Suuret Oluet Pienet Panimot järjestettiin Helsingissä jo 13. kerran. Monelle kyseisestä festivaalista onkin jo kehkeytynyt kesän traditio, jota ei voi missata. Tapahtuman suosio oli havaittavissa heti alkumetreillä, kun järjestysmies opasti minua löytämään jonon pään pyörätien toiselta puolelta asti. Vaikka tilanne näytti toivottomalta, niin keltaliivisten miesten sotilaallisen kurin ansiosta sekä siitä huolimatta ihmiset pysyivät ojennuksessa ja jono eteni reipasta tahtia eteenpäin. Alueelle astuessani muistin miksi olen aina aikaisemmin saapunut paikalle heti puolilta päivin porttien auetessa. Väkeä oli järjettömän paljon, mikä ei tietenkään ole mikään huono asia. Rautatientori on vain eittämättä käynyt liian pieneksi kyseisille festivaaleille. Tällainen määrä hienoja pienpanimoita ja uskomattomia oluita ansaitsisi paikan, jossa ihmiset mahtuisivat kävelemään vapaasti eteenpäin. Tällä hetkellä tapahtuma on yksinkertaisesti liian ahdas.
Perinteisen kolmen euron (pantista takaisin 2€) tuopin rinnalle oli tullut desin maistelupikari, jolla oli hintaa viisi euroa (ei panttia). Kahden desilitran lasin olisin ehdottomasti ottanut, mutta tarjolla oleva tuntui aavistuksen liian pieneltä ja epäkäytännölliseltä. Vaahdolle ei ainakaan liiemmin tilaa lasissa jää, joten riskinä on ylivuotaminen. Toisena uutuutena sisäänastuessa tarjottiin jo kohuakin herättänyttä "viinaranneketta" eli AfterPay-lähimaksua. Ideana on, että kaikki maksut festivaalialueella voit kuitata rannekkeella ja koroton lasku seuraa sinua myöhemmin perässä sähköpostiisi. Käteismiehenä luotin kuitenkin tälläkin kertaa perinteiseen riihikuivaan. Korttimaksu vaihtoehtoa ei ollut.
Olutrintamalla keskityin lähinnä uusimpiin pienpanimoihin, joita ei ole aikaisemmin tullut vastaan. Mallaskuun brittityylin Top Hat Ale ja Sonnisaaren Pseudovehnä ajoivat Koulun Kakolan Kalpean ohella tunnelmaa tiiviisti eteenpäin, eikä oluet tästä huonontuneet. Suomenlinnan Doomsday D-Weisseä odotin mielenkiinnolla, koska kotimaiset Berliner Weisset pakkaavat olla suurempia harvinaisuuksia. Hapanolutta pitää olutfestareilla saada ja tämä Suokki suoritti tehtävänsä enemmän kuin mallikelpoisesti. Must osastoon kun päästiin, niin täytyihän sitä yksi Siperiallinenkin siemaista.
Uusien tuttavuuksien parhaimmistoon nostan molemmat oululaiset panimot, joista etenkin Maistilan silkkisen smooth Moood Milk Stout ja rapsakka Kaira IPA tekivät allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Pyynikin Käsityöläispanimon Imperial Stouttia en myöskään ollut aikaisemmin maistanut, eikä pettymystä ollut vastassa. Tummat oluet ovat tämän panimon tuotteina yhtä varmoja valintoja kuin Tapolan mustamakkara Hakametsässä, josta päästäänkin ruokapolitiikan puoleen. Craft Beer Helsinki sai paljolti kiitosta oluiden lisäksi myös maukkaista street food palveluistaan, mutta SOPPissa sen sijaan joutui entiseen tapaan pettymään muonatarjontaan. Toki esimerkiksi Bryggerin hampurilainen on aina toimiva ratkaisu, mutta jos lähdetään vertaamaan vaikka Loung3n CBH:ssä tarjoamaan slideriin, niin valintaa ei tarvitse pitkälti pohtia. SOPP-Purtavan puolustukseksi kyllähän ne chipsit, letut ja ruisherkut sopivat erinomaisesti ko. tapahtuman luonteeseen ja pitävät tähtäimen festivaalien pääasiassa eli oluessa. Kippis ja kohti seuraavaa SOPPia!
