Keikysivut

27.3.2017

Pieni kuutio, iso Maku


Maku Brewing ja Pyynikin Käsityöläispanimo löivät samaan aikaan tiskiin jotain innovatiivista suomalaisella olutrintamalla mitattuna. Vaikka manselaiset ottivatkin ensimmäisen askeleen erilaisia oluita sisältävien monipakkausten kanssa, niin tuusulalaiset ilmeisesti ehtivät tölkkirintamalla Thomas Wassbergin verran edelle. Idean pioneerityöstä kuitenkin joka tapauksessa kaikki kunnia ja glooria Tampereelle. Makun lisäksi myös Pyynikki lähetti jälleen bloggareille näytteitä ja tällä kertaa siis omaa nelipackiään eli Big4Sun:ia. Valittetavasti kyseinen allekirjoittaneelle osoitettu paketti on edelleen teillä tuntemattomilla, eikä kukaan tunnu tietävän missä, joten keskitytään (force majeure) nyt Tuusulan tuuliin.


Makustelusetin sisältämät neljä tölkkiä tulivat markkinoille aika tarkkaan vuosi taaksepäin ja tästä linkistä pääset katsastamaan silloiset mietteet uutukaisista. Kuutiopakkauksen ykkösidea on ehdottomasti sen kätevyys lähestyä erilaisia oluita yhdellä käden ojennuksella. Pakkauksen pahveihin on lisäksi painettu monenlaista informaatiota. Ruokasuositusten ja oluiden lyhyiden luonnehdintojen lisäksi laatikosta löytyy jopa maisteluohjeita ja musiikkiparituksia. Ehdottomasti siis pieteetillä rakennettu paketti.

Boksin hinta pyörii jossain reilun kymmenen euron paikkeilla ja on saatavilla maanlaajuisesti useammasta sadasta ruokakaupasta, joten ei muuta kuin kuutiota kainaloon!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti