Tott Double IPA 8,5%

Meripihkaisen mystisen Tott Double IPA´n tuoksussa mennään Savonlinnan eastsidelle raidesiltaa pitkin ja kohti havuisia Kyrönniemen metsäpolkuja. Suutuntuma on muhkean maltainen ja margariinisen mairea, mutta humalointi hukkuu jonnekin matkalla Nätkiin, kunnes jälkimaussa ponnahtaa jälleen pintaan kuin norppa avannosta. Greippinen katkeruus pysyy koko taipaleen eksymättä polulta ja männynkävyt suorastaan rouskuvat mokkasiinien mäiskeessä. Vuotta aikaisemmin tätä samaa reseptiikkaa myytiin ulos ainoastaan panimon omasta puodista ja litrahinta oli jotain aivan muuta. 2500:n ensipullon litrahinta hipoi kolmeakymppiä ja nyt pikkupullon saa Alkosta alta neljän euron. Mutta nämä eivät olekaan numeroituja painoksia. Silti, kopaskaa heti omanne pois!

Ensimmäisessä erässä pullot olivat numeroituja.

Waahto / Humalove Mango Milk Mild 3,2%

Reilun vuoden takaiset kokemukset Waahdon oluista savonlinnalaisista hanoista tyypitettyinä sai aikaan omalla henkilökohtaisella tasollani suoran teflon-reaktion, enkä sen jälkeen ole kyseisen panimon tuotteita päin päätäni kääntänyt. Nyt kuitenkin Waahto Breweryn ensimmäisen collaboraation tutkapariksi oli löytynyt monasti positiiviseksi todettu Humalove, joten uuden uskon aika sai koittaa. Kaiken lisäksi tässä pitäisi olla laktoosia, joka saa lähes aina olutsuoneni sykkimään!

Suurikuplaista Waahtoa muodostuu suhteellisen runsaasti, vaikka kuinka kaataisi etiketin antamien ohjeiden mukaisesti varovasti. Olut on kuitenkin kaunis. Värimaailmaltaan muistuttaa vahvasti Susannan tupaantuliaissaisonia. Hedelmäsokerisen sweet tuoksu on kaikin puolin puhtoinen. Suutuntumassa hapokkuus hyökkää poskille turhan rajusti jättäen ainakin aluksi kaiken muun taakseen. Polkupyörän sisäkuminen purkkapallo lähtee vyörymään ja päättää matkansa laktoosin letkeään kitalakea silittävään milkkisyyteen. Aluksi pelkäämäni mangon makeus jää loppujen lopuksi jopa turhankin vaisuksi, mutta mukava annos humalaa paikkaa reiän käden käänteessä. Finaali jättää mäntyisen mouthfeelin. H niin kuin humala ja W niin kuin vaahto?

Kirkko-olut - Syntiä vai sympatiaa?

Sameasti sitrusmehuisen sahraminen savontripel syyhyää sormien syleilyssä. Ilman auringon kajoa olut on huomattavasti likaisemman ja synkemmän sieluinen, joten suosittelen ulkoiluttamaan Marttia kohti valoa. Kyseessä on reformaation 500-vuotisen taipaleen kunniaksi räätälöity kirkko-olut. Puoli vuosituhatta sitten Wittenbergin kirkon oveen hakkasi nauloja pieni suuri oluen ystävä Martin Luther, joka pyöritti vaimonsa kanssa ajansa maineikasta kotipanimoa. Juhlavuoden kunniaksi Savonlinnan ohella myös Kallion seurakunta on tehnyt omaa olutta kaksin kappalein Stadin Panimon kanssa ja myöhemmin tänä vuonna ainakin Tikkurilan seurakunnalta on luvassa yhteistyötä Rekolan panimon kanssa, jonka työnimenä on Pyhän Laurin olut.
Mustan Virran Martti Tripel on Savonlinnan parin kuppilan lisäksi tällä hetkellä saatavissa myös Turun Old Bankista. Uusi kahdenkymmenen laatikon eräkin on jo kypsymässä pulloissa. Marginaalista herkkua joka tapauksessa. Giljotiinissa olevan putelin sain panimolta.

Pienellä valaistumisella olutkin muuttaa väriään

Etiketissä Luther on puettu vihreään, joka kulkee kirkossa niin sanottuna arkivärinä. Sitä käytetään aina, kun päivälle ei ole muuta liturgista väriä erikseen määritelty. Vihreä symbolisoi samalla myös toivoa, kasvua ja elämää. Seurakunnan nimikko-oluen valmistus ainakin itsessäni ateistisuudestani huolimatta herättää juurikin näitä värin viestittämiä kasvua ja toivoa evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa kohtaan. Ei mikään yllätys, että hyvin monelle asia tuntuu polttavan sielua suoranaisena jumalan pilkkana, mutta suosittelisin hengittämään rauhassa.
Pippurisen pehmeä persikka petaa tuoksua kypsälle broilerille kermaisen karamelliseksi kastikkeeksi. Belgihiivaa on lorautettu reilusti rintapaloille ja oluen kuohunta tuo Lutherin vaimon Käthen keittiön tunnelman yhä vain lähemmäksi pähkinäistä fantasiaa. Mausteisen mistelinen suutuntuma pistelee hapokkuudellaan ja hemmottelee ananaksisella makeudellaan. Tripelin ominaisominaisuudet seuraavat koko matkan niin Saksasta Belgiaan kuin suutuntumasta jälkimakuun.  Täytyy myöntää, että nyt on teesit kohdillaan.
89

Mustan Virran Pistolekors Porter 7,0%

Savonlinnan suurin olutpanimo lähetti uusista tuotteistaan maistiaisia sympaattisen minimalistisessa pakkauksessa. Lasissa lepäävä aatelinen on osa maanantaina 6. helmikuuta Alkon myyntiin tulevaa vuotuista käsityöläisolutkattausta. Seuraavaksi pientä ennakkopurentaa aiheesta.

Mustan Virran Pistolekors Porter on colaisen musta, valoa vasten tumman ruskea olut. Monarkkisen mokkainen tuoksu maalaa Olavinlinnan taakse luumupuiden ympäröimää puutarhaa, jossa kuningas Kustaa II siemailee puolalaista porteria kahvikupposesta. Sääminkiläinen sisukkuus siivittää suutuntumaa, joka jää kuitenkin lopulta laimealla, vaikkakin hapokkaalla flavorillaan aavistuksen sieluttomaksi. Hedelmäsokerinen makeus kasvaa polun päässä, mutta ei nouse häiritseväksi asti. Fenolisen yrttinen yskänlääkkeisyys tuntuu joko suussa tai sitten vain assosioituu pullon muodosta. Kokonaisuus on selkeälinjainen ja kaikin puolin kurantti, mutta kepeän tuntuinen poljento tekee oluesta hifistelijän huulille hyödyttömän helpon, eikä toivottavaa pistoleeroksen takapotkua löydy. Vähemmän vaativalle ja synkkiä makuja kavahtavalle olutkokeilijalle tässä sen sijaan on oiva lesti makusteltavaksi. Mustan Virran Panimo raivaa tietään Olavinlinnan eastsidelta etulinjassa kohti etelää yhtä vahvalla selkärangalla kuin mitä ensimmäinen kauppakolmikko jo antoi ymmärtää. Historiaa pullo kerrallaan.

80

Trio Mustan Virran Panimo

Savonlinna on saanut uuden pienpanimon ja sen tuotteita on jo saatavilla paikallisista kaupoista sekä ah, niin sympaattisesta panimoravintolasta Riihisaaresta Olavinlinnan kupeesta. Panimon markkinoinnista on tähän mennessä vastannut Iisalmen hyvä veli, mutta nämä ajat ovat jo takana päin. Jos jollakin kuitenkin on mennyt asia ohi, niin todettakoon lyhyesti, että Olvin mielestä Olavi nimike muistutti liikaa Olvia ja yhtiö vei asian oikeuteen asti, jottei kotimaiselle kuluttajalle olisi tullut erehdyksiä kaupanhyllyjä mittaillessa. Loppujen lopuksi nimi vaihdettiin länsinaapurinkielelle ja Mustavirta sai mukavasti näkyvyyttä, joten minusta aika Win-Win situation, vaikka lähtökohtaa en pystykkään ymmärtämään. 

Kävin testaamassa oluet niin paikanpäällä kuin myös kotioloissa tarkemman syynin alla. Kaikkien kolmen oluen kokonaisuudesta on aistittavissa jotain samankaltaista keskiaikaisen kuumottavaa käsityöläisyyttä. Miten sinulle istuisi haarniska helteellä? Panimon kesäpojalle sen on pakko sopia.

Viljaisen keltainen Neito mukailee etiketin värimaailmaa ja nostaa valkoisen puhtoista vaahtoa juuri sopivasti suojaamaan nesteen hedelmäistä harmoniaa. Pinnan kuohut tasoittuvat kaikissa Mustanvirran Panimon kolmessa uutukaisessa yhtä nopeasti, mutta jättävät pintaan semanttisen harson hikoilemaan. Ingelin maussa yhdistyy sitrushedelmäinen raikkaus ja pihlajanmarjainen happamuus aikaansaaden virkistävän valovoimaisen kokonaisuuden muuriin haudatun neidon muistolle.

Kirkkaan kullankeltainen St. Olaf vaahtoaa kananmunan valkuaismaisen pehmeästi ja hartaasti. Tuoksussa on kuivaa humalaa ja trooppisia hedelmiä. Lempeän hempeilevä suutuntuma hyväilee suun sisäpintoja samalla kun hapokkuus pistelee poskipäissä. Täyteläisen tuntuinen maku koostuu Olavinlinnan kivenkoloissa kasvaneista yrteistä sekä sen edustalla Saimaassa polskivan mehiläisen hunajaisuudesta. Jälkimaku on raikkaan kurkkupastillinen.

Pässi on kolmikon tummin ja täyteläisin ja ehkä sen heikoin lenkki. Tuohisen tunkkainen kokonaisuus saa runkoa humaloinnista ja loppujen lopuksi toimii siinä missä monet muutkin kauppaIPAt, mutta ei ehkä tällä kertaa sen enempää. Jälkimauksi jää makea maltaisuus. Summa summarum Mustanvirran Panimo on jotain mistä olen hyvin iloinen Savonlinnan puolesta. Paikalliset arvostakaa tätä!