Keikysivut

25.9.2018

Ensilumi 25.9.2018


Takakesä vielä viime viikolla kolkutteli, mutta jos Nokialla on jo tölkitetty talviolutta, niin mikä jottei? Sitä paitsi satoihan tänään Kilpisjärvellä lunta. Aurinkokräämit naftaliiniin ja tulet takkaan. Sillä aikaa, kun Keisari viilenee lumihangessa, nurmikonkin voi vielä leikata. Siitä sitten villasukat jalkaan ja olutta lasiin! Talvi tulee, oletko valmis? Tämä on Keisari Talviolut (5,5%).


Takkatuli takana oluen ulkonäöstä saa kovin helmeilevästi meripihkaankin taittuvan paletin, mutta halogeenien heijasteessa värikoodi vajoaa pikemminkin poukaman pohjamutiin. Tuoksu muistuttaa joulun alla porstuassa jäätyvää kotikaljaämpäriä, mutta mielleyhtymät ovatkin sitten jo aikamoista frutti di marea. Mieleen assosioituu lähinnä islantilaiset perinneruuat, enkä nyt puhu niistä tuoreimpina nautituista herkuista. Olut vaatisi siis ehdottomasti jotain ruokaa rinnalleen, miksei vaikka lampaan päätä tai mädätettyä haita. Intiaanisokerinen maltaan makeus tuo pintaan hetkellistä jälkiruuan toivoa, mutta suutuntuman kurkkiessa kapillaariin tunnelma latistuu entiselleen. Rakkoleväisen vetinen vapina vie tahmeimmastakin toffeesta tiukimman terän. Viimeinen flavori maistuu vielä Saimaalta. Kokonaisuudessaan kovin epämielyttävä kokemus. Kiitos kuitenkin panimolle jälleen kerran maistiaisista. Mummoni aina vertasi syömistä ja juomista selkäänsä ottamiseen, joten kyllä minä nämäkin oluet pohjamutia myöten juon. Skål!


17.9.2018

Kaksi tornia


Tornion panimon Kaj Kostiander hivutti SOPP Helsingin tiimellyksessä muutaman pullon aitoja "revontulten alla pantuja" torniolaisia Pien-kangaskassiini ja kuin ihmeen kaupalla pullot selviytyivät koko matkan valtatie seiskaa aina Porvooseen asti. Kaksi päivää aiemmin olin ollut tuomaroimassa Suomen Paras Olut -kilpailun kuningassarjalaisia eli vaaleita lagereita. Nyt kolme kuukautta myöhemmin kilpailun tulokset paljastettiin ja Tornion panimon North Lager voitti kyseisen oman sarjansa. Tarkistin omat judge-statistiikkani ja sokkomaistissa olin näemmä antanut Nortille sarjassaan jaetut toiseksi parhaat pisteet, joten approximate kuuteenkymmeneen tyyliveljeensä rinnastettuna allekirjoitan kokonaisvaltaisen tuomariston tekemän valinnan. Alle vuorokausi tulosten julkistamisen jälkeen kansallinen televisiokanavamme suolsi eetteriin elokuvan, josta kaikki sai alkunsa. Niinpä minäkin avasin näköradion sekä Nortin, ja samalta seisomalta sen toisenkin tornin.


Sinisävyinen Nortti kaatuu lasiin runsasvaahtoisesti samalla hekumaisen hedelmäisesti mallasviuhkaansa tuuletellen. Suutuntuma on makean mairitteleva, loppuen lopulta viljaisen vaikuttavaan jalkipotkuun. Jo ulkonäöltään ja nyt myös maultaan melkoisen hämärä ja hazy tunnelma ajaa kohti trooppisen mehukasta mielikuvaa. Ehkä siis jopa hieman juicy. Trendikästä, eikö? Humalointikin puskee mukavan rapsakasti päälle, eikä jätä siis silläkään rintamalla kylmäksi. Silti kaikesta huolimatta ainut asia mikä pyörii mielessä on se, että mitenköhän sille Kämäräiselle oikein käy?


Arctic Pale Ale vaahtoaa huomattavasti Northia maltillisemmin ja peilaa aurinkoa aavistuksen maltaisemmin. Etiketissä olutta kuvaillaan "ruskan sävyiseksi", enkä lähde vastaan väittämään. Tornion syksyä tosin en ole koskaan itse päässyt kokemaan. Raikkaan sitruksisessa tuoksussa vaahdon alta helältelee myös pieniä yrttisiä häivähdyksiä. Samankaltaisissa tunnelmissa olut lähtee soljumaan suutuntumasta kohti jälkiliukkaita. Hedelmäisyyttä ei voi verrata Norttiin, mutta maltaat sekä humalointi sen sijaan iskevät makumaailmaan tuomalla täyteläistä tuntumaa niin trooppisten hedelmien kuin myös havumetsien sankareille. Arctic Pale Ale oli muuten Tornion panimon ensimmäinen keitto. Samaan aikaan, kun sielun veljensä Nortti keräsi Viking Gracen podiumilla glooriaa, Arctic P.A. vietti omassa hiljaisuudessaan syntymäpäiviään. Kaksi vuotta tuli täyteen. Tasapuoliset onnittelut siis molemmille!





16.9.2018

Tyrantti Kobra NEIPA


Vaalean kadmiuminen värimaailma tuoksuu varovasti tropiikin hedelmiltä, kuten ananakselta ja persikalta. Maku on suutuntumaa myöten raikas ja freesi. Ananas on selkeästi solistin roolissa ja paukuttaa falsettia oikea jalka PA-kaapin päällä. Mr. Juicy sen sijaan pistää jaloilla koreasti tuplabasariin tahtia. Yrtit heittävät väliin pieniä kitarasooloja, joskin hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia riffejä. Katkeruus jää lopulta basson varteen ja pysyttelee taka-alalla. Ihan kiva kesäinen sointukierto, mutta ei sentään nahkahousujen arvoinen. Elokuva oli tykimpi.

Post scriptum. Juo NEIPA´si tuoreena. Minäpä join, mutta arvio jäi pöytälaatikkoon. Tässä siis alkukesästä tölkitettyä sekä nautittua Tyranttia. Erä 000000096. Bbf 021218



4.9.2018

Smakujen välitystä Porvoon mitalla



Kolmatta kertaa Porvoossa järjestetty Smaku-ruokatapahtuma on kasvattanut suosiotaan yhä enemmän ja ihmiset kipittävät smakujen perässä jopa ulkopaikkakunniltakin asti. Eikä se mikään ihme ole. Helsingistä poistuttaessa Porvoo on heittämällä Uudenmaan ravintolakaupunki numero uno. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Kotikaupunkini ravintoloista ei liiemmin ole tullut kirjoitettua, koska olutvalikoimat ovat ruokiin verrattuna kovin rajoittuneet. Nestemäisiin tuotteisiin kohdistuen saan aika usein tiedusteluita ja mihinkä muualle turisteja ohjaisin kuin Porvoon Paahtimoon? Brasserie L'amourin auetessa paikkaa mainostettiin ruuan ja viinin ohella olutpainotteisena ravintolana ja hanavalikoiman laajuutta ylistettiin valtakunnallisia medioita myöten pilviin. Ravintolan nettisivuillakin julistetaan olutvalikoiman olevan ravintolan ylpeys. Menusta oluiden hana- sekä pullorepertuaari löytyy luonnollisesti sieltä katalogin loppupäästä siiderien ja alkoholittomien seasta. Hanarivistöstäkään ei nyt mitään kovin ihmeellistä kuitenkaan löydä, vaikka laadukas onkin ja toki kaupungin monivipuisin. Olutpainotteistako?

Tarinan alkusivujuonteesta huolimatta Smaku on luonnollisesti muutakin kuin vain Brasserie L'amour. Tänä vuonna mukana oli yhteensä kahdeksantoista ravintolaa ja kaksikymmentäneljä annosta. Ideana on tuoda vuosittain kuluttajien eteen niin sanottua mini fine diningia huokeaan viiden euron annoshintaan. Lisäksi monissa paikoissa on ollut annokseen valmiiksi mietitty viinipari, niin ikään viiden euron hintaan, jolla lasin pohjalle on saanut annoksen kokoon suhteutettuna oikein sopivat kuusi senttiä rypälenektaria. Yhdessäkään paikassa ei ruuan kanssa ainakaan allekirjoittaneelle ehdotettu olutta.


Ennen Smaku-matkalle lähtöä annoksia on ollut mahdollista vilkuilla tapahtuman sosiaalisista medioista, kuten facebookista tai instagramista. 2017 Niko Laurilan ja tänä vuonna Ilona Savolan upeat ja viettelevät kuvat saivat varmasti monille välittömän veden kielille. Annokset eivät vain paikan päällä olleetkaan aivan samannäköisiä ja mieleen assosioitui asuntokaupasta tuttu pettymyksen kehä, jossa nettikuvat ovat niin sanotusti liian hyvin otettu. Vaikka todellisuus olisi hyvä, ellei erinomainen, niin kuvilla luotu illuusio kaatuu omaan epätodellisuuteensa. Toki jos kuvassa pizzan täytteenä on ilmakuivattua Serranoa, jota varsinaiseen annokseen ei alunperinkään ole kuulunut, niin tässä kohtaa voitaisiin jo puhua huijauksesta, vaikka se olisikin tahaton sellainen. Eikä kyse ole siitä, etteikö pizza olisi ollut hyvää. Ei, se oli erinomaista.


Pizzasta burgereihin. Torin laidalla sijaitseva B-Side Burgers yllätti ennen kaikkea hampurilaisensa koolla. Rakuuna-Aioliburger oli ihan oikean kokoinen lätty, eikä oikeastaan olisi tarvinnut sille hetkelle juuri muuta syötävää. Rasvaa tihkuva pihvi kruunasi purilaisen, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään paraatishow. Eihän se sitä pitänytkään olla, mutta toimi joka tapauksessa porttihuumena ravintolan tarjontaan. Rehellinen makumaisema Brooklynin valomainoksilla.
Bondaissa olen tottunut superiorityyn street foodiin. Palvelu on kansainvälisen letkeää, eikä aina tiedä millä kielellä lähtisi tilausta tekemään. Henkilökunta saattaa keskenään puhua englantia, mutta yhtäkkiä sujuvasti vaihtaakin suomeen. Jokiranta tuo ehdottomasti plussaa, varsinkin aurinkoisena päivänä. Viime vuonna Bondain miniburgeri oli epäilemättä yksi parhaimpia tapahtuman kokemuksista, mutta tämän vuoden Pork Belly Slider jätti aavistuksen kylmäksi. Tuollainen possu vaatisi hartaan kypsytyksen, joka nyt ainakin tuntui olevan pelkän pannun varassa. Silti, jos Porvoosta burgeria halajat, niin Bondai on ehdottomasti kaikkien suosituksieni arvoinen, vaikka tämä yksi Smaku vetikin virran mukana jokeen.


Lihaosastolla Porvoosta löytyy paikkoja, joihin ei ainakaan nimen perusteella kasvisyöjät kovin helposti eksy. Rafael's Steakhouse on esittäytynyt itselleni henkilökohtaisesti aika vaihtelevana menestyjänä. Raflaavan nimen takaa ei kuitenkaan ole aina saanut niin A-luokkaista annosta mitä on kuvitellut, mutta osumiakin on löytynyt. Smaku-annoksen kanssa Steakhouse lähti suoraan business-lennolle. Beef Tataki sisälsi kotimaista pintagrillattua Angus-marmorihärkää omaan juureen leivotun leivän, silmusalaatin sekä yrttien ja talon oman wasabimajoneesin kera. Hemmetin hyvää. Terassilla sai kuitenkin hymyillä yksin. Palvelu oli jokseenkin tökeröä ja pöydälläkin makasi edellisen asiakkaan sitruunan jämät. 
Meat Districtin annos Finnish Bo Ssäm koostui 48 tuntia savustetusta mangalitsaporsaasta, piparjuurikimchistä, karhunlaukkamajoneesista ja sipulisiemenmyslistä salaatinlehdellä tarjoiltuna. Annos edessä alkoi välittömästi arvostamaan haarukkaa ja veistä, mutta kumpaakaan ei ollut saatavilla. Rinnastaisin tilanteen oluen juomiseen pullon suusta, joten ainoa oikea paikka tälle annokselle olisi sauna tai jäähalli. Palvelu Meatissa pidättäytyi fine diningin mitoissa ja annoksen strategiset mitat kerrottiin jokaiselle ruokailijalle yksilöllisen spesifisti, vaikkakin jokseenkin ilmeettömästi ja monotonisesti. Smakuilijoita ei päästetty ihan mihin tahansa istumaan. Pitkä baarijakkaroilla varustettu pöytä oli varattu halpamatkalaisille, joka aluksi tuntui suomalaiseen tapaan hivenen ahdistavalta ajatukselta. Lopulta speed dating -tyyppinen kohtaaminen tuntemattomien kanssa samojen pika-annosten parissa osoittautui ihan mukavaksi kokemukseksi ja löysimme sattumalta samalla porukalla toisemme viisitoista minuuttia myöhemmin seuraavasta kohteesta.
Maisemillaan makustelevan Fryysarinrannan etana ja possu Smaku-annoksen promokuva ei aluksi niinkään houkuttanut, mutta sisältö kyllä. Nepalilaistyyppistä soosia olisi voinut syödä leivän kanssa loputtomiin. Palvelukin hymyili ja oli tällä kertaa erinomaista. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimpia annoksia.


Kasvissektorilta löytyi annoksia laidasta laitaan. Sicapellen Sisilian suolainen lampaanmaitojuusto ja Porvoon omat kynsilaukat näyttivät somekuvissa niin ikään käsittämättömän paljon herkullisemmalta risotolta kuin todellisuudessa, mutta siitä huolimatta kirkon kupeessa sai nauttia tämän kierroksen parhaasta annoksesta. Wanhan Laamannin tuhat porkkaanaa meni aika lailla samaan kategoriaan, vaikka ei silti ihan top-annosten joukkoon kivunnutkaan. Oma hinta-laatusuhteeltaan henkilökohtainen suosikkiravintolani Zum Beispiel tarjosi tänä vuonna jokseenkin kummallisen annoksen, jossa oli kuivakkaa falafeliä ja sinimaissista duunattuja totoposlastuja ihan ookoo guacamolen ja mansikoiden kera. Pohjimmaiseen kosketukseen kuitenkin ylsi El Patio, josta itselläni ei itseasiassa ole aiemminkaan ollut kovin positiivisia kokemuksia. Sateen yllättäessä poikkesin kuitenkin kylmälle keitolle. Palvelu oli koko kierroksen tökeröintä, eikä minulle kerrottu annoksesta sanaakaan. Pöytään lyötiin juomalasillinen andalusialaisen koiran krapulalääkettä, jonka raaka-aineet olivat sekoittuneet pohjamutia myöten epämääräiseksi lietteeksi. Kovin epämiellyttävä kokemus kaikin puolin, joten sateeseen astuminen ilman suojavarusteita tuntui tämän elämyksen jälkeen lähes euforiselta vapaudelta. 


Viimeiseksi palautetaan mieliin Bistro Gustafin Porvoolais-marseillelainen kalakeitto, joka oli palveluineen päivineen enemmän kuin tyydyttävä, joskin hieman vaikeasti lähestyttävä. Levainleipäkrutonkeja, kalaa, äyriäisiä ja sahrami-perunamajoneesia. Kaikin puolin maistuvaa ja hieman harvemmin koettavaa. Jokseenkin tähän annokseen voisin sanoa Smakun kiteytyvän. Mitä muuta pitäsi olla? Smaku on eittämättä niin Porvoon mitalla kuin Suomen suuruussuhteella skaalattuna käsittämättömän upea ja ehkä jopa kansainväliselläkin kaliiperilla uniikki ruokatapahtuma.

Edellä mainittujen ravintoloiden lisäksi tapahtumaan osallistuivat: Bistro Sinne, Haikon Kartano, Ravintola Porvoo Golf, Cafe Postres, Cafe Rongo, Vanhan Porvoon Glassikko ja Ravintola Vitriini.

Ensi vuonna Smakuillaan jälleen 12.- 24.8. 2019.