Olvi toi markkinoille Hi-hop IPA´nsa jalanjäljissä uuden matala-alkoholisen oluen. Ultra-low alc. Session Ruis Mild NEIPA-hybridi kuulostaa kieltämättä aikamoiselta topseilvellingiltä, mutta ilman pannukakkua. Lasissa lepää loppujen lopuksi aika selkeälinjainen sima. Riippuen toki siitä, mitä kuluttaja olueltaan odottaa. 2,5 %:n oluella tuskin haetaan nousuhumalaa, saati muhkeita maltaan mäiskeitä.
Joku NEIPA-poika voisi lausua jo pelkästään etiketin perusteella muutaman voimasanan siitä, miten löyhästi pyhää kirjainyhdistettä jälleen kerran käytetään. Mild-uskovaiset sen sijaan haistavat pyhäinhäväistyksen jo kaukaa ja kumartavat rukouksen omaisesti brittiläiseen pinttiinsä syljeskellen. Onneksi on sentään ruista, mutta onko sitäkään koskaan tarpeeksi ja lopulta kuitenkin liikaa?
Iisalmen "hazy thing" on paremminkin lazy thing, mutta vastaa kaikin puolin ainakin omia henkilökohtaisia odotuksiani. Tuoksu havisee vienossa lounaistuulessa tuoden mukanaan meren yli trooppisten hedelmien flavoreita. Suutuntuma pohjaa premissiin. Kevyttä, suunmyötäistä, raikasta janon sammuttajaa. Helppo, joku voisi sanoa vetinen, väliolut. Ruis tuo omaa muromaistaan rapsakkuutta poskipäihin samalla, kun kolmen humalan (Sabro, Mosaic, Mandarina Bavaria) kombinaatio hikoiluttaa heinää palmupuiden katveessa. Vielä vähän suolaa soppaan, ja sorttimix saisi nimiyhdistelmäänsä ainakin yhden genren lisää.
Näytepakkauksen saatekirjeessään Olvi kertoo kyseisellä tuotteella vastaavansa ”maailmanlaajuiseen terveys- ja hyvinvointitrendiin ja miedompia erikoisoluita kaipaavien kuluttajien tarpeisiin”. Panimo ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Johan Olvin perustamisenkin taustalla oli raittiusaate, eli miedompien alkoholijuomien tarjoaminen kansalle viinan sijasta. Yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1997 Olvi lanseerasi laimeaksikin haukutun 3,7 %:n oluen "Bisse", jota mainostettiin sloganilla: "Säästä veroissa, juo olutta!". Tämäkin mieto olut oli kuitenkin aikaansa edellä, eikä vielä tuolloin innostanut kuluttajia.
Matala-alkoholipitoisten oluiden myynti on kuitenkin nykypäivänä kasvanut lähes eksponentiaalisesti ja jopa globaalisti tarkasteltuna etenkin nuorten aikuisten keskuudessa alkoholin kulutus on vähentynyt radikaalisti. Miedoilla, sekä täysin alkoholittomilla oluilla on siis entistä enemmän kysyntää. Markettien hyllyille onkin alkanut ilmestymään kyseisessä tuotekategoriassa jopa juotavia yksilöitä.
Makusinfonian kannalta ero on kuitenkin huomattava, jos tuotteesta löytyy entisaikojen veroluokituksen mukaisesti edes se harvoin tarjolla nähtävä ykkösvahvuus. Juuri tämän vuoksi, olen erittäin iloinen, että käsillä olevan oluen kaltaista tuotekehitystä tapahtuu ja eri tavoin nautinnollisia oluita alkaa löytymään jokaisesta prosenttiluokasta. Jossain tapauksessa alkoholiprosenteiltaan yli puolet kevyempi keitos saattaa olla jopa vahvempaa versiota maistuvampi.
Samaan aikaan hallituksemme kaavailee ensi vuoden alkuun alkoholiveron nostoa, jonka etulinjassa ovat juuri miedot oluet (< 2,8 %). Suunnitellun korotuksen jälkeen ei tätäkään lestiä saisi enää alta kahden euron.
Näinkö me kannustamme panimoita marginaalisen vahvuusluokan oluiden tuotekehityksessä?
Näinkö me edistämme maailmanlaajuisia terveys- ja hyvinvointitrendejä?
