SOPP 2014

Suuret Oluet Pienet Panimot aika koitti jälleen Rautatientorilla. Elohopea kohosi lähelle kolmeakymmentä, joten ihan pelkällä oluella ei ulkosalla selvinnyt. Kansalaisten parissa nyreyttä aiheutti vesipullosta veloitettava kahden euron oravannahka. No, kävimme päivällisellä Stone´sissa ja samalla tankkasimme vettä sieraimiin sen verran, että oli taas varaa hikoilla. Loppujen lopuksi ja hämmästykseksi alueella kävi koko päivän mukavan oloinen tuulenvire, eikä kuumuus tuntunut aivan sietämättömän ylitsepääsemättömältä.

Päivän ensimmäiset oluet maisteltiin tunteiden, taiteen ja tarinoiden Tuusulan tulkeilta. Kyseessä oleva panimo oli siis Maku Brewing. Ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle esittäytymässä olleen panimon tiskillä oli tarjolla 4,5%:sta Golden Alea kahdessa eri variaatiossa. Perus G.A. tuntui raikkaan hedelmäiseltä ja tuoksui tuoreen taikinaiselta. Hiivaisuutta sopivasti mukana. Vahvasti jännä. Samaisen oluen "Hop Edition" lunasti leimansa hopheadeille suunnattuna sitruksisen pihkaisena humalan Shangri-La´na. Loistava setti maitokauppavahvuiseksi! Kattauksen kolmantena juomana oli 6,8%:nen IPA, jonka humalointi oli G.A. Hop Editionin luokkaa, mutta sopivasti prosenteiltaan tujumpana antoi yhä parempia makuelämyksiä. IPAn suutuntuma oli paksu ja tuhti.

Lutakko Liekeissä

Seuraavaksi suuntasimme kohti Panimo Hiisiä. Jyväskyläläinen panimo on tavannut vakuuttaa/hämmästyttää olut oluelta ja odotukset olivat korkealla. Valitettavasti yksi koko festivaalien mielenkiintoisimmista tapauksista, Pohjoisen Jättiläinen, oli myyty loppuun jo ensimmäisenä päivänä torstaina. Samoin oli käynyt perjantain puolella American IPA TUFFille. No, pelikenttää löytyi kuitenkin riittävästi. Maistiin mahtui Lutakko Liekeissä, Hanssin Jukka, Hukka, Sour Puzz, Humulus Lupus sekä Game Brewery.

Lutakko liekitti totisesti suupieliä tiukalla humaloinnillaan niin, että piti tarkistaa onko kieli tallella. Inkivääri poltteli lempeän tuntuvasti jälkimaussa. Hukka jäi mieleen raikkaan hedelmäisen hinajaisena, Humulus Lupus hedelmäisen hapakkana aavistuksen holisena ja Sour Puzz marjaisena, aivan liian makeana ja parfyymisen banaanisena jälkiruokana. Pulloja ei Suomen alkoholisäädännön mukaisesti luovutettu tiskiä pidemmälle, mutta lainkirjat tunteva oluenammattilainen tiskin takana osasi kertoa, että "valokuvan ottamista ei ainakaan vielä ole kielletty".

Naapuritiskillä tuntui käyvän kuhina, eikä ainoastaan oluthanojen äärellä, mutta myös cocktail-cornerin ympärillä. Saattaapi olla, että itsekin tulisi joskus kokeiltua vastaavaa, nimittäin niin erinomaisen hyvältä se maistui. Esimerkiksi Gammel Skågiin tuli Metsänhenki oluen lisäksi mm. timjamia, vadelmaa ja Fernet Brancaa. Todellista taidetta piilotettuna shottilasiin.

Rekolan olutpuolelta pakollinen maistettava oli tietenkin Hiisin kollaboraatiosagaa jatkava Kaksi Kotia: Choko Cherry. Olut maistui juuri siltä mitä luvattiin. Kevyt, vahvasti suklainen ja kevyesti kirsikkainen. Hyvä, toimiva, mutta ei sen enempää. Katajan Kuisketta olin maistanut tasan vuosi sitten samaisessa tapahtumassa ja pitihän siitä ottaa toisinto. Vahvasti limppuisen rukiinen olut toimi viime vuonna paremmin kuin nyt, vaikka hyvältä se maistui edelleen. Tällainen kolmenkymmenen asteen paahde ei ehkä ole tummemmille oluille se kaikkein parhain maalialue. Kesäkolli sen sijaan hämmästytti jälleen kerran erinomaisuudellaan. Deja vu - kaksi vuotta sitten elämys oli sama. Jos joku olut maistuu hanasta erilaiselta kuin pullosta, niin se on Kolli. Malty-Jari kertoikin, että tämä kyseinen erä oli valmistunut kegitettäväksi aivan viime tingassa, jotta ehti vielä mukaan festivaaleille. Hyvä näin! Todellinen tuoretuote!

Vientiassistentti Islay Sahti

Next stop: Pori

Ruosniemi näytteli SOPPin ehdottomasti mielenkiintoisimman actin. Näytös alkoi Sori Brewingin kanssa yhteistyössä tehdyllä sahdilla. Komeasti katajainen ja barokkisesti banaaninen perinnejuoma sai jänniä/savuisia vibraatioita viskistä. Eikä mistä tahansa viskistä, vaan kypsytys oli tapahtunut Laphroaig Quarter Cask - tammitynnyreissä. Sahti on aina tervetullut tulokas kotimaiseen olutkenttään ja tämä kyseinen tapaus oli kieltämättä erilaisesti erikoinen. Vapaaherra Keskimäen Maalaispassio oli söörmarkkulaisesta raparperista ja satakuntalaisesta punajuuresta rakennettu navettaolut. Navetta ei maistunut, raparperi kyllä ja punajuurta en muista. Maalaispassio jäi kuitenkin lähes kirjaimellisesti moukarin alle, kun samaan aikaan maistelimme Sourniemen Stoutia.
Siemaus ja kiljuin kuin pikkutyttö (kirjaimellisesti).

Uskomattoman pahaa, pakko maistaa uudestaan!
Uskomattoman mielenkiintoista, pakko siemaista vielä!
Uskomattoman hyvää, pakko saada lisää!
Maista ite.

Plevnan tiskiltä maistelin oivallisen kaunista ja pehmeästi hyökkäävää Petolintu-pilssiä sekä raikasta Weizen Bockia. Jaskakin pörräsi siinä samaisella kanavalla. Loput illan oluista meni hartaasti nautiskellen, eikä niistä liiemmin sanottavaa jäänyt harddrivelle. Vesipullojen hintojen lisäksi keskustelua riitti myös Suomen hintatasosta yleensä. Turkkilainen reppumatkailija ei arvostanut muikkuja sen enempää kuin tuopin hintaa. Sveitsiläiset sohvasurffaajaladyt olivat ehkä väärillä festivaaleilla, koska heidän mielestään kotimaansa paras olut oli tyyppiä Pale Lager. Kiitos ja ensi vuoteen.

Saimaan IPAt Spelt ja Les Ardennes

Suokki Emanon APA

Laitilan höyry

"Kakkosoluen" vahvuinen Lammin Fillari kevensi ja raikasti