Keikysivut

20.3.2014

Olutta ilman alkoholia?

Facebookissa ja Twitterissä saatiin vuoden vaihteen jälkeen taas seurata tipattomia tovereita, jotka kamppailivat päiviä ja tunteja vastaan loputtomalta tuntuvan kuukauden kanssa. Osa Tipatonta Tammikuuta viettävistä yritti hakea lohtua esimerkiksi alkoholittomista oluista. Muutamia korulauseitakin kirjoitettiin tuplanollien puolesta. Lähdin selvittämään onko tipattomuus pehmentänyt kehujien päät, vai mistä on kyse?

Varsinkin nyt, kun seuraavaan tipattomaan on aikaa runsaasti, on hyvä miettiä omia ratkaisuja. Onhan heitelty ilmaan myös mahdollista "Extreme Tipatonta Heinäkuuta". Lisäksi hallitus pohtii ankarasti alkoholilakiin tulevia muutoksia, joten saattaa olla, että tulevaisuudessa ei olutta enää Maailmassa myydä. Pitää alkoholitonta kaljaa terästellä viinalla.

No, tästä itse tekolietteiden maailmaan. Seuraavat alkoholittomat oluet on maisteltu yhden vuorokauden sisässä, joten viimeisten kohdalla alkoi mitta olemaan aika lailla täysi, vaikka juuri niihin oli myös asetettu kovimmat ennakko-odotukset. Listasta puuttuu mm. BrewDogin Nanny State (0,5%), jota ei tähän hätään löytynyt ja joka ehdottomasti nousisi kärkipäähän. Tavoitteena oli maistella pelkästään täysin alkoholittomia oluita, mutta mukaan eksyi vahingossa myös muutama näitä puolen prosentin litkuja. Lisäksi Hartwallilta on juuri julkistettu uusi Lapin Kulta Arctic Malt 0,0%, jota pitää ehdottomasti myös kokeilla heti, kun kaupan hyllyille ilmestyy.

Rainbown Alkoholiton Lager lupaa hyvää valmistusmaansa puolesta. Voisiko olla, että belgialaiset, jotka ovat tunnettuja varsinkin vahvoista oluista, niittaisivat desibelit kaakkoon myös 0,0%:n linjauksella?
Olut maistuu kuitenkin trooppisen pistävältä pisuaarilta, metalliselta ja kuivalta.
Tuomio: JUOMAKELVOTON
Nikolain Vaalea Lager tulee Sveitsistä. Sävy saattaa olla hieman edellistä tummempi, mutta maku on kuin Talvivaaran kipsisakka-altaalla. Hirven virtsainen ja alumiininen. Potkii ylöspäin.
Tuomio: JUOMAKELVOTON
Bucklerissä onkin voltteja kaikkiaan 0,5%. Nyt haetaan tuntumaa Hollannista. Ei sekään huono olutmaa. Vaahtoa ja pitsiä on jo nimeksi. Kastemainen tuoksu ei paljon anna ja maku hakee itseään. Sitä ei ole. Toisaalta hyvä asia. Vähän kuin saisi lotossa kolme oikein.
Tuomio: LÄHES JUOMAKELVOTON







Jever Fun Saksasta.
Fun viittaa ilmeisesti teemaan "hauskaa ilman alkoholia". Kumimainen habatus. Plussaa nestemäisyydestä.
Tuomio: LÄHES JUOMAKELVOTON




OeTTINGER Alkoholfrei
Saksalaisen juureksinen ja metallisen melankolinen. Tuomio: LÄHES JUOMAKELVOTON













Bavaria 0,0%
Hollantilaista tiskiainetta, jossa emäksisyys hallitsee ja salpaannuttaa hengityksen.                    
Tuomio: JUOMAKELVOTON


Rainbow Tumma
Vaalean lagerin tavoin Rainbown ruskettuneempi edustaja on valmistettu Belgiassa. Jos tykkäät mämmistä, et tykkää tästä. Jos et tykkää mämmistä, et tykkää tästä.
Tuomio: JUOMAKELVOTON


