26.11.2016

Helvetin hyvää bissee tuhansista järvistä




The Riff Helsinki 24. marraskuuta 2016

 - 

Amorphis Lager From The Thousand Lakes 




- Helvetin hyvää bissee, arvioi Jone Nikula saadessaan ensimmäiset siivut Amorphis Lageria Riff'n tiskillä. Enkä lähde tilanteessa miestä kiistämään. Hedelmäisen raikas craftlager maistuu autenttisessa ilmapiirissä hyvässä seurassa mitä loistavimmalta. Pieneen rock-kuppilaan on kutsuttu vain sen verran vieraita, että tunnelma ei pääse heittäytymään ahtaan puolelle, joten mukavuustaso alkaa huitelemaan suhteellisen korkealla. Tähän paikkaan vielä bändi lauteille, niin eihän siinä voi kuin olutlanseeraustilaisuudesta nauttia.


Vain neljän korttelin päästä Kalevankadulta löytyy paikka, missä koko ajatus bändioluesta oli alunperin lähtenyt liikkeelle.
- Baaristahan tämä lähti niinku monet muutkin loistavat ideat. Jussin kanssa tavattiin siinä ja juteltiin, että olut pitäs tehdä, eikä muita bändin jätkiä tarvinnut kovin kauaa mukaan suostutella, basisti Niclas Etelävuori kertoo.
- Näin sattui, että meillä molemmilla oli sama kantapaikka eli Milli Miglia, jossa MAKU-oluita oli saatavilla ihan ensimmäisten joukossa silloin kun meidän panimotoiminta lähti liikkeelle, Jussi Tamminen jatkaa.
Ensin tehtiin repertuaarissa jo olemassa olevasta pale alesta kokeilunomaisesti ensimmäinen 5000 pullon erä, jonka kylkeen liimattiin otsakkeeksi Ale From The Thousand Lakes. Tämä viitoitti tietä suuntaan, jossa yhteistyökumppanit päättivät luoda nimen alle kokonaan oman oluen omalla reseptillä.


- Harvoin saa juoda omaa olutta ja sitten vielä siitä saattaa hyötyäkin jotain. Meidän puolesta haluttiin raikas ja helposti lähestyttävä ja juotava olut. Voisin kuvitella itseni jonnekin palmujen alle korillinen kainalossa rojaltien kera. Tää on aivan erinomainen pienpanimotuote, jonka voi ylpeydellä allekirjoittaa. Ei oo vedellä lantrattua litkua, kitaristi ja bändin perustaja Esa Holopainen summaa.


Etelävuoren näkemys on enemmän tyyliriippuvainen:
- Tää piti olla lageria. Se oli kai ainoo ajatus. Etupäässä Jussilla ja niillä on ollu ohjakset käsissä, ei me bändissä osata sanoo muuta ku onks se hyvää vai pahaa. Tästä tuli hyvää.
Artesaanius ja lähituotanto ovat bändin jäsenille tärkeitä asioita. Amorphiksen raiderista on perinteisesti löytynyt craft-oluita ja managementin kanssa neuvotellaan jos sinne takahuoneeseen saataisiin omaa labelia tästä eteenpäin ainakin kotimaassa. Ulkomailla backstagella nautitaan paikallisten pienpanimoiden tuotteita. - Miksi sä vaikka Saksassa joisit Becksiä, kun siellä on paljon parempiakin oluita.
Samaan hengenvetoon Suomen alkoholipolitiikkakin herättää maailmaa nähneessä basistissa tunteita.
- Miks sen pitää olla niin vaikeeta? Japanissa voi ostaa kaljaa kadulta automaatista. Varsinki tämmöset oluet ja muut miedot ne on virvoitusjuomia. Tai sitten ku oltiin Kolumbiassa. Kolmen aikaan yöllä tultiin hotellille ja kaupat oli kiinni. Paikallinen jätkä sanoi, että ei hätää hän soittaa jonnekin ja kymmenessä minuutissa ovella oli kuus bissee ja pari askii röökii, eikä maksanu juuri mitään.



Intiimi keikka saa laulaja Tomi Joutsenen muistelemaan legendaarisen Jyrkin vitriinistagea:
- Tää on muuten sama, paitsi täällä on bissee, siellä ei ollut.
Viimeisen biisin myötä siirrytään House of Sleepin hellään humppahuomaan. Kiitokset illasta Maku, Amorphis ja kaikki muut mukana olleet.





23.11.2016

Maku Brewing Weizenbock 7,6%

Tuusulalainen vehnäbokki on ulkoisesti tumman sameaa kuravettä muistuttavaa lietettä. Tästä huolimatta taivaallisen pehmyt vaahtokukka kuitenkin muistuttaa samettisuudessaan jopa irlantilaisia typpiwidgetveljiä Kilkenny ja Guinness, jonka tuottamisesta näppäillään tässä vaiheessa kahden käden aploodeja merkkaava emoji. Tuoksu sisältää tunteellisen tummaa chokolaadia sekä äitelän ylikypsää bannaania. Suutuntumassa vaahdon smootheys puskee suupielille sifonkisella syleilyllä. Chiquita-hedelmän lisäksi maussa on mausteista mallasta, runsaasti rusinoita ja hellästi hiivaa. Näillä edetään kunnes jälkimaussa yeasti painaa kotikaljaosastolle peittäen alleen suuren osan edellä mainituista. Kokonaisuutena vähän liian dirty.
73

21.11.2016

Hiisi Kyyttö Milk Stout

Hiisin Kyyttö on aiheuttanut edessäni olevassa lasissa muutamaankin otteeseen hyvin hekumallisia tuntemuksia. Jokaisella kerralla kantikkaiden alla on ollut baarijakkaraan verrattava istuin, mutta nyt pääsen testaamaan nisäkästä ensimmäistä kertaa kotioloissa.
Luomusuklaisen ruskea olut jää maitokahvisen vaahdon runtelemaksi. Mutakakkuisen miellyttävä tuoksu tuo mukavasti laktoosia framille, mutta suutuntumassa maitoinen mudcake iskee vasten kasvoja yhtä miellyttävällä tavalla kuin Toni Wirtanen siitä laulaa. Silkkisen samettinen salmiakkisuus suolaa lakritsijuuren leikkisästi lambadaa laulaen. Olut tulee iholle. Koskettaa ja liikehtii. Maallista magiaa viiden pilkku kolmen prosentin voimalla. Lopulta kuitenkin aavistuksen liian makeaa ammuntaa.
84

20.11.2016

Humalove Winter Moo Vanilla Cocoa Milk Stout


Moo on kylmän laskeuduttua hylännyt valkeat ystävänsä ja painanut pinkin pipon päähänsä. Viime vuodenvaihteessa lanseerattu Black Moo oli omaan makuuni turhan imelä. Jäin perään huutamaan aineeseen lisää voltteja ja niitä povattiinkin olevan panimomestarin puntissa tutisemassa jo silloin alkuvuodesta. Nyt se on sitten siinä, Talvi Moo. Seitsemän prosenttista vaniljaa, kaakaota yms.
Ulkoisesti tämän naudan talvilook on erittäin onnistunut. Mustan nesteen peittona on lämmittävä kerros kermamoccaista vaahtoa. Maitosuklaisen marjainen tuoksu sisältää kaikkia käytettyjä raaka-aineita eri mitoilla määriteltynä. Samettisen smoothi suutuntuma sulattaa sydäntä, mutta silti siirappi saa sieluun suurinta sähköä. Jälkimakuun edetessä makeus voimistuu yhtä ällöksi kuin kauppavahvuisenkin kohdalla tapahtui, eikä sen seitsemän prosenttia pelasta tilannetta yhtään mihinkään suuntaan. Pieni harmi, mutta vesilasin ja ajan kanssa nautittuna ihan ok.
78

18.11.2016

Wąsosz / Humalove Puola / Polska 8,5%


Humalove vei tällä kertaa Puolan tovereille tuliaiseksi suomalaista puolukkaa ja tykittivät kollaboraation tuloksena täyteläisen ja moniulotteisen stoutin. Ensi tyyppauksen kyseisestä oluesta sain Craft Beer Helsinki- festivaaleilla männä kesänä ja nyt samaista mustaa nautintoainetta löytyy Alkosta sentin vaille seiskan euron lestihintaan. Etiketissä veistetään puolukka-Puola sanaleikkiä lähes yhtä kömpelösti, kuin itse aikoinani yritin selittää Puolassa puolapuiden suomalaista nimitystä puolalaisille.
Siirrytään tästä saumattomasti tuoksuun. Siirappista ruisleipästä todella tumman suklaakahvin kera jossain punamultaisen sååristomökin saunaterassilla. Siivu kylmäsavulohta kylkeen, niin tunnelma alkaisi hipomaan täydellisyyttä. Sherryisen tamminen aromi siivittää suutuntuma, joka tukee kaikkea tuoksun jo kertaalleen kertomaa. Oluessa on kaikki lähes hämmästyttävän hyvin balanssissa. Puolukat ja Arabicat tasapainottavat toinen toisiaan sweet and sour tyyppisellä kombinaatiolla. Mukavasti luonnetta. Puolukat potkivat etenkin jälkimaussa tehokkaan nordisesti.
90

16.11.2016

Malmgård American Pale Ale 5,5%

APAAAAAAA, sanoisi hipsteri Koffin ratikassa, mutta nyt mennään Pernaja edellä. Cumulus-pilvisen etiketin takaa paljastuu meripihkainen olut samankaltaisella tuoksulla. American Pale Aleksi aroma on aika stydi. Raaka-aineissa ei ole säästelty. Toffeisen tahmea tuntuma tekee taikojaan takaakseen tunnelman. Pähkinäisen rapsakka kokonaisuus leikkaa tupakanlehtistä tunkkautta, mutta jättää loppuun aavistuksen tuhkaa. Jälkimaku on mentholisen raikastava, joka vihdoin selittää pullon kylkeen liimatun paperin sävyn.
80

13.11.2016

Ruisperkele


Cloaca lautaselle ja Hiisi maljakkoon. Ruosteisen rubiininen tuplaextraimperialpihkura (8,5%) jättää vihtahousuista pitsiä maljan reunamille. Yrttisen leipäinen ja kuivatuilla aprikooseilla glaseerattu tuoksu voitelee sieraimet. Suutuntuma on öljyisen sahtinen ja onhan siellä niitä havuja. Runsaat humalat ja maltaat on kieritetty pihkassa, jonka jälkeen aromien tarttumapinnoille on luonnollisesti ollut enemmän kuin tunkua. Vasempaan korvaan kuiskuttavat trooppiset hedelmät kun taas oikeaan huutavat rukiiset leipäjuuret. Jälkimaussa vaahtokarkkinen makeus tasoittaa kokonaisuutta salakavalasti easympään suuntaan. On se Perkele.
666


12.11.2016

Hopping Brewsters Warthog IPA 5,4%

Erä #118
Kellarin pöydällä lepäsi yksinäinen Hopping Brewstersin kruunukorkki ilman minkäänlaista muistikuvaa siitä minkä pullon päältä hänet oli aikoinaan korkattu? Blogin puoleltakaan ei vastausta herunut, joten korkki jäi mysteeriksi. Kyseisen akaalaisen panimon tuotteita on toki tullut nautittua useampiakin erinäisten oluttapahtumien yhteydessä, mutta tämä on nyt ensimmäinen joka päätyy omaksi keikypostaukseksi. Warthogia on pantu jo panimon syntyhetkistä (2014) lähtien, mutta tämän syksyisessä Suomen Paras Olut kilpailussa mainetta niittäneenä sadan IBUn jenkki-IPA päätyi vihdoin myös monopolin hyllyille.
Ennen kuin lasi alkaa ammottamaan tyhjyyttään sanotaan nyt muutama sananen itse oluen nauttimisestakin. Kauniin keltainen keikyhän siinä on menossa oranssiin. Trooppisen mansikkainen tuoksu sisältää myös havuja ja sitruksia. Suutuntuma ei ole ollenkaan niin hyökkäävä kuin oletin. Katkerot lyövät päälle vasta jälkiliu´un yhteydessä. Humalaa toki löytyy ihan villisikana, joita tässä tapauksessa näyttelevät herrat Magnum, Centennial, Citra ja Columbus.
78

5.11.2016

Raumalaista intohimoa


Raumalainen intohimo. Tähän kuuluvia pyloneita pystyisi luettelemaan lukemattomia aina jääkiekosta mustaan pitsiin. Voisin kuitenkin määritellä, että olut on aina puuttunut listalta, vaikka aikojen saatossa toki sitäkin on Raumalla pantu. Tullin pohjoispuolella Porissa on toiminut maamme ykköskaartiin luokiteltava pienpanimo jo siitä asti kun allekirjoittanut sai ajokorttinsa, mutta rajojen sisällä olutkulttuuri määriteltiin samoihin aikoihin lähinnä sanoilla Sinisoihtu ja Otava.
Joitain vuosia taaksepäin ensimmäiset henkilökohtaiset olutkokeilut suoritettiin Naulamäen maisemissa. Samoilla kulmilla, joista aikoinaan anno domini 1550 raumalaiset aboriginaalit häädettiin omilta synnyinkulmiltaan Baabelin vankeuteen kansoittamaan maamme uutta pääkaupunkia Hesalaa. Vaikka Kustaa Vaasa antoikin kansalle vapauden palata takaisin, niin nykyään kyseisellä torilla hikoilee enää yksi täti kuluneet knypylät käsissään. Muutama askel Vähämalminkatua ylös kallioille ja paikalta näkee niin kirkon kuin raatihuoneenkin. Hieno paikka nauttia muutama pussikalja. Tänään säkistä tai paremminkin laatikosta löytyy Mikko Lindénin kaupallisen panimouran kolme ensimmäistä olutta, jotka ravintoloitsija Toivanen ystävällisesti lähetti minulle tyypattavaksi. Kiitos, pakkohan nämä on korkata! 


American Pale Ale 4,7%
bbf 06.05.2017

Ulkoisesti Lindenin APA on kaunis. Samean Bora Borainen olut vaahtoaa kermakakkuisen marenkisesti ja jättää lasin reunoille pitsiä, josta paikkakuntalaiset missituomaritkin lämpenisivät. Pullon pohjalla ei näy hiivaa. Tuoksu viitoittaa tietä Vanhan kirkon kalmistojen kautta Rauma-Repolan sulfaattikeitoksien äärelle. Suomeksi sanottuna havaitsen hajussa kellarista kolinaa ja mustaherukkaista mäntyä. Sieraimiin kantautuvat speksit eivät onneksi taivu aivan kissanpissan puolelle maunkaan mittareilla ja Mosaicin parhaat puolet pitävät stydisti pintansa, vaikka jälkimakuun mennessä käydäänkin jo äärirajoilla. Tätä pullollisen juotuaan porilaisen poliisin alkometrikin osaisi määritellä käytössä olleen aromihumala-lajikkeen lopen varmalla tarkkuudella.  Suutuntuma on liukkaan aromikas ja hedelmäisen sutjakka, mutta huutaa kumppanikseen lihaa. Soolona nautittuna kokonaisuus jää selkeästi peräkammarin puolelle, joten kaipaisin rosvolautaselle valtakunnan parasta pippuripihviä, jonka jälkeen uskoisin kombinaation saavuttavan jonkin asteisen euforian. Tosin Vistan pepper steak tekee tämän ihan yksinäänkin, joten varsinaisesti oluelta ei enää tässä kohtaa paljoa vaadittaisi. APAsta vielä loppukaneettina todettakoon käteen jääneet viimeiset virret, eli hedelmäisyys, Mosaic ja sellu. Kädenjälki muistuttaa jossain määrin Mustialan artesaaniflavoria.
76


Pi.La Farmhouse Ale 5,3%
bbf 09.05.2017

Viljaisen veikeästi kellertävä farmhouse-tyyppinen ale vaahtoaa runsaan belgisesti jättäen Rihtniemen kokoisia pitsisaarekkeita ympäri lasia. Meriheinäisen suolainen tuoksu pohjaa vahvasti Sorachi Acen suuntaan, joka jo itsessään nostaa käsivarren karvoituksen kattoon. Etiketissä mainostetaan oluen olevan kelpo kumppani kalalle valkoviinin sijasta. Käytössä olevan humalan huomioon ottaen ruokayhtymä on enemmän kuin luonnollista. Smaakisen saisonin säkenöivä suutuntuma saakin satakuntalaisen sifonkihuivin sätkimään?! Itse asiassa muutaman maistin maistettuani voisin helposti luvata, että lasillinen tätä menisi heittämällä esimerkiksi perinteisen Freixenetin edelle maljan nostattajaisissa. Toisaalta mikäpä ei menisi?
Sorachin kumppanina Amarillo silittää mukavasti karvaisuutta ja jauhaa loppu tulemaksi tillilihasta yllättävänkin pehmoisen suutuntuman. Toistuvasti mainitun trendihumalan vierellä pääosassa voi aistia belgihiivan. Toisin sanottuna siltä ei voi välttyä, vaikka näkyviä partikkeleita ei nesteessä lillukkaan. Mausteisessa maussa on sopivassa suhteessa niin ylväitä yrttejä kuin savuisia sitrushedelmiä. Kokonaisuutena raikkaan flavorinen saison.
85


Just Ale ...and a littlebit orange 4,5% 
bbf 14.05.2017

Seuraavaksi raumalaisen hyökkäysketjun sentteri. Etiketin väri on haettu oluen outlookista tai sitten panossa käytetyistä luomuappelsiininkuorista. Joka tapauksessa väriyhteneväisyys on aina kiva juttu. Pullon pohjalta löytyy hiivaa toisin kuin edellisistä lajikkeista. Korkkaaminen soittaa hyvin löysän tuhahduksen ja vaahtoakaan ei synny lukuunottamatta lasin reunoilla kulkevaa ohutta nauhaa. Korvalle vietynä olut kaikuu kuin tyhjä luola, eikä minkäänlaista elämää ole aistittavissa. Hedelmämehuinen suutuntuma vahvistaa pelot oluen virheellisyydestä. Maltillinen hapokkuus on tipahtanut nollaan. Syke on sammunut. Kukkean käynyt tuoksu on hedelmäesterisyydessään kovin hefeinen, mutta ilman äitelää makeutta. Mausta ei voi valitettavasti sanoa mitään positiivista. Kokonaisuus tiivistyy yhteen sanaan, vetinen. Harmi. Tulee eittämättä mieleen muuan kiteeläisen Pajarin hiilihappokankeudet. Toivottavasti tulevaisuus on tämänkin oluen kohdalla yhtä aurinkoinen, kuin mitä oletan sen olevan American Pale Alen ja varsinkin Pi.La:n kohdalla. Epäonnesta huolimatta 2/3 onnistuminen on kuitenkin startille paljon enemmän kuin oletin. Nyt alan ihan tosissani odottamaan.






2.11.2016

Beavertown Black Betty Black IPA 7,4%

Jokunen aika sitten otin lasiini Olvin mustan uutuuden. Mieto BIPA kuulosti turhalta ajatukselta ja sellaiseksi se myös jäi. Siitä sen enempää en jaksanut alkaa tännekään rapsuttamaan, koska sanottavaa ei liiemmin löytynyt. Kyseisen tölkin avaaminen aiheutti sen sijaan kunnon Black IPA-kuumeen. Ensin kuitenkin jotain ihan muuta. Median viruksen lailla ihmisiin tartuttaneen lumikaaos-syndrooman jälkimainingeissa kolasin innolla pihamaan. Tämän jälkeen läksin skannaamaan kellarin hyllyjä josko sieltä löytyisi hiussuonia laajentavaa tapausta. Ehdokkaita oli lopulta useampia, mutta päädyin korkkaamaan Beavertownin taiteellisen yksilön, joka tuntui seuraavalta:

Kaakaonibsejä tulviva tuoksu on kuin piilotettu kruununjalokivi ja tässä tapauksessa aarre lepää muhkean samettityynyn alla. Beigen cuscinon reunukset peittyvät tiiviin moccaisesta pitsistä. Suutuntuma on pohjaan paahtunut ja voimakkaasti tumman suklainen. Mausteinen maku piirtää positiivisella tavalla jonkinlaista joulun tuntua ilmaan. Lakritsainen laulu johtaa salmiakkiseen sooloon jättämättä ketään kylmäksi. Brittibitterillä boostattu kahvi tarjoilee viimeiset jälkilämmöt ja kuumahan tässä lopulta tuli.
92