältää Columbuksen ja Tradition humalien lisäksi vielä Sorachi Acea, jonka kautta kiinnostus vahvistui ostopäätöksen asti. 

Panimon kuvauksen mukaisesti punatukkaisen brittineitosen hiustenvärinen olut tuoksuu vahvasti inkiväärille. Mausteen alta jos oikein kaivaa, niin löytää lisänä makeaa mallasta ja karamellista karambolaa. Suutuntuma on karviasen karvas ja hapokkaan hiillostava, sekä samalla kevyen gingerisesti kuumottava. Appelsiini puskee esiin maussa ja voimistuu entisestään kohti jälkiliukkaita. Muutoin ihan rubiinin redi paketti, mutta kokonaisuus jää epämiellyttävän tunkkaiseksi, eikä inkiväärin raikkautta näy missään muotoa. En lähtisi toiste ostamaan.

Metallica Brewery

"Drink my friend, and you will see that beer is my reality."

- James Hetfield

Surullisten Budweiser yhteistyökokeilujen jälkeen Metallica yllättää positiivisesti olutrintamalla avaamalla omalla nimellään toimivan panimon San Franciscoon. Lisäksi Kööpenhaminaan on rakenteilla pienempi sivukonttoripanimo eurooppalaisten Metallica-fanien iloksi. Ensimmäinen julkistettu olut on tyyliltään Death Lager ja poikkeuksellisesti vielä saatavilla ainoastaan yhtyeen Helsingin keikan lipun ostaneille. Oman numeroidun olutpullon voi noutaa pääsylippua ja henkilöllisyystodistusta näyttämällä Tarvasjoen sekä Nivalan keskustan marketeista. Lähempänä keikkaa tuotetta on mahdollisesti tulossa saataville myös pääkaupunkiseudulle mikäli tavaraa riittää. Tämä tuskin kuitenkaan on kovin todennäköistä.

Itsekin keikkalipun lunastaneena kuulun tähän harvinaislaatuiseen etuoikeutettuun joukkoon, joka voi edellä mainituista paikoista oman lestinsä lunastaa. Sen lisäksi sain kuriirilähetyksenä suoraan San Franciscosta kaikkiaan jopa neljä pulloa Metallicaa ennakkomaistiaisiksi. Yhden oluista korkattuani voisin lyhesti kuvailla tuotetta kuolleen lagerin makuiseksi. Täysin juomakelvotonta. Onneksi mukana paketissa oli myös vinyyli EP ja kaksi ‘Hardwired’ Experience Exclusive lippua Helsingin keikalle 9. toukokuuta 2008. Nämä liput arvotaan kaikkien tässä postauksessa tai Keikyklubin sosiaalisessa mediassa kommenttinsa jättäneiden kesken. Kaikki kommenttikenttään "Metallica" kirjoittaneet ovat automaattisesti mukana arvonnassa. Arvonnan onnettarena toimii itseoikeutetusti Lars Ulrich.