Keikysivut

27.5.2018

PKP Nordic Lager & Pacific Pale Ale


Tampereen tummimpien likvidien heimopäällikön Pyynikin Käsityöläispanimon vaaleat oluet ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta menneet enemmän tai vähemmän maalista ohi mitä ohuimmilta ovat ulkoisesti näyttäneet. Kyseisen panimon oluita voisi siis suoraan lainatakseni kuvailla kännissä keksityn suomennoksen sanoin, Mustat donkkaa tykimmin. Seuraavaksi lasissa kuitenkin nimenomaan näitä vaaleampia Tesomalaisia.


Nordic Lager (batch 2062) muistuttaa kaikin puolin itsenäisyyspäivän paikkeilla myynnissä olleen Pyynikin nelosboksin epäonnistuneen tuntuista Vaaleaa Juhlaolutta. Nordicissa on samankaltainen viljaisen hiivainen maltaisuus pinnassa ja simainen kokonaisuus maistuu makeasti liimaisen laimealta. Tölkin kylkeen on painettu perusallergeenitiedot kaiken maailman hieroglyfeillä, mutta viestituotteenakaan tölkin sisältö ei vakuuta. Pohjoismaalaisuus jättää suutuntuman kylmäksi, jollei kotikaljaisen orastavaa sahtimaisuutta oteta lukuun.


Pacific Pale Ale (batch 2074) tuoksuu ainakin Nordicin jälkeen mukavasti hedelmäisiltä humalilta. Suutuntumassa on kuitenkin aika paljon samaa kuin edeltävässä ja etenkin liimaisuus nostaa päätään ikävästi rapsakan, mutta tainnutetun humaloinnin helmoista. Tölkin assosioima trooppisuus jää aika lailla kuivaksi ja oasiksesta onanoiva oluthörhön sielu jää ilman kostuketta. Hiivaista hedelmää ilman humalan hekumaa nektariinisella greippimandariinitwistillä. En ole koskaan Fantakiljua maistanut, mutta hyvin onnistuneena se voisi olla jotain tämän kaltaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti