Keikysivut

14.4.2019

Kevään Keisarit


Nokian Panimo lähestyi jälleen näytepakkauksen voimin. Kevään Keisari uutuuksista kaupoista jo löytyy kuvassa olevat tuotteet, joita panimon sivuilla luonnehditaan seuraavasti: "Punertava, wieniläistyyppinen pohjahiivaolut. Tämä mm. vienna-maltailla tehty täysmallaslager vie nauttijansa wieniläisten kristallikruunujen alle valssin pyörteisiin. Vaahto kuin keisarinna Sisin tanssiaispuvun helma, maku soi kielellä kuin sinfoniaorkesterin lento, allegro ja adaggio" sekä "Musta, irlantilaistyyppinen stout, jonka tukeva paahteisuus ja miellyttävä maltaisuus sekä maltillinen 5,5% alkoholipitoisuus panee jalat vipattamaan kuin Flatleyn irkkutanssirivistöllä. Tästä ei stoutti stoutimmaksi tule". 

Wiener Lager 5,0%
Auringonlaskuisen oranssi Keisari puleeraa päivän päikkeessä kuin parahin prinssi. Maltaisen makean tuoksun päällä leijailee nokialaisen lähikaupan kahden euron hävikkilaatikkolta eksynyt yksinäinen banaanikärpänen. Suutuntuma on kevyen kapea-alainen ja kolsyraisen kotikaljainen. Kokonaisuutena ihan mukiinmenevä, mutta ei täysin kokonainen.

Premium Stout 5,5%
Aavistuksen Coca-Colaa ruskeampi sekä valoa punertavammin taittuva neste vaahtoaa nätisti. Tuoksussa on niin vaniljaa kuin vadelmaakin, mutta paahteinen pikakahvi prässää piispankahvoja kuin pikaliima. Suutuntuma on niin ikään mokkainen, mutta samalla kaihoisen katkeroinen. Kokonaisuutena täyteläisen topakka ja tyylipuhdas toteutus.

13.4.2019

Helsinki Beer Festival 2019





Ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa Helsinki Beer Festival historiassani ennätin Kaapelitehtaalle jo lehdistötilaisuuden alkuun. Näin ainakin siis oli tarkoitus, mutta pari minuuttia Merikaapelihallin kellariosastolla harhailua ja myöhässä sisään, sori. Festivaalijohtaja Markku Korhonen kertoili omaan boheemiin tapaansa tutut tarinat festivaalien sisällöstä sekä tämän kertaisesta teemamaasta Slovakiasta. Organisaation maakuntakierroksella Korhonen oli päässyt tutustumaan kattavaan otantaan Slovakian 67 pienpanimosta, joista HBF tarjosi jälleen asiakkailleen erinomaisen valikoiman tuotteita, joita ei liiemmin Suomessa ole nähty. 


Korhonen tarjoili perjantain ensimmäisen oluen itse. Slovakialainen tumma lager hämmästytti humaloinnillaan ja osoittauituikin sitten lopulta DIPAksi. Tummaa lageria olisi ollut siinä viereisessä hanassa. Ensi puraisun jälkimainingeissa ammattilaistunnit alkoivat vetää ensimmäisiä maistelijoita sisään. Tila tuntui aika täydeltä jo kello kolmen pintaan, vaikka ovet avautuivat suurelle yleisölle vasta viideltä. Jotenkin sellainen tuntu, että näitä "ammattilaisia" on joka vuosi enemmän ja enemmän. Toisaalta monet näistä tekevät tilaa maksaville asiakkaille lähtiessään pois alueelta jo pian varsinaisen aukioloajan alettua. Itse henkilökohtaisesti olen monena vuonna lukeutunut näihin "seiskan bussiin"-porukoihin, kuin myös tänäkin viikonloppuna.


Ruokapuolella Alexanders tarjoili härkänsä optimaalisesti nestettä tihkuvan märkänä ja Kuivalihakundi luonnollisesti kuivana. Lisäksi tarjolla oli perinteiset saksalaiset makkara-annokset sekä Johann Schlagin osterit. Lauantainakin pyörähdin niin ikään vielä paikalla, mutta aikani kului Olutliiton liittokokouksen merkeissä, enkä ehtinyt edes oluelle. Oliko siellä muuten tänä vuonna sika?









10.4.2019

"Beer Tasting for Professionals" @ Belgium Embassy


Varma vuotuinen kevään merkki on Belgian suurlähetystön kinkerit ambassadorin houstaamana Kaivopuiston residenssissä. Viime syksyn vierailun aiheuttamaa juustoähkyä muistellen kurvailin paikalle kaikkia mahdollisia julkisen liikenteen kulkuneuvoja hyödyntäen ja saavuin lopulta paikalle tyylikkäästi vain pari tuntia myöhässä. Näin ollen henkilökohtaisesti en tiedä tuon taivaallista isännän tervetuliaispuheesta, mutta yläkerran puheensorinasta päätellen tunnelma oli tähän mennessä niin sanotusti jo korkattu.


Paikalla oli toistakymmentä tuntemattomampaa sekä muutama jo ennestään tutumpi belgialainen panimo maistattamassa omaa valikoimaamaansa meille suomalaisille "professionaaleille". Suurin osa näistä edusti pienempiä panimoita. Belgialaisten oluiden kanssa annoskoot on yritettävä pitää mahdollisimman pieninä, mutta aika usein kyseisessä suurlähetystössä tämä on ollut kaatajien puolesta vaikea ymmärtää. Tällä kertaa asia ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia. Ainakin pienpanijat taisivat olla pihempiä omista keitoksistaan, joka laskettakoot tässä kohtaa positiiviseksi asiaksi. Vähemmän olutta jukkapalmuille.


Selkeästi suurimman huomion kaikista oluista sai Houblonden luomuolut, jota mainostettiin isosti "maailman ensimmäisenä dynamisoituna oluena". Belgiasta Suomeen tätä ihmettä oli lähetty markkinoimaan panimopamppu Tanguy De Prestin tytär Marine, joka lausui vakuuttavan mainospuheensa jokaiselle olutta maistaneelle. Hänen harmikseen, en usko, että kukaan tästä kuitenkaan vakuuttui. Vai mitä mieltä, voiko oluesta tulla parempaa jos sen raaka-aineena käytettävä vesi "dynamisoidaan" ajamalla se pyörteen lävitse?


Kaiken kaikkiaan partyt menivät perinteikkäästi makuja maistellen. Suolapalat tosin olivat kokeneet pienoisen inflaation, mutta toki juustot ja oliivit tukivat oluiden makupalettia erinomaisesti.

Paikalla olleet panimot: Van Bulck Beers, Brouwerij van Steenberge, Brouwerij The Musketeers, Brouwerij Maenhout, Brouwerij Leysen, Brouwerij Kompel, Brouwerij Het Nest, De Meester, Broeder Jacob, Brasserie Lupulus, Brasserie Houblonde, Brasserie d'Ebly, Brasserie de Silly, De Gijzelse Microbrouwerj, De Hoevebrouwers, Hoppegeluk, Brouwerij de Kassei, Dame Jeanne.

22.3.2019

Los Bastardos Linden


Raumalainen Linden Brewery sai kunniakseen valmistaa arvovaltaiselle yhtyeelle, Los Bastardos Finlandeses, oman oluen. Oluen tyyliksi muotoutui yllätyksettömästi bändioluille stereotyyppinen lager. Mutta mexican lager? Paperilla älyttömän yhteensopiva kombo yhtyeen imagon kanssa, mutta varsinkin maissi oluessa tuo ensimmäisenä kuitenkin mieleen kirkkaat ja pitkäkaulaiset pullot, joiden kyljessä komeilee joko keltapaitaisen siivouspalvelun tai italialaisen eurodance-yhtyeen nimike pienellä extralla. Tähänkö on Suomen Thin Lizzyn / ZZ Topin arvokkuus runnottu?


Oluen historia sai alkunsa kyseisen bändin laulajan, Bryn Jonesin vieraillessa Raumalla edellisen vuoden lopulla. Taitelijan trubaduuri -osuuden loputtua hän päätyi paikallisten panomiesten pöytään ja yhteistyökuviot olivat nopeasti toteutusta vaille valmiina. Pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä olut olla ja tällä kertaa kyseessä sattui olemaan yhtye, jolla on eittämättä yksi maailman vaikuttavimmista logoista, joka kilpailee uskottavuudestaan jopa Motörheadin kanssa.

"Muutaman tuopin ja jallun jälkeen olutkin oli suunniteltu." - M. Linden


Patinoituneen puupaneelin värinen jalojuoma tuoksuu raikkaalle ruohomättäälle sekä nahkaiselle nuottitelineelle. Kaikki Coronan tapaiset mielleyhtymät katoavat välittömästi. Suutuntuma soittaa skitalla suoranaisen samettisia sointuja sauhutellen samalla sikaria sisätiloissa. Maissin makeus pehmentää Motueka-humalan tuomaa luontaista limen purentaa ja kääntää mullasta esiin kaivetun Marshallin nupit kaakkoon heti ensi rytmistä. Sitruksisuus nousee loppua kohden Domestosmaisen dominaattorin rooliin raikastaen ruumiin radikaalisti. Kokonaisuutena Los Bastardos Finlandeses Lager on juuri sitä kaikkea mitä samainen yhtye edustaa. Vienna lagereiden Jack Daniel´s, rock ´n´ rollin ruumiillistuma lasipullossa. Olut jota on vain yksinkertaisesti pakko saada lisää. Viva Los Bastardos!



4.3.2019

Pyynikin Käsityöläispanimon uutuuksia


Vuodenvaihteen jälkeen porstualleni oli jälleen ilmestynyt olutlähetys Tampereen suunnalta. Kuriiri soitti ja kertoi, että "jotain juhlaolutta tässä on". Paketin avaamiseen saakka elin pelon sekaisissa tunnelmissa, koska pahvien kyljessä mainostettu Vaalea Juhlaolut ei valitettavasti ollut niitä Pyynikin Käsityöläispanimon suurimpia voitonkiljahduksia. Paketin sisältä paljastui kuitenkin vuoden alun markettiuutuuksia, jotka ainakin tähän mennessä varmasti löytyvät jo ympäri Suomea, jossei jopa pitkin Eurooppaa. 


Citra California Lager antaa nimensä puolesta odottaa aurinkoa, surffilautoja ja kasvoilla polttavaa Santa Ana -tuulta. Ulkoisesti olut on kullankeltaisen hämyinen valkealla lyhytkestoisella vaahdolla kuorrutettuna. Pitsi sen sijaan on paksua ja pysyvää. Citran pellettisyys tuntuu tuoksussa ja jatkuu maussa aina jälkiliukkaille saakka. Raikkautta on ihan mukavasti, mutta samalla myös aavistus appelsiinimehuista hiivaisuutta. Suutuntuma on lopulta aika flätti. Pyöräytys poskipäissä aikaansaa pientä pörinää, mutta happoja saisi joka tapauksessa olla tuhdimmin. Kokonaisuutena hedelmäisen virkistävä ja melkein jopa rapsakka janojuoma. Surffilaudat jäävät kuitenkin naulaan ja tuulenkin vire tuntuu enemmän katabaattisena kuin föhninä. Kyseiseen olueen on kuulemma panimolla tehty tämän keiton jälkeen pieniä viilauksia, joten kauppojen hyllyillä ilmeisesti aavistuksen upgreidattu versio.


Galaxy Saison nostattaa kauniin kromin keltaisen oluen ylle tyylikkään valkuaisvaahdon, joka ei pitsinnypläystä kaihda. Australialaiselle trendihumalalle tuttu sitrushedelmäinen raikkaus iskee nystyröille yhä syvemmin oluen siirtyessä lasista kiduksiin. Tuoksun ensivaikutelma on runsaan pellettinen sekä greipin katkuinen. Suutuntuman virkistävä sitruksisuus muuntautuu maussa jopa makean mandariiniseksi liu´uksi. Jälkimaku nousee jo ananaksen puolelle. Nestemäinen hedelmäsalaatti ja huomattavasti lähempänä föhn-virtausta kuin Citra.



Amarillo Pale Alen humalan ja maltaan symbioosisessa tuoksussa kaikuu metalli. Kuparisen punertava olut soljuu suussa melko vetisenä. Odotukset eivät nyt aivan kohtaa. Jos yritetään kuitenkin ajatella laatikon ulkoa, niin toisaalta toffeisen bitterinen maltaan makeus toimii tässä kohtaa ihan ok, vaikka tosin ei yhtään sen enempää. Jälkimaussa vihanneksisuus ajaa valitettavasti sitruksisuuden edelle, eikä jälkiliuku jätä parasta mahdollista fiilistä. Sellainen räntäsade Rochfordissa meininki, eikä sen enempää pale ale kuin amarillokaan. Tämänkin oluen reseptiin on ko. batchin jälkeen tehty korjauksia.


Winter Lager vaahtoaa varovasti ja tuoksahtaa simaisesti hiivalle ja etiketissä luvatusti "hennosti savulle". Happoja ei juurikaan ole löydettävissä. Aromatiikka tuo aisteille perinteisen kotioluen, jonka pinta on aavistuksen jäässä. Oluen tarjoilulämpötila tässä vaiheessa kuitenkin reilusti plussan puolella ja jopa lähempänä kymmentä astetta kuin nollaa. Suutuntuma heittää hedelmäisestä humaloinnista maun jälkiliukkaat suoraan junaraiteille ja tunnelma latistuu kuin markan kolikko. Välttävästi vetinen ja esanssisesti epämiellyttävä kokonaisuus. Hento, kuten kylkitekstissä luvattiin.



Peräkaneettina mieleeni pulpahti, että kellarin kätköistäni löytynee Papabeersin Winter Ale, joten jospa sitä korkkaisi tämänkin vihdoin pois homehtumasta. Kyseisen pullon kyljestä löytyy merkintä BBF 11/2015 eli yksilö on pullotettu reilut neljä vuotta sitten.
Ehkä aavistuksen turhan kauan kypsynyt yksilö siis kyseessä, mutta tarkastellaan nyt joka tapauksessa miten Papa on vuodet vastaanottanut. Kaadettaessa vaahtoaminen on Winter Lagerin kanssa samaa luokkaa, mutta hapokkuutta löytyy aavistuksen enemmän. Tuoksusta nousee pintaan metsmaasikaisen esanssinen makeus. Vieno viinaisuuskin nostaa päätään ja suutuntumassa tämä voimistuu ensivaikutelmasta yhä enemmän iholle. Tunnelma on lämmin. En ehkä odottanut liikoja, mutta loppujen lopuksi oluthan on kestänyt vuodet suhteellisen tyydyttävästi. Ei siis hyvin kypsynyt, mutta säilynyt. Mansikkainen marmelaadisuus puskee tosin turhan voimakkaasti ja alkoholinen suutuntuma vaatisi ympärilleen ruskean paperipussin, mutta onhan tämä kuitenkin toimiva paketti. Hangelle en siis luovuta. Jollain tapaa mieleni assosioituu Bryggeri Helsingin Vuosi Sata ja mieleni tekee juustoja.



Damn Good Cherry Pie


Saavumme rähjäisen oloisen tehdashallin pihaan, jonka ainoa väripilkku on juuri pihaan ajamamme Kimito Brewingin pakettiauto tai tarkemminkin sen kylkiteippaukset. Kaurismäkeläisestä atmosfääristä siirrymme toiseen. Lukitun oven takaa paljastuu työmaa. Äänten kaikuessa kylmän hallin seinältä toiselle kvartsin sekä graniitin voi aistia niin ilmassa kuin ihollakin. Mielikuvitus mutisee maltaisen makeasti; tähän tilaan saadaan vielä panimo.


Kimito Brewingin vanhat tilat alkoivat käydä ahtaiksi, mutta Kemiön saarelta löytyi uutta lääniä valloitettavaksi. Kaksi kuukautta ensimmäisistä kuvista ja "pienen pintaremontin" jälkeen entiseen Suomen Sokerin tehdashalliin siirrettiin panimon koko kalusto, sekä luonnollisesti jotain uutta. Vaikka uusien tilojen myötä tankkien väliin mahtuu hieman muutakin kuin jakoavain, niin mitään eksponentiaalista tuotannon kasvua ei kuitenkaan olla havittelemassa. Pari uutta tankkia kuitenkin löysi uuden kodin ja tilaa piisaisi vaikkapa sirolle tynnyrikypsyttelylle. Kiinteistössä riittää nimittäin nyt provinssia joka suuntaan. Neliöitä vanhaan tilaan verrattuna on jopa kuusinkertaisesti, eikä kattokaan tule aivan heti vastaan.


Kaurismäkeläisestä uuden panimon ilmapiiristä siirrytään omiin kotioloihin ja lasissa olevan imperial stoutin mukana hienokseltaan Lynchimpään tunnelmaan. Kimiton ja Hiisin collaboraation nimestä, Damn Good Cherry Pie, assosioituu väkisin agentti Cooperin lausahdukset Twin Peaksin Double R Dinerin tiskillä. Olisikohan tässä muuten kyseessä Tatu Hiitolan viimeinen yhteistyöolut Hiisin saappaissa ennen lähtöä Tankerille?


Tammikuun neljäntenä päivänä pullotetun oluen tuoksu on paahteisen praliininen ja maltaisen mokkainen. Surrealistisen suunmyötäinen suutuntuma sipaisee kirsikkapiirasta taikinareunuksesta, vaikka kokonaisuus pysytteleekin enemmän perinteisemmän suklaakakun suunnalla. Jälkimaussa cherryn kone yskähtelee hieman voimakkaammin, mutta lakritsaisen luumuinen loppu sanelee lopputahdit. Selkäranka jää loppujen lopuksi aavistuksen ohkaiseksi, mutta laatutuote joka tapauksessa. Kellarin kolkkoutta kaipaavalle yksilölle sitä on annettava, joten otetaan toiset tyypit tästä muutaman vuoden jälkeen. Nyt kuitenkin odotellaan ensin mitä Kimito Brewingin uusista tiloista alkaa syntymään.




25.2.2019

Kanavan Panimo X Bönthöö bönthöö: Paljas saari



"No man is an island, entire of itself; 
every man is a piece of the continent, a part of the main."

Renesanssin ajan britti-ajattelija ja saarnaaja John Donnen mukaan yksikään ihminen ei ole saari. Jokainen ihminen on yksilö osana ihmiskuntaa. Saareksi itsensä käsittävä ihminen ei koskaan ole kokonainen ja hänen toimintansa ja ajatusmaailmansa ovat rajoittuneita. Donnen kirjoitukset olivat jopa omana aikanaan melko synkkiä aihepiirien liikkuessa itsemurhien ja rakkauden ympärillä.
Lähes neljäsataa vuotta myöhemmin Suomen Lahdessa/Vääksyssä ajateltiin kuitenkin aivan toisin. Lahtelaisen filosofian siemenenä on saksalainen oluttyyli gose, jonka historiasta ensimmäiset havainnot ovat jo 1000-luvulta. Kuluttajien arvostukseen tämä suolainen korianterilla maustettu hapanolut löysi kuitenkin vasta 1700-luvun Leipzigissä, jota pidetäänkin olutsuuntauksen kotikaupunkina. Vuonna 2018 Kanavan panimo ja Bönthöö bönthöö riisuivat gosen paljaaksi.


"Jokainen ihminen on saari."

Palaan omissa muistikuvissani viime kesän Suomen Paras Olut -kilpailun tuomarointitehtäviin. Minua painosti polttavan auringon paahteen lisäksi vuodenaikaan sopimaton IS-ähky, jonka oli aiheuttanut viimeisimpänä maisteltu runsas kattaus maamme parhaimpia imperial stouteja. Tuomarointitauolla astelin markiisien varjossa kohti suolaisen meren kutsua. Tämä tenho ei kuitenkaan vienyt satamaan saakka, vaan suorinta reittiä Kanavan Panimon tiskille. Se nimittäin oli ensimmäinen vastaan tullut oluthanoilla varustettu ständi.

En usko, että tähän tilanteeseen mikään toinen Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaaleilla tarjolla ollut olut olisi voinut osua yhtään paremmin. Sain huuhdeltua poskipäitäni vallinneen suklaisen siirappisen stouttisuuden raikkaan gosen sitruksisella suolaisuudella. Tuhtien sokkomaistien jälkeen myös alkoholiprosenteiltaan Paljas saari sopi tilanteeseen enemmän kuin täydellisesti. Kiitos Teemu!


Löysin samaa olutta myös pullotettuna apteekin lähikaupan hyllyltä. Hypätään siis edellisestä kesästä tähän päivään ja unelmoidaan tulevasta. Kesän muistoja vastaava tunne, mutta päinvastainen. Ei ehkä ihan kylmimpään talvipäivään sopiva olut. Pitäisikö tämän päälle tällä kertaa nauttia jokin imperial stout? Toisaalta kyllähän aurinko on jo keväisesti paistanut ja veden lorinaakin satunnaisesti kuultu. Avataan siis Paljas saari. Aavistuksen samean sitrusvetinen olut kaatuu lasiin. Vaahto on puhtoisen valkoista ja tuoksu pistävän pesuaineinen. Suutuntumassa greippinen hapokkuus hyökkää hampaiden kiilteille ja jälkimaun päätteeksi purukalusto onkin pehmennyt huolestuttavasti. Maussa witbiermäinen vehnäisyys sekä korianterin kolina tasapainottavat kirpeyttä ja saavuttavat yhdessä hyvinkin nautinnollisen lopputuloksen, jossa vuorisuolan ja valkean kuulaan kantavavoima viimeistelee kokonaisuuden. Ei ihme, että Paljas saari palkittiin omassa sarjassaan Suomen parhaaksi, olihan kyseessä kuuma kesäpäivä.


Tott Double IPA 8,5%


Meripihkaisen mystisen Tott Double IPA´n tuoksussa mennään Savonlinnan eastsidelle raidesiltaa pitkin ja kohti havuisia Kyrönniemen metsäpolkuja. Suutuntuma on muhkean maltainen ja margariinisen mairea, mutta humalointi hukkuu jonnekin matkalla Nätkiin, kunnes jälkimaussa ponnahtaa jälleen pintaan kuin norppa avannosta. Greippinen katkeruus pysyy koko taipaleen eksymättä polulta ja männynkävyt suorastaan rouskuvat mokkasiinien mäiskeessä. Vuotta aikaisemmin tätä samaa reseptiikkaa myytiin ulos ainoastaan panimon omasta puodista ja litrahinta oli jotain aivan muuta. 2500:n ensipullon litrahinta hipoi kolmeakymppiä ja nyt pikkupullon saa Alkosta alta neljän euron. Mutta nämä eivät olekaan numeroituja painoksia. Silti, kopaskaa heti omanne pois!
Ensimmäisessä erässä pullot olivat numeroituja.








23.2.2019

Lahen Vahva Veijo


Teerenpelin oluiden nimet ovat omaan makuuni aavistuksen liian suomalaisia. En tiedä, mutta jotenkin tulee aina Karjala mieleen. Otetaanpa nyt tämäkin uutuus, Vahva Veijo. Etiketissä muuten nimike lukee kahdella eri tapaa, yhteen- sekä erikseen kirjoitettuna. Päätän, että tässä kirjoituksessa käyttämäni kirjoitusasu on oikea.
Mikä musiikki sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Aivan, ajattelit todennäköisesti ensimmäisenä jotain kotimaista niin kutsuttua äijärockia. Ei siinä mitään vikaa ole, ei, mutta jotenkin olueen yhdistäessä lopputuloksena on muovituopista ryystetty keskikalja ja leijonatatuointi otsaan. Sitten vielä tämä käsillä oleva oluttyyppi, imperial pils. Miksi haluaisin pilsnerini imperiaalisena? Edelleen meille keski-ikäisille ja meitä vanhemmille mielleyhtymänä tästä nimityksestä tulee ykkösolut. Sitähän se miltei alkoholiton olut suomen kielellä on, pilsneriä. Ja mikä oluttyyli myy vuosi toisensa jälkeen Alkossa kuin viininpunainen ämpäri Tokmannilla? Jälleen oikein, vahva lager, jota myös viinalageriksi kutsutaan. Olisiko jälkimmäisessä nimityksessä myös taikasana myynnin ylläpitämiseen?


No mutta, olut on kauniin oljenkeltaisesti sameaa ja tuoksuu päärynäisen pehmeälle sekä maltaisen makealle. Viettelevän petollinen tähän asti. Maku on ehkä heinälatoisen pölyinen, mutta samaan yrttipetiin kun on tirskautettu sitruunaviipaleesta mehut, niin pienoinen raikas tuulahdus pelastaa oluen ainakin ensimmäiseltä sudenkuopalta. Alkoholi (7,2%) on tyyliä ajatellen yllättävän hyvin piilossa, vaikka olut ei aivan jääkaappikylmää olekaan.  Loppua kohden lämpötilan noustessa ja hiilihappojen laskiessa viimeiset metrit eivät ole enää aivan niin mairittelevat, mutta telineistä irtautuminen oli joka tapauksessa yllättävän tyylikäs. Viimeisenä suuhun jää hieman nihkeän voinen kelmuisuus. Voi Veijo.


22.2.2019

Wrede Brown Ale


Postilaatikossa uusin Olutposti, Radio Ramonan nettiradiosta juuri kuunneltu Risto Leinon selostama Lukon peli päättyy voittoisasti ja lasissa Suomenlinnan panimon "moderni tulkinta" brittityylisestä brown alesta. Perjantai-illan ainekset alkavat olla enemmän kuin kasassa. Kyseinen oluttyyli ei tosin ole liiemmin koskaan kuulunut omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Tällä kertaa pullo kuitenkin lähti Alkon käsityöläisoluiden valikoimasta mukaan, koska odotettavissa olisi ainakin mainospuheen mukaisesti jotain uutta. Mallaspohjassa on mukana karamellimallasta. Lisäksi olut on kuivahumaloitu Cascade ja Centennial -humalilla.


Wrede on teoriassa tumman ruskea, mutta taittaa mukavasti valoa myös rubiinpunaisin säikein. Maltaisen myskinen tuoksu johdattelee pähkinäisen paahteiseen suutuntumaan. Kohtalaisen kepeä ja helppo liuku. Maussa esiin pulpahtaa oluen parhaat ominaisuudet, kun maltainen makeus pysyttelee siedettävissä mitoissa jenkkihumalien lakaistessa siirappisuutta maton alle. Jälkimaun etuosassa pilkistää muutama pala tummaa Tobleronea ja kupillinen kenialaista kahvia.

Ensimmäisenä brown alesta tulee mieleen Newcastle. Hänestä en ole koskaan tykännyt, mutta tämä lasissa lepäävä browni menee aivan eri leveleille. Se, onko kyseessä sitten enää brown ale, on jonkun muun päätettävissä. Tosiasia kuitenkin on, että burgundinpadan kylkeen Suomenlinnan Wrede sopii varmasti paremmin kuin maito.



21.2.2019

Malmgård Vintage Imperial Stout 9,2%


Malmgårdin Vintage Imperial Stout tuoksuu takkatulen loimussa paahteiselle puuvilille ja löysälle lakritsille. Mustaan olueen saa valoa vasten mittailtua aavistuksen ruskeitakin sävyjä, mutta tummaa nestettä joka tapauksessa. Suutuntuma on kovin kevytkenkäinen ollakseen imperial. Samettinen liuku saattelee suklaisen kahvin plöröisyyden maustepilven läpi kohti kuivaa kitalakea. Lopussa jokin jännä mintun kaltainen yrttisyys nousee vielä pintaan, mutta kokonaisuudessaan ei nyt mitenkään järisyttävän antava konsepti. Miellyttävän helppo ja perinteisen suoraviivainen imperial stout, eli  toisin sanoen kaikessa puhtaudessaan ja laadukkuudessaan aavistuksen tylsä. Toisaalta IS-tyylikin on aivan jotain muuta kuin edellä maistelemani Ruosniemen mudcake-tyyppinen Vuorineuvos.