Keikysivut

27.8.2017

Tornion Panimon Original 1964 Lager ja Czech Style Pilsner


Tornion Panimo heilahti kerta laakista Suomen suurimpien pienpanimoiden kastiin. Aluksi suhtauduin kyseiseen laitokseen kovin skeptisesti, mutta kun kehuja on sadellut vähän sieltä ja täältä, niin tokkopa sitä itsekään voi näitä kauppaan kohdatessaan jättää. Original lager on totta tosiaan original, nimittäin se aito ja oikea torniolainen Lapin Kulta. Homma on sillä tavalla, että 60-luvulla Leo Andelinin kehittelemä pitkin Eurooppaakin palkittu poron kusen reseptiikka on tässä kohtaa syntynyt uudelleen herrasmiehen omien muistiinpanojen sekä muistikuvien perusteella. Ei siis mitään lahtelaista halpaa Hartwallin kopiota, vaan sitä oikeaa tunturipurojen raikkautta. Paluu tulevaisuuteen meininkiäkö? Astutaan DeLoreanin kyytiin!


Original Lager tuoksuu heti kruunukorkin raotettua lapsuudelle. Makean maltainen ja miedosti maissinen myskisyys myötäilee maalaismaisemaa. Silmät kiinni ja olen Kortelassa. Bulkkipoljento, mutta perustavan puhtaalla pieteetillä pantu boogie. Samettinen suutuntuma yllättää ja reinkarnoitu hunaja voitelee loppuliukkaat. Lappari kehitettiin alunperin naistenkin suuhun sopivaksi ruokajuomaksi, mutta suosittelen myös sille renttu lavastajalle jolle long drink on jumala ja pale lager sen vasen käsi.

Tzekkipilsnerin vuoro, joka ehti oivasti paljastua muhkean vaahtonsa alta laakeria lipitellessä. Tuoksussa on diasetyylillä voideltua humalaa. Luonnollisesti Saaz´eria, jonka kylkeen sopisi toki myös pizzeria. Hedelmäisen raikas suutuntuma on yhä vähemmän bulkkinen ja hunajaisuus sitäkin tuoreempaa. Lämmetessään kokonaisuus on jotenkin Hubba Bubbaisen viinikuminen. Ei etiketti turhia puhu. Kyllä siinä Tzekkiä on ja hienoa sellaista. Summa summarum, onnea Tornio! Tästä on hyvä jatkaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti