Helsinki Beer Festival järjestettiin jo kahdeksattatoista kertaa, mutta itselleni kyseisten festivaalien läpileikkaus oli tähän mennessä käyty vain youtuben välityksellä. Tänä vuonna sain parikin kutsua paikan päälle, joten olihan sitä antauduttava joukkoliikenteen armoille ja kohti Stadia elikkäs Hesalaa. Saavuin Kaapelitehtaalle perjantaina hieman kello neljäntoista jälkeen ja tupa näytti täyttyvän hyvää vauhtia, vaikka ovet aukenivatkin suurelle yleisölle vasta klo 17. Ennen viittä vietettävä hanasukkulointi kulki nimellä nimellä "ammattilaistunnit".
Ammattilaistunnit osoittautuivat hyvinkin antoisiksi. Väkeä ei kuitenkaan ollut ruuhkaksi asti, joten tiskeilläkin oli aikaa rupatella. Annoskoot olivat tässä vaiheessa iltapäivää 0,5-1 desilitran paikkeilla, joten tarjonnan ylipursunnasta häkeltyneenä muutamassa tunnissa ehti maistamaan hyvinkin monta eri olutta. Alun parhaimmistona mieleen jäi mm. ööö melkein kaikki, eli: Panimo Hiiden Pecko Brett IPA, Olarin Panimon Razident Evil ja Not for Jokinen, Humaloven ja Õllenautin humalaton jäkäläolut Poro, Omnipollon Mango Smoothie IPA ja Amagerin No Rice & Curry. Foundersin triokin oli suorastaan pakko vetää läpi; raikas inkivääri-iloittelu Spectra Trifecta sekä legendaariset stoutit KBS ja Imperial. Jossain noiden välissä kävin tsekkaamassa miten tytöt olivat panneet leit kaulassa laakeria, elikkäs kyseessä Brewcatsin Tiki Lager. Enkä voi olla mainitsematta Kyrö Distillery Companyn Long Kyröä. Käsitykseni lonkerosta ei enää koskaan palaa ennalleen?
Viiden aikaan kokoonnuimme olutblogistikollegoiden kesken Kaapelitehtaan kellarikabinetissa itsensä Cyde Hyttisen kutsumana. Keikyblogin lisäksi edustettuina oli
Arde arvioi,
Maltainen,
Kaunis Humala,
Tuopillinen,
Humalablogi ja
Mushimalt. C.H. halusi tavata ja tutustua ihmisiin blogien takana sekä kuulla hieman saittiemme historista ja yhteisestä intohimossamme nestemäistä leipää kohtaan. Maltaisen Mika Laitinen julkisti heti perään Maria Markuksen kanssa kirjoittamansa kotiolutkirjan
Rakkaudella Pantua. Uunituoreen painoksen lisäksi Laitinen toi mukanaan kirjasta löytyvän reseptin mukaan tehtyä rye wineä a.k.a.
Raivainta. Tästä oluesta myöhemmin lisää, kunhan ehdin ottaa maistiin.
Intensiivisen palaverin jälkeen siirryimme vielä yhdessä Fat Lizardin pakulle, josta Arde valikoi yhteiseksi hanatuotteeksi Jesus Lizard IPAn. Samaan sabluunaan mahtui vielä F.L. Blacktop Porter. Erinomaisia tuotteita muuten nämä läskit liskot. Siinä alkoikin ensimmäinen päivä olla omalta osaltani Black Angus briskettiburgeria vaille valmis ja läksin keräämään Kalliosta voimia seuraavaan päivään.
Lauantai alkoi olutblogisterien ja alan ammattilaisten yhteisellä tapaamisella. Miitingin tarkempaan raporttiin pääset tutustumaan
tästä linkistä. Pari tuntia vierähti panimoravintolassa, jonka jälkeen ennätin Kaapelitehtaalle ennen kello yhtä. Aloitin perjantain tapaan päivän Hiidellä.
Donut Island Brewing yhteistyöolut
Ich Bin Ein Berner puski mukavasti virtaa päivään. Jatkoin niin ikään jyväskyläläispanimon ja Donutin kollaboraatiolla, jossa kolmantena pyöränä on cervezamaan
Little Bichos. Kyseessä siis farmhouse tyylinen ale
Bicho in My Beer. Aikamoinen biachespanjooli indeed. Yksi festivaalien lasketuimmista tuotteista oli
Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Pekoni olut. Olihan siitä pakko maistit polkaista ja udella tiskillä mistä oikein on kysymys? Panimon henkilökunta oli tällä kertaa kuitenkin salamyhkäisyysverhon peittelemänä, eikä panosalaisuuksia juurikaan jaettu. HK:n kanssa yhteistyössä tuotettu olut sisältää joka tapauksessa aitoa pekonia. Amerikan mantereellahan vastaavia tuotteita on ollut markkinoilla, mutta Euroopassa en muista törmänneeni vastaavaan. Toisaalta ajatus ei liiemmin houkuttelekaan, mutta mikään mihin työnnetään pekonia ei vain voi olla väärin. Vai voiko? Onhan sitä pekonijäätelöäkin...
Loppujen lopuksi en olisi tarvinnut Diamond Beveragesin tiskin lisäksi juurikaan mitään muuta. Stonen jenkkihumalien tuoreus oli huumaavaa Pataskala Red X IPA tyyppisissä hanatuotteissa ja Omnipollon suklaisen samettiset stoutit kuten Hypnopompa Marshmallow sekä Noa Pecan Mudcake Double Barrel kietoivat nautiskelijan ympärilleen kuin serpentiinin. Buxtonin ja Omnin kollaboraatio Ice Cream Brown Ale tykitti chokolaatia suoraan suoneen.
Real Aleista testasin 02 Croescon, mutta tämä osasto on yhä itselleni jotenkin vieras. En pääse käsiksi juttuun. Kotimaisista panimoista uutena kokemuksena kohtasin myös Keravan Keudan, jonka vanhin tuote Vaalea Sarvi ja hänestä jalostettu Vehnäinen ChiliSarvi vakuuttivat jo pelkällä olemassaolollaan. Saimaan hinnat aiheuttivat ainakin itselläni hämmennystä, enkä usko että olin ainut. Paras kotimainen? Ei se ollut sahtia, vaikka sitäkin siemaisin. Se kunnia menee ehdottomasti Mallaskosken ja Põhjalan koivunlehti-kollaboraatio Black Koivuselle, vaikka se Viron puolella onkin käyty panemassa.
Viime aikaiset oluttapahtumat ovat saaneet kehujen lisäksi luonnollisesti myös kritiikkiä. Ruokapolitiikkaan puuttuakseni olen mielensäpahoittajien kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Erinomaiset oluet olisivat oikeutettuja erinomaiseen ruokaan, mutta sellaisen kohtaaminen on ollut hyvin harvinaislaatuista. Lihapuolen ehdottomana parhaimmistona nostan esille
Texas BBQ:n briskettiburgerin. Ainoa vika tässä oli aavistuksen härski kymmenen euron hinta. Lauantain odotetuin food corner oli kuudelta avattava sikagrilli. Tupakkapaikan kylkeen (?) sijoitettu possu houkutti väkeä jonoksi asti, jonka kärjessä itsekin olin neljä kahden euron korkkia kourassa. Itse purilainen oli valitettavasti erittäin suuri pettymys. Maukas liha koteloitiin semikylmän tusinasämpylän väliin coleslawn päälle ja perään ruiskaistiin barbequesoosia. Homma olisi toiminut paremmin esim. lihalautasena ilman pahville maistuvaa seesamleipää.
Roinisten Currywurst ja Leberkäse setitkään eivät täysin vakuuttaneet. Lopuksi kaikki lihatiskit seinille nosti Johann Schlagin osteripöytä, johon pääsin tutustumaan jo pari kuukautta aiemmin
HBF lehdistötilaisuudessa Urho´s Pubissa. Parhaat osterit ja parasta stouttia = parasta parhautta.
Huomattavasti kritiikkiä osakseen saanut atmosfääri on taasen jotain mitä en ymmärrä. Kaapelitehdas on ollut useasti paheksunnan kohteena muidenkin tapahtumien, kuten
Olutexpon aikana. Minusta lokaatio on erittäin viihtyisä ja tiloiltaan toimiva kokonaisuus olutfestivaaleja ajatellen. Tappajan näköisen miehenkin kuvauspaikkana tunnettu
Tallinna Craftbeer Weekendin neuvostoaikainen sukellusvenetehdaskaan ei kaikkia miellyttänyt, mutta itselleni paikka toimi kuin porter saunassa. Entiset tehdashallit miellyttävät tiloina itseäni henkilökohtaisesti toiseksi eniten heti 60-luvun huoltoasemien jälkeen.
Kolmantena arvostelun kohteena varsinkin sosiaalisessa mediassa oli oluen annoskoot. Pieniä maistiaisia kaivattiin ja turruttiin kahden desin kokoisiin tuoppeihin. Olemmeko olleet samoilla festivaaleilla? Ammattilaistunneilla annoskoot olivat luonnollisesti pieniä, mutta ei tilanne omalla kohdallani tämänkään jälkeen mihinkään muuttunut. Totta, hinnastoissa oli valittavissa vain joko kahden tai neljän desin annoskoot. Olisihan sinne voinut pistää hinnan myös yhdelle desille? Muistaakseni taisin juoda kahden päivän aikana kaikkiaan neljä yli desin lasia. Jokaisella käymälläni tiskillä listaa pienemmän maistiaisen saaminen ei ollut mikään ongelma, päinvastoin. Suurin osa maistamistani oluista siis tarjoiltiin allekirjoittaneen pyynnöstä noin desin suuruisina annoksina. Tähän huomioitakoon, että kaikki nautitut oluet olivat hanatuotteita. Pullotavarasta en lähtenyt tinkimään. Kaiken kaikkiaan siis erinomaisen hienot festivaalit. Tiskeillä oli mukava jurista ja jos ei jaksanut juttua vääntää, niin Kähkönen puhkui mikkiin lähes non-stoppina asiaa oluesta ja sen vierestä. Mikäs sen mukavempaa. Kippis ja ensi vuoteen!
