Tyrantti Kobra NEIPA

Vaalean kadmiuminen värimaailma tuoksuu varovasti tropiikin hedelmiltä, kuten ananakselta ja persikalta. Maku on suutuntumaa myöten raikas ja freesi. Ananas on selkeästi solistin roolissa ja paukuttaa falsettia oikea jalka PA-kaapin päällä. Mr. Juicy sen sijaan pistää jaloilla koreasti tuplabasariin tahtia. Yrtit heittävät väliin pieniä kitarasooloja, joskin hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia riffejä. Katkeruus jää lopulta basson varteen ja pysyttelee taka-alalla. Ihan kiva kesäinen sointukierto, mutta ei sentään nahkahousujen arvoinen. Elokuva oli tykimpi.

Post scriptum. Juo NEIPA´si tuoreena. Minäpä join, mutta arvio jäi pöytälaatikkoon. Tässä siis alkukesästä tölkitettyä sekä nautittua Tyranttia. Erä 000000096. Bbf 021218

Happamat headit ja viileät villit

Tuusulalainen CoolHead Brew aloitti ulosmyynnin panimollaan maaliskuun 17. päivä isoin elkein. Bussikuljetukset Helsingin keskustasta kulkivat sovitusti ja tarjolla oli uutuuksia sekä tuoreuksia. Itse ajelin paikalle lähinnä atmosfääriä ihmetelläkseni, mutta myös sadan pullon erä Maple Bourbon Barley Wineä kiinnosti huomattavissa määrin. Jonoa oli jo puolilta päivin kiitettävästi ja niinhän siinä lopulta kävi, että viimeiset barleyt meni minun takana jonossa seisseelle ratkaisevassa chicanessa oikealta ohi kirmanneelle nuorelle hipsterin alulle. Minulta säästyi siis enemmän rahaa naapuripanimon makuihin. 

Hapanta headia kuitenkin tarttui mukaan useampaa sorttia ja nyt sain vihdoin maisteltua nämä läpi. Täytyy myöntää, että toistaiseksi mieleni tekee ihan jotain muuta, vaikka maut jäivätkin käteen tai ainakin mieleen.

Gut To Be Good!  American Wild Ale 5,5%
Greippisen keltaista ja hämyisen sameaa setuuria. Vaahto dominoi ensiaskeleita, mutta laskeutuu lähes olemattomiin suhteellisen nopeasti. Sitruunamehuisen souri suutuntuma saa sysäyksensä jo tuoksusta ja jatkaa periaatteessa samoilla kiskoilla jälkimakuun saakka poskia pistellen. Kokonaisuus on valkoviinisen villi ja hedelmäisen hapokas. En tiedä, mutta hampaat tässä tuntuu sulavan mukana. Miten olisi neljänneslitran tölkki?

Deep Double Passion Imperial Gose 6%
Doping-näytteen layout kuultaa kirkkaan keltaisena valkoisen vaahdon värinässä. Tuoksussa on panimolle ominainen tropikkilataus, joka tunkeutuu takaraivoon kuin poikittainen maila badmintonissa. Laktoosinen liuku sitoo sitrushedelmät tiukkaan nippuun, mutta vapauttaa nämä valloilleen suutuntuman lopussa aiheuttaen pienimuotoisia hapannyrpistyksiä. Hampaiden kiille kestää tämän kuitenkin huomattavasti paremmin kuin wild alen, vaikka pehmentyvää purupintaa voi nytkin tunnustella. Tätäkin voisi nauttia desistä kahteen, mutta toki kolmasosa litranenkin uppoaa ihan soljuvasti. Juustojen ja salamin parinakin ihan osuvan erikoinen kombo.

Sea Betrayed Us 4,0%
Tämän nelivolttisen gosen nimi juontaa juurensa siitä, että panemisessa käytetyn mustekalan musteen oli tarkoitus värjätä olut eksoottisen pimeäksi. Toisin kävi ja lopputulos on tyylilajilleen perinteisemmin uskollisesti vaaleankeltainen. Venäläinen mustasuolakaan ei väriään luovuttanut, mutta louhii tiensä esiin hyvinkin vahvasti tuoksusta jälkimakuun. Suola- ja sitruunahappoa suoraan suoniin paikoin puistattavallakin potkulla ja vastenmielisellä velositeetillä. Antimaturoitunutta mansikkaa ja raakaa raparperia.

Raspberry Gose 4,0%
Todella kauniin punaista nestettä himalajan suolan tuomalla pinkillä twistillä. Värin taustalla kuitenkin litraa kohden käytetyt 150g vadelmaa. Tuoksu pinkittää samaa tuttua viileän pään linjaa kuten aikaisemmatkin tuusulalaiset suolaiset sourit. Happaman suutuntuman jälkeen makukokonaisuus sulautuu lempeämpään maastoon ja jälkiliukaskin on vadelmalimpparin että sitruspommin kanssa sopivassa balanssissa. Erittäin raikas, mutta samalla aavistuksen light.

Rowanberry Sour 4,0%
Pihlajanmarja hapan collaboraatio PCBC/SJT kanssa on ulkoisesti samean kadmiumista ilman sen kummempaa vaahtoa. Lasin pohjaan kasaantuu ektoplasman kaltaista lietettä. Tuoksu on jokseenkin epämiellyttävästi pistävän ureainen, eikä maullakaan liiemmin hurraamaan pääse. Puistattavaa puhuria ja kirvelevää kulumaa. Suuta kuivaa.

Oravan painajainen

Reservoir Dogsin väripaletissa tämä painajainen olisi Mr. Brown, mutta vain koska kukaan ei saanut olla herra Musta. Saattaa olla, että oluiden värimaailmassa asia on aika lailla samalla tavalla. Imperial Stouteissa kaikki pyrkivät blackiin, mutta lähemmällä tarkastelulla lopputulos on kuitenkin aina ainakin valoa vasten tarkasteltuna jossain määrin ruskeaa.

Orwellialaisen Ödöörin aihettama laktoosinen laskeuma saattaisi säikäyttää varovaisimmat maitoallergikot, mutta ainakin itselleni kyseinen tuoksu aiheuttaa jo heti pilvisyydessäänkin aitoa mielihyvää. Samettinen suutuntuma soittaa sellaista säveltä, että kyseessä voisi olla jonkin aikaa kellarikypsytystäkin kapioarkkuunsa kellottanut keiky, mutta kyseinen tölkkihän on suhteellisen tuoretta tavaraa. Kuluvan vuoden Alkon käsityöläisolutkattauksen satoa nimittäin.

Öljyisen tymäkkä Oravan olemus lesoilee koko matkan ajan eikä jälkimakukaan tilastoissa kalpene. Toffeisen tarttuvaa ja suklaisen sulavaa liukua alusta loppuun saakka. Kokonaisuutta voisi lähestulkoon käyttää jopa imperial stoutin mallikappaleena. Edellä mainittujen makujen lisänä kahvi, lakritsi, salmiakki, yrtit, kaakao ja siirappisuus täydellisessä symbioosissa. Samaan tasoon voi kotioloissa pyrkiä, mutta paremmaksi on turha edes yrittää.

Kahdeksan päivän jälkeen - Summer in Vermont

Viime viikonloppuna maistelin totaalisen timmiä tuoretuotetta. Kyseessä oli siis vain tunteja ennen nautiskelua tölkitetty Cool Headin Summer in Vermont NEIPA. Tunnelma oli kuitenkin vähintään ristiriitainen ja halusin kokeilla saman tuotteen viikkoa myöhemmin. Nyt siis kahdeksan päivää paikoillaan jääkaapin takaosassa seissyt samainen lesti lasiin.

Hapokkuutta ei tässäkään yksilössä esiinny kuin nimellisesti, joten sama kaava toistuu. Tuoksun eksotiikka ja trooppisuus ovat jo viikossa vaienneet ja maltaat vallanneet näiltä osin tonttia. Suutuntuma on makean multainen ja viikon takaiseen pienimuotoiseen huulilla saavutettuun mehumaiseen hekumaan ei ole minkäänkaltaisia edellytyksiä. Vihreiden vuorten osavaltio jää henkilökohtaisella tasolla nyt no go -tasolle. Tölkin kylkeen leimattu "drink fresh" tulee ottaa tosissaan. Viikossa ko. olut on jo lähes pilalla tai  täysin eri tuote kuin totaalisen tuoreena, vaikkei tällöinkään tosin kummemmin vakuuttanut.

Neljän tunnin NEIPA

Uuden alkoholilainsäädännön vanavedessä aukeavat pienpanimomyymälät houkuttelevat nyt asiakkaita yhä tuoreimmilla ja tuoreimmilla tuotteilla. Stadin Panimon puodissa mainostettiin avajaispäivänä "eilen pullotettua" imperial stouttia, mutta Tuusulassa ammuttiin tänään yhä kovemmilla panoksilla. Ovien auetessa tai oikeastaan hallin taitto-oven noustessa puolenpäivän aikaan tiskistä löytyi vain tuntia aiemmin tölkitettyä NEIPA:a. Olut on parhainta mahdollisimman lähellä panimoa nautittuna ja mahdollisimman tuoreena, mutta miten Double Dryhopped Summer in Vermont New England Double IPA taittuu neljä tuntia tölkityksen jälkeen eli kolmelta iltapäivällä? Voiko jopa IPA olla liiankin tuoretta?

Tölkistä sulahtaa tulppaaniin auringon orangea ja tasaisen tiivistä, kaikin puolin erittäin kaunista nestettä, mutta vaahto jää hyvin marginaaliseksi. Lähes hapoton olut sulaa suuhun kuin sangollinen sahtia. Tyylilajin mukaiset trooppiset hedelmät esiintyvät runsain määrin. Kypsyysaste jää arvelluttamaan. Raakileita? Tässä kohtaa hedelmälihojen pitäisi valua pitkin seiniä ja nesteen hikoilla kuorien läpi ilmakehään. Raakaa lihaa tai vähintään mediumia. Hyvä vai huono? Humalavoittoisten oluiden optimaalinen nautintoaika on varmasti hyvin lähellä pullotusta/tölkitystä, mutta tapauksesta riippuen ei kuitenkaan välttämättä aivan suoraan tankista. Kokonaisuus on joka tapauksessa kuitenkin ihan nautittavan mehumaisesti NEIPA´inen sekä brasilialaisen sademetsäinen ja tuusulalaisesti havuinen. Muuten sanoisin, että viikon päästä olut voisi toimia jopa tätä hetkeä paremmin, mutta hapokkuus ei valitettavasti tästä kuitenkaan mihinkään nouse. Kokeilen toki.

Verta, vaniljaa ja maahantuontia

Suomen olutmyynnin pikkujättiläisen Pien´en omistaja Erkki Häme taistelee Daavidin elkein suurta monopoliamme ja oikeastaan koko vallassamme olevaa alkoholipolitiikkaa vastaan keskittämällä myyntinsä etenkin kotimaisiin pienpanimotuotteisiin, joita ei välttämättä kovin monesta paikkaa tavoita. Myymälöitä löytyy tällä haavaa Helsingin Ateneuminkujalta ja Espoon Isosta Omenasta. Jos olet käynyt kyseisistä kohteista edes toisessa, tiedät mistä puhun. 

"Tilaamme nimenomaan tuoreena myytäviä oluita, ja rakennutamme niitä varten kylmävaraston jotta tuote pysyy mahdollisimman hyvänä – tällaista ei vielä muilla maahantuojilla Suomessa olekaan. Emme halua enää ikinä nähdä suomalaisessa olutravintolassa yli 6kk vanhaa IPA:a, joka valitettavasti on tällä hetkellä kovinkin yleistä." -E.H.

Kivijalkamyynnin lisäksi Pien aloitti vuosi takaperin oluiden maahantuonnin ja diilaa näin ollen laatukamaa myös niistä ymmärtäville ravintoloille. Uusimpana ja todellakin mainitsemisen sekä saamani massiivisen korruptiopaketin arvoisena panimona Pien on ottanut haltuunsa lontoolaisen Brew by Numbersin. Pahaa sanaa ei varmasti pysty kyseisistä lekoista sanomaan, mutta empä myöskään ole ehtinyt niitä sen paremmin reittaamaan kuin kaikkia vielä edes maistelemaan. Toisaalta esim. Metsäjoen Harri summasi omassa blogissaan koko paketin niin hienosti, että pitääkö sitä pyörää jälleen uudestaan keksiä. Repertuaarista löytyy muitakin laadun takana seisovia yrityksiä, kuten Brekeriet ja Brewski sekä useita one-off tyyppisiä tuonteja. Yritys ei kuitenkaan ole jäänyt aakkosten alkupäähän makaamaan, vaan seuraavaksi tulon päällä on jo irlantilainen Whiplash.

"Panimoiden valinnassa noudatan tiettyä kaavaa. Minulle on tärkeintä, että itse tuote, on erittäin laadukas. On paljon epämiellyttävämpää myydä olutta, jonka takana ei pysty itse seisomaan täysin. Se vie hommasta ilon. Onneksi Eurooppa on täynnä upeita panimoita, jotka eivät tingi laadusta." -E.H.

Eikä siinä vielä kaikki, lausui mainosteevee. Tällä hetkellä Pien´en valikoimasta löytyy myös omaa tuotantoa. Tuusulalaisen Cool Head Brewin kanssa yhteistyössä tehty olut on sekoitus vaniljaa ja veriappelsiinia. Kuulostaa aika villiltä, mutta kaiken lisäksi tyylilajina on tämän hetken ehkä trendikkäin style eli New England Indian Pale Ale. Sain myös pari yksikköä tätä NEIPA´a Erkiltä ja läksin lumihankeen fargoilemaan.

Ulos tölkistä. Neste on erittäin sameaa, lähes likaisen keltaista ja nektariinisen notkeaa sekä taianomaisen tahmeaa. Lasten synttäreiden jälkeinen krapula haisee tältä. Tippaakaan alkoholia ei ole nautittu, mutta silti kupoli on sokerista samea ja vaniljasta vetelä. Makeuden mayhem tuoksuu tarkemmin kuvailtuna siis vaahtokarkeilta ja Jacky makupalalta. Veriappelsiini astuu kuvaan, eikä yhtään liian myöhään. Suutuntuma kevenee huomattavasti hajun antamista assosiaatioista ja sitruksisuutta saadaan sopivasti sieluun. Jälkimaussa vaniljakräämi puskee takaisin tatamille, mutta täydessä tasapainossa hedelmäisen hapokkuuden kanssa. Eikä tarvitse olla edes hipsteri tykätäkseen!

Hop Artisan Brewery Weekend

Toista kertaa järjestetty Hop Artisan Brewery Weekend keräsi pääkaupungin kansaa juhlistamaan uutta vuotta jo heti ensimmäisenä päivänä yhteen noin kahdeksansataa päätä. Kolmipäiväinen tapahtuma huipentui siis uudenvuodenaattoon. Oluen ystävien lisäksi tapahtumassa hemmoteltiin myös rypäledudesoneja omalla viiniosastolla. Itse kävin kääntymässä paikan päällä Konepajan Brunossa aatonaattona lauantaina, eikä aika valitettavasti riittänyt ihan kaikkeen. Mukana olleet panimot herättivät riittävästi mielenkiintoa, eikä sauvignonien pariin tarvinnut tukeutua. 

Sisäänastuessa paikan atmosfääri oli sekoitus ala-asteen discoa (hyvä buffa, popot pois?) ja entistä jakautunutta saksaa. Sormiani hypistytti, excellent. Aivan kuin olisi hypännyt Tallinn CraftBeer Weekendin kulisseihin. Takki narikkaan ja kukkaleima käteen. Täydellistä. Oluttakin on ja varaa valita kolmesta erinomaisesta lasista. Let´s HOP in!

Nestetasapainon ylläpitämisen lisäksi Konepajalta löytyi myös toinen toistaan eksoottisempia street food standejä. Ruuat olivat hyviä, mutta odotettuun erinomaisuuteen saakka niillä ei valitettavasti lennetty. Parhaat oluet löytyivät ehkä hivenen tylsästi Coolheadin tiskiltä. Over the Galaxies NEIPA nyt on vaan kerta kaikkiaan aivan järjettömän hyvä. Kotka Steam Breweryyn tutustuminen oli mielenkiintoista ja tuotteetkin vakuuttivat laadullaan. Soundville Brewingille pointsit festareiden tyylikkäimmästä outlookista.

Cool Head Brew IPAnema 5,7%

Persimonin pehmyt krominkeltaisuus kantaa yllään luonnonvalkeaa peruukkia. Kuvassa tukan tuuheus on tosin hieman päässyt laskeutumaan päin, koska kikkailin tuon tölkin asettelun kanssa. IPAneman tuoksu on trooppisilla hedelmillä humaloitu ja havumetsäisillä maltailla maalattu. Hapokkuudestaan huolimatta suutuntuma soseuttaa suunnattoman superlatiivisesti silkkisellä otteellaan ylikypsyydessään vellovia mangoja ja passiooneja yms. auringonlaskun musertaessa aistikanavia kuin jätekuilu SWIV:ssa. Samassa paketissa on jotain äärimmäisesti kokeneen kypsää keskilinjaa, mutta myös odotettavasti nulikkanoviisin näköalaa ja notkeutta. Miellyttävän pihkaisesti yrttiöljyinen Tuusulan IPA irtoaa Alkosta mukaan reippaasti alta neljän euron, joka on enemmän kuin kohtuullinen hinta oluen laatuun nähden. 

88