Olutkaupunki Budapest?

Kevään Helsinki Beer Festivaalien teemamaana oli tänä vuonna Unkari. En liiemmin ehtinyt kyseiseen osastoon sen paremmin tutustumaan, joten syvällisempää mietiskelyä varten lähdin ja istuin Budapestiläiseen oluthuoneeseen tai itse asiassa useampaankin kuppilaan ja aloitin empiirisen tutkimuksen. Suomalaiseen tyyliin myös Unkarissa vaaleat massalagerit dominoivat luonnollisesti markkinoita ja jokaisesta juottolasta löytyy ainakin yhtä paikallista bulkkia eli Sopronia, Borsodia tai Dreheriä. Tuontioluista yleisimmät ovat Pilsner Urquell ja Edelweiss, joiden laatuun voi aina luottaa vai voiko? Pullotavaraan toki, mutta esimerkiksi Angyalian jo Hely baarin hanasta laskeutui tuoppiin joko pilaantunutta Urquellia tai sitten jotain ihan muuta. Asiakaspalautteeseen kyseisessä paikassa ei ainakaan osattu suhtautua asiallisesti, joten vaihdoimme suosiolla kuppilaa. Onneksi hinnat eivät älyttömästi kukkaroa kevennä. Ison tuopin olutta saa parilla eurolla.

Bulkkien ohessa Unkarissakin on käynnissä pienpanimobuumi, joka on synnyttänyt lähinnä Budapestin ympärille viidessä vuodessa noin sata käsityöläispanimoa, joista viidesosa on kiertolaisia. Tätä kautta luonnollisesti myös parempiin oluisiin suunnattuja anniskeluravintoiloita on alkanut sikeytyä. Näistä seuraavaksi henkilökohtaiset TOP 5:

Élesztőház Tűzoltó utca 22.

Huumaavimmassa hipsterihuudossa Hungaryssä tällä hetkellä ovat niin sanotut ruinbaarit eli rauniopubit. Näistä ehdottomasti kärkipaikkaa pitää Élesztőház, jonka kanssa samalta sisäpihalta löytyy viini- ja tapasbaari, streetfoodbistro sekä ”Keski-Euroopan ensimmäinen ja ainoa cask-ale baari”, josta ei tosin juuri sillä hetkellä saanut cask-alea. Helteen pahimmillaan porottaessa Élesztőházin kellarista löytyy myös erittäin viileä vanhan elokuvateatterin penkeillä sisustettu kammio, jonne voi paeta kuivattelemaan hikeä. Vaikka hanoista löytyi kaikkiaan muhkeat 21 paikallista olutta, niin valikoima oli jonkin verran suppea. APA, IPA, DIPA, IIPA sekä vaaleita lagereita. Siinä suurinpiirtein kaikki tyylilajit. Tosin rapian kolmenkymmenen asteen kuumuus ei liiemmin muunlaisia oluita perään huudellutkaan, mutta olisi sitä nyt edes jonkun imperial stoutin kuvitellut tämän tasoisessa paikassa nähneensä. Hanaoluiden taso oli joka tapauksessa erinomainen. Soureja kyselin myös monesta eri paikasta, mutta tiskien takaa kerrottiin kaikkialla samaa. Unkarilaiset eivät kuulemma ole vielä valmiita hapanoluisiin. Toisin sanoen siellä eletään pari vuotta Suomea jäljessä eli ajassa IPA-huuman aallonharjalla.

Pepin Kézműves Söröző Tompa utca 26/b

Pepin sijaitsee korttelin päässä Élesztőstä ja on minimaalisuudestaan huolimatta tai ehkä myös osittain juuri sen vuoksi ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Paikallisiin oluisiin keskittynyt pubi omaa kolmen hanan ja kohtalaisen pullovalikoiman lisäksi erittäin ystävällisen palvelun sekä viihtyisän atmosfäärin.

Jewish quarter:

Legfelsőbb Beeróság Dohany utca 20

Paikallisia oluita jääkaapit täynnä ja kymmenen hanassa . Ensimmäinen visiittimme täällä loppui lyhyeen, koska aluetta oltiin sulkemassa jonkin israelilaisen pampun vuoksi. Poliisit sanoivat, että kyseessä on pääministeri, mutta baarityttö puhui presidentistä. Tiedä häntä, yleisesti luotan ainakin ulkomailla tiskin takaan tulevaan sanaan enemmän kuin miliisiin. Joka tapauksessa virkavalta oli määrännyt baarin ovet säppiin viideksi tunniksi, joten meille annettiin vaihtoehdoiksi ottaa oluet mukaan tai jäädä sisälle loppuillaksi. Vaikka vaihtoehto b kuulostikin vahvalta, niin nappasimme kuitenkin hanaoluet muovituoppiin ja lähdimme nautiskelemaan niistä poliisien valloittamaan katukuvaan.

Ei ainoastaan vierailun lyhytkäisyyden, mutta myös Beeróságin yleisen viihtyvyyden sekä laadukkaan valikoiman vuoksi palasimme toisena päivänä uudelleen mulkoilemaan miljöötä ja tietysti kahlaamaan hanoja läpi muutamaa pullo-olutta unohtamatta.

Neked Csak Dezső Dohány utca 7.

Neked sijaitsee Beeróságia vastapäätä, joten tässäkin saa kaksi paikkaa koluttua kertaheitolla. Ovesta sisään astuttuamme meille lyötiin käteen lipukkeet, joilla tiskiltä saisi yhden hanaoluen ilmaiseksi. Siis ilmaiseksi! Eihän crafttuoppien hinnat Budapestissä muutoinkaan ole kuin noin kolmea euroa, mutta ilmainen on aina ilmainen. Lämmittää sydäntä ja kieltä.

Hopaholic Akacfa utca 38

Hopaholicista saa laajasti muutakin kuin unkarilaista olutta, jos jostain syystä sellaisia kaipaa. Läheltä löytyy loistavia ravintoloita, kuten aivan vastapäätä sijaitsevat Mazel Tov ja Tuning Bar & Burger. Saapuessamme Hopaholiciin baarihenkilökunta oli niin sanotusti jalkautunut. Toinen asiakaspalvelijoista istui anniskeluravintolan portailla nautiskellen olutta ja sikaria samalla toisen istuessa sisätiloissa tuopillisen seurassa. Mikäs sen mukavampi tapa viettää työaikaa!

Summa summarum Budapest on ehdottomasti käymistäni Euroopan kaupungeista suositeltavimpien listalla ja itsekin haluan sinne palata. Oluiden lisäksi etenkin ruoka oli järjettömän hyvää ja tietysti halpaa. Lenkkeilymaastotkin olivat upeat, kunhan lähti jolkottamaan ennen auringonnousua eli aamuisin vetelin heti viiden maissa trikoita jalkaan. Yleisenä ohjeena Budapestissa suosittelen välttämään turistirysiä ja suosimaan metroa. Julkisenliikenteen viikkokortti oli jotain viidentoista euron luokkaa, joten halvalla saa suhautella. Etenkin vanhimmat metrolinjat jo sinänsä ovat kokemisen arvoisia nähtävyyksiä. Paikalliset aboriginaalit tunnistivat turistit jo kaukaa ja moni myös kotimaamme. Ystävällistä ja avuliasta sakkia noin ylipäänsä nuo unkarilaiset!

Olutkaupunki Reykjavik?

Islantiin matkustaessa on otettava huomioon, että lompakkoon tulee varata enemmän rahaa kuin McCoyn Andyllä. Kolkyt donaa paikallista valuuttaa ei yksinkertaisesti riitä juuri mihinkään. Hintataso on siis kova, josta esimerkkinä normi oluttuopillisesta huudetaan noin kymmentä euroa.

Olutkulttuuri on Islannissa muihin Euroopan maihin verrattuna kovin alkukantaisissa lähtötelineissä, mutta starttipistoolin laukaus on toki jo lähettänyt pioneerejä pitkänmatkan juoksulle ja ensimmäiset askeleet ovatkin sujuneet suhteellisen rivakasti. Oluen suhteen Islannissa vallitsi kieltolaki vielä vuoteen 1989 asti, jota ennen Brennivínin menekki oli jopa nykypäivääkin suurempi. Ennen tätä alkoholittomasta oluesta länträttiin väkevämpää mm. vodkan avulla. Kieltolain murtuessa Islannissa myytiin ensimmäisenä päivänä n. puoli litraa olutta per capita. Nykypäivän alkoholilakien hullunkurisuuksista ja vierailusta pienpanimossa voi lukea aikaisemmasta postauksestani.

Pääkaupungin ulkopuolelta artesaanioluen löytäminen ravintolan repertuaarista voi olla haastavaa, mutta Reykjavikissä valikoimaa löytyy monesta kuppilasta. Käymisen arvoinen tai periaatteessa pakollinen kolmikko on niin kutsuttu ”Craft Bar Trinity”. Lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevat oluthuoneet tarjoavat asiakkailleen erilaisia makumaailmoja. Mikkeller & Friends on eittämättä Reykjavikissä paikka, josta saa laaduikkaimmat oluet. Luonnollisesti tanskalaisiin panimoihin erikoistuneesta vinttikapakasta löytyy laajavalikoima hanaoluita. Mikkellerin ja To Ølin lisäksi tarjolla oli Omnipolloa, BrewDogia, Berliinin Stonea ja Foundersia. Paikallisten oluiden hana rajoittui yhteen Souriin. Paikan baarimikko oli erittäin palvelualtis maistattamaan hanatuotteita läpi. Baarin alakerrasta löytyy ravintola, josta voi tilata ruokaa sekä drinkkejä. Juomia sekä ruokia voi kuljettaa kerroksesta toiseen eniten miellyttävälle nautiskelualueelle. Pieni lasillinen hanaolutta maksoi noin 900 ISK.

Trinity joukkion lisäksi erittäin keskeisellä paikalla puiston kulmassa sijaitsee Gastropub Sæta Svínið. Sætan ”Icelandic Beer Tours” mainoksia näkyi monessa paikassa ja varmasti heittävät etenkin turisteja sisään ravintolaan. Olutkierroksella tarkoitetaan neljän paikallisen oluen tastingiä, johon löytyy kolme erilaista vaihtoehtoa: Light, Medium ja Dark. Otsakkeet kuvaavat oluista sekä vahvuutta että väriä. Päivällä nauttimani tumman beer flightin jälkeen palasin paikkaan vielä illemmalla, koska suurin osa ravintoloista sulki arkikeittiönsä viimeistään kymmeneltä. Hevonen alkuruokana oli järjettömän hyvää, mutta hampurilaiseen oli sotkettu jotain makeaa kastiketta, joka teki koko sämpylästä melko äitelän. Tilausta tehdessäni tiedustelin mahdollisuutta saada annos ilman perunoita. Tarjoilija kävi tarkistamassa asian keittiöstä, mutta pelkän hampurilaisen tarjoileminen ilman lisukkeita osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Lisäksi ravintolasta saa tiettyyn aikaan myös kymmenen ruokalajin menua, jossa jokaiselle ruualle on räätälöity oma olut. Menun hintaa en uskalla arvella, koska burgeri alkuruokineen ja oluen kera kustansi n. 70 euroa.

Vain muutaman metrin päässä edellisestä paikasta sijaitseva Micro Bar on Trinity-kolmikosta undergroundein paikka, jossa ei siideriä tai kuohuviiniä tarjoilla. Tämän saivat seurueen leidit karvaasti kokea, mutta onneksi kellarikapakasta löytyi islantilainen "lärvilauta" eli paikallisista tisleistä koottu maistelusetti. Toinen toistensa naapureina, myös trinityn Skúli Craftsbar löytyy lähikulmalta. Ratebeerin koostama trio on siis viimeisen vuoden aikana kasvanut kvartetiksi enkä usko, että nousu aivan tähän vielä jää. Islannin kokoisessa maassa katto alkaa kuitenkin joka suhteessa tulemaan yllättävän äkkiä vastaan. Kieltolaki nyt sentään on kuitenkin selätetty.

Olutkaupunki Riika?

Latvia on nostanut Viron perässä päätään mukaan pienpanimosceneen, mutta hyvin hiljaksilleen. Tämä hämäläisyys näkyi mm. Tallinn Craftbeer Weekendillä, jossa mukana oli vain riialainen Labietis. Tosin TCBW on Pohjalan yhteistyöpanimokutsuvierasperiaatteella toimiva festari, eikä Suomestakaan paikalla ollut kuin Mallaskoski. 

Takaisin Riikaan. Paikallisissa kuppiloissa olutvalikoima seuraa pettymyksestä toiseen. Listoilla on hyvin perinteisiä oluita, joissa tosin belgialaiset ovat moninpaikoin erinomaisesti edustettuina. Pubeista ei liiemmin paikallisia pienpanimo-oluita löydy, vaan keskittyminen kohdistuu maan suurempien panimoiden tuotoksiin, joista ei hurraahuutoja pysty synnyttämään.

Vanhasta kaupungista löytyy useampi tunnelmallinenkin paikka, mutta Breivings Tirgonulla tarjosi tällä läpileikkauksella parhaan EM-kisakatsomon. Ravintolapuoli ei niinkään ravitsemuspuolella loista, mutta esim. BrewDogin Cocoa Psycho hanasta pelastaisi pahemmissakin paikoista. Tiskin takaa löytyy myös uskomaton kattaus viskejä. Samassa tilassa toimii olut/viskikauppa.

Kolme miestä laivalla elikkäs Tris Viri Laiva (Avotu 35) on hengeltään brittityylinen kapakka. Jalkapallon yms. urheilun katsomiseen tarjolla on useampi televisio, mutta olutlistasta haluamansa kaltaisen juoman löytäminen osoittautuu haastavaksi. Ystäväni tiedustelee tarjoilijalta pale alejen perään, mutta henkilökunta ei tiedä mitä tällaiset oluet ovat. Itse kokeilen Saldaluksen Puku IPAa, joka on lähes juomakelvotonta. Ruokien toimittaminen pöytään tapahtuu yksi annos per kymmenen minuuttia tahdissa. Puolentoista tunnin jälkeen oma olutlautaseni ei vieläkään ole saapunut ja olemme poistumassa baarista. Tarjoilija ei meinaa ymmärtää, että haluamme maksaa, vaikka yksi annos on vielä tekemättä. Lopulta saan kuitenkin pahoittelut ja selitykseksi kisojen aiheuttaman ruuhkan. 

Laivamiesten samalta suunnalta löytyy olutkauppa BeerFox (Stabu 59). Pieneen tilaan on saatu mahtumaan erinomainen valikoima oluita sekä nojatuolipaikka mahdollistamaan ostosten paikalla nauttimisen. Valikoimaan kuuluu mm. Sori Brewingin ja Malmgårdin Panimon tuotteita, joista jälkimmäiset tällä kertaa sold out. 

Sitten todellisten helmien pariin! Osoitteessa Baznicas 35 löytyy rappuset kellarissa sijaitsevaan kauppaan Alus Celle eli vapaasti käännettynä Olutkellari. Sanavalmis kauppias ottaa asiakkaat vastaan esittelemällä erinomaista olutvalikoimaa niin pulloissa kuin hanassakin. Samalla hän tiedustelee nälkätilannettamme ja on valmis hakemaan meille ruokaa vastapäätä sijaitsevista ravintoloista. Tällä kertaa tyydyimme oluisiin, mutta samaan aikaan monet asiakkaat käyvät nauttimassa paikalla hyvien oluiden lisäksi myös hyvistä ruuista. Etenkin pizzat vaikuttavat herkullisilta. Tiskin takaa löytyy mielenkiintoisia ja ehkä hieman eriskummallisiakin nautintosuosituksia eri oluille (ota puheeksi kun nähdään livenä) sekä muutama valikoitu sana suomea. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Komeat, mutta aavistuksen epämääräiset portit johdattavat kohti riialaista Telliskiven kaltaista aluetta. Sisäpihalla latvialainen partahipsteri tiedustelee mitä etsimme. Etsimme pienpanimoa. Olemme perillä. Labietiksen panimopubi on pieni, mutta kodikas. Jopa niin kodikas, että lasiseinän takana panimon puolella eräs työntekijä nukkuu jakkaralla istuen. Raskasta tuo paneminen.

Hanatuotteista tarjotaan välittömästi rivillinen maistiaisia, joiden jälkeen sitä onkin jo aika kylläinen. Maistuvimmalta tähän hetkeen tuntuu yrttisen raikas sesonkigruitti Rasele, jota pieni tuopillinen maksaa 1,60€. Tässä paikassa voisi eittämättä viettää aikaa pidemminkin.

Saman rakennuksen toiselta puolelta löytyy Valmiermuižā panimon ravintola ja kauppa. Samaan aikaan huomaan pankkikorttini kadonneen ja juoksentelen päättömästi ympäri Riaa kunnes vastaan tulee suklaapuodin emäntä Danske Bankin läpyskä kädessään. Porter on kiireestä huolimatta mieleenpainuvan hyvää.

Nopealla läpileikkauksella Riika ei vakuuta olutturistia ainakaan siinä määrin, että lähtisin suunnittelemaan uutta reissua. Esimerkiksi Viron monipuolisuudesta riittää iloa ja ihastusta aina uudestaan ja uudestaan, jolloin en näe tarpeelliseksi matkustaa Balttiassa Pärnua etelämmäksi. Kertaluontoiseksi kokemukseksi kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen kaupunki. Tai no, pelkän Alus Cellen takia voisin vaikka harkita paluuta...

Olutturismia: Tallinna (Don´t try this in Finland)

Tallinna on ollut jo jonkin aikaa olutihmisten huulilla muunkin kuin viinarallin nimissä. Etelänaapurin pienpanimobuumistakin puhutaan. Suomalainen Sori Brewing pystyttää laitteitaan vanhaan asetehtaaseen ja Pyynikin Käsityöläispanimon Tuomas Pere on avaamassa craftbeer-verkkokauppaa, jonka kautta voi tilata suomalaisia pienpanimo-oluita Suomesta Tallinnan kautta Suomeen rahdattuna. Samaan aikaan Virolaiset pienpanimot tehtailevat lukuisia uutukaisia markkinoille. Puolentoista euron tuoppien vaihtoehdoksi Tallinnaan on sadellut yksi toisensa jälkeen mielenkiintoisempia olutravintoloita ja pubeja. Näiden perään lähdimme juoksemaan, mutta jo ensimmäisen paikan jälkeen tajusimme, että yksi ilta on aivan liian lyhyt aika kaupungin tarjoaman kattauksen läpikäymiseen. Siispä nautimme joka hetkestä.

Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui suunnistustaito. Twitterin kautta useita suosituksia saaneena olin tulostanut old schoolisti kartan, jonka avulla pääsimme pisteestä a. (Peppersack) pisteeseen b. (Hopner) vain reilussa puolessa tunnissa. Jokainen Tallinnan tuntija voi nyt hymähdellä. Kyllä, matkaa kohteiden välissä on alle 50 metriä, mutta reittivalintamme sai sen tuntumaan kilometreiltä. Hopnerin löydettyämme emme olisi halunneet sieltä poistua. Koskaan.

Janoinen mieleni valitsi ensimmäiseksi olueksi Thwaitesin 13 Gunsin. Pullo maksoi kokonaiset 3,90€. Uuuh.

 

 Seuraavaksi silmiini osui postimiehiä varten suunniteltu tiimalasin mallinen oluttuoppi, johon ei ole kuin yksi kaadettava belgi. Kwak. Puutelineessä tarjoiltuna neljä euroa kaksikymmentä senttiä. Telineen originaali tarkoitusperä on ollut hevosvankkureissa oluen nauttimiseen liittyvä käytännöllisyys, mutta näin 2000-luvulla historia ja esteettisyys tuovat kyseiselle vahvalle belgi alelle aivan erityislaatuisen nautinnon, eikä Tallinnan Hopner muuta tunnelmaa kuin ainoastaan pykälien mitalla ylöspäin. Suussa silkkaa samettia, mausteista makeutta ja rumeliinistä rusinaisuutta.