Hazy thing from Iisalmi

Olvi toi markkinoille Hi-hop IPA´nsa jalanjäljissä uuden matala-alkoholisen oluen. Ultra-low alc. Session Ruis Mild NEIPA-hybridi kuulostaa kieltämättä aikamoiselta topseilvellingiltä, mutta ilman pannukakkua. Lasissa lepää loppujen lopuksi aika selkeälinjainen sima. Riippuen toki siitä, mitä kuluttaja olueltaan odottaa. 2,5 %:n oluella tuskin haetaan nousuhumalaa, saati muhkeita maltaan mäiskeitä. 

Joku NEIPA-poika voisi lausua jo pelkästään etiketin perusteella muutaman voimasanan siitä, miten löyhästi pyhää kirjainyhdistettä jälleen kerran käytetään. Mild-uskovaiset sen sijaan haistavat pyhäinhäväistyksen jo kaukaa ja kumartavat rukouksen omaisesti brittiläiseen pinttiinsä syljeskellen. Onneksi on sentään ruista, mutta onko sitäkään koskaan tarpeeksi ja lopulta kuitenkin liikaa?

Iisalmen "hazy thing" on paremminkin lazy thing, mutta vastaa kaikin puolin ainakin omia henkilökohtaisia odotuksiani. Tuoksu havisee vienossa lounaistuulessa tuoden mukanaan meren yli trooppisten hedelmien flavoreita. Suutuntuma pohjaa premissiin. Kevyttä, suunmyötäistä, raikasta janon sammuttajaa. Helppo, joku voisi sanoa vetinen, väliolut. Ruis tuo omaa muromaistaan rapsakkuutta poskipäihin samalla, kun kolmen humalan (Sabro, Mosaic, Mandarina Bavaria) kombinaatio hikoiluttaa heinää palmupuiden katveessa.  Vielä vähän suolaa soppaan, ja sorttimix saisi nimiyhdistelmäänsä ainakin yhden genren lisää. 

Näytepakkauksen saatekirjeessään Olvi kertoo kyseisellä tuotteella vastaavansa ”maailmanlaajuiseen terveys- ja hyvinvointitrendiin ja miedompia erikoisoluita kaipaavien kuluttajien tarpeisiin”. Panimo ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Johan Olvin perustamisenkin taustalla oli raittiusaate, eli miedompien alkoholijuomien tarjoaminen kansalle viinan sijasta. Yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1997 Olvi lanseerasi laimeaksikin haukutun 3,7 %:n oluen "Bisse", jota mainostettiin sloganilla: "Säästä veroissa, juo olutta!". Tämäkin mieto olut oli kuitenkin aikaansa edellä, eikä vielä tuolloin innostanut kuluttajia. 

Matala-alkoholipitoisten oluiden myynti on kuitenkin nykypäivänä kasvanut lähes eksponentiaalisesti ja jopa globaalisti tarkasteltuna etenkin nuorten aikuisten keskuudessa alkoholin kulutus on vähentynyt radikaalisti. Miedoilla, sekä täysin alkoholittomilla oluilla on siis entistä enemmän kysyntää. Markettien hyllyille onkin alkanut ilmestymään kyseisessä tuotekategoriassa jopa juotavia yksilöitä. 

Makusinfonian kannalta ero on kuitenkin huomattava, jos tuotteesta löytyy entisaikojen veroluokituksen mukaisesti edes se harvoin tarjolla nähtävä ykkösvahvuus. Juuri tämän vuoksi, olen erittäin iloinen, että käsillä olevan oluen kaltaista tuotekehitystä tapahtuu ja eri tavoin nautinnollisia oluita alkaa löytymään jokaisesta prosenttiluokasta. Jossain tapauksessa alkoholiprosenteiltaan yli puolet kevyempi keitos saattaa olla jopa vahvempaa versiota maistuvampi.

Samaan aikaan hallituksemme kaavailee ensi vuoden alkuun alkoholiveron nostoa, jonka etulinjassa ovat juuri miedot oluet (< 2,8 %). Suunnitellun korotuksen jälkeen ei tätäkään lestiä saisi enää alta kahden euron. 

Näinkö me kannustamme panimoita marginaalisen vahvuusluokan oluiden tuotekehityksessä? 

Näinkö me edistämme maailmanlaajuisia terveys- ja hyvinvointitrendejä?

Lue Olutliiton kannanotto tästä.

 

Alea alessa

Muiden tuoretuotteiden tapaan myös oluet saavat kylkeensä punaisia hintalappuja parasta ennen päiväyksen asettaman tuomiopäivän lähestyessä. Houkutteleehan tuo, mutta kannattaako se? Kuvassa poseeraava (oik) Olvin APA löytyi Porvoon Tokmannilta puoleen hintaan, joten ajattelin kokeilla miten vanhan pale alen (bbf100917) käy suhteessa seitsemän kuukautta freesimpään versioon (020418), jonka poimin paluumatkalla S-marketista.

Alkunasautuksen jälkeen ikääntynyt APA pyrkii nopeasti ulos tölkistä. Onhan se ymmärrettävää jos alumiinisäiliössä on ehtinyt viettää liikaa aikaa, niin tuleehan siinä kiire pakotien vapautuessa. Lasiin kaadettaessa old can kuohuu niin voimakkaasti, että suurin piirtein puolet pinta-alasta täyttyy vaahdosta. Uudempi yksilö mahtuu tulppaaniin kertaheitolla. KimitoKeiky -kisaoluita tuodaan kotiovelle samaan aikaan ja vaahdot ehtivät tasoittumaan ennen kuvan ottamaista. Tuoksu on selkeästi iän myötä valjuuntunut, mutta toisaalta samalla ikävän oloisetkin hajut ovat heikenneet yhtä lailla. Suutuntuman rapsakka purevuus on hävinnyt kokonaan ja vaihtunut laimean liukkaaseen litkuisuuteen. Jälkimaku yrittää parhaansa mukaan pysyä pikkuveljensä perässä, mutta jää siinäkin aavistuksen verran jälkeen. Vanha tuote on siis selkeästi huonompi, mutta silti hintansa väärtti, vai onko? Riippuu tilanteesta. Ruokajuomaksi ehdottomasti tuoretta tapausta ja toki myös paljaaltaan nautittavaksi. Alle puolentoista euron puolilitrainen sen sijaan uppoaisi erinomaisesti vaikkapa saunan lauteilla.

IPAa Iisalmesta Tartoon ja takaisin

Puolitoista vuotta sitten Olvi teki Suomen suurpanimoista sen suurimman siirron kohti uudenlaista huomista. Markkinoille tuli Iisalmi Pale Ale. Samaan konserniin kuuluva Virolainen panimo A. Le Coq seurasi isäntäänsä perässä tekemällä ainakin ulkoisesti lähes identtisen tuotteen virolaisten kuluttajien iloksi. Tölkin lähempi tarkastelu kuitenkin kertoo enemmän kuin nopea vilkaisu. Iisalmessa humalina on käytetty kvartettia Mosaic, Galaxy, Comet ja Saphir kun taas Tarton kattiloissa on käynyt tavanomaisesti tylsempi kokoonpano Chinook, Amarillo, Cascade ja Citra.
Vahvuutta oluessa on meren takana luonnollisesti 0,3% enemmän.

Lasissa virolainen on aavistuksen tummempi ja kirkkaampi. Kotimaisen tuoksu repii etelänaapurin kappaleiksi. Makeaan maltaaseen verrattuna Olvin rapsakkuudesta paistaa esiin humalointi, jota kaverilla ei pääse aistimaan. Tarton tattarinen tunkkaisuus ei pärjää Iisalmen iloiselle intohimolle, jossa rapeaa katkeroa löytyy bulkkipanimolta kiitetävin mitoin. A. Le Coqin versiosta mieleen assosioituu lähinnä vähän parempi perusviinarallitölkkikama. Tämän voi jättää hinnasta huolimatta suosiolla lahden taakse.
Olvi 83
A. Le Coq 70

Olvi APA vs Koff APA

Kevättä ja kauniita oluita. Maitokauppojen hyllyt pullistelevat jälleen etenkin suurempien panimoiden uutuuksilla. Olvin APAa osattiin jo odottaa männä vuoden IPAn jälkeen, mutta keravalaisen hevospanimon vastaava tuote tuli varmasti suurelle yleisölle yllätyksenä. Hienoa Sinebrychoff! Jäämme edelleen odottamaan Hartwallin vastausta.
Olvi, humalinaan Citra, Chinook ja Equinox, houkuttelee hyppysellisen enemmän kadmiumin viljaisella olemuksellaan. Samainen lesti myös vaahtoaa enempi ja piirtää paksumpaa/pysyvämpää pitsiä. Olvi jatkaa pisteputkeaan myös tuoksujen saralla. Koff taittuu hieman tunkkaisen maltaan ja marjaisuuden puolelle, kun taas iisalmelainen tuoksahtaa raikkaan raaoille sitrushedelmille. Keravalla hedelmät ja humalat (Citra ja Mosaic) ovat selkeästi kypsempiä ja pehmeämpiä. Se etelämpi panimo you know. Makupaletti on suora seurannainen hajuista. Lopputulos riippuu nyt vähän siitä, että tykkääkö Pirjosta vai Pertistä? Koffilainen on selkeästi täyteläisempi, mutta ummehtuneempi. Mainospuhe raikkaudesta ei tällä kertaa täytä saappaita. Olvi sen sijaan on vehnäisesti freshimpi, mutta jotenkin hauraampi. Itse henkilökohtaisesti jos mietin kyseisille oluille käyttötarkoitusta, niin kesän lähestyessä voisin helposti ottaa ison panimonkin APAa mukaan kotiterassille. Yhtä hyvin massa-apa sammuttaisi janon lämpimät haapapuut kantikkaiden alla vesiknaapullisen höyrystyessä kiuaskivien päällä. Näihin tilanteisiin valintani kohdistuisi Olvin puoleen. Grilliruuan kanssa puolestaan menisin Koffilla. Lopuksi vielä yksi pakollinen mutta. Viiden ja puolen euron litrahinnassa on mielestäni liikaa ilmaa.
Koff 78
Olvi 80

Stadin Panimon American Lager 4,5% HELSINKI/IISALMI

Hyvän lagerin paneminen on vaativaa hommaa ja erinomaiseen lageriin törmääminen näin ollen hyvin harvinaista. Varsinkin suurten bulkkipanimoiden loattua koko oluttyylin maineen, siihen on vaikea enää uskoa. Stadin Panimon American lager on kuitenkin niittänyt jo useampana vuonna (2012, 2013 ja 2014) mainetta Suomen Paras Olut kisassa. Olut on suodattamaton, kuivahumaloitu ja pastöroimaton. 

Panimon myyntipäällikkö Risto Roitto lähetti pari uutukaista tölkkiä maisteltavaksi. Tähän mennessä StaPalta on tullut vain pullotavaraa. American lagerin hinta pullossa on kieppunut jossain kolmen ja puolen euron tietämillä ja kauppoihin juuri tulevan puolilitraisen tölkin tulee saamaan alle kolmen euron. Panimolla ei ole omaa tölkityslinjastoa, joten tämä tapahtuu jossain toisessa mystisessä lokaatiossa. Uunituoreen tölkin pohjassa on BBF 24.3.2016 ja pullon etiketissä 1.5. 2016. Näköjään säilyvyysaikaa lyhennetty, vaikka tölkissä se onkin luonnollisesti pidempi. Lager on aina tuoretuote, joten ihan fiksu veto.

Panimon kahden tölkin paketin lähettäminen oli maksanut 15,10€. Keski-Euroopasta saa tilattua korillisen olutta kotiovelle kahdenkympin postareilla ja  Papabeersiltä 24 pullon toimitus maksaa 10€. Oh the humanity.  

Aloitetaan vertailu sinivalkoisten etikettien rintamalta. Tuoksu täsmää, samoin maku. Ulkoisesti tölkki lager vaikuttaa aavistuksen sameammalta, mutta tämä saattaa johtua myös railakkaammasta kaadosta. Todettakoon silti lyhyesti, että kyseessä on sama olut ilman minkäänlaisia lasipullo versus alumiinitölkki mittelöä. 

Keskitytään vielä hetki olueen pääosassa. Tuoksu on trooppisesti pihkaisen hedelmäinen. Suutuntuma on persikkainen, mutta taittuu loppua kohden päärynän puoleen. Jälkikaiussa on suun raikastajan kaltaisia menttooleja. Kokonaisuudessaan erinomainen lager.

Sitten Nokian 2nd Avenueen verrattaen. Hömpsistä. Tässä se nyt nähdään mitä on Nokian takana. Metsää. Kyseisen Keisarin kuraisuus korostuu StaPan rinnalla stratosfääriin asti. Turha lähteä sen enempää analysoimaan rinnakkaisvertailun muodossa. Stadin Panimon American Lager on ehkä paras maistamani lager ikinä. Ainut yhtä kova veto joka tulee mieleen on Mikkeller Burger & Bun L.A. Lager.

91

Aikaisemmista muistiinpanoista löytyi alttarilla olevasta oluesta merkintöjä vuosilta 2013 ja 2014. Ensimmäinen kokemus on ollut näköjään erinomainen, mutta jälkimmäisessä ilmeisesti jotain happovikaa tai sitten maistissa on ollut vanhentunut yksilö. Tässä hyvä esimerkki siitä, että parasta ennen leimaa on hyvä vetää lähemmäksi pullotusta/tölkitystä jos haluaa välittää kuluttajalle parhaan mahdollisen maun.

Olvi Hiili 4,5% IISALMI

Musta, aavistuksen punertava olut. Tuoksu on soijaisen suolainen ja limppuisen siirappinen. Suutuntumassa salmiakki ja siika dominoivat.  Kotikaljainen habitus kantaa maitokaupassa juuri ja juuri kassalle asti, mutta tuoppiin päädyttyään lento loppuu lyhyeen. Kokonaisuus on imelä ja keinotekoinen.
Jälkimaku yhdellä sanalla epämiellyttävä.
62

Iisalmi Pale Ale 4,7% IISALMI

No tätähän on odotettu! Yksi maamme kolmesta suurpanimosta kirjoittaa historiaa uudelleen ja laittaa liukuhihnan täytteeksi pintahiivaoluen. Vaikka IPA ei enää varsinaisesti ratsastakkaan hifitrendien aallonharjalla, niin kansalle tyyli alkaa pikkuhiljaa muodostua tutuksi ja turvalliseksi. Tiputetaan sima lasiin ja katsotaan.
Ulkoisesti Olvin uutuus on vaalean viljainen ja suurieleisen kuplainen. Suodattamattomaksi näinkin kirkasta olutta ei hevillä usko, mutta niin on alumiinin spekseihin raaputettu. Makean mangoinen ja muikean mäntyinen tuoksu hemmottee humalaa hikisillä hinausköysillä höystettynä. Suuhun tunkeuduttuaan Mosaic, Comet, Galaxy ja Saphir ottavat Petteri Punakuonon ohjakset ja riuhtovat tiensä happohyökkäyksen läpi. Greippinen katkeruus esittää parahinta pääosaa, jonka sivujuonena on voimakas hiilihappoisuus. Kokonaisuutena rapeaa kuin raparperi. Onhan tässä selkeästi Olvin kruununjalokivi hyppysissä. Varsinkin kaiken sen parjauksen jälkeen mitä olen panimolle täällä blogissa syytänyt, nyt ollaan vihdoinkin ytimessä. Panostetaan ennemmin itse tuotteeseen kuin brändäykseen. Sitä paitsi kyseisen tölkin etiketti on omasta mielestäni Olvin parhaimmistoa.
83

Viisi tölkkiä vehnää

Vehnäoluen suosio lähti myös maitokaupoissa kasvuun Nokian Panimon tuotua EloWehnää hyllyille, joka kamppailee erinomaisuudessaan jo monien aitojen saksalaishefejen kanssa. Suosiota seuranneena tämän kevään odotetuimpia uutuuksia ovat Laitilan ja Sandelsin vehnäoluet. Poikkeuksellista tässä konseptissa on se, että Olvin pitkän historian aikana ei aikaisemmin pintahiivaolutta ole valmistettu.

Tölkkitavarana siis ympäri Suomen löytynee nämä viisi vehnää, jotka nyt tässä rinta rinnan.

Ulkonäköasiat tulee julki parhaiten kuvaa katsastaen, joten ei kuluteta niihin seikkoihin sen enempi mustetta. Kaikki viisi pyrittiin kaatamaan mahdollisimman samanaikaisesti laseihin, joten vaahdon puuttumattomuus ei johdu siitä, että olut olisi laskettu ensimmäisenä.

Kaksipäinen raati oli tällä kertaa hyvin yksimielinen, joten listaan seuraavaksi oluet Klubin reittaamassa parhausjärjestyksessä.

1. Ennakkosuosikin paineista kärsivä Nokian Keisari EloWehnä erottui kirkkaasti testin parhaimpana tuotoksena. Eniten pitsiä jättävä tuulimyllywehnä maistuu kerta toisensa jälkeen samettisen pehmeältä viljalta ja sopivasti bananasplittisen makealta hiivaleivältä.
2. Kirkkaimpana ja vaahtoavimpana hefenä bodiumin hopeapallille nousee Lidlin Grafenwalder. Virkistävien raikkausaspektien saattelemana Graffe toimii estoitta kuumana kesäpäivänä. Vaikka taustalla kismittää vetinen säilykeananaksisuus, niin mitalipaikka on selkeä.
3. Yllättävin sijoitus on Marsalkan Luomuvehnän poistuminen kisapaikalta pronssinen pokaali narikassa. Tuoksu jää testisimojen joukossa laimeimmaksi ja maku pistelee hapokkuudellaan banaanin kylkeen happireikiä. Jälkimaku on metatallinen.
4. Olvin uutukainen  tuoksuu vahvasti ananakselle. Kokonaisuus on hapokkaan mausteinen ja tunkkainen. Sitruunaisuus tasapainottaa ja tuo raikkautta, mutta syvimmät tunteet tuntuvat tukahdetuilta. Ehkä parempi näin.
5. Viimeiseksi jää Kukko, joka everstin tapaan tuoksuu voimakkaalle hedelmälle. Maku on hiivaisen ananaksinen ja jälkibanaaninen. Kokonaisuus muodostaa tunteen porkkanakakusta, johon on piilotettu laksatiivia.

Tämä oli Keikyklubi-raadin yksimielinen mielipide, mutta kuten aina, makuasioita. 

Esimerkiksi Jyväskylän Bier Baron, sai omassa vertailussa aikaan hyvinkin erilaisen tuloksen.

Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan itse mikä on oma suosikkisi.

Olvi CXXXV ja III 4,5%

Vuosi 1998 oli omalla kohdallani abivuosi. Nissan micra kävi kyljellään ja Citroën (a.k.a. kahvinkeitin) syöksi hydrauliikkanesteitä pitkin Kortelan ojia. Samana vuonna Jenni Ahola suorastaan pakotti television välityksellä jokaisen miespuolisen nuoren Olviostoksille. Ja sitten saunaan. http://www.youtube.com/watch?v=uLZc-DmFIuw

Nyt Iisalmen panimo haluaa jälleen juhlistaa syntymäpäiviään. Samalla vanhalla reseptillä. Nyt mittarissa on 135 vuotta. Pettymys on suuri, kun päivitettyä tv-spottia ei ole eetterissä näkynyt. Historia kyynelehtii.

Olvin kolmosen kanssa rinnan CXXXV erottautuu suuremmalla vaahdolla, mutta sen sijaan olemattomalla pitsillä. III:sen pitsi on kestävä ja paksu. Juhlaoluen tuoksu ei ole yhtä metallinen kuin kolmosen ja kantaa makeampia hunajaisia sävyjä. Väriltään perusbulkki on yllätyksellisesti jopa hieman tummempi. CXXXV polkee kolmosen yli pienillä nyansseilla. Kokonaisuus on puhtaampi ja pommaccisen hapokas. Normiversion ollessa vihanneksisen laimea, metallinen ja tunkkainen.

III 42

CXXXV 56

Tuntematon Sotilas 4,5% IISALMI

Väinö Linnan perikuntakin on päässyt oluen makuun.
Sven Tuuva on jo, mitä seuraavaksi? Akseli (olut) ja Elina (siideri)?
Perus Olvia ehkä turhakkeen maltaisempi ja katkerompi, mutta muutoin samanmoinen suomibulkki.
Tuoksu on viljainen ja maku ruohoisen makea, sekä aavistuksen epämiellyttävä. Jälkimaku on kuiva (nippanappa katkera) ja maltainen.
Olen jo niin paljon jauhanut tästä Olvin brändäyksestä, että saa luvan riittää. Pitäisi melkein blokata pois blogista.
"Usot sie jot myö hävitää tää sota?" -Rokka
40

Sven Tuuva vs Lahden Sininen 3,5% IISALMI/LAHTI

Kakkoskausi etenee kohti ansaittua loppuaan. Aikaisemman arvioni mukaan olen antanut Siniselle 28 ja Tuuvalle 32 pistettä. Kokeillaan edellä mainittuja vielä rinta rinnan.
Väriltään Sven T on tummempi ja meripihkaisempi, kuin vaalean kullankeltainen lahtelainen. Vaahdosta puhuminen saattaa Sinisen epäkiitolliseen valoon. STuuvassa vaahto alkaa jo näyttää ideaaliselta. Erikoista on, että Sinisen harsomainen pitsi kestää huomattavasti Tuuvan tiivistä pitsiä kauemmin.
Viiden minuutin jälkeen vaahdotkin ovat jo tasaantuneet samalle tasolle.
Tuoksun puolesta Hartwall jyrää metallisuudellaan ja Olvi makeudellaan.
Sven Tuuva on myös maunsa puolesta selkeästi maltaisempi ja täyteläisempi (käytän oikeasti tätä adjektiivia samassa lauseessa Sven Tuuvan kanssa, mutta vain verrattaessa Siniseen). Hinta-laatusuhteen mukaan pitäisi antaa Siniselle Tuuvaakin korkeammat pisteet, mutta arvioissani en ota kantaa siihen mitä kuitissa lukee. 28-32 pisteytyksen allekirjoitan edelleen tämänkin vertailun tuloksena.
Enemmän ko. kakkosista aikaisemmissa arvioissa.

Olvi Wagner Olut 4,5% IISALMI

Bruuveri pisti alulle Wagnerin Olutkirjan kunniaksi Julkistamisolutta, mutta näemmä kansan pariin sarjakuvabisse tuodaan rahvaalle Iisalmen kautta. Sääli.
Ulkoisesti olut muistuttaa lähinnä Lucky Lukestakin tuttua sylkykupin sisältöä, etenkin vaahdoltaan, joka kukkii kuin otsa voikkatunnin jälkeen.
Tuoksu pistää mielikuvituksen lentämään, ehkä etiketin assosioimana, kylmään sian vereen metallisessa astiassa. Eikä edes ole joulu.
Maussa olkinainen tanssii navetan katolla umpirautainen heinätalikko poikittain suussa.
Jälleen yksi "uusi" olut Olvilta.
Kreivin sanoin, näin se menee.
41

Rainbow Pint of Lager Tumma Olut 4,0% IISALMI

Onhan se tumma. Siis ainakin tummempi kuin se vaaleampi versio. Ilman tätä vertailukohtaa olutta ei helposti tummaksi haukkuisi. Kuparinen lager nostaa ylleen hyvin samanlaisen vaahdon ja pitsin, kuin se toinenkin "pint", paitsi vaatimattomammassa mittakaavassa.
Tuoksu aikaansaa mielikuvan ruisleipätaikinasta, johon on lorahtanut saavillinen vettä ja ruosteisia nauloja.
Metallisuus pyöriskelee hapokkaana suussa aivan kuten sirkkelinterä Soikkelin peukalon ympärillä.
Onhan se surullista, mutta tämä on S-ryhmän myydyin tumma pintti. Kippis.
29

Rainbow Pint of Lager 4,5% IISALMI

Tähän ollaan tultu, Pirkan vanavedessä.
Kyseistä olutta jo pitkään vältelleenä, lähdin Rainbow-linjalle Iltalehden "halpisolut vertailun" uhrina.
Mainitussa testissä S-ryhmän oma pintti lager oli selkeästi raadin suosikkiolut.
Oluen väri on tumman kuparinen ja vaahto/pitsi valkoisen elitistiset, vaikkakin vaatimattomat. Tuoksu on maltaisen vihanneksinen ja vetisen pahvinen. Karvaan pistelevä hapokkuus valtaa suun kuin pirtu ikään ja maistuu lähes samalta lukuunottamatta rapiaa yhdeksääkymmentä prosenttia alkoholia.
Kokonaisuutena muovisen viljainen, mutta ihan okei.
35

Olvi Sandels Special Edition Triple Filtered 4,7% VIRO

Olvin ns. maitokauppa "erikoisoluet" saavat yhä uusia ulottuvuuksia. Sandelssin spesiaali on niin erikoinen, että se on pitänyt viedä oikein Tartoon asti pullotettavaksi. Normaalia Sandelssia huomattavasti vaaleampi edition nostaa eittämättä upean vaahton ylleen sienimäisenä ja samettisena kumpareena. Pitsiäkään ei pääse moittimaan, vaan tämä peittää tuopin reunukset hyvin tiiviinä verkkomaisena esirippuna. Spesial edition on raikkaampi ja pehmeämpi kuin normi Sandels. Positiivinen yllätys maultaan, mutta eihän tätä nyt kukaan täysjärkinen osta sen enempää kuin uteliaisuudestaan yli viiden euron litrahinnalla. 68

Sven Tuuva 3,5% IISALMI

Sven Dufva olut on vähintääkin yhtä yksinkertainen kuin Koljonvirran taistelun sankari itse Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Mallasta ja humalaa alelaarista, voisi kuvailla tätä Olvin uutuutta. Hinta sen sijaan on korkeampi kuin monen keskikaljan. Ja onko Suomen markkinoilla rakoa 3,5%:lle oluelle? Epäilen. Sen verran kovaa palautetta olen kuullut pelkästään länsinaapurin satamassa paikallisten oluiden vahvuuksista, että mene ja tiedä.
Tuuva tuoksuu koulun kuvisvarastolle.
Mausta saattaa erottaa pientä hunajaisuutta ja metallia, mutta kokonaisuus on vahvasti vetinen, eikä yhtään sen enempää.
Jälkimaku on sitruunaisen diasetyylinen.
32

Olvi Reino 4,5% IISALMI

Kaikki respectit Reinojen jälleen tulemiselle ja etenkin ulkomaan tuotannon siirtämisestä takaisin Suomeen, mutta itse henkilökohtaisesti en ole koskaan päässyt sisälle tähän Reino-hurmokseen. Ja nyt, Reino lager? Haisetko hielle vai oletko suoraan pakasta vedetty ja tuoksut vielä uudelle muoville/liimalle? Jotenkin tuntuu mahdottomalta päästä edellä mainituista mielleyhtymistä ulos ja haju on sen mukainen. Tuntuisi siellä olevan myös vähän ruohoa tossujen alla.
Vaahto, pitsi ja poreilu ovat Reinon parasta antia. Virkistävä näky.
Panimo kuvaa olutta katajaiseksi, mutta maistuu aika kaukaa haetulta. Kun ei kapsahda, niin ei kapsahda.
Lähinnä mieleen jää vihanneksinen...no nyt se loppu. Eikä uutta tule ostettua. Eikä myöskään Olvi-Reinoja, joita saa nyt nettikaupasta P.Nygård-Reinojen vierestä.
37

Olvi Harkko 4,6% IISALMI

Pakkaus itsessään kertoo oluen kultaisesta olemuksesta. Vaahto on vaatimaton ja hapokkaan kuplikas. Pitsiä ei ole. Tuoksussa on sitrusta, metallia ja pahvia rinta rinnan.
Cascadea ei varsinaisesti maussa tunnista, mutta röyhtäistäessä aromihumalakin kertoo olemassaolostaan. Kokonaisuutena ruohoisen makea ja vaimean humalainen. Ei nyt mitään 24 karaatin kultaa.
En tiedä enää mitä tästä Olvin brändäyksestä pitäisi sanoa.
42

Olvi Pirkka III-olut 4,5% IISALMI

Keissi alta kahden kympin!
Sehän se on millä suomalainen olutostoksensa perustelee.
Kyseessä on siis uuden sukupolven bulkkien kingi numero uno.
Väriltään Petelius on hyvin vaalean keltainen ja vaahto limonadinen.
Pitsin haituvia löytyy aina lasin ylös asti. Tuoksu kertoo pahvisuudesta ja metallista. Maussa edellisiin yhdistyy vetinen, ehkä jo satokauden parhaat päivät elänyt vihannes, joka alkaa jälkimaussa jo pikkuhiljaa mädäntyä. Kokonaisuus kokonaisuudessaan tiskiainemainen.
54

Olvi 6.12. 4,7% Iisalmi

"Olek sää valmis kualemaa Suomen puolest?"
Tämän olvin habitus muistuttaa teini-ikäisten poikien uhoa.
Vaahtokin tuo mieleen Simo Häyhän ruudin kellertämän lumipuvun.
Väri on kauttaaltaan pystykorvan kuparinen.
En tiedä onko se sitten AK-47 vai RK-62 joka tuoksahtaa metallille, mutta rautainen vihanneskeitto sladittaa kaiken muun edelle. Marjaisen hapokas kokonaisuus päättyy torstaiseen hernekeittoon.
Ostaako joku tosissaan tämän tyylisiä brändejä?
56