Keikysivut

6.7.2014

Motörhead Bastards Lager vs KISS Destroyer 4,7% RUOTSI

Krönleins Bryggeri takoo rahaa bändioluillaan. Otin aikaisemmin arvioinnissa olleen Motörhed Bastards Lagerin rinnalle saman panimon Kiss Destroyerin. Etikettejä tutkiessa ei eroja löydy. Sama kaava jatkuu laakereiden levätessä tuopin syleilyssä. Olutta ei erota oluesta.
Muistan Lemmyn aloittaneen erään keikkansa kertomalla, että on soittanut ensimmäisen kerran Suomessa joskus 60-luvulla. Seiskytyhdeksän, silloin kun allekirjoittanut syntyi, Motörhead esiintyi Punkaharjulla. Kilmisterin mukaan yleisö oli juroa, soundit pielessä, oma soitto huonoa, tuskallisen kuuma ja hyttysiä h#lvetisti, joten he päättivät tuhota lavan, rikkoa ikkunoita, sytyttää asuntovaunun tuleen ja työntää sen järveen, sotkea bussi ja hotellihuone, jonka tuloksena bändi karkoitettiin maasta. Suurimpana syynä frustraatioon saattoi kuitenkin olla alkoholin puute. Tosin jos tarjolla olisi pelkästään näiden brändibulkkien kaltaisia nesteitä, saattaisin myös itse sortua agression valtaan. Molemmat oluet ovat surkeita tusinalagereita, joiden valmistuksessa on korkeintaan hyvin marginaalisia eroja. Pahvia ja muovia löytyy. Tarkempaa analyysiä löytyy vanhasta arviosta, jonka jokainen olutta kuvaava lause pätee yhtälailla Kissiin. Samaa shittiä eri etiketein.
Bastards 50
Destroyer 50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti