Keikysivut

20.3.2016

Lehe Ogar Polski 3,8% VIRO

Elämäni toinen grodziskie on ennalta arvaten pakko olla parempi kuin se ensimmäinen. Sitä paitsi Lehen O.P. on saanut niin paljon kehuja, ettei sitä voi jättää tilaisuuden sattuessa kokeilematta. Etikettitaide assosioi suoraan Gunnareihin, vaikka todellisuudessa etiketissä onkin Ogar Polski eli puolanajokoira. Kuvassa ruusuinen tausta peilaa vahvasti punaista sävyä nesteeseen. Lasissa olut on kullankeltainen, melko bulkkisen näköinen tuotos. Sameutta saa heittämällä sekaan pohjahiivaa maun mukaan.
Valkoinen vaahto kohoaa keskilähtöisesti juuri niin ylös kuin sen antaa kasvaa.  Tuoksu on vehnäisen savuinen ja saunaisen viileä. Mieleen tulee sellainen vanhemman puoleinen yleinen sauna, eikä missään nimessä yksityisomisteinen löylyhuone. Maku on mäntysuopaisen havuinen ja hedelmäisen hiivainen. Kokonaisuuteen saadaan mukaan myös pientä pippurisuutta ja kiivistä katkeruutta. Huomattavasti parempi kuin Pinta ja ihan mukavakin keitos, mutta ei mikään wow-experience. Tuopillinen suositteli omassa postauksessaan nauttimaan kyseistä jääkaappikylmänä, joten olisikohan kohdallani ollut 11-asteinen Ogari sitten kuitenkin turhan lämmintä?
73

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti