Hapanoluita ja hipstereitä - eiku kombuchaa!

SOUR SPRING BREAK! Kuulostaako jopa liian nuorekkaalta ja trendikkäältä? Pohjoismaiden ensimmäisen hapanoluisiin keskittyvän festivaalin hipsteri-imu oli jo reilusti ennen tapahtumaa käsin kosketeltavissa. Kalliosta pääsee ratikalla melkein suoraan Korjaamon ovelle, mutta minäpä löysin parkkipaikan jopa vielä lähempää. Kyllä, saavuin autolla olutfestareille. 

Alkuillasta tapahtumapaikka vaikutti hyvin tyhjältä ja paikalla olevasta kuluttajasta monet eivät edes edustaneet maksavaa asiakaskuntaa. Hain Korjaamon omalta baaritiskiltä alkoholittoman Heinekenin suuvedeksi ja pyörin hetken aikaa hämmentyneenä ympäri soursalia nollalager kädessä, kunnes siirryin suljettuun tilaan Olutliiton hallituksen kokouksen ajaksi. Täällä Heineken ajoi itse asiassa asiansa erittäin hyvin.

Parin tunnin paikoillaan istumisen jälkeen tunnelma Korjaamolla oli muuttunut. Väkeä oli yhtäkkiä ruuhkaksi asti ja italodiskon humppavolyymi raastoi tärykalvoja. Ei ainuttakaan merinovillapipoa näköpiirissä. Pallomeren läheisyydessä keskusteluun ei enää kyennyt, joten asettauduin eteisaulaan rupattelemaan vastaan tulleiden tuttujen kanssa. Lähietäisyydeltä löytyi festareiden musta lammas, "Haze Corner", jonka valikoimassa oli NEIPA´a sekä yksi pils. Ostin kolmella eurolla viisitoista senttilitraa kirkasta olutta. Sour Spring Breakin halvimmassa hintakategoriassa oluet ovat tämän hintaisia. Kalleimmillaan tanskalaisista hapanoluista saa pulittaa kuusikymmentä euroa litra, mutta kuulemma tämä on rahan arvoista.

Nojailin tyhjään pöytää, joka osoittautuikin niin ikään myyntikojuksi. Kombucha! Alkoholitonta juomaa! Ennakkoluuloillen lähdin maistelemaan Citralla, Nelson Sauvinilla ja Simcoella kuivahumaloitua kombuchaa. Aivan käsittämättömän hyvää ja raikasta janojuomaa sekä hyvin paljon oluen kaltaista. Äkkiä ajauduinkin maistelemaan koko The Good Guysin polkupyöräkärrystä löytyneen repertuaarin läpi.  Mansikalla ja basilikalla sekä pelkällä inkiväärillä maustettujen "teejuomien" makumaisema oli kuitenkin enemmän siiderinen/mehumainen. Hyviä toki nämäkin.

Humaloidun kombuchan pauloissa jäin haastattelemaan miestä polkupyörän takana hieman lisää. Aasiasta lähtöisin olevalla juomalla on pari tuhatta vuotta vanhat juuret, joten ihan uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Kombuchan alkoholiprosentti on yhden prosentin paikkeilla, eli tuote jää sopivasti alkoholilainsäädännön ulkopuolelle. Suomessa kyseinen raja on 1,2%, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa kombuchan kaupallistaminen on aavistuksen haastavempaa, koska täkäläinen raja on asetettu puoleen prosenttiin.

The Good Guys on nyt valmistanut tätä villihiivoilla ja elävillä bakteereilla synnytettyä pästoroimatonta terveysjuomaa helmikuusta 2018 lähtien. Markkinoilla saatavaa neljää eri makua pullotetaan kuukausittain 2000-3000 litraa, mutta kysyntä olisi vieläkin kovempaa. Kukapa ei olisi kiinnostunut jostain terveellisestä, joka vieläpä maistuu hyvälle? Alkoholittoman juoman hintataso kuitenkin aavistuksen hirvittää. Kombuchalitrasta joutuu maksamaan kahdestatoista jopa yli kahteenkymmeneen euroa litra. Toisaalta itse maksoin juuri kolme euroa viidestätoista senttilitrasta, joten kaikki on suhteellista. 

Sour Spring Break siis vielä tänään Korjaamolla, joten menkäähän maistelemaan. Tapahtumaan voi osallistua, vaikka happamat maut eivät hivelisikään makuhermoja. Eihän sitä tiedä, vaikka paikan päältä löytyisikin sellainen souri, joka muuttaisi jonkin käsityksesi tai kenties tyydyttäisi suolanhimosi. Ja autoilijallekin maisteltavaa löytyy, mutta vaikket ajokuntoasi ylläpitäisikään, niin menkää Kombocha-kioskille ja lausukaa:

- Heavenly hops. 

Helsinki Beer Festival 2019

Ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa Helsinki Beer Festival historiassani ennätin Kaapelitehtaalle jo lehdistötilaisuuden alkuun. Näin ainakin siis oli tarkoitus, mutta pari minuuttia Merikaapelihallin kellariosastolla harhailua ja myöhässä sisään, sori. Festivaalijohtaja Markku Korhonen kertoili omaan boheemiin tapaansa tutut tarinat festivaalien sisällöstä sekä tämän kertaisesta teemamaasta Slovakiasta. Organisaation maakuntakierroksella Korhonen oli päässyt tutustumaan kattavaan otantaan Slovakian 67 pienpanimosta, joista HBF tarjosi jälleen asiakkailleen erinomaisen valikoiman tuotteita, joita ei liiemmin Suomessa ole nähty. 

Korhonen tarjoili perjantain ensimmäisen oluen itse. Slovakialainen tumma lager hämmästytti humaloinnillaan ja osoittauituikin sitten lopulta DIPAksi. Tummaa lageria olisi ollut siinä viereisessä hanassa. Ensi puraisun jälkimainingeissa ammattilaistunnit alkoivat vetää ensimmäisiä maistelijoita sisään. Tila tuntui aika täydeltä jo kello kolmen pintaan, vaikka ovet avautuivat suurelle yleisölle vasta viideltä. Jotenkin sellainen tuntu, että näitä "ammattilaisia" on joka vuosi enemmän ja enemmän. Toisaalta monet näistä tekevät tilaa maksaville asiakkaille lähtiessään pois alueelta jo pian varsinaisen aukioloajan alettua. Itse henkilökohtaisesti olen monena vuonna lukeutunut näihin "seiskan bussiin"-porukoihin, kuin myös tänäkin viikonloppuna.

Ruokapuolella Alexanders tarjoili härkänsä optimaalisesti nestettä tihkuvan märkänä ja Kuivalihakundi luonnollisesti kuivana. Lisäksi tarjolla oli perinteiset saksalaiset makkara-annokset sekä Johann Schlagin osterit. Lauantainakin pyörähdin niin ikään vielä paikalla, mutta aikani kului Olutliiton liittokokouksen merkeissä, enkä ehtinyt edes oluelle. Oliko siellä muuten tänä vuonna sika?

Wrede Brown Ale

Postilaatikossa uusin Olutposti, Radio Ramonan nettiradiosta juuri kuunneltu Risto Leinon selostama Lukon peli päättyy voittoisasti ja lasissa Suomenlinnan panimon "moderni tulkinta" brittityylisestä brown alesta. Perjantai-illan ainekset alkavat olla enemmän kuin kasassa. Kyseinen oluttyyli ei tosin ole liiemmin koskaan kuulunut omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Tällä kertaa pullo kuitenkin lähti Alkon käsityöläisoluiden valikoimasta mukaan, koska odotettavissa olisi ainakin mainospuheen mukaisesti jotain uutta. Mallaspohjassa on mukana karamellimallasta. Lisäksi olut on kuivahumaloitu Cascade ja Centennial -humalilla.

Wrede on teoriassa tumman ruskea, mutta taittaa mukavasti valoa myös rubiinpunaisin säikein. Maltaisen myskinen tuoksu johdattelee pähkinäisen paahteiseen suutuntumaan. Kohtalaisen kepeä ja helppo liuku. Maussa esiin pulpahtaa oluen parhaat ominaisuudet, kun maltainen makeus pysyttelee siedettävissä mitoissa jenkkihumalien lakaistessa siirappisuutta maton alle. Jälkimaun etuosassa pilkistää muutama pala tummaa Tobleronea ja kupillinen kenialaista kahvia.

Ensimmäisenä brown alesta tulee mieleen Newcastle. Hänestä en ole koskaan tykännyt, mutta tämä lasissa lepäävä browni menee aivan eri leveleille. Se, onko kyseessä sitten enää brown ale, on jonkun muun päätettävissä. Tosiasia kuitenkin on, että burgundinpadan kylkeen Suomenlinnan Wrede sopii varmasti paremmin kuin maito.

Afternoon with Garrett Oliver

Sinebrychoff järjesti ravintola Holidayssa OlutExpo-pregamet aavistuksen tyylikkäämpään tapaan. En sano, että olutfestivaaleille siirtymisilläni olisi koskaan huonoja etkoja ollut, mutta toki kevyt päivällinen Brooklyn Breweryn pääpanimomestarin seurassa eittämättä siirtyy ohituskaistalle jos oikealla ollaan ottamassa yhdet Bruuverissa ennen mertoa. 

Finnairin palveluihin hitusen matkallaan tympääntyneenä, Garrett Oliver saapui kaikesta huolimatta Kanavarantaan amerikkalaisittain leveästi hymyillen. Maittavien ruokien ja harvinaislaatuisten Ghost Bottles-erikoiseräoluiden lomassa illan pääpaino keskittyi kiistatta Oliverin mukaansa tempaavaan tarinankerrontaan. Pitkän linjan panimotaustan omaavana olutjutut lensivät aina 50-luvusta nykypäivään, Brooklyn Lagerista Bel Air Souriin sekä maanosasta maanosaan. 

Oliver painotti oluen tärkeimpänä asiana sitä, että se maistuu hyvälle.

- Toivon, että te pidätte suurimmasta osasta tuotteistamme. Minä olen ainoa, joka pitää niistä kaikista. Vain minä. Panimomme muu henkilökuntakaan ei pidä kaikista tuotteistamme. Sitä kutsutaan makuasiaksi. Jos pidät kaikesta mitä juot, sinulla ei ole makuaistia.

- Odotan, että viiden vuoden päästä teemme asioita, joita en tällä hetkellä osaisi toteuttaa, saati edes haaveilla. Kymmenen vuotta aiemmin en olisi voinut kuvitella esimerkiksi sitä, että istumme täällä juomassa Bel Airia.

Garret Oliver houstasi myös OlutExpossa loppuunmyytyä tastingia, mutta omalta osaltani nämä Holidayn pregamet päättyivät lopulta autokyytiin kohti länsirannikkomme Brooklynia, eli Raumaa. Varsinaiset olutfestivaalit jäivät siis tällä kertaa näkemättä, mutta paras osa koettuna.

^Allekirjoittaneen selfien mestarin kanssa otti Helppoa juotavaa.

Belgian-Finnish Beer & Cheese Evening @ Embassy of Belgium

Edellisten ambassador Peetersin suklaa-kutsujen jälkeen päätin raporttini juustoteemaa toivoen... Juustoja toki Belgian residenssissä on aina pöydästä löytynyt, mutta tällä kertaa repertuaari esitettiin aavistuksen laajemmassa mittakaavassa. Etenkin skandinaavisesti hieman harvinaisemmat Chimay-juustot kiinnostivat ja maistuivat allekirjoittaneelle. Tummempien trappistien kanssa toki suklaakin uppoaa, mutta oluen muuttuessa mitä vaaleammaksi, belgivahvuuksilla boostatut maut täydentävät toisiaan parhaiten juustojen ja maltaiden muodostamassa symbioosissa.

Näiden pehmeiden juustojen historia ulottuu aina 1800-luvun puoleen väliin saakka, jolloin tarinan mukaan joukko Westvleterenin munkkeja päätti perustaa oman luostarinsa syvemmälle sisämaahan Chimayhin. Munkit aloittivat karjaa kasvattamalla, joka johti voin tuotantoon ja sitä kautta lopulta vuonna 1876 Veli Benoitin Ranskan opintomatkan johdosta juustojen maailmaan. Nykyään kyseinen juustola työllistää kolmisenkymmentä ihmistä ja tuottaa vuosittain miljoona kiloa aitoa Trappist-juustoa, josta suurimman osan syövät belgialaiset itse. Postimyynnillä toki näitäkin on mahdollista tilata suoraan kotiovelle.

Suurlähetystössä tarjolla olevista oluista päällimmäisenä mieleeni jäi Brasserie Cantillonin Tyrnilambic Baie d'Argousier. Tätä kävin innokkaana testaamassa heti ensimmäisenä ja tähän olueen myös päätin illan. Taisin siinä välissäkin ottaa yhden välityrnin. Kyseisestä oluesta useamman kanssa keskustellessa huomasin tuotteen myös jakavan mielipiteitä. Tyrni on Baie d'Argousierissa vahvasti läsnä alusta loppuun. Jos ei ole tyrnin ystävä, niin ymmärrän, että tätäkin on hankala lähestyä. 

Perus Rodenbachien etc. lisäksi yhtenä illan aikana takaraivoon taottuna oluena tai ainakin maininnan arvoisena koin Red Bevin maahantuoman gluteenittoman luomuoluen Brunehaut Ambréen. Gluteenittomaksi siis ihan maistuva maltaisen tikkunekkuinen toffeetujaus. Belgialaisten ohella tarjolla oli myös maistuvia kotimaisia, kuten Makun raikas uutuus Lemon pale ale. Makun gluteenittomatkin (American red ale, IPA ja New Zealand lager) ovat muuten toimivia!

Suurlähettiläs Carl Peeters veti isännän elkein perinteisen tervetuliaispuheen, jonka lisäksi mikrofonin varteen tarttui tuoreimman olutkirjansa isänpäiväksi tai ainakin viimeistään joulumarkkinoille tuova Mikko Salmi. Keikkakeittäjän omakohtaiset tarinat Belgiasta saivat jopa ambassadorinkin pyörittelemään silmiään silmittömästi, ja vieläpä useaan kertaan. Itselleni Belgian suurlähetystö on lähin kosketus Belgiaa minkä olen tähän mennessä saavuttanut, mutta kenties sitä joskus pitäisi raitiovaunun sijasta ihan lentää.

Maidenista Burberryyn @ CBGarden Festival

Cool Headin masinoima Craft Beer Garden Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Helsingin Korjaamolla. Paikkahan on kuin suoraan Iron Butterflyn kipaleesta ja loppuillasta ääntämyskin on jollain saattanut vääntyä Doug Inglen luokkaan. Puitteet olivat siis ainakin hipsteri-asteikolla aika lailla tapissa ja levelit kaakossa. NEIPA-helteiden hellittämistä edelleen perjantaina odotellen punaiset villapipot puuttuivat puutarhakuvasta ja kevyissä kesähepenissä nähtiin merkkejä Fruit of the Loomin bändipaidoista aina englantilaisen muotitalon ruutukuoseihin.

Itse Vallilasta Töölöön kävelleenä muistutin lähinnä märkää koiraa ja ensimmäisenä pitikin käydä niin sanotusti pikasuihkussa. Onneksi Korjaamon sisätilat olivat niin ikään festivaaliyleisön käytössä, joten aurinkoa pääsi pakoon myös rakennuksen suojaan. Sisällä olikin mielenkiintoista ohjelmaa. Aniko Lehtisen luotsaamissa paneelikeskusteluissa perehdyttiin ensin Topi Kaireniuksen, Oskari Sarkiman ja Aleksi Saikkosen kanssa pienpanimoiden brändäykseen ja markkinointiin sekä lopuksi Erkki Hämeen, Tatu Hiitolan ja Alexander Korobkovin kera siihen mitä ihmettä se hazy ja juicy IPA oikein on? "NEIPA-poika" Erkki sen lopulta taisi jonkin sortin porttihuumeeksi kiteyttää vai miten se oli?

CoolHeadin lisäksi paikalla oli tiukka kaarti kotimaisia panimoita: Hiisi, Donut Island, Fat Lizard, Maistila ja Olarin Panimo. Kansainvälistä mallasta mukaan toi virolainen Pühaste, ruotsalainen Spike, venäläinen Zagovor ja Brew By Numbers Briteistä. Sekä perjantaina että lauantaina panimoilla oli hanoissaan päivää kohden neljää olutta. Trendikkäästi happamat ja hazyt maut olivat tiskeillä selkeästi etulinjassa, mutta muutama synkempikin tyylilaji sekä pari pohjahiivaista löytyi joukosta. Ei yhtään huonoa olutta, ehdin no muutamaan otteeseen lausumaan, kunnes maistoin Cool Headin Maple Bourbon Barley Wineä. No, sillä syötin soraa, mutta muuten järjettömän vahva kattaus.

Upean atmosfäärin ainut miinus oli selkeästi puutarhan pienuus. Jo perjantaina kuuden jälkeen lippuluukulla jouduttiin turvautumaan yksi ulos - yksi sisään käytäntöön ja lauantaina seitsemän maissa 2200 tapahtuman virallista lasia oli jo kaikki myyty ja tarjolla enää muovituopposia. Mahtava ympäristö, mutta jo heti kättelyssä liian ahdas. Olut kiinnostaa, minkäs teet? Kiinnostavimpien panimoiden teltoille alkoivat niin ikään jonot eskaloitumaan ja tämän vuoksi venäläisen Zagovorin imperial stoutti jäi minultakin lopulta maistamatta.

Ruokapolitiikkaa puutarhassa hallinnoi Korjaamon oman hiiligrillin antimet. Tarjolla oli kuuden euron ruokakuponkeja vastaan joko hodaria, halloumia tai makkaraa. Hintalaatusuhde oli aivan niillä rajoilla, mutta kyllä itse henkilökohtaisesti olin hot dogiini ihan tyytyväinen. Vaihtoehtoja olisi voinut toki olla laajemmilti, mutta meni se näilläkin. Kokonaisuudessaan mukavan intiimi, värikäs, kotoisa ja erilainen oluttapahtuman, jonka jatkoa jään mielenkiinnolla odottamaan.

Edestä ja takaa - Sopp Helsinki 2018

Helsingin SOPP on yleisesti ottaen lähes aina ollut se kesän kuumin olutfestivaali, mutta tämän vuoden NEIPA-helteet heittivät heinäkuun loppuun sellaiset ennen kokemattomat lukemat, että niin tiskin edessä sekä takana hiki virtasi kuin Kailon saaressa Muumilla. Festivaalit olivat tällä kertaa jopa viisi päiväiset. Itse tulin paikalle keskiviikkona Suomen Paras Olut -kilpailun tuomarointien merkeissä ja täytyy myöntää, että kuumuus teltan sisällä saattoi vaikuttaa arviointikykyyni alentaen arvosanoja, mutta näin toki kaikkien maistissa olleiden oluiden kohdalla tasapuolisesti. Helle kiihdyttänee olut myyntiäkin tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jossain vaiheessa saavutetaan raja, jolloin edes raikkainkaan lager ei kertakaikkiaan houkuttele. Rautatientorin halutuimmaksi hanaksi osoittautuikin se yksi ja ainoa vesipiste, johon jono äityi monasti niin sanotusti jopa Omnipolloisen pitkäksi. Itse henkilökohtaisesti huomasin juovani tuomarointien tauoilla keskimäärin litran vettä per laaki. Aqua-hanan ylle tekstailtu "Bud Light" ilmestyi päivittäin seinälle kuin "Elvis oli kala" -graffiti Saimaan rannalla aaltopeltiin.

Keskiviikkona kuumuus oli tosiaan niin tukalaa, että poistuin ilmastoituun Porvoon Liikenteen transportteriin välittömästi tuomarointien loputtua. Seuraavana päivänä palasin samalle tontille samaiseen hommaan, mutta onneksi arviointiaskareita oli jo vähän vähemmän ja porotuskin helpotti hentoisen tuulen vireen ansiosta knaapullisen armollisemmaksi. Semifinaalit olivat muutamassa tunnissa ohi ja lopuksi lavalla käytiin finaalitaistoa koko kansan edessä kansainvälisten sekä kotimaisten kutsutuomareiden toimesta. Kilpailun tulokset julkistetaan 14. syyskuuta jossain Turun ja Tukholman välivesissä, joten siihen asti pysymme jännityksessä.

Tuomarointien lomassa tuli muuten myös juotua koko festivaalien paras olut. Bönthöö Bönthöö: Paljas Saari Gose sai henkilökohtaisella tasolla tämän tittelin ehkä vain sen vuoksi, että olin tuomaroidessa edellisenä päivänä maistellut alle lagereita, brown aleja sekä vehnäoluita. Aamu alkoi ipoilla ja seuraavana tiskillä odotti stouttien semifinaali. Tässä kohtaa tällä suolaliuoksella oli yksinkertaisesti siis hemmetin hyvä puhdistaa suuta ja mieltä, eikä se ollenkaan hassummalta maistunutkaan.

Perjantaina tarkastelin festivaaleja Suomen Olutseuralaisten kanssa Hailuodon tiskin takaa. Aluksi meinasi pistää aavistuksen kiireeksi saada putiikki toimintavalmiuteen kello kahteentoista mennessä, mutta onneksi naapurin Suur-Uski oli lähellä ja kävi neuvomassa hanat lähtöviivoille. 

- Onko siinä isäntä ite?

- Mitä sä meinaat, että mä tolla vaahdolla teen?!

- Jumalauta sä olet mahtava!

- Ei maistu samalta ku Saksassa.

- Saanks mä sen alvi-kuitin kans?

- Miksi täällä on olut näin saatanan kallista?

- Tää maistuu ihan niinku Saksassa.

- Hei, eiks näiss tuopeis pitäny olla saman verran?!

- Kiitos, tää on ihan paras tiski!

Jep, jep, tiskin taakse saa kohtalaisen rehellistä ja suoraa palautetta :)

Ruokapolitiikka on ollut kautta aikojen SOPP´in heikoimpia lenkkejä. Vetyjen ja atomien sekä Bryggeri Helsingin hampurilaisten tuleminen valikoimaan nosti rimaa huomattavasti, mutta tänä vuonna paikalla oli myös niin sanottua festivaali fine diningia Ravintola Juuren toimesta. Villi Grilli tarjosi erinomaisen ruuan lisäksi istumapaikkoja. Helteisen pystyruokailun sijasta onhan se nyt mukava istahtaa ja syödä rauhassa. Niin sanottu tuomariannos oli tosin jopa näille lämpölukemille itselleni turhan suolainen, mutta hiton hyvää silti.

Kolme päivää soppailua meni loppujen lopuksi siis omalta kohdaltani suurimmalta osalta tuomarointeihin ja hanan varressa hillumiseen, mutta toki sitä muutaman oluen ehti ihan verkalleenkin nauttia. Mainittavan arvoisia maistoja oli esimerkiksi Cool Headin ja Orava Brewingin raikas collaboraatio Raznilla, Lammin Sahdin ohella Bock´s Corner Breweryn tymäkkä Pakkassahti, Pyynikin Käsityöläispanimon ryhdikäs Trump ja raikas Putin, StaPan joku freessi IPA, Ruosniemen Kaiku nro.10 ja tietysti Hailuodon koko rehellinen repertuaari. Mainittakoot myös, että Takatalo & Tompurin puhtaat maut hellesistä tuplahumalapilssiin ovat aina huomion arvoisia. Keväällä maistamaani savubockiakin oli viilattu sen verran, että Helsinki Beer Festivaaleilla väkisin kritisoimani makeus oli laskettu juuri sopiviin mittoihin.

Ja niin, muistakaa, pullokaupan kynnyksen yli ei saa mennä oluen kanssa.

Kyllä soppailu on mukavaa, edestä ja takaa!