Keikysivut

19.11.2018

Kiljua ja kymppisynttäreitä


Hyi he#'¤tti mitä kiljua!? Tuomas Hopfenweizen saattaa säikäyttää saastaisella sakeudellaan sekä synkkämielisellä savoijilaisuudellaan sen satunnaisen Sandelssin siemailijan samaan tapaan kuin myös ainoan oikean Fransiskanerin nimeä marraskuiseen yön pimeyteen huutavan saunan lämmittäjän. Jos tunnistit itsesi, ota rauhallisesti. Sytytä päältä. Älä vaihda Olviin, vaan odota tovi. Anna oluen leppyä ja lämmetä kotva. Anna myös itsellesi hetki. Nyt on nimittäin kymppisynttäreiden aika.

Hyviä Tuomaita on nimetty olutkulttuurin hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä jo vuodesta 1994. Vuodesta 2008 lähtien, jolloin kiertopalkinnon vastaanotti Kari Ylänne, Hyvä Tuomas on suunnitellut ja toteuttanut Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa yhteistyössä oman oluen.  Vuoden 2018 Hyvän Tuomaan Mikko Salmen yhdessä panimomestari Ville Vilenin kanssa suunniteltu olut on siis järjestyksessään kymmenes laatuaan. 


Saksalaisesta hiivasta rakennettu hefehoppi esteröityy sierainosastolla humalien ja Gros Michel-flavorien hedelmäiseksi topseilvellingiksi. Itse nesteen suutuntuma on aluksi vehnäisen pehmeä, ehkä jopa kumpuilevasti sahtinen, mutta muuttuu nopeasti keloittuneen kuivaksi ja puolikypsän banaaniseksi ellei jopa barbaarisen brutaaliksi? Maussa humalointi valtaa suun ja poskipäät kipristelevät kulmakarvojen kanssa kilpaa. Maalia kohden humalat föönäävät yhä heavymmin. Yrttinen Aramis ja kirpsakka Galaxy sointuvat epätavallisella tavalla yhteen kuin toisilleen luotu vanha pari. Loppujen lopuksi pienen antihypetyksenkin keskellä robusti humaloitu hazyhefe onkin kovin trendikästä? 


6.11.2018

Afternoon with Garrett Oliver


Sinebrychoff järjesti ravintola Holidayssa OlutExpo-pregamet aavistuksen tyylikkäämpään tapaan. En sano, että olutfestivaaleille siirtymisilläni olisi koskaan huonoja etkoja ollut, mutta toki kevyt päivällinen Brooklyn Breweryn pääpanimomestarin seurassa eittämättä siirtyy ohituskaistalle jos oikealla ollaan ottamassa yhdet Bruuverissa ennen mertoa. 
Finnairin palveluihin hitusen matkallaan tympääntyneenä, Garrett Oliver saapui kaikesta huolimatta Kanavarantaan amerikkalaisittain leveästi hymyillen. Maittavien ruokien ja harvinaislaatuisten Ghost Bottles-erikoiseräoluiden lomassa illan pääpaino keskittyi kiistatta Oliverin mukaansa tempaavaan tarinankerrontaan. Pitkän linjan panimotaustan omaavana olutjutut lensivät aina 50-luvusta nykypäivään, Brooklyn Lagerista Bel Air Souriin sekä maanosasta maanosaan. 


Oliver painotti oluen tärkeimpänä asiana sitä, että se maistuu hyvälle.

- Toivon, että te pidätte suurimmasta osasta tuotteistamme. Minä olen ainoa, joka pitää niistä kaikista. Vain minä. Panimomme muu henkilökuntakaan ei pidä kaikista tuotteistamme. Sitä kutsutaan makuasiaksi. Jos pidät kaikesta mitä juot, sinulla ei ole makuaistia.

- Odotan, että viiden vuoden päästä teemme asioita, joita en tällä hetkellä osaisi toteuttaa, saati edes haaveilla. Kymmenen vuotta aiemmin en olisi voinut kuvitella esimerkiksi sitä, että istumme täällä juomassa Bel Airia.

Garret Oliver houstasi myös OlutExpossa loppuunmyytyä tastingia, mutta omalta osaltani nämä Holidayn pregamet päättyivät lopulta autokyytiin kohti länsirannikkomme Brooklynia, eli Raumaa. Varsinaiset olutfestivaalit jäivät siis tällä kertaa näkemättä, mutta paras osa koettuna.

^Allekirjoittaneen selfien mestarin kanssa otti Helppoa juotavaa.

8.10.2018

Belgian-Finnish Beer & Cheese Evening @ Embassy of Belgium


Edellisten ambassador Peetersin suklaa-kutsujen jälkeen päätin raporttini juustoteemaa toivoen... Juustoja toki Belgian residenssissä on aina pöydästä löytynyt, mutta tällä kertaa repertuaari esitettiin aavistuksen laajemmassa mittakaavassa. Etenkin skandinaavisesti hieman harvinaisemmat Chimay-juustot kiinnostivat ja maistuivat allekirjoittaneelle. Tummempien trappistien kanssa toki suklaakin uppoaa, mutta oluen muuttuessa mitä vaaleammaksi, belgivahvuuksilla boostatut maut täydentävät toisiaan parhaiten juustojen ja maltaiden muodostamassa symbioosissa.


Näiden pehmeiden juustojen historia ulottuu aina 1800-luvun puoleen väliin saakka, jolloin tarinan mukaan joukko Westvleterenin munkkeja päätti perustaa oman luostarinsa syvemmälle sisämaahan Chimayhin. Munkit aloittivat karjaa kasvattamalla, joka johti voin tuotantoon ja sitä kautta lopulta vuonna 1876 Veli Benoitin Ranskan opintomatkan johdosta juustojen maailmaan. Nykyään kyseinen juustola työllistää kolmisenkymmentä ihmistä ja tuottaa vuosittain miljoona kiloa aitoa Trappist-juustoa, josta suurimman osan syövät belgialaiset itse. Postimyynnillä toki näitäkin on mahdollista tilata suoraan kotiovelle.


Suurlähetystössä tarjolla olevista oluista päällimmäisenä mieleeni jäi Brasserie Cantillonin Tyrnilambic Baie d'Argousier. Tätä kävin innokkaana testaamassa heti ensimmäisenä ja tähän olueen myös päätin illan. Taisin siinä välissäkin ottaa yhden välityrnin. Kyseisestä oluesta useamman kanssa keskustellessa huomasin tuotteen myös jakavan mielipiteitä. Tyrni on Baie d'Argousierissa vahvasti läsnä alusta loppuun. Jos ei ole tyrnin ystävä, niin ymmärrän, että tätäkin on hankala lähestyä. 
Perus Rodenbachien etc. lisäksi yhtenä illan aikana takaraivoon taottuna oluena tai ainakin maininnan arvoisena koin Red Bevin maahantuoman gluteenittoman luomuoluen Brunehaut Ambréen. Gluteenittomaksi siis ihan maistuva maltaisen tikkunekkuinen toffeetujaus. Belgialaisten ohella tarjolla oli myös maistuvia kotimaisia, kuten Makun raikas uutuus Lemon pale ale. Makun gluteenittomatkin (American red ale, IPA ja New Zealand lager) ovat muuten toimivia!


Suurlähettiläs Carl Peeters veti isännän elkein perinteisen tervetuliaispuheen, jonka lisäksi mikrofonin varteen tarttui tuoreimman olutkirjansa isänpäiväksi tai ainakin viimeistään joulumarkkinoille tuova Mikko Salmi. Keikkakeittäjän omakohtaiset tarinat Belgiasta saivat jopa ambassadorinkin pyörittelemään silmiään silmittömästi, ja vieläpä useaan kertaan. Itselleni Belgian suurlähetystö on lähin kosketus Belgiaa minkä olen tähän mennessä saavuttanut, mutta kenties sitä joskus pitäisi raitiovaunun sijasta ihan lentää.

25.9.2018

Ensilumi 25.9.2018


Takakesä vielä viime viikolla kolkutteli, mutta jos Nokialla on jo tölkitetty talviolutta, niin mikä jottei? Sitä paitsi satoihan tänään Kilpisjärvellä lunta. Aurinkokräämit naftaliiniin ja tulet takkaan. Sillä aikaa, kun Keisari viilenee lumihangessa, nurmikonkin voi vielä leikata. Siitä sitten villasukat jalkaan ja olutta lasiin! Talvi tulee, oletko valmis? Tämä on Keisari Talviolut (5,5%).


Takkatuli takana oluen ulkonäöstä saa kovin helmeilevästi meripihkaankin taittuvan paletin, mutta halogeenien heijasteessa värikoodi vajoaa pikemminkin poukaman pohjamutiin. Tuoksu muistuttaa joulun alla porstuassa jäätyvää kotikaljaämpäriä, mutta mielleyhtymät ovatkin sitten jo aikamoista frutti di marea. Mieleen assosioituu lähinnä islantilaiset perinneruuat, enkä nyt puhu niistä tuoreimpina nautituista herkuista. Olut vaatisi siis ehdottomasti jotain ruokaa rinnalleen, miksei vaikka lampaan päätä tai mädätettyä haita. Intiaanisokerinen maltaan makeus tuo pintaan hetkellistä jälkiruuan toivoa, mutta suutuntuman kurkkiessa kapillaariin tunnelma latistuu entiselleen. Rakkoleväisen vetinen vapina vie tahmeimmastakin toffeesta tiukimman terän. Viimeinen flavori maistuu vielä Saimaalta. Kokonaisuudessaan kovin epämielyttävä kokemus. Kiitos kuitenkin panimolle jälleen kerran maistiaisista. Mummoni aina vertasi syömistä ja juomista selkäänsä ottamiseen, joten kyllä minä nämäkin oluet pohjamutia myöten juon. Skål!


17.9.2018

Kaksi tornia


Tornion panimon Kaj Kostiander hivutti SOPP Helsingin tiimellyksessä muutaman pullon aitoja "revontulten alla pantuja" torniolaisia Pien-kangaskassiini ja kuin ihmeen kaupalla pullot selviytyivät koko matkan valtatie seiskaa aina Porvooseen asti. Kaksi päivää aiemmin olin ollut tuomaroimassa Suomen Paras Olut -kilpailun kuningassarjalaisia eli vaaleita lagereita. Nyt kolme kuukautta myöhemmin kilpailun tulokset paljastettiin ja Tornion panimon North Lager voitti kyseisen oman sarjansa. Tarkistin omat judge-statistiikkani ja sokkomaistissa olin näemmä antanut Nortille sarjassaan jaetut toiseksi parhaat pisteet, joten approximate kuuteenkymmeneen tyyliveljeensä rinnastettuna allekirjoitan kokonaisvaltaisen tuomariston tekemän valinnan. Alle vuorokausi tulosten julkistamisen jälkeen kansallinen televisiokanavamme suolsi eetteriin elokuvan, josta kaikki sai alkunsa. Niinpä minäkin avasin näköradion sekä Nortin, ja samalta seisomalta sen toisenkin tornin.


Sinisävyinen Nortti kaatuu lasiin runsasvaahtoisesti samalla hekumaisen hedelmäisesti mallasviuhkaansa tuuletellen. Suutuntuma on makean mairitteleva, loppuen lopulta viljaisen vaikuttavaan jalkipotkuun. Jo ulkonäöltään ja nyt myös maultaan melkoisen hämärä ja hazy tunnelma ajaa kohti trooppisen mehukasta mielikuvaa. Ehkä siis jopa hieman juicy. Trendikästä, eikö? Humalointikin puskee mukavan rapsakasti päälle, eikä jätä siis silläkään rintamalla kylmäksi. Silti kaikesta huolimatta ainut asia mikä pyörii mielessä on se, että mitenköhän sille Kämäräiselle oikein käy?


Arctic Pale Ale vaahtoaa huomattavasti Northia maltillisemmin ja peilaa aurinkoa aavistuksen maltaisemmin. Etiketissä olutta kuvaillaan "ruskan sävyiseksi", enkä lähde vastaan väittämään. Tornion syksyä tosin en ole koskaan itse päässyt kokemaan. Raikkaan sitruksisessa tuoksussa vaahdon alta helältelee myös pieniä yrttisiä häivähdyksiä. Samankaltaisissa tunnelmissa olut lähtee soljumaan suutuntumasta kohti jälkiliukkaita. Hedelmäisyyttä ei voi verrata Norttiin, mutta maltaat sekä humalointi sen sijaan iskevät makumaailmaan tuomalla täyteläistä tuntumaa niin trooppisten hedelmien kuin myös havumetsien sankareille. Arctic Pale Ale oli muuten Tornion panimon ensimmäinen keitto. Samaan aikaan, kun sielun veljensä Nortti keräsi Viking Gracen podiumilla glooriaa, Arctic P.A. vietti omassa hiljaisuudessaan syntymäpäiviään. Kaksi vuotta tuli täyteen. Tasapuoliset onnittelut siis molemmille!





16.9.2018

Tyrantti Kobra NEIPA


Vaalean kadmiuminen värimaailma tuoksuu varovasti tropiikin hedelmiltä, kuten ananakselta ja persikalta. Maku on suutuntumaa myöten raikas ja freesi. Ananas on selkeästi solistin roolissa ja paukuttaa falsettia oikea jalka PA-kaapin päällä. Mr. Juicy sen sijaan pistää jaloilla koreasti tuplabasariin tahtia. Yrtit heittävät väliin pieniä kitarasooloja, joskin hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia riffejä. Katkeruus jää lopulta basson varteen ja pysyttelee taka-alalla. Ihan kiva kesäinen sointukierto, mutta ei sentään nahkahousujen arvoinen. Elokuva oli tykimpi.

Post scriptum. Juo NEIPA´si tuoreena. Minäpä join, mutta arvio jäi pöytälaatikkoon. Tässä siis alkukesästä tölkitettyä sekä nautittua Tyranttia. Erä 000000096. Bbf 021218



4.9.2018

Smakujen välitystä Porvoon mitalla



Kolmatta kertaa Porvoossa järjestetty Smaku-ruokatapahtuma on kasvattanut suosiotaan yhä enemmän ja ihmiset kipittävät smakujen perässä jopa ulkopaikkakunniltakin asti. Eikä se mikään ihme ole. Helsingistä poistuttaessa Porvoo on heittämällä Uudenmaan ravintolakaupunki numero uno. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Kotikaupunkini ravintoloista ei liiemmin ole tullut kirjoitettua, koska olutvalikoimat ovat ruokiin verrattuna kovin rajoittuneet. Nestemäisiin tuotteisiin kohdistuen saan aika usein tiedusteluita ja mihinkä muualle turisteja ohjaisin kuin Porvoon Paahtimoon? Brasserie L'amourin auetessa paikkaa mainostettiin ruuan ja viinin ohella olutpainotteisena ravintolana ja hanavalikoiman laajuutta ylistettiin valtakunnallisia medioita myöten pilviin. Ravintolan nettisivuillakin julistetaan olutvalikoiman olevan ravintolan ylpeys. Menusta oluiden hana- sekä pullorepertuaari löytyy luonnollisesti sieltä katalogin loppupäästä siiderien ja alkoholittomien seasta. Hanarivistöstäkään ei nyt mitään kovin ihmeellistä kuitenkaan löydä, vaikka laadukas onkin ja toki kaupungin monivipuisin. Olutpainotteistako?

Tarinan alkusivujuonteesta huolimatta Smaku on luonnollisesti muutakin kuin vain Brasserie L'amour. Tänä vuonna mukana oli yhteensä kahdeksantoista ravintolaa ja kaksikymmentäneljä annosta. Ideana on tuoda vuosittain kuluttajien eteen niin sanottua mini fine diningia huokeaan viiden euron annoshintaan. Lisäksi monissa paikoissa on ollut annokseen valmiiksi mietitty viinipari, niin ikään viiden euron hintaan, jolla lasin pohjalle on saanut annoksen kokoon suhteutettuna oikein sopivat kuusi senttiä rypälenektaria. Yhdessäkään paikassa ei ruuan kanssa ainakaan allekirjoittaneelle ehdotettu olutta.


Ennen Smaku-matkalle lähtöä annoksia on ollut mahdollista vilkuilla tapahtuman sosiaalisista medioista, kuten facebookista tai instagramista. 2017 Niko Laurilan ja tänä vuonna Ilona Savolan upeat ja viettelevät kuvat saivat varmasti monille välittömän veden kielille. Annokset eivät vain paikan päällä olleetkaan aivan samannäköisiä ja mieleen assosioitui asuntokaupasta tuttu pettymyksen kehä, jossa nettikuvat ovat niin sanotusti liian hyvin otettu. Vaikka todellisuus olisi hyvä, ellei erinomainen, niin kuvilla luotu illuusio kaatuu omaan epätodellisuuteensa. Toki jos kuvassa pizzan täytteenä on ilmakuivattua Serranoa, jota varsinaiseen annokseen ei alunperinkään ole kuulunut, niin tässä kohtaa voitaisiin jo puhua huijauksesta, vaikka se olisikin tahaton sellainen. Eikä kyse ole siitä, etteikö pizza olisi ollut hyvää. Ei, se oli erinomaista.


Pizzasta burgereihin. Torin laidalla sijaitseva B-Side Burgers yllätti ennen kaikkea hampurilaisensa koolla. Rakuuna-Aioliburger oli ihan oikean kokoinen lätty, eikä oikeastaan olisi tarvinnut sille hetkelle juuri muuta syötävää. Rasvaa tihkuva pihvi kruunasi purilaisen, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään paraatishow. Eihän se sitä pitänytkään olla, mutta toimi joka tapauksessa porttihuumena ravintolan tarjontaan. Rehellinen makumaisema Brooklynin valomainoksilla.
Bondaissa olen tottunut superiorityyn street foodiin. Palvelu on kansainvälisen letkeää, eikä aina tiedä millä kielellä lähtisi tilausta tekemään. Henkilökunta saattaa keskenään puhua englantia, mutta yhtäkkiä sujuvasti vaihtaakin suomeen. Jokiranta tuo ehdottomasti plussaa, varsinkin aurinkoisena päivänä. Viime vuonna Bondain miniburgeri oli epäilemättä yksi parhaimpia tapahtuman kokemuksista, mutta tämän vuoden Pork Belly Slider jätti aavistuksen kylmäksi. Tuollainen possu vaatisi hartaan kypsytyksen, joka nyt ainakin tuntui olevan pelkän pannun varassa. Silti, jos Porvoosta burgeria halajat, niin Bondai on ehdottomasti kaikkien suosituksieni arvoinen, vaikka tämä yksi Smaku vetikin virran mukana jokeen.


Lihaosastolla Porvoosta löytyy paikkoja, joihin ei ainakaan nimen perusteella kasvisyöjät kovin helposti eksy. Rafael's Steakhouse on esittäytynyt itselleni henkilökohtaisesti aika vaihtelevana menestyjänä. Raflaavan nimen takaa ei kuitenkaan ole aina saanut niin A-luokkaista annosta mitä on kuvitellut, mutta osumiakin on löytynyt. Smaku-annoksen kanssa Steakhouse lähti suoraan business-lennolle. Beef Tataki sisälsi kotimaista pintagrillattua Angus-marmorihärkää omaan juureen leivotun leivän, silmusalaatin sekä yrttien ja talon oman wasabimajoneesin kera. Hemmetin hyvää. Terassilla sai kuitenkin hymyillä yksin. Palvelu oli jokseenkin tökeröä ja pöydälläkin makasi edellisen asiakkaan sitruunan jämät. 
Meat Districtin annos Finnish Bo Ssäm koostui 48 tuntia savustetusta mangalitsaporsaasta, piparjuurikimchistä, karhunlaukkamajoneesista ja sipulisiemenmyslistä salaatinlehdellä tarjoiltuna. Annos edessä alkoi välittömästi arvostamaan haarukkaa ja veistä, mutta kumpaakaan ei ollut saatavilla. Rinnastaisin tilanteen oluen juomiseen pullon suusta, joten ainoa oikea paikka tälle annokselle olisi sauna tai jäähalli. Palvelu Meatissa pidättäytyi fine diningin mitoissa ja annoksen strategiset mitat kerrottiin jokaiselle ruokailijalle yksilöllisen spesifisti, vaikkakin jokseenkin ilmeettömästi ja monotonisesti. Smakuilijoita ei päästetty ihan mihin tahansa istumaan. Pitkä baarijakkaroilla varustettu pöytä oli varattu halpamatkalaisille, joka aluksi tuntui suomalaiseen tapaan hivenen ahdistavalta ajatukselta. Lopulta speed dating -tyyppinen kohtaaminen tuntemattomien kanssa samojen pika-annosten parissa osoittautui ihan mukavaksi kokemukseksi ja löysimme sattumalta samalla porukalla toisemme viisitoista minuuttia myöhemmin seuraavasta kohteesta.
Maisemillaan makustelevan Fryysarinrannan etana ja possu Smaku-annoksen promokuva ei aluksi niinkään houkuttanut, mutta sisältö kyllä. Nepalilaistyyppistä soosia olisi voinut syödä leivän kanssa loputtomiin. Palvelukin hymyili ja oli tällä kertaa erinomaista. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimpia annoksia.


Kasvissektorilta löytyi annoksia laidasta laitaan. Sicapellen Sisilian suolainen lampaanmaitojuusto ja Porvoon omat kynsilaukat näyttivät somekuvissa niin ikään käsittämättömän paljon herkullisemmalta risotolta kuin todellisuudessa, mutta siitä huolimatta kirkon kupeessa sai nauttia tämän kierroksen parhaasta annoksesta. Wanhan Laamannin tuhat porkkaanaa meni aika lailla samaan kategoriaan, vaikka ei silti ihan top-annosten joukkoon kivunnutkaan. Oma hinta-laatusuhteeltaan henkilökohtainen suosikkiravintolani Zum Beispiel tarjosi tänä vuonna jokseenkin kummallisen annoksen, jossa oli kuivakkaa falafeliä ja sinimaissista duunattuja totoposlastuja ihan ookoo guacamolen ja mansikoiden kera. Pohjimmaiseen kosketukseen kuitenkin ylsi El Patio, josta itselläni ei itseasiassa ole aiemminkaan ollut kovin positiivisia kokemuksia. Sateen yllättäessä poikkesin kuitenkin kylmälle keitolle. Palvelu oli koko kierroksen tökeröintä, eikä minulle kerrottu annoksesta sanaakaan. Pöytään lyötiin juomalasillinen andalusialaisen koiran krapulalääkettä, jonka raaka-aineet olivat sekoittuneet pohjamutia myöten epämääräiseksi lietteeksi. Kovin epämiellyttävä kokemus kaikin puolin, joten sateeseen astuminen ilman suojavarusteita tuntui tämän elämyksen jälkeen lähes euforiselta vapaudelta. 


Viimeiseksi palautetaan mieliin Bistro Gustafin Porvoolais-marseillelainen kalakeitto, joka oli palveluineen päivineen enemmän kuin tyydyttävä, joskin hieman vaikeasti lähestyttävä. Levainleipäkrutonkeja, kalaa, äyriäisiä ja sahrami-perunamajoneesia. Kaikin puolin maistuvaa ja hieman harvemmin koettavaa. Jokseenkin tähän annokseen voisin sanoa Smakun kiteytyvän. Mitä muuta pitäsi olla? Smaku on eittämättä niin Porvoon mitalla kuin Suomen suuruussuhteella skaalattuna käsittämättömän upea ja ehkä jopa kansainväliselläkin kaliiperilla uniikki ruokatapahtuma.

Edellä mainittujen ravintoloiden lisäksi tapahtumaan osallistuivat: Bistro Sinne, Haikon Kartano, Ravintola Porvoo Golf, Cafe Postres, Cafe Rongo, Vanhan Porvoon Glassikko ja Ravintola Vitriini.

Ensi vuonna Smakuillaan jälleen 12.- 24.8. 2019.


9.8.2018

Kymijoki Beer Festival 2018 pre-tour


NEIPA-aallon iskeydyttyä pääkaupunkiin, seuraavaksi olutfestarointia jatketaan Kymenlaaksossa hieman perinteisimmin menoin. Reilut sata kilometriä Helsingistä koilliseen maailma on eri. Kymijoki Beer Festivaalien atmosfääri on lämmin satoi tai paistoi. Vaikka paikalla esiintyvä taiteilijakaarti itsessäänkin kuvastaa tunnelmaa oivallisesti, niin silti tapahtumaa odotellessani päässäni jo soi saman aikaisesti Jarno Sarjanen sekä Puolikuu. Unohda Arctic Monkeys, droppaa Orlando Julius & The Heliocentrics ja deletoi Lau Nau & Poseidon. Hylkää Flow ja lähde roadtripille Kymenlaaksoon. Jos sinulla ei ole autoa, peukku ylös ja liftaa! Kouvolan keskustasta kulkee molempina päivinä ilmaiset bussikuljetukset Kallioniemen tanssilavalle ja takaisin. Lähdetäänkö?




Viikonlopun juomatarjonta löytyy kokonaisuudessaan festivaalien virallisilta sivuilta, mutta tehdäänpä ennen Golgatalle siirtymistä pieni virtuaalikierros ja naukataan jokaiselta tiskiltä yksi maistiainen, jotka alueella kannattaisi tyypata:

Bryggeri Helsinki, Kesävehnä 3,9%
Kevyen kesäinen ja raikas aloitus festivaaleille.

Ruosniemen Panimo, Konsultti Berliner Weisse 4,7%
Hedelmäisen hapanta menoa makusiirapilla tai ilman. 

Takatalo & Tompuri Brewery, Savubock 6,5%
Täyteläistä savua sopivalla bockilla.

Teerenpeli, Pyygin & Tonic
Tähän väliin sopii kivasti yks GT!

Maku Brewing, Jotain 3,9% - 8,8%
Pyydä tiskiltä Jotain, lisää perään stout, hefeweizen tai tupla-IPA ja saat hyvän oluen.

Malmgårdin Panimo, X-Porter 7,0%
Jos juot yhden portterin, niin ota X. Anna lämmetä rauhassa.

Saimaa Brewing Co, Crafty Apple Cider Dry 5,5%
Voihan sitä yhden siiderinkin varovasti maistaa?

Panimo Hiisi, Otus 6,2%
Edes Kymenlaaksossa ei ole olutfestareita ilman NEIPA´a. Tää on vieläpä hemmetin hyvä sellainen.

Donut Island Brewing, Andrea 4,2%
Hapanta ja punaista❗

Vakka-Suomen Panimo, Prykmestar Savukataja 9,0%
Tymäkkä savuklassikko.

Gastropub Betony, Betony IPA 6,5%
Uusi Betony-olut on vielä maistamatta, joten ko. festivaaleilla aika must juttu.

Fiskarsin Panimo, Saison de Rouge 5,2%
Panimon uudempaa tuotantoa, Farmhouse Series 

Panimo Hoppa, Dry Pale Ale 6,1%
Dragonia ja greippiä uutukaiselta panimolta.

Yhteensä juomapuolelta löytyy 145 freshmenttiä, joten siitä listaa selaamaan tai suoraan tiskeille ihmettelemään. Ruokaakin on. Keikyklubin viime vuoden tunnelmat Kymijoki Beer Festivaaleilta muuten luettavissa tästä. Kymenlaaksossa kuullaan!


7.8.2018

Fiskars Farmhouse Series


Raaseporiin suoraan Lontoosta loikannut kokenut pienpanimojyrä Simon McCabe (mm. One Mile End Brewery) aloitti hommat Fiskarissa helmikuussa 2018. Uuden pääpanijan vaikutus ei niinkään näy johonkin tuntemattomaan epäfiskarsilaiseen tyyliin hyppäämisellä. Fiskarsin jo Rekolan ajoilta agglutinoitunut luonnon läheinen eleganssi säilyy katkeamattomana, mutta entistä äärimmilleen tuunattuna muun muassa alkamaisillaan olevan uuden tynnyrikypsytysohjelman voimin. Farmhouse Seriesin initiaalituotteina debytoivat saksalaisella Pure humalalla humaloitu ja siankärsämöllä viimeistelty Simon Says - Yarrow Grisette, hedelmäisen punertava saison Vermillion - Saison de Rouge ja bretalla kevyesti humaloitu ranskalaistyyppinen kuiva maalaissiideri Hoppy Cidré.


Farmhouse Seriesin pirtaan istuu mm. saison, biere de gardet, sour sekä rustiikkinen ale. Panimon mukaan sarjan tulevaisuudessa saattaa sahtiakin olla luvassa, ja olisihan se suoranainen synti kyseinen tyylilaji jättää tässä seurapiirissä huomioimatta. Osa sarjan tuotteista tulee tuotantoon pidemmäksi aikaa, mutta kertaluontoisia uniikkieriä tullaan tekemään yhtä lailla. Tällä hetkellä panimon omassa puodissa jo myyntiin tulleista uutuuksista sain panimolta maistiaisiksi jo edellä mainitut griseten ja siiderin.


Grisette-tyyliset oluet olivat jo 1800-luvun alussa belgialaisten kaivostyöläisten lempifrehmenttejä, samaan aikaan kun naapuripelloilla kitattiin aavistuksen hennommin humaloituja ja navetan läheisempiä saisoneita. Rapakon toisella puolella milwaukeelaiset eivät taasen vielä edes osanneet uneksia Pabst Blue Ribboneistaan. Euroopassa lager oli kuitenkin jo tulossa. Pari sataa vuotta myöhemmin tämäkin unohdettu oluttyyli on alkanut heräämään uudelleen henkiin. Itse henkilökohtaisesti taisin törmätä grisetteen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Sori Taproomin hanassa, josta silloin löytyi lontoolaisen Redchurch Breweryn positiivisesti mieleen jäänyt tuote.


Fiskarsin Yarrow (a.k.a. siankärsämö) grisette on sekä prosenteiltaan että ulkomuodoltaan kevyttä katseltavaa. Vetisen laimean oloinen olut vaahtoaa valkean tiiviisti ja jättää melko kaunista pitsiä lasin reunamille. Tuoksu seuraa samaa kevytkenkäistä polkua ja antaa lähinnä vain tuulahduksia vihreistä omenista ja kolmilehtisistä apiloista. Jokin pieni yrttinen kaiku lasin pohjalta kumahtelee, joten olisiko se sitten sitä skärsämöä? Tässä vaiheessa pyöräytän pulloa ja kaadan hiivat lasiin. Avot, nyt alkaa löytymään. Kaikki ensivaikutelmassa vain kaikuna kupolissa esiintyneet flavorit voimistuvat kertaheitolla ja olut alkaa selkeästi maistumaan. Pieni pippurinen purenta belgisellä pistävyydellä kruunaa kevyen kesäjuoman eikä prosentteja tarvitse jäädä perään huutelemaan. Ruohoinen yrtti, jota siankärsämöksikin voidaan tässä kohtaa tietopohjan kautta tituleerata, iskee nyt jo tajuntaan yhä selkeämmin. Kokonaisuutena ei ehkä kuitenkaan niin päräyttävä grisette-muisto, kuin Redchurch, mutta onhan tämä nyt joka tapauksessa hyvää.


Hoppy Cidré on lähes hapoton ja vaahdoton, siiderille ominaiseen tapaan virtsanäytettä muistuttava tuote. Valkeakuulaisen happamassa tuoksussa on mainostettua brettaa tuomassa peräänkuulutettua maalaistunnelmaa sekä Fiskarsin tunnusomaista ska-poljentoa. Suutuntuma irvistää kuin Mazdan helmapelti ja hyökkää kuin viritetty kleinbussi liikennevaloista. Maku vie yhä syvemmälle navettaan ja jälkimauksi kitalakeen jää hevosen hiki. Hampaiden kiilteet lähti. Vaatisi salaatin tai jotain. Itselleni ei vain nämä sidukat iske, mutta jos et ole mikään perusUpCider-pissis ja arvostat sokerilietteiden sijasta oikeita makuja, maalaisidyllisen brettanomyces-hiivan aromikkuus ei sinua häiritse, niin ehkä tämä on just sun juttu? Siidereiden kuluttajille siis ehdoton suositus.
Yhtälönä det här Fiskars-McCabe ainakin tuntuu olevan jo lähdöstä hyvin mielenkiintoinen ja tuo varmasti panimolle paljon uutta pontta säilyttäen kuitenkin sen jo alussa maininneeni Fiskarsin tunnetun eleganssin. Farmhouse Seriesin jatkoa on ehdottomasti syytä jäädä odottamaan enemmän kuin mielenkiinnolla.




6.8.2018

Maidenista Burberryyn @ CBGarden Festival



Cool Headin masinoima Craft Beer Garden Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Helsingin Korjaamolla. Paikkahan on kuin suoraan Iron Butterflyn kipaleesta ja loppuillasta ääntämyskin on jollain saattanut vääntyä Doug Inglen luokkaan. Puitteet olivat siis ainakin hipsteri-asteikolla aika lailla tapissa ja levelit kaakossa. NEIPA-helteiden hellittämistä edelleen perjantaina odotellen punaiset villapipot puuttuivat puutarhakuvasta ja kevyissä kesähepenissä nähtiin merkkejä Fruit of the Loomin bändipaidoista aina englantilaisen muotitalon ruutukuoseihin.


Itse Vallilasta Töölöön kävelleenä muistutin lähinnä märkää koiraa ja ensimmäisenä pitikin käydä niin sanotusti pikasuihkussa. Onneksi Korjaamon sisätilat olivat niin ikään festivaaliyleisön käytössä, joten aurinkoa pääsi pakoon myös rakennuksen suojaan. Sisällä olikin mielenkiintoista ohjelmaa. Aniko Lehtisen luotsaamissa paneelikeskusteluissa perehdyttiin ensin Topi Kaireniuksen, Oskari Sarkiman ja Aleksi Saikkosen kanssa pienpanimoiden brändäykseen ja markkinointiin sekä lopuksi Erkki Hämeen, Tatu Hiitolan ja Alexander Korobkovin kera siihen mitä ihmettä se hazy ja juicy IPA oikein on? "NEIPA-poika" Erkki sen lopulta taisi jonkin sortin porttihuumeeksi kiteyttää vai miten se oli?



CoolHeadin lisäksi paikalla oli tiukka kaarti kotimaisia panimoita: Hiisi, Donut Island, Fat Lizard, Maistila ja Olarin Panimo. Kansainvälistä mallasta mukaan toi virolainen Pühaste, ruotsalainen Spike, venäläinen Zagovor ja Brew By Numbers Briteistä. Sekä perjantaina että lauantaina panimoilla oli hanoissaan päivää kohden neljää olutta. Trendikkäästi happamat ja hazyt maut olivat tiskeillä selkeästi etulinjassa, mutta muutama synkempikin tyylilaji sekä pari pohjahiivaista löytyi joukosta. Ei yhtään huonoa olutta, ehdin no muutamaan otteeseen lausumaan, kunnes maistoin Cool Headin Maple Bourbon Barley Wineä. No, sillä syötin soraa, mutta muuten järjettömän vahva kattaus.


Upean atmosfäärin ainut miinus oli selkeästi puutarhan pienuus. Jo perjantaina kuuden jälkeen lippuluukulla jouduttiin turvautumaan yksi ulos - yksi sisään käytäntöön ja lauantaina seitsemän maissa 2200 tapahtuman virallista lasia oli jo kaikki myyty ja tarjolla enää muovituopposia. Mahtava ympäristö, mutta jo heti kättelyssä liian ahdas. Olut kiinnostaa, minkäs teet? Kiinnostavimpien panimoiden teltoille alkoivat niin ikään jonot eskaloitumaan ja tämän vuoksi venäläisen Zagovorin imperial stoutti jäi minultakin lopulta maistamatta.


Ruokapolitiikkaa puutarhassa hallinnoi Korjaamon oman hiiligrillin antimet. Tarjolla oli kuuden euron ruokakuponkeja vastaan joko hodaria, halloumia tai makkaraa. Hintalaatusuhde oli aivan niillä rajoilla, mutta kyllä itse henkilökohtaisesti olin hot dogiini ihan tyytyväinen. Vaihtoehtoja olisi voinut toki olla laajemmilti, mutta meni se näilläkin. Kokonaisuudessaan mukavan intiimi, värikäs, kotoisa ja erilainen oluttapahtuman, jonka jatkoa jään mielenkiinnolla odottamaan.







4.8.2018

Edestä ja takaa - Sopp Helsinki 2018


Helsingin SOPP on yleisesti ottaen lähes aina ollut se kesän kuumin olutfestivaali, mutta tämän vuoden NEIPA-helteet heittivät heinäkuun loppuun sellaiset ennen kokemattomat lukemat, että niin tiskin edessä sekä takana hiki virtasi kuin Kailon saaressa Muumilla. Festivaalit olivat tällä kertaa jopa viisi päiväiset. Itse tulin paikalle keskiviikkona Suomen Paras Olut -kilpailun tuomarointien merkeissä ja täytyy myöntää, että kuumuus teltan sisällä saattoi vaikuttaa arviointikykyyni alentaen arvosanoja, mutta näin toki kaikkien maistissa olleiden oluiden kohdalla tasapuolisesti. Helle kiihdyttänee olut myyntiäkin tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jossain vaiheessa saavutetaan raja, jolloin edes raikkainkaan lager ei kertakaikkiaan houkuttele. Rautatientorin halutuimmaksi hanaksi osoittautuikin se yksi ja ainoa vesipiste, johon jono äityi monasti niin sanotusti jopa Omnipolloisen pitkäksi. Itse henkilökohtaisesti huomasin juovani tuomarointien tauoilla keskimäärin litran vettä per laaki. Aqua-hanan ylle tekstailtu "Bud Light" ilmestyi päivittäin seinälle kuin "Elvis oli kala" -graffiti Saimaan rannalla aaltopeltiin.


Keskiviikkona kuumuus oli tosiaan niin tukalaa, että poistuin ilmastoituun Porvoon Liikenteen transportteriin välittömästi tuomarointien loputtua. Seuraavana päivänä palasin samalle tontille samaiseen hommaan, mutta onneksi arviointiaskareita oli jo vähän vähemmän ja porotuskin helpotti hentoisen tuulen vireen ansiosta knaapullisen armollisemmaksi. Semifinaalit olivat muutamassa tunnissa ohi ja lopuksi lavalla käytiin finaalitaistoa koko kansan edessä kansainvälisten sekä kotimaisten kutsutuomareiden toimesta. Kilpailun tulokset julkistetaan 14. syyskuuta jossain Turun ja Tukholman välivesissä, joten siihen asti pysymme jännityksessä.


Tuomarointien lomassa tuli muuten myös juotua koko festivaalien paras olut. Bönthöö Bönthöö: Paljas Saari Gose sai henkilökohtaisella tasolla tämän tittelin ehkä vain sen vuoksi, että olin tuomaroidessa edellisenä päivänä maistellut alle lagereita, brown aleja sekä vehnäoluita. Aamu alkoi ipoilla ja seuraavana tiskillä odotti stouttien semifinaali. Tässä kohtaa tällä suolaliuoksella oli yksinkertaisesti siis hemmetin hyvä puhdistaa suuta ja mieltä, eikä se ollenkaan hassummalta maistunutkaan.



Perjantaina tarkastelin festivaaleja Suomen Olutseuralaisten kanssa Hailuodon tiskin takaa. Aluksi meinasi pistää aavistuksen kiireeksi saada putiikki toimintavalmiuteen kello kahteentoista mennessä, mutta onneksi naapurin Suur-Uski oli lähellä ja kävi neuvomassa hanat lähtöviivoille. 

- Onko siinä isäntä ite?
- Mitä sä meinaat, että mä tolla vaahdolla teen?!
- Jumalauta sä olet mahtava!
- Ei maistu samalta ku Saksassa.
- Saanks mä sen alvi-kuitin kans?
- Miksi täällä on olut näin saatanan kallista?
- Tää maistuu ihan niinku Saksassa.
- Hei, eiks näiss tuopeis pitäny olla saman verran?!
- Kiitos, tää on ihan paras tiski!

Jep, jep, tiskin taakse saa kohtalaisen rehellistä ja suoraa palautetta :)


Ruokapolitiikka on ollut kautta aikojen SOPP´in heikoimpia lenkkejä. Vetyjen ja atomien sekä Bryggeri Helsingin hampurilaisten tuleminen valikoimaan nosti rimaa huomattavasti, mutta tänä vuonna paikalla oli myös niin sanottua festivaali fine diningia Ravintola Juuren toimesta. Villi Grilli tarjosi erinomaisen ruuan lisäksi istumapaikkoja. Helteisen pystyruokailun sijasta onhan se nyt mukava istahtaa ja syödä rauhassa. Niin sanottu tuomariannos oli tosin jopa näille lämpölukemille itselleni turhan suolainen, mutta hiton hyvää silti.



Kolme päivää soppailua meni loppujen lopuksi siis omalta kohdaltani suurimmalta osalta tuomarointeihin ja hanan varressa hillumiseen, mutta toki sitä muutaman oluen ehti ihan verkalleenkin nauttia. Mainittavan arvoisia maistoja oli esimerkiksi Cool Headin ja Orava Brewingin raikas collaboraatio Raznilla, Lammin Sahdin ohella Bock´s Corner Breweryn tymäkkä Pakkassahti, Pyynikin Käsityöläispanimon ryhdikäs Trump ja raikas Putin, StaPan joku freessi IPA, Ruosniemen Kaiku nro.10 ja tietysti Hailuodon koko rehellinen repertuaari. Mainittakoot myös, että Takatalo & Tompurin puhtaat maut hellesistä tuplahumalapilssiin ovat aina huomion arvoisia. Keväällä maistamaani savubockiakin oli viilattu sen verran, että Helsinki Beer Festivaaleilla väkisin kritisoimani makeus oli laskettu juuri sopiviin mittoihin.

Ja niin, muistakaa, pullokaupan kynnyksen yli ei saa mennä oluen kanssa.

Kyllä soppailu on mukavaa, edestä ja takaa!