Toiset kuunteli musiikkia, Mikko sävelsi. Toiset joi olutta, Mikko pani. Toiset luki kirjoja, Mikko kirjoitti. Jotenkin tämän tyyppinen oli Mikko Salmen lapsuuden ystävän puheen punainen lanka Olut!-kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingin Teerenpelissä. Ei tarvitse siis mennä edes rivien väliin tulkitakseen, että Mikko on ja on aina ollut tekijämiehiä. Kirjan kirjoittaminen on kuin talon rakennus. Lopputuloksesta puuttuu lähes pommin varmasti lista sieltä ja täältä, mutta huomaako näitä kukaan? Todennäköisesti ei. En tiedä Salmen timpurin taidoista, mutta ainakin tätä kyseistä kirjaa hän rakensi kuin Iisakin kirkkoa. Viisitoista vuotta ensimmäisistä säkeistä tähän päivään ja nyt odotettujen harjakaisten jälkeen kokonaisuus on vihdoin kansissa. Kirjailijan olemuksesta huokuu käsin kosketeltavan helpottunut tyytyväisyys niin kättä paiskatessa kuin sosiaalisen median syövereissäkin. Onhan kirjassa kaiken olutproosan seassa Mikon puoli elämää, kasvutarina pojasta mieheksi?
Kirja alkaa oikeutetusti alkusanojen jälkeen sahdista otsikolla "Suomalainen juoma-aarre" ja päättyy lagereiden kautta olutlasien analysointiin. Huomioni kiinnittyy heti ensi selauksella Spiegelaun IPA-lasin nostoon, koska muistanen Salmen taannoin OlutPostissa kirjoittaneen samaisesta sammiosta hieman toisenlaiseen sävyyn. Joka tapauksessa tällä välillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Eri oluttyylien läpikäyntiä ja esittelyä tukevat tarinat aistikkuutta korostavista pöytätavoista ovat kaikessa oivallisuudessaan oivallista luettavaa ilman sen kummempaa "jaarittelevaa adjektiivipöhnäilyä". Etenkin lukujen loppukaneetteina lausutut literaturot luovat luettavasta olutkirjasta totaalisesti kirjailijansa näköisen eepoksen, jonka kerronnallisuus palvelee yhtä hyvin niin maallikkoa kuin asiantuntijaakin. Yleiset faktat sekä harvinaisemmat detaalit oluttyylien historiasta herättävät mielenkiintoa ja janoa mallasjuoman lisäksi myös lukemista kohtaan. Salmen omakohtaiset kokemukset tuovat kirjailijan lähelle ja ovat eittämättä kokonaisuuden mielenkiintoisimpia tarinoita.
Itse henkilökohtaisesti tykkään kuvista. Kaikienlaisista kuvista. Olkoon ne täyden kennon järjestelmäkameran synnytyksiä tai älylaitteen instapieruja, niin haluan tietää kuka on niiden takana. Kun kirjan tekstiosuudesta ei pysty kritiikkiä antamaan, niin aloitetaan sitten vaikka tästä yleisestä ongelmasta. Tekijänoikeustiedot piilotetaan kirjan taakse lähdeluetteloon, josta on aikaa vievää lähteä kahlaamaan tietoa kuka sitä nappia on painanut. Kirjan tärkein kuva on aina kannessa. Tällä kertaa se on opuksen heikoin lenkki ja ehkä ainut asia josta en pidä. Kirjan kuvamateriaalia silmäillessä ei ole vaikeaa erottaa joukosta Salmen itsensä ottamia kuvia. Ne ovat teoksen parhaimmistoa. Kaikki kunnia ammattikuvaajien hengentuotoksille, mutta monet muualta lainatut kuvat ovat omaan silmääni turhan kliinisiä, epätodellisia ja tylsiä. Niistä puuttuu se jokin, jonka matkasta tässä teoksessa on kyse. Olutmatkaajan ja maltaan metsästäjän sielu. Sielu, joka on aistittavissa kuvissa joiden perään takakannessa on kirjailtu nimikirjaimet MS.
Summa summarum, tälläkin kertaa OLUT! on ratkaisu yhteen iänkaikkiseen ongelmaan. Näin on aina ollut, mutta nyt puhutaan kyseisestä sanataiteen teoksesta. Joulun alusaika on paras mahdollinen kaiken maailman kirjallisuuden lanseeraamisille, koska epätoivoiset lahjojen metsästäjät lankeavat mitä ihmeellisimpiin ostoksiin yrittäen samalla miellyttää puolisoa tai muuta lahjan kohteena olevaa läheistä, mutta myös päästä kyseistä ostoshelvetistä mahdollisimman nopeasti exitin kautta ulos. Vaikka monasti digitaalista kehitystä pelon sekaisin tuntein parjaankin, niin tähän tilanteeseen voin sanoa, että onneksi meillä on internet. Tämän olut-ostoksen voit nimittäin suorittaa suoraan kotisohvalta täysin laillisesti
tästä linkistä. Ostat lahjan sitten läheisellesi tai itsellesi, niin paketoi se nätisti. Tämä kirja on sen ansainnut. Hyvää joulun odotusta!
