Asia herätti suurta nostalgisuutta aikaan, jolloin en ollut vielä paljon bulkkia kummempaa tiedostanut. Istuimme iltaa ystäviemme luona Kotkassa anno domini 2006. Illan isäntä oli käynyt tyhjentämässä paikallisen Lidlin hyllyn ja järjestänyt meille olutmaistajaiset. Muistijälkeen on piirtynyt ainoastaan yksi olut. Spitfire. Kyseinen ale sai meiltä koko maistien huonoimmat pisteet. Ei oltu ilmeisesti bitteriä aikaisemmin siemaistu. Ajat ovat muuttuneet, kuin myös harmaat makunystyrät.
Alkuun palatakseni - esimieheni toimitti minulle kotiin pari pulloa lientä ja otin arvosteluun kaveriksi myös kellarista löytyneen tölkkiversion. Jälleen siis arvio, jota on jo lähes painostamiseen asti huudeltu.
Pullossa ja tölkissä ei 0,3%:in lisäksi muuta eroa huomaa. Pullo on toki luonnollisesti tyylikkäämpi ja korkki yksi olutmaailman hienoimpia. Alunperin olut on kaupattu 4,7% voimakkuudella. Nimensä olut on perinyt legendaariselta brittihävittäjältä, jonka laivueet olivat yksi Royal Air Forcen tärkeimpiä ratkaisijoita Toisessa Maailmansodassa natsien hengittäessä niskaan. Olut ja historia kohtaavat myös maussa. Kyseessä on tyyppinäyte englantilaisesta bitteristä. Spitfire on aboriginaali Trooper Ale.
Väri on pihkaisen kuparinen ja vaahto kermaisen samettinen ja pilvisen kumpumainen. Hyvän tovin jälkeen kumpupilvien takaa nousee esiin myös pitsi (kuin hävittäjä), joka on vaahdon mukaisesti hyvin peittävää ja paksua aallokkoa. Kaunista.
Tuoksu on voimakkaan hedelmäinen, josta voi erotella ainakin papayan ja kiiwin. Pähkinäisyys ja karamellisuus seuraavat perässä vieden maukujen maailmaan. Maussa kuiva ja puinen humala syö hedelmiä puusta ja jättää jälkeensä kasan keksejä SYP:in kulmalla norkoileville sepelkyyhkyille.
82
