Keikysivut

21.9.2015

Pullonsuukyselyssä maitokaupan Brooklynit

Sinebrychoff toi aimo annoksen Amerikkaa Suomeen, kun maitokauppojen hyllyihin ilmestyi kaksi uutta olutta ja yksi vanha tuttu uudella etiketillä. Samalla Alkoon rysäytti sisään odotettu Sorache Ace ja vanha kettu East IPA.
Ajattelin napsaista matkaan kerralla kaikki kolme mietoa. Laitilan S-marketissa American Alea ei kuitenkaan vielä ollut kuin vanhalla värityksellä, joten kyseinen pullo tällä kertaa aavistuksen muita vanhempi. Henkilökohtaisesti pidän vanhasta labelista enemmän, joten menköön samalla mielenilmaisuna asiaa kohtaan. Uusi etiketti tunnustaa kuitenkin selkeämmin kotimaataan ja samalla oluttyyliä patrioottisella tähtilippuvärityksellään. 

Brooklyn 1/2 Ale, 3,4%
Tuoksussa on selkeästi Sorachen kaltaisia viboja ja Soracheahan sieltä löytyy mukana olevista humaloista. Aavistuksen hikisesti hiivainen, jonka hullaannuttava vaikutus seuraa perässä. Suutuntuma on happaman eucalyptyksinen. Farmhouse tyyppinen maku sitoo syleilyynsä sitruunaa ja saippuaa. Erittäin myönteisesti maanläheinen. Ehdottomasti tämän alkoholilevelin parhaimmistoa.
86

Brooklyn American Ale, 4,5% 
Tuoksussa tunkkaista toffeisuutta. Maun maltaisuus maistuu menninkäiselle. Aikaisemmin olen kyllä tästä pitänyt, mutta tuon puolikkaan alen jälkeen kokonaisuus heittäytyy harmaalle puolelle. Joka tapauksessa kauppavalikoimassa toimiva hedelmäisen havuinen ale.
79

Brooklyn Scorcher Session IPA, 4,5%
Tuoksussa sitrushedelmäisen humalan hekumaa. Maussa päällimmäisenä greippistä katkeruutta. Kokonaisuutena ihan kelpo maitok-IPA.
80

Taisi olla myös historiansa ensimmäinen keikyarviointi, jonka suoritin pullonsuusta siemaillen, ihan vaan tiskiä säästäen, nopeasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti