Keikysivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus. Näytä kaikki tekstit

23.10.2017

Tee se itse - Maukas keskiolut!


Keskioluesta tulee ensimmäisenä mieleen katujen keskiketterä elikkäs bulkkien keskikeisari. Se voi olla Karhua, Koffia tai Karjalaa, onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Kolmosoluen nimityksellä nimittäin harvemmin haukutaan pienpanimotuotetta, mutta artesaanikeikyn avulla on toki mahdollista herättää jopa kotikonstein keskarissakin täysin uudenlaisia nyansseja henkiin. Seuraavaksi siis tarkoin varjeltu ja äärettömän salainen MAUKKAAN KEPPANAN RESEPTI:


Tarvitset yhden perusbulkki kepulaisen sekä mahdollisimman paljon hiivapartikkeleita pullon pohjalla omaavan pienpanimo-oluen. Voit heittäytyä myös villiksi ja kokeilla vehnää! III-olutta valittaessa autenttisimman lopputuloksen saat jos onnistut löytämään keskikolmosta sen ainoassa ja oikeassa lestissä eli Väinö Paasosen 1953 Karhulan lasille piirtämän pullodesingin nykymuunnelmassa, joka on peräisin Hartwallin Veijo Aikion kynästä.


1. Kaada pienpanimotuote lasiin varovasti niin, että hiiva jää pulloon.

2. Nauti pienpanimo-olut.

3. Kaada pullon pohjalle jääneet hiivat tyhjään tuoppiin.


4. Avaa bulkkikeskari ja kaada hiivojen päälle. Huuhtele myös viimeisetkin hiivat keskikarkialla pullon pohjalta saadaksesi maksimaalisen hiivahyödyn.


5.  Kippis, hiivakepsukolmosesi on valmis nautittavaksi!



Tämä kirjoitus on osa kotimaisten olutbloggaajien Sessio-sarjaa, josta voit lukea paremmin Tuopillisen intropostauksesta.




31.12.2016

Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus vol2: Orval


Kaikki hyvät oluttarinat alkavat kellarista

Viime vuonna yhteispostauksien saga aloitettiin nostamalla olutkellareista pöytään yksi jos toinenkin Sinebrychoffin Porter. Jokainen blogisteri teki uuden vuoden bloggauksensa omaan vahvaan tyyliinsä nojaten. Jotkut myös kokeilivat samalla jotakin uutta. Joka tapauksessa olutbloggaajan perinteisin lähtökohta tekstin tekoon on istua alas oluen kanssa ja kirjoittaa siitä sekä sen sivusta. Toisilla asia pysyy paremmin näppäimistöllä, mutta kuten allekirjoittaneella tarina saattaa usein livetä käsistä. Hetki on tärkeä. Rauhallinen ja häiriötön ympäristö tai vaihtoehtoisesti autenttinen nauttimispaikka määrittelevät usein oikean hetken kirjoittamiselle. Itselleni tämä tarkoittaa useinmiten aikaa lasten nukkumaan menon jälkeen ja ainakin näin talvisin takkatulen ääressä fiilistelyä. Lämpimimpinä kuukausina saatan istua tietokoneen kanssa patiolla kesäillasta nautiskellen. Silloin valokuvan ulkosalla näppääminenkin on mukavaa. Paitsi, että yleensä on jo liian pimeää ja iniseviä ötököitä ympärillä. Talvellakaan en harvemmin viitsi olutta kuvaamistarkoituksella pihalla ulkoiluttaa. Suurimman osan fotoista otan siis vuodenajasta riippumatta kellarissa. Mitä sitä kauemmaksi lähteä, kun valikoimakin on siinä vieressä. Mutta onko paras hetki ja aika kirjoittamiselle ylivertainen myös oluen tarjoamalle nautinnolle? Vaikka kirjoittaminen vie osan tiimaa pois, niin se samalla auttaa keskittymään itse olueen ja sen luomiin tarinoihin pään sisällä. Toki yksiä parhaita toveja oluen parissa ovat sosiaaliset tilanteet. Silloin ei olutta jäädä analysoimaan, eikä ole tarkoituskaan. Raumalaiset sen ovat jo kauan sitten sanoneet: "Kali tua kamraatei!".


Silloin tällöin kuva tulee otettua kännykällä niin sanotusti lennosta. Kuten esimerkiksi tässä yllä. Joulunpyhinä retroilin ja tiskasin nostalgisuuden nimissä joitain astioita käsipelillä samalla Orvalia nautiskellen. Kuuman veden höyrystämä tiskiaine korosti oluen omenaisen käynyttä belgihiivaisuutta ja flooraisen hedelmäistä kepeyttä. Lasin vaahto voitti altaan reilusti.
Keittiö on yksi arjen parhaista paikoista oluen nauttimiseen. Varsinkin ruuanlaiton yhteydessä tykkään oluesta jopa enemmän kuin itse ruuan kanssa.
➡ Palataan takaisin kellariin.

Klik!
Orval on ainakin Suomen tieliikenteen mainostetuin olut. Päivittäin törmää (ei kirjaimellisesti) autoihin, joiden takalistoon on kiinnitetty kyseisen oluen tunnus, eli kala. Orvalin munkit ovat selkeästi löytäneet jopa Suomen alkoholilainsäädännöstä iänikuisen porsaanreiän, jolla kiertää oluen mainostamiskielto katukuvassa. Asiaan puuttumattomuus voidaan selittää mainonnan puremattomuudella, koska Orvalia myydään Suomessa kaikesta näkyvyydestä huolimatta hyvin pieniä määriä. Otan kuitenkin vinkkipalkkiot vastaan valtiolta jos sille tielle lähdetään.

Pyhä kolminaisuus
Rusinaisen savuinen kaiku saa eittämättä pontta vuodenajasta, mutta pohja on luotu jo Belgiassa. Tosin taisi olla niin, että silloin oli se takkakin päällä. Nämä siis ovat sellaisia hentoja, mutta vahvoja muistijälkiä sieltä ja täältä. Tällä hetkellä edessäni ei Orvalia ole. Ei ainakaan vielä. Kellaristahan niitä löytyy muutamaakin eri vuosikertaa. En kuitenkaan lähde näitä rinnakkain vertailemaan, koska tiedän, että Reittausblogi tekee sen joka tapauksessa minua paremmin. Päntätkää sieltä. Selkeän ytimekkään sekä asiantuntevan analyysin voi käydä lukemassa Arden blogista, mutta sen sijaan Tuopillinen sekä Tuopin ääressä tarjoavat aina erikoisosaamisesta tinkimättä jotain aivan muuta (hymy takuu). Jaska ja Huurteinen kertovat aina tarkat speksit. Kaunis Humala sekä Musamies osaavat kirjoittamisen lisäksi napata komeat kuvat. Humalablogi esittää ammattimaiset asiansa porilaisella suorasukaisuudella. Samoin tekee Ölmönger, mutta lontoon murteella. Olutkoira valoittaa varmasti oluen historiallista puolta expertiyden rajamailla. Naisnäkökulmaa olutkulttuuriin tuovat omien blogiensa kautta Tyttö ja tuoppi, Punavuori Gourmet sekä Every Beer I Take. Sitten on tietenkin Bissebaroni. No se on Turusta, mutta kyllä sieltäkin Orvalia saa.
Edellä mainitut blogit ovat sellaisia, joita itse enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailen. Tai itse asiassa Olutkoiraa en ole vielä kertaakaan lukenut, mutta hypetyksestä päätellen pitäisi. Alla muut yhteispostauksessa mukana olleet blogit:



Nyt suljen tietokoneen, avaan Orvalin (otan valokuvat, jotka liitän tähän heti aamulla) ja nautin siitä täydessä hiljaisuudessa kirjoittamatta tavun tavua. 
.
.
.
Hyvää uutta vuotta!






31.12.2015

Kotimaisten Olutblogistien Yhteispostaus vol1: Sinebrychoff Porter 7,2% KERAVA


Korillinen Koffin Portteria. Siitä se ajatus sitten lähti. Hintalappu tällä tuotteella on 58,80+koripantti, jota minulta ei kuitin mukaan laskutettu. Inhimillinen erehdys kassalta. Rehellisenä miehenä olisin huomauttanut asiasta, mutta en sitä maksutilanteessa todennut. Toisaalta edellisellä vierailukerralla lahjoitin samaisen myymälän henkilökunnan virkistyskassaan lattialta löytämäni kymmenen euron setelin, joten ollahan vielä plussan puolella. Tuotteen hinta on kivunnut historian saatossa kiitettävän ikävästi ylös. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten korin sai pari kymppiä edullisemmin.
Nyt kuitenkin olutta on. Aina ja edelleen.


Kyseinen lesti itsessään ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Se on miehittänyt yhtäjaksoisesti Helsinkiä vain viisi vuotta lonkeron ja Coca-Colan vanavedessä, eikä jäänyt itse Michael Jacksoniltakaan huomioimatta. Koffin Portteri on kotimaisten massapanimoiden kruununjalokivi ja musta kulta. Käydään siis huuhtomaan.
Korin oluiden bbf on 15.9.2016. Arviointia varten nautiskelin noista pirttereistä reilu puolet aikavälillä 20.-30.12.2015. Jokaisen avaamani pullon kohdalla keskityin eri asioihin. Ensimmäisen kohdalla focus kohdistui ulkoisiin ominaisuuksiin.


Ulkoisesti porter on samettinen ja sysimusta kuin baribalin turkki. Oluen outlookissa on etiketin kaltaista keisarillista arvokkuutta ja historiallista harmoniaa. Sifonkisen mustan nestepinnan ylle kohoaa tyylisuunnan huomioon ottaen runsas vaahto caffè e latte. Vaahdon koostumus on samettisen pehmeä ja valkuaisvaahtoisen kiinteä. Kuohu laskee vähitellen ja tasaantuu seitinohutta aavistuksen paksummaksi pintaharsoksi, joka peittää koko oluen. Viime metreillä pitsin seitti jää nuolemaan lasia nauhamaisesti.  Ulkoisessa kokonaiskuvassa on jotain porilaista, jota en osaa selittää. Siksi karhut.


Sikarisen savuinen tuoksu on osaksi makean maltainen ja miltei mämminen. Joku voisi sanoa palaneeksikin, mutta silloin kehoittaisin kävelemään Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun kulmaan jossa miettimään vastausta uudelleen. Edelliseen verrattuna pelkkä kahvinen paahteisuuskin jää selkeästi viivan alle, mutta supisuomalaisista spekseistä kofferi tarjoaa joka tapauksessa täyden laidallisen. Jo mainitun mämmin lisäksi pelkkä tuoksu tuo aistinvaraiseksi niin Fazerin tummaa kuin myös mustaakin, eli salmiakkia. Kermaisuus suorastaan hiipii kohti nenäkarvoitusta limppuisen humalan saattelemana. Koffin Porterin tuoksussa elää vaatimattomasti suomalaisen miehen saunan puhdas sielu.


Suutuntumassa kahvi palaa oikeasti ensimmäisen kerran karrelle. Mokkaisesti palanut liemi paahtaa poskipäitä aiheuttaen miellyttävän kuumoituksen kitalakeen. Suun sisäpintoihin jää öljyisen liukkauden ja tahmeuden ansiosta jopa diasetyylisen kaltainen kermatoffee fur coat. Salmiakkisuus on heti kärjestä hyvin vahvasti läsnä ja täyteläisen tumma kokonaisuus valtaa kaikki aistikentät. Alkoholi jää täysin piiloon. Kuten aikaisemmin todettu, niin hinta on vuosien varrella noussut, mutta silti kyseessä on eittämättä hinta-laatusuhteeltaan Suomen paras olut. Ei siis pelkästään rotevien hartioidensa, mutta myös hintansa vuoksi Koffin Porter on yksi useimmiten ruuanlaitossa käyttämistäni oluista. Ruuan kumppanina tulee ehkä enempi kokeiltua uusia tuttavuuksia, mutta siihenkin käsillä oleva KP on erinomainen. Tänä vuonna joulupöydän oluenkin virkaa toimittaneena koffilainen suoriutuu mainiosti niin kinkusta kuin maksalaatikostakin.


Pirtterin ihanteellinen tarjoilulämpötila on kahdenkymmenen asteen tietämillä. Jääkaappikylmänä mausta ei juurikaan saa mitään irti ja monelle vahvojen tummien oluiden ensikokemukset saattavat nivoutua juuri liian kylmän nesteen ympärille. Yksi suurimmista ongelmista on ravintoloiden tapa säilyttää kaikkia oluita samassa kylmäkaapissa. Itselleni on jopa joskus tuotu pöytään portteri ja samalla pahoiteltu, että se ei nyt ole "tarpeeksi kylmää".


Itse henkilökohtaisesti pidän kuitenkin yhtä portteria aina jääkaapissa. Tämä liittyy kieroutuneeseen mieltymykseeni silloin tällöin tempaista lauteille kaveriksi tumma olut. Asian suhteen kaapista tuloni aiheuttikin tasan vuosi sitten keskustelua harrastajien parissa ja Rolle Laukkarinen lähti ajatuksen siivittämänä itsekin testaamaan "ennenkuulumatonta saunaolutta". Parhaiten tarkoitukseen sopii mieto kauppavahvuinen stout, mutta on sitä tullut koffilaisenkin kanssa knaapullisia heitettyä. Ylikylmä porter taipuu lauteilla mukavaksi raikastajaksi ja pullon loppua kohden olut kestää lämpötilan kohoamisen enemmän kuin erinomaisesti. Kiukaalle en suosittele tummaa olutta heitettävän, koska se saattaa palaa kiukaaseen kiinni jättäen pitkäaikaiset ja ei niin kauniit jarrutusjäljet kiuaskiviin (nimimerkillä "kokemusta on").


Legendan mukaan Koffin Porterissa käytetty hiiva salakuljetettiin aikoinaan Lontoosta Park Royal-panimosta Helsinkiin ja tämän pohjalta syntyi tämä suomalaisen pimeän oluen kulmakivi. Hiivakanta on siis identtinen yhden maailman tunnetuimman stoutin, Guinnessin kanssa. Kieltämättä varsinkin jälkimaun kuivakka kahvisuus muistuttaa isoa Geetä, mutta keravalainen hakkaa tässä tapauksessa irkkuesi-isänsä joka osa-alueella kuin Suomen pikkuleijonat Slovakian. Edellisen lisäksi jälkiliukkailla on aistittavissa vienoa marjaisuutta ja pehmeää lakritsia hennolla salmiakkitwistillä. Lopuksi salonkisen snadi siirappisuus sulattaa saletisti sisukkaimmankin suomalaisen Sepon sydämen.
Kuten Tauno Palo opetti: "Sanokaa vaan reilusti Koff!"
95























Tsekkaa myös muiden blogien Pirtteripostaukset: