Lahen Vahva Veijo

Teerenpelin oluiden nimet ovat omaan makuuni aavistuksen liian suomalaisia. En tiedä, mutta jotenkin tulee aina Karjala mieleen. Otetaanpa nyt tämäkin uutuus, Vahva Veijo. Etiketissä muuten nimike lukee kahdella eri tapaa, yhteen- sekä erikseen kirjoitettuna. Päätän, että tässä kirjoituksessa käyttämäni kirjoitusasu on oikea.
Mikä musiikki sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Aivan, ajattelit todennäköisesti ensimmäisenä jotain kotimaista niin kutsuttua äijärockia. Ei siinä mitään vikaa ole, ei, mutta jotenkin olueen yhdistäessä lopputuloksena on muovituopista ryystetty keskikalja ja leijonatatuointi otsaan. Sitten vielä tämä käsillä oleva oluttyyppi, imperial pils. Miksi haluaisin pilsnerini imperiaalisena? Edelleen meille keski-ikäisille ja meitä vanhemmille mielleyhtymänä tästä nimityksestä tulee ykkösolut. Sitähän se miltei alkoholiton olut suomen kielellä on, pilsneriä. Ja mikä oluttyyli myy vuosi toisensa jälkeen Alkossa kuin viininpunainen ämpäri Tokmannilla? Jälleen oikein, vahva lager, jota myös viinalageriksi kutsutaan. Olisiko jälkimmäisessä nimityksessä myös taikasana myynnin ylläpitämiseen?

No mutta, olut on kauniin oljenkeltaisesti sameaa ja tuoksuu päärynäisen pehmeälle sekä maltaisen makealle. Viettelevän petollinen tähän asti. Maku on ehkä heinälatoisen pölyinen, mutta samaan yrttipetiin kun on tirskautettu sitruunaviipaleesta mehut, niin pienoinen raikas tuulahdus pelastaa oluen ainakin ensimmäiseltä sudenkuopalta. Alkoholi (7,2%) on tyyliä ajatellen yllättävän hyvin piilossa, vaikka olut ei aivan jääkaappikylmää olekaan.  Loppua kohden lämpötilan noustessa ja hiilihappojen laskiessa viimeiset metrit eivät ole enää aivan niin mairittelevat, mutta telineistä irtautuminen oli joka tapauksessa yllättävän tyylikäs. Viimeisenä suuhun jää hieman nihkeän voinen kelmuisuus. Voi Veijo.