Ukko-Pekka Pöytäolut
Nimi viittaa Varsinais-Suomeen, mutta muutoin tölkistä ei löydy minkäänlaista vinkkiä valmistuspaikkakunnasta, saati maasta. Pienen googlauksen avulla paljastuu, että olut tulee Finn Springin tehtaalta Sykäräisiltä. Sykäräisen minä mainitsisin, jollei sitten hävetä.
Päällimmäisenä maussa tuntuu pitkä jälkimaku, joka ei todellakaan ole hyvä asia.
Tuomio: JUOMAKELVOTON


Beck´s Blue
Alkoholia kokonaiset 0,3%. Nimestään huolimatta ei ole sinistä. Pettymys.                                     
Tuomio: LÄHES JUOMAKELVOTON


Nikolain Tumma Lager 0,0%
Taattua sveitsiläistä laatua kellon tai suklaan lailla.
Ei edes näytä oluelta.
Tuomio: JUOMAKELVOTTOMAN JA LÄHES JUOMAKELVOTTOMAN VÄLIMAASTOSSA







Krombacher Weizen Alkoholfrei
No nyt saksalainen on sentään yrittänyt. Ulkoisesti neste näyttää oikealta hefeltä.                        Tuoksussa ja maussakin on jotain banaaniin viittaavia aromeita.
Sameaa kamaa.
Tuomio: ÄÄRIMMÄISESSÄ HÄDÄSSÄ JUOMAKELPOINEN



Weihenstephaner hefeweissbier Alkoholfrei
Outlook toimii, mutta tuoksu paljastaa vajakin. Sierainpuolikin on vielä jotenkin kunnossa jos vertaa makuun, joka pahvisella sitruksisuudellaan jollain tasolla virkistää, mutta jättää silti kylmäksi.
Tuomio: ÄÄRIMMÄISESSÄ HÄDÄSSÄ JUOMAKELPOINEN
Warsteiner Alkoholfrei
Näyttää, haisee ja maistuu saksalaiselta. Ainakin jos ei puhuta oluesta.  Tuomio: JUOMAKELVOTON





Paulaner Hefeweissbier Alkoholfrei

Ulkoisesti pihkaisen banaaninen olut näyttää hyvältä, mutta odotuksille käy kuin Kelju K. Kojootille katujyrän kanssa. Lopputulos on pannukakku. Tätä pystyi kuitenkin juomaan paljon enemmän kuin montaa muuta kanssakilpailijaa, lähes kaksi desiä.

Tuomio: LÄHES JUOMAKELPOINEN

Bavaria Wit 0,0% Tähän nollawittiin tutustuin ensimmäisen kerran viime kesänä Paavo Nurmen puoli maratonin jälkeen, kun juoksijaystäväni kiskaisi takakontista ko. pullon palautumisjuomaksi (ennen palautumiskebabia). Näitä on tullut ostettua jopa muutamia kertoja tämän jälkeenkin ja edelleen tämän maistelusession jälkeen alkoholittoman oluen ostos tulee ehdottomasti kohdistumaan Bavariaan. Hiivaisen sitruunainen ja banaanisen Hubba Bubbainen olemus muistuttaa jo hitusen oikeaa olutta. Raikas ja rikas. Tämän testin ainut olut, jota ei kaadettu osittain viemäriin. Tuomio: JUOMAKELPOINEN
























Voiko näitä alkoholittomia juomia sitten kutsua oluiksi? Testin perusteella ei. Jos haluan pysytellä alkoholittomien parissa valitsen mieluummin maidon, Coca-Colan tai veden.

2 kommenttia:

  1. Tucher on korissa, mutta ei havaintoa sen juomisesta?

    VastaaPoista
  2. Hollannissa kerran oli kadulla joku Bavarian tempaus, jossa löivät ohikulkijoille kouraan nollan prosentin wit-tölkkejä. En sisältöä joutunut sentään maahan kaatamaan, mutta senttiäkään (enempää) en olisi siitä kyllä suostunut maksamaankaan.

    VastaaPoista