Mikko Salmi - OLUT!

Toiset kuunteli musiikkia, Mikko sävelsi. Toiset joi olutta, Mikko pani. Toiset luki kirjoja, Mikko kirjoitti. Jotenkin tämän tyyppinen oli Mikko Salmen lapsuuden ystävän puheen punainen lanka Olut!-kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingin Teerenpelissä. Ei tarvitse siis mennä edes rivien väliin tulkitakseen, että Mikko on ja on aina ollut tekijämiehiä. Kirjan kirjoittaminen on kuin talon rakennus. Lopputuloksesta puuttuu lähes pommin varmasti lista sieltä ja täältä, mutta huomaako näitä kukaan? Todennäköisesti ei. En tiedä Salmen timpurin taidoista, mutta ainakin tätä kyseistä kirjaa hän rakensi kuin Iisakin kirkkoa. Viisitoista vuotta ensimmäisistä säkeistä tähän päivään ja nyt odotettujen harjakaisten jälkeen kokonaisuus on vihdoin kansissa. Kirjailijan olemuksesta huokuu käsin kosketeltavan helpottunut tyytyväisyys niin kättä paiskatessa kuin sosiaalisen median syövereissäkin. Onhan kirjassa kaiken olutproosan seassa Mikon puoli elämää, kasvutarina pojasta mieheksi?

Kirja alkaa oikeutetusti alkusanojen jälkeen sahdista otsikolla "Suomalainen juoma-aarre" ja päättyy lagereiden kautta olutlasien analysointiin. Huomioni kiinnittyy heti ensi selauksella Spiegelaun IPA-lasin nostoon, koska muistanen Salmen taannoin OlutPostissa kirjoittaneen samaisesta sammiosta hieman toisenlaiseen sävyyn. Joka tapauksessa tällä välillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Eri oluttyylien läpikäyntiä ja esittelyä tukevat tarinat aistikkuutta korostavista pöytätavoista ovat kaikessa oivallisuudessaan oivallista luettavaa ilman sen kummempaa "jaarittelevaa adjektiivipöhnäilyä". Etenkin lukujen loppukaneetteina lausutut literaturot luovat luettavasta olutkirjasta totaalisesti kirjailijansa näköisen eepoksen, jonka kerronnallisuus palvelee yhtä hyvin niin maallikkoa kuin asiantuntijaakin. Yleiset faktat sekä harvinaisemmat detaalit oluttyylien historiasta herättävät mielenkiintoa ja janoa mallasjuoman lisäksi myös lukemista kohtaan. Salmen omakohtaiset kokemukset tuovat kirjailijan lähelle ja ovat eittämättä kokonaisuuden mielenkiintoisimpia tarinoita.

Itse henkilökohtaisesti tykkään kuvista. Kaikienlaisista kuvista. Olkoon ne täyden kennon järjestelmäkameran synnytyksiä tai älylaitteen instapieruja, niin haluan tietää kuka on niiden takana. Kun kirjan tekstiosuudesta ei pysty kritiikkiä antamaan, niin aloitetaan sitten vaikka tästä yleisestä ongelmasta. Tekijänoikeustiedot piilotetaan kirjan taakse lähdeluetteloon, josta on aikaa vievää lähteä kahlaamaan tietoa kuka sitä nappia on painanut. Kirjan tärkein kuva on aina kannessa. Tällä kertaa se on opuksen heikoin lenkki ja ehkä ainut asia josta en pidä. Kirjan kuvamateriaalia silmäillessä ei ole vaikeaa erottaa joukosta Salmen itsensä ottamia kuvia. Ne ovat teoksen parhaimmistoa. Kaikki kunnia ammattikuvaajien hengentuotoksille, mutta monet muualta lainatut kuvat ovat omaan silmääni turhan kliinisiä, epätodellisia ja tylsiä. Niistä puuttuu se jokin, jonka matkasta tässä teoksessa on kyse. Olutmatkaajan ja maltaan metsästäjän sielu. Sielu, joka on aistittavissa kuvissa joiden perään takakannessa on kirjailtu nimikirjaimet MS.

Summa summarum, tälläkin kertaa OLUT! on ratkaisu yhteen iänkaikkiseen ongelmaan. Näin on aina ollut, mutta nyt puhutaan kyseisestä sanataiteen teoksesta. Joulun alusaika on paras mahdollinen kaiken maailman kirjallisuuden lanseeraamisille, koska epätoivoiset lahjojen metsästäjät lankeavat mitä ihmeellisimpiin ostoksiin yrittäen samalla miellyttää puolisoa tai muuta lahjan kohteena olevaa läheistä, mutta myös päästä kyseistä ostoshelvetistä mahdollisimman nopeasti exitin kautta ulos. Vaikka monasti digitaalista kehitystä pelon sekaisin tuntein parjaankin, niin tähän tilanteeseen voin sanoa, että onneksi meillä on internet. Tämän olut-ostoksen voit nimittäin suorittaa suoraan kotisohvalta täysin laillisesti tästä linkistä. Ostat lahjan sitten läheisellesi tai itsellesi, niin paketoi se nätisti. Tämä kirja on sen ansainnut. Hyvää joulun odotusta!

Rakkaudella Pantu Raivain

Taannoin Helsinki Beer Festivalien lomassa tapasin muutamia blogikollegoita. Mukana oli myös Mika "Maltainen" Laitinen sekä olutsommelieeri Maria Markus, joiden kirjanjulkistamistilaisuutta krympättiin samaisena iltana. Uunituoreen painoksen lisäksi sain matkaan pullon kirjasta löytyvän reseptin mukaan pantua Rye Wineä eli Raivainta.

Oluen tekeminen on itselleni hyvin vierasta, vaikka siitä onkin tullut useasti haaveiltua. Etenkin Reittausblogin erinomaiset blogaukset ja lopulta Hayken kotipanimon Sahtibelgiä maistettuani vakuutuin, että himaoloissakin voi saavuttaa erinomaisen laadun.

Rakkaudella Pantua esittelee kotioluen valmistuksen vaiheet ja välineet rauhallisella noviisia kunnioittavalla otteella. Kirjassa kerrotaan erilaisia tapoja ja instrumentteja kokemuksen sekä intohimon mukaan käytettäviksi. Mukaan on ympätty oluen niksipirkkaosaston tyylisiä detaaleja, joista varmasti löytyy apua kotiolutharrastamisen ensiaskelille. Pätevä teos luettavaksi olet sitten aikomassa pistää pystyyn kotipanimoa tai et.

Mutta nyt lähdetään raivaamaan. Korkki aukeaa vienolla pihahduksella säestettynä. Olut kaatuu snifterin pohjalle kauniisti punertaen meripihkaista magiaa illan taittuessa yöhön. Kuivahedelmäisen täyteläinen tuoksu on täynnä taikaa ja tunnelmaa. Jos edellä mainitut speksit eivät olisi valloittaneet tarpeeksi, niin sahtisen smoothi suutuntuma tekisi sen lopulta ujostelematta. Kymmenen prosenttinen neste tehostaa koneiston voitelua brittiaksentilla ja aivopähkinöillä. Vähemmästäkin hämmentyy. Ruis porautuu takaraivoon aiheuttaen kyseiselle viljalle oluiden kohdalla itselleni henkilökohtaisesti hyvin epätavallisen euforian. Lämpöä, sherryä ja diamondia. Tunnelma nyt.

Anikó Lehtinen: Yks Olut & Niin monta olutta

Anikó Lehtinen on julkaissut kaksi alansa opusta nopeaan tahtiin. Yks olut ilmestyi syksyllä 2014 ja Niin monta olutta nyt alkuvuodesta 2016. Molemmat kirjat olen saanut Anikólta, joten korruptio tulee näkymään teosten arvioinnissa. Aloitetetaan ulkonäöstä ja layoutista. Kirjat ovat ulkoisesti erittäin hyvännäköisiä, suorastaan houkuttelevia. Molemmissa kirjoissa on mm. Sami Repon ja Liisa Valosen ottamia valokuvia sekä tietysti henkikirjoittajan itsensä ottamia ei niin laadukkaita, mutta tunnelmallisia otoksia. Yks Olut on huomattavasti arvokkaamman oloinen mustan kovakantisena kuin pehmeäkantinen ja turkoosi Niin Monta Olutta.

Jälkimmäisessä julkaisussa lukijalle on jätetty mahdollisuus kirjoittaa omia kokemuksiaan oluista kirjailijan tuntemusten jälkeen, mutta kirja ei kooltaan ole aivan mukana kulkevaa sorttia. Arvioita rustaavan oluthipsterin matkassa kulkee nykypäivänä kömpelön pokkarin sijaan älypuhelin lukuisine reittaussovelluksineen, joten kyseinen ominaisuus kirjassa jää eittämättä turhakkeeksi. Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin pidän ideasta, koska itse en ole päässyt luuriapsien sisälle juurikaan millään tasolla. Toisaalta oldschoolia, mutta käytännöllisyyden kannalta kirjan koko pitäisi olla povariin liukeneva.

Yks Olut on kirja, jota ei voi olla ylistämättä. Upean outlookin takaa löytyy hienosti toteutettu tietopaketti, josta irtoaa lukemisen mielekkyyttä niin aloittelijalle kuin harrastelijallekin. Kirjassa käydään läpi perusoluttietouden lisäksi oluttyypit laajasti, mutta silti selkeästi tiivistettynä. Muutama olutdrinkki-ohjekin sisältyy pakettiin, sekä takakannen tietovisa. Lisäksi faktaa löytyy sekä oluen historiasta että valmistuksesta.

"Kun juodaan, niin syödään." Oluen rinnalla mukana kulkee ruoka. Molemmissa kirjoissa on erinomaisia ohjeita ruuan ja oluen yhdistämiseen. Matkan varrella löytyy vinkkejä sekä ruuanlaittoon että pöytään aterian kumppaniksi valittavista oluista. Varsinkin ruokareseptit vaikuttavat vähintäänkin kokeilemisen arvoisilta. Niin Monta Olutta on pääasiassa teos, joka listaa yleisimmät Suomen maitokaupoista sekä Alkoista löytyvät oluet. Jokaisen ytimekkään olutarvion yhteydessä on myös makuparisuositus, mutta varsinaisia reseptejä olisi voinut painaa kirjaan enemmänkin.

Olutarvioinneissa on käytetty arvosanahaarukkana 1-5 pistettä. Arvosanat tuntuvat tiukoilta, mutta varsinaista kritiikkiä ei kuitenkaan ole sanamuotoon painettu, vaan heikoimmistakin oluista on pyritty nostamaan ylös pelkkiä positiivisia speksejä. Myös alkoholittomien kohdalla Anikó on onnistunut löytämään mukavia sanoja, joita itse en kovin helposti pystyisi löytämään. Rakkaudesta lajiin, makuasioita etc. Oluiden arvioinneissa on ollut mukana myös Anikón puoliso Mika Oksanen (Panimo Hiisi & Donut Island Brewing).

Uudemmasta kirjasta puuttuu ensimmäisen teoksen jano. Aavistuksen hätäinen vaikutelma heijastuu vastaan monessa kohtaa. Niin Monta Olutta toistaa niin monta kertaa samoja asioita mitä Yks Olut jo kertaalleen kertoi. Kirjoista löytyy jopa sanasta sanaan identtisiä lauseita, joka tuntuu jotenkin kummalliselta. Kyseessä ei toki ole ensimmäisen kirjan jatko-osa, joten samankaltaisia teemoja väkisin pyöritellään molemmissa opuksissa. Lisäksi jotkin kappaleet vaikuttavat keskeneräisiltä. Jos alaotsikon perässä on vain yksi lause ennen seuraavaa alaotsikko, niin onko kyseinen otsake ylipäänsä tarpeellinen?

Niin Monta Olutta sisältää erinomaisen paketin esim. oluen maistelua aloitteleville. Kirjassa on maisteluun ja arviointiin liittyviä tipsejä mukavissa määrin, sekä useita eri pohjaratkaisuja olutpruuvien järjestämiseen. Takakannesta löytyy ns. aromipyörä, joka helpottaa löytämään termejä oluen sanoiksi pukemiseen. Oraalisena nautintoaineena tunnetun oluen käyttöön kirjasta löytyy myös marttamaisia niksejä. Esimerkiksi hiusten huuhtelu oluella on vanha konsti tukan kiiltävyyteen, mutta onko näitä joku ihan oikeasti kokeillut? Anikó?