Keikysivut

27.5.2014

BrewDog Jack Hammer 7,4% SKOTLANTI

"For freaks, craft beer junkies and stamp collectors only."
Aikaisemmin kyseinen humalahallusinaatio kävi maistissani Helsinkikierroksella Angleterressä, jolloin tykästyin tuotteeseen etiketin varoituksista huolimatta tai niistä johtuen. EOS, pohjalla oli poikkeuksellisen aurinkoinen ja nestepainoitteinen päivä. Tällä kertaa, kuten yleensä, aloitetaan puhtaalta pöydältä. Baaritiskillä havaitsemiani humalahöttösiä ei lasissa esiinny. Olut on oljenkeltainen ja samean orankinen. Vaahto on silkkii ja samettii samaan aikaan ja pitsi piirtää geometrisia kuvioita ilmaan kuin pallonivel tanssilattialla. Trooppisen hedelmäinen tuoksu on samaan aikaan mäntymetsäisen havuinen ja voikukkaisen ruohoinen. Tuoksu ei vielä iske humalaporaan, mutta asia korjaantuu maussa. Katkerot ovat tosiaan sitä luokkaa, että asfalttiin saattaisi saada hiushalkeaman pelkästään kaatamaalla nestettä pintaan, mutta siihen ei sentään lähdetä. Liian arvokasta lientä ja hyvääkin vielä. Jälkimaku on humaloinnista humaltuneen tunkkainen ja raikkaus huutaa hotellin ikkunoista ulospääsyä. Ei aivan edellisen maistin legendaarisuuden arvoinen, mutta selkeästi erinomainen.
90

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti