Suomen olutmyynnin pikkujättiläisen Pien´en omistaja Erkki Häme taistelee Daavidin elkein suurta monopoliamme ja oikeastaan koko vallassamme olevaa alkoholipolitiikkaa vastaan keskittämällä myyntinsä etenkin kotimaisiin pienpanimotuotteisiin, joita ei välttämättä kovin monesta paikkaa tavoita. Myymälöitä löytyy tällä haavaa Helsingin Ateneuminkujalta ja Espoon Isosta Omenasta. Jos olet käynyt kyseisistä kohteista edes toisessa, tiedät mistä puhun.
Kivijalkamyynnin lisäksi Pien aloitti vuosi takaperin oluiden maahantuonnin ja diilaa näin ollen laatukamaa myös niistä ymmärtäville ravintoloille. Uusimpana ja todellakin mainitsemisen sekä saamani massiivisen korruptiopaketin arvoisena panimona Pien on ottanut haltuunsa lontoolaisen Brew by Numbersin. Pahaa sanaa ei varmasti pysty kyseisistä lekoista sanomaan, mutta empä myöskään ole ehtinyt niitä sen paremmin reittaamaan kuin kaikkia vielä edes maistelemaan. Toisaalta esim. Metsäjoen Harri summasi omassa blogissaan koko paketin niin hienosti, että pitääkö sitä pyörää jälleen uudestaan keksiä. Repertuaarista löytyy muitakin laadun takana seisovia yrityksiä, kuten Brekeriet ja Brewski sekä useita one-off tyyppisiä tuonteja. Yritys ei kuitenkaan ole jäänyt aakkosten alkupäähän makaamaan, vaan seuraavaksi tulon päällä on jo irlantilainen Whiplash.
Ulos tölkistä. Neste on erittäin sameaa, lähes likaisen keltaista ja nektariinisen notkeaa sekä taianomaisen tahmeaa. Lasten synttäreiden jälkeinen krapula haisee tältä. Tippaakaan alkoholia ei ole nautittu, mutta silti kupoli on sokerista samea ja vaniljasta vetelä. Makeuden mayhem tuoksuu tarkemmin kuvailtuna siis vaahtokarkeilta ja Jacky makupalalta. Veriappelsiini astuu kuvaan, eikä yhtään liian myöhään. Suutuntuma kevenee huomattavasti hajun antamista assosiaatioista ja sitruksisuutta saadaan sopivasti sieluun. Jälkimaussa vaniljakräämi puskee takaisin tatamille, mutta täydessä tasapainossa hedelmäisen hapokkuuden kanssa. Eikä tarvitse olla edes hipsteri tykätäkseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti