29.8.2015

Põhjala Must Kuld 7,8% vs Pyynikin Käsityöläispanimo Vahvaportteri 7,5%

Portot eivät esittelyjä kaipaa, joten asiaan.
Etikettitaide on molemmin puolin vertaansa vailla. Niille epäileville Tuomaille, jotka pohtivat MG:n kylkeen lätkäistyä kuvaa, niin kyllä kyseessä on suklaamallas.
Molemmat lestit ovat hetken kypsyneet kellarissa; Põhjala BBF 4/15 ja Pyynikki 11/14.
Kuten kuvasta näkyy, Mustaan Kultaan kertyy vaahtoa neljänkymmenen mörköportterin verran.
Virolainen jättää peittävän samettista ja pyynikkiläinen nauhamaisen hitaasti valuvaa pitsiä.
Tuoksuissa Vahva on selkeästi lempeämpi kaikin tavoin. Paahteisuus on samaa luokkaa, mutta Must Kuld hyökkää hapokkaan kirsikkaisella fenolisuudella toisin kuin VP:n pehmeän samettinen suolasuklaa vaniljaisella turvepedillä. Molemmat retostelevat omilla vahvuuksillaan. Öljyisen mansikkainen Vahva Portteri on heittämällä helpommin lähestyttävissä, kuin taatelisen tanakka ja kinuskisen karamellinen Must Kuld. Onhan se käsittämätöntä miten hyvin Pereen Tuomas on saanut omassa keitoksessaan alkoholit piiloon, mutta Pilkingtonin Cee tuo mukaan tiettyä viskisen kinuskista karaktääriä, jota jää jossain määrin kilpakumppanissa kaipaamaan. Aloittelijalle ehdoton suositus kotimaisesta, mutta kokeneemmalle konkarille saattaa paremmin maistua myös virolainen. Itse en näistä pysty suosikkia suorimaan, joten tämä taisto päättyy tasapisteisiin.
Must Kuld 90
VahvaPortteri 90

Btw. Must Kuldiakin on saatavilla piakkoin Alkosta. Monopolin hinta ei tosin taida olla kovin kilpailukykyinen Tallinnan kanssa. Hinta Virossa halvennuksen ollessa parhaimmillaan 1,79€.

27.8.2015

Hoegaarden Rosée 3,0% BELGIA

Hoegaarden for the lady´s. Tämä daamistereotypia siis vain siksi, että panimon markkinoinnissa ei hirveästi ole jätetty arvailujen varaan kumman sukupuolen edustajille juoma on suunnattu. Mutta tarvitseeko kyseinen olut ylimääräistä naisboostia? Lempeän mausteinen ja pehmeän vehnäinen originaaliHoo sopii raikkaudessaan eittämättä myös vähemmän oluista pitävän terassityyliniekan hellään syleilyyn. Alkoholiprosentitkin lyövät vain parilla kymmenyksellä rappiollisen rajan yli kohti Alkon ovia. Rosée sen sijaan sopisi kakkosvahvuisena myös kotimaan maitokauppojen hyllyille, mutta löytyisikö markkinarakoa?

Marjamehua muistuttava juoma kaatuu lasiin raparperisen punertavana ja vaahtoaa kotipolttoisen harmaasti. Tuoksussa on kiljuista hiivaa ja keinotekoisen oloista marjaista makeutta. Suussa Rosée kuohuaa pitkin poskia pyrkien nousemaan nenään. Onkohan nyt ihan varma ettei tölkkiin ole eksynyt sekoitus mehukattia ja turbohiivaa? Sillä reseptillä saattaisi päästä ainakin hyvin lähelle lopputulosta ja luultavasti keitto olisi jopa Roséeta maistuvampaa. Täytyy sanoa, että mainonnasta puskeva feminiinisyys lyö märkiä rukkasia pitkin naamaa yhä kovemmin ja kosteammin mitä pidemmälle tämä "nautinto" etenee.  Sanotaan vaikka niin, että perinteisessä Hoegaardenissa on sata kertaa enemmän naista kuin kymmenessä Roséessa.
23

23.8.2015

Stadin Panimon American Lager 4,5% HELSINKI/IISALMI

Hyvän lagerin paneminen on vaativaa hommaa ja erinomaiseen lageriin törmääminen näin ollen hyvin harvinaista. Varsinkin suurten bulkkipanimoiden loattua koko oluttyylin maineen, siihen on vaikea enää uskoa. Stadin Panimon American lager on kuitenkin niittänyt jo useampana vuonna (2012, 2013 ja 2014) mainetta Suomen Paras Olut kisassa. Olut on suodattamaton, kuivahumaloitu ja pastöroimaton. 

Panimon myyntipäällikkö Risto Roitto lähetti pari uutukaista tölkkiä maisteltavaksi. Tähän mennessä StaPalta on tullut vain pullotavaraa. American lagerin hinta pullossa on kieppunut jossain kolmen ja puolen euron tietämillä ja kauppoihin juuri tulevan puolilitraisen tölkin tulee saamaan alle kolmen euron. Panimolla ei ole omaa tölkityslinjastoa, joten tämä tapahtuu jossain toisessa mystisessä lokaatiossa. Uunituoreen tölkin pohjassa on BBF 24.3.2016 ja pullon etiketissä 1.5. 2016. Näköjään säilyvyysaikaa lyhennetty, vaikka tölkissä se onkin luonnollisesti pidempi. Lager on aina tuoretuote, joten ihan fiksu veto.

Panimon kahden tölkin paketin lähettäminen oli maksanut 15,10€. Keski-Euroopasta saa tilattua korillisen olutta kotiovelle kahdenkympin postareilla ja  Papabeersiltä 24 pullon toimitus maksaa 10€. Oh the humanity.  


Aloitetaan vertailu sinivalkoisten etikettien rintamalta. Tuoksu täsmää, samoin maku. Ulkoisesti tölkki lager vaikuttaa aavistuksen sameammalta, mutta tämä saattaa johtua myös railakkaammasta kaadosta. Todettakoon silti lyhyesti, että kyseessä on sama olut ilman minkäänlaisia lasipullo versus alumiinitölkki mittelöä. 
Keskitytään vielä hetki olueen pääosassa. Tuoksu on trooppisesti pihkaisen hedelmäinen. Suutuntuma on persikkainen, mutta taittuu loppua kohden päärynän puoleen. Jälkikaiussa on suun raikastajan kaltaisia menttooleja. Kokonaisuudessaan erinomainen lager.
Sitten Nokian 2nd Avenueen verrattaen. Hömpsistä. Tässä se nyt nähdään mitä on Nokian takana. Metsää. Kyseisen Keisarin kuraisuus korostuu StaPan rinnalla stratosfääriin asti. Turha lähteä sen enempää analysoimaan rinnakkaisvertailun muodossa. Stadin Panimon American Lager on ehkä paras maistamani lager ikinä. Ainut yhtä kova veto joka tulee mieleen on Mikkeller Burger & Bun L.A. Lager.
91



Aikaisemmista muistiinpanoista löytyi alttarilla olevasta oluesta merkintöjä vuosilta 2013 ja 2014. Ensimmäinen kokemus on ollut näköjään erinomainen, mutta jälkimmäisessä ilmeisesti jotain happovikaa tai sitten maistissa on ollut vanhentunut yksilö. Tässä hyvä esimerkki siitä, että parasta ennen leimaa on hyvä vetää lähemmäksi pullotusta/tölkitystä jos haluaa välittää kuluttajalle parhaan mahdollisen maun.

20.8.2015

Suomen paras olut 2015



Suomen paras olut valittiin jo viidettä kertaa. Vuodesta 2011 lähtien järjestetty kilpailu on avoin kaikille kaupallisille kotimaassa valmistetuille oluille. Tänä vuonna mukana oli yhteensä 176 olutta 22:sta eri panimosta. Panimoravintola Bryggerissä järjestetty gaala-ilta oli ensimmäinen laatuaan ja toi asiayhteyteen mukavasti arvokkuutta ja glamouria. Sofiankadun kellariin oli kokoontunut toista sataa oluen ammattilaista, ystävää ja harrastelijaa. Gaala aloitettiin juhlakansaa hämmentäen tarjoilemalla ja nimeämällä ensimmäisenä korkeimmalle pallille rankattu olut, eli:

Suomen paras olut 2015
Siperia Stout 8,0 % (Koskipanimo Oy)




Itse tapahtuma alkoi puoli seitsemältä, mutta Helsingin Uutiset julkaisi jo kuudelta otsikolla "Nyt se on valittu: Suomen paras olut tulee Siperiasta". Jutussa kerrottiin pääpalkinnon lisäksi myös kaikkien seitsemän sarjan kolme parasta olutta. En tiedä minkälainen kämmi tässä oli käynyt, mutta toivottavasti asia ei pilannut kenenkään paikalla olijan jännitysmomenttia. Ainakin viimeisenä palkitun panimomestari Pereen hikoilusta päätellen syke pysyi sprinttilukemissa aina kunniakirjan pokkaamiseen saakka.
Hieno homma, tapahtuma, gaala, kilpailu, panimot, ruoka, atmosfääri, järjestelyt, ihmiset, oluet, kaikki.
Alla arvoisan raadin valitsemat palkitut oluet.



Sarja 1 (Vaalea lager enintään 4,7 %)
  1. South Pacific Lager 4,5 % (Stadin Panimo Oy)
  2. Höpken Pils 4,2 % (Suomenlinnan panimo)
  3. Karjala 4,5% 4,5 % (Oy Hartwall Ab)

Sarja 2 (Vaalea lager yli 4,7 %)
  1. Mississippi Beer 5,0 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)
  2. Stadin Lager 5,3 %  (Stadin Panimo Oy)
  3. Karhu Tosi Vahva 8,0 % (Oy Sinebrychoff Ab)

Sarja 3 (Tumma tai värillinen lager)

  1. Marsalkka Tumma Lager 4,6 % (Saimaan Juomatehdas Oy)
  2. Bryggeri Spezial 5,2 % (Rakuuna Olut Oy)
  3. Granite Lager 5,0 % (Suomenlinnan panimo)

Sarja 4 (Ale enintään 4,7 %)

  1. Maku Brewing Amber Ale 4,5 % (Maku Brewing)
  2. Saimaa Blonde Ale 4,5 % (Saimaan Juomatehdas Oy)
  3. Malmgård Blond Ale 4,2 % (Malmgårdin Panimo Oy)

Sarja 5 (Perinteinen ale yli 4,7 %)
  1. Siperia Stout 8,0 % (Koskipanimo Oy)
  2. Huvila X-Porter 7,0 % (Malmgårdin Panimo Oy)
  3. Kievari Imperiaali Stout 9,2 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)

Sarja 6 (Amerikkalaistyylinen ale yli 4,7 %)

  1. Papan Vanilla Stout 6,8 % (Pyynikin käsityöläispanimo Oy )
  2. Maku Brewing IPA 7,3 % (Maku Brewing)
  3. Malmgård Emmer IPA 6,2 % (Malmgårdin Panimo Oy)

Sarja 7 (Vehnäolut)

  1. Weizen Bock 7,5 % (Koskipanimo Oy)
  2. Wasaborg Savuvehnä 5,5 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)
  3. Brewer's Special Belgian Wheat 4,7 % (Saimaan Juomatehdas Oy)


Keikyklubi onnittelee kaikkia palkittuja panimoita!









18.8.2015

Moortgat Duvel vs Duvel Triple Hop Equinox 2015

On taas tullut vuotuisen Beelzebubin rinnakkaisvertailun aika. Mosaicin tapaan myös Equinox peilaa pintaa aavistuksen haaleampana. Itse asiassa väri ero on jopa viimevuotista triplaa selkeämpi. Tuoksussa Eequn humalointi hyökkää voimakkaammin kimppuun ja mustaherukkainen sellunkatku taittaa alkoholia merellisestä ilmastosta aina Hakan kotikatsomoon asti. Alkoholisuus on T.H:ssa enempi läsnä. Kuten aikaisemminkin, extra hop on prosenttia perusDuvelia voimakkaampi sekoitus. Aika merkittävä ero, koska 9,5% tuntuu tässä tapauksessa jotenkin liialta.
Alkuperäinen on smoothimpi ja säyseämpi. Equinoxin maussa mustaherukkaisuus puskee jo niin kovaa päälle, että jälkimaku heittäytyy kissanpissaisen puolelle. Jos mitään muistan edellisestä keitoksesta, niin tämä ´15 versio on samankaltainen, vaikka entistäkin kauempana originaaliin oligarkkisuudesta.
Mix Tape-tyyppisenä ratkaisuna marjaisuus halkeaa hedelmäisyydeksi, mutta ei silti anna juuri sen enempää.

Duvel 93
Duvel Triple Hop Equinox 88

Linkki: 2014 Mosaic Triple Hop vs Perus Duvel

Ps. BOTW on tuomassa Alkon tilausvalikoimaan Triple Hoppia, joten siittä jokainen tykönään vertailemaan!  



16.8.2015

AC/DC Beer 4,5% SAKSA

Haljun kellertävä lager näyttää lähinnä värjätyltä vedeltä. Valkoinen vaahto on aluksi korkea, mutta laskeutuu välittömästi nesteen pinnan ylle ohueksi harsoksi. Tuoksussa on makeaa metallia ja risaista ruohoisuutta. Viljaisen maltainen suutuntuma ei liiemmin viettele.
Haastavan kokoinen tölkki.
Hard rock taittuu selvästi soft popin puoleen.
38

"Then you're out of luck.
Yes you are.
It's all screwed up."

14.8.2015

Great Divide Hercules Double IPA 10,0% USA

Tosibloggarithan on reitannut tämänkin öölin jo keväästä, mutta omalle kohdalle se osui ensimmäistä kertaa vasta tällä viikolla pitkästä aikaa Alkossa vieraillessani. Alelaariin ei sentään vielä ollut joutanut. BBF tasan kuukausi ennen joulua15. Olishan sitä siis tuoreeltaankin ollu tarjolla jo reilu kuukaus pullotuksesta, mutta otetaan mitä annetaan.
Orangen kuparisen oluen joukkoon sekoittuu pullon pohjalta Avaruusseikkailu 2001 tyyppistä scifihöttöä, jonka liike jatkuu ja suorastaan kiihtyy Led Zeppelinin Presencen tahtiin. Vaahto on jotain suurta. Amerikkalaisen, ehkä jopa texasilaisen suurta. Muhkeaa mahonkia joka tapauksessa. Mansikkaisen makea mallas tunkeutuu sierainten sopukoihin luoden luonnollisen ja lehmuksisen liiton hedelmätarhojen ja humalapensaiden välille. Suutuntuma on öljyisen täyteläinen ja tahmea. Puisen piippuinen pehmeys paljastaa purevan pontevan paletin, jota varjostaa teelusikallinen tupakkaista tunkkaisuutta. Kokonaisuutena kiimaisen kostea ja kukkaisen kreippinen.
87

12.8.2015

Hiisi Nurmi X Hiisi #1 JYVÄSKYLÄ

Paavolan Citymarketin ylijäämä sitruksista vuollettu american wheat ale on Nurmi Clothing nimisen yrityksen viisivuotisen historian kunniaksi pantu olut.
Oljenkeltainen olut vaahtoaa vienon valkeasti valloittaen vatkatun valkuaisen vaurauden. Tulkitse: iso vaahto. Tuoksu on yksinkertaisesti mausteisen vehnäinen. Simppeli siis. Suutuntuma on raikkaan rapsakka. Trooppisessa tajunnassa virtaa auringon päivettämä dyykkarin hipiä ja suomalaisen sitruunan sisäinen kauneus?
Tekee mieli ostaa farkkuja. Hipstereitä. Hipsterifarkkuja.
82

10.8.2015

Demory Paris Nova Noire ja Astroblonde Pils RANSKA

Elämäni ensimmäinen auto oli ranskalainen. Kyseinen ihmisten kuljettamiseen suunniteltu lasikuitusäiliö piti liikkuessaan kummallista porinaa, jonka vuoksi ystäväni antoivat hänen lempinimekseen "Kahvinkeitin". Vannoin, että auto olisi ollut viimeinen mon chéri, mutta toisin kävi. Seitsemäntoista vuoden jälkeen pihassa seisoo jälleen sivilisaation senruroitu sensaatio, Citroën, perheen kakkosauton virkaa ylpeydellä ylläpitäen. Ranskalaista romantiikkaa parhaimmillaan.
Jääkaapin perukoilla, ei aivan yhtä pitkään, mutta puolisen vuotta linnaketta pitäneet pariisin pintit oli nyt kaivettava juhlan kunniaksi esille. Demoryn panimolla on myös historiansa 1800-luvulta alkaen aikansa jetsethipsterkuppilana, jonka penkkejä kulutti mm. Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir. Sittemmin sodat syysivät kuusikymmenvuotiseen siestaan, joka kesti aina vuoteen 2009 asti.
Ranskalaisista oluista ei älyttömän yltiöpositiivisia kokemuksia ole, mutta lähdetään lähestymään. Kumpikaan fransmanni ei liiemmin vaahtoa.  Pilsin pitsi on selkeästi sementtisempi ja tiukkaa timanttia. Schwarzbierin tuoksu on kepeästi paahteisen marjainen ja pilsussa tunnelma kääntyy yrttisen viljaiseen. Novan suutuntuma on yllättävän paksu, mutta samalla esanssisen siirappinen. Pilsistä päällimmäisenä jää mieleen humalan ja hiilihappojen kaipuu. Loppujen lopuksi hyvin tylsiä kokoonpanoja molemmat. Ei hirmuisesti annettavaa.
Nova Noire 42
Astroblonde 40

8.8.2015

Ruosniemen Insinööri IPA 4,7% PORI

Ruosniemen Insinööri on selkeästi viettänyt aikaansa Reposaaren kallioilla aurinkoa paistatellen. Kuparin ruskeaan ei kuitenkaan hipiä vielä ole taittunut, mutta sitäkin maskuliinisempi oranssi pinta häilyy ulkoisessa habituksessa. Sisäinen kauneus antaa itsestään ensisilmäyksen jo runsaan hapokkaan vaahdon muodossa ja lähestyy nisäkästä humalaisen hedelmäisellä otteella. Ensipuraisu on greippisen karvainen ja etenkin jälkimaku korostaa samankaltaista kokonaisuutta. Vaikka Insinööri peilaakin osittain hyvin trooppisia piirteitä, taustalla on selkeästi havumetsäisen hirsimökin rapea ja runsas asukas.
80

6.8.2015

Beer Here Jagtøl 2014 5,5% TANSKA

Viime syksynä Alkosta ostettu pullo. Hintaakin oli rapiat 6,77€. Syytä olla hyvää.
Samean aprikoosinen olut, jonka yllä valkea, mutta aavistuksen likainen vaahto. Värimaailma on hämmästyttävän identtinen etiketin auringon kanssa.
Tuoksussa on pihkaista persikkaa sekä maltaista metsälehmusta. Ennen greippisen havuista jälkimakua kitalaessa pyörii henkevää humalaa ja hiivaista hunajaa.
Hyvä olut, mutta hintaansa nähden...
83

4.8.2015

PINTA - Grodziskie 4.0 2,6% PUOLA

Grodziskie on yksi aavistuksen unholaan jääneistä oluttyyleistä, mutta toivottavasti samalla myös nouseva trendi. Puolalaiseksi shampanjaksikin kutsuttu juoma on satavuotisessa historiassaan alunperin 100%:sesti vehnästä valmistettu olut. Ensimmäiset keitot grodziskieta pistettiin pöhisemään Grodzisk Wielkopolskin kaupungissa jo keskiajalla. Erityisen savunmaun kyseinen oluttyyli saa maltaiden kuivaustekniikan avulla.
Lähdetään lähestymään luulot liekassa.
Käsittäkseni oluttyylin jälkeläisten pitäisi olla runsas happoisia, mutta tämä yksilö ei sen paremmin sihahda eikä vaahtoa. Väri on raparperimehuisen hailakka ja samea. Tuoksustakaan ei liiemmin irtoa mitään. Hiivojen pyöräytys saa aikaan pienoisen kihahduksen ja pinnalle syntyy ohut valkoinen vaahto. Maku muistuttaa sitruunavettä nuotion kanssa samassa osavaltiossa nautittuna. Pullon pohjalla on erittäin paksu kerros sakkaa.
En tiedä onko kyseinen yksilö pilaantunut vai mikä on, mutta ei tästä kyllä olutta saati minkään muunkaan sortin juomaa saa aikaiseksi. Ei pahaa, mutta totaalisen mautonta. Juomatta jäi. (BBF 20.10.2015) Pärnun Õllepoodista 3,50€.
22