Keikysivut

9.1.2018

Voittajan keitto


KimitoKeiky- kotiolutkilpailun voittajat Sami Huuskonen ja Jani Flinkman pääsivät loppiaisen mittaiselle elämysmatkalle Kemiöön. Lusin Savuinen Ale pistettiin pöhisemään puolenpäivän pintaan ja viimeiset lattian vahaukset suoritettiin ilta kahdeksan maissa. Kellon lyömien välissä ehdittiin käymään panimon Jonaksen johdolla ammattimaisen oluen panemisen pitkä oppimäärä tammikuisen päivän mittaan tiivistettynä. Iltaa jatkettiin tuttuun kaavaan Storfinnhovan tunnelmallisessa miljöössä saunoen, peuraburgereita nauttien ja hieman harvinaisempiin pohjoismaalaisiin panimoihin ja oluisiin tutustuen. Kokoonpanolle kiitokset, ilo olla mukana!


Täysin ongelmitta panopäivä ei suinkaan edennyt, mutta mitä muutakaan voi odottaa, kun neljä miestä yhdessä hikoilevat höyryävän kattilan äärellä. Sähkömiestäkin ehdittiin tarvitsemaan jo ennen kuin sulakkeet alkoivat paukkua ja valotaulut välkkyä. Elämää ja eksotiikkaa panimolla. Ilman olutta ei olisi selvitty, mutta onneksi tästä asiasta ei breweryllä tarvitse liiemmin murehtia. Kestosuosikkini Mandarina Vehnä sai kovan vastuksen rukiista, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.


Olimme todenneet voittajaoluen reseptiikan erinomaiseksi jo ensimmäisten maistien aikaan, joten päätimme lisätä palkintomatkaan kilometrejä. Kimito Brewing kasvatti siipiään vuoden vaihteessa kahdella suuremmalla tankilla. Alkuperäisen viidensadan litran sijasta LSA:ta on nyt Kemiössä käymässä kokonainen tonni. Olut on ennakkotilattavissa ja toimitukset lähtevät saarelta helmikuun alussa. LSA pakataan 30 litran G-liittimellä varustettuihin Dolium kegeihin. Lisätiedustelut Jonakselta tai allekirjoittaneelta. Saatavuustietoja päivitetään välittömästi, kun hanat alkavat aueta. Innolla odotamme myös Teidän kommentteja Lusin Savuisesta Alesta! Somessa virallinen hästäg #KimitoKeiky.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